Synnyttäneet 40v. molemmin puolin

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Pioni77
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Eilinen 4kk neuvola takana. Tyttö kasvaa tosi tasaisesti, ihan oppikirjamaisesti lääkärin mukaan:) painoa on nyt 6550g ja pituutta 61,4cm. Kaikki kunnossa ja erityisen jänteväksi tyttöä kehuttiin:) Annu käyttäytyi varsin mallikkaasti antaen lääkärin tutkia kaiken mahdollisen. Hymyileväinen ja jutteleva, sai lääkärin ihastelemaan. Ylpeä äiti:happy:
 
Eilen oli meidän 3kk neuvola. Pituus 61,5 cm ja paino 5690 g. Pitkä tyttö. :) Rokotuksen jälkeen annoin kotona panadolia ruutalla ja ihan hyvin sen otti. Samoin rotateq menee neuvolassa hienosti lusikalla. Me on annettu rela-tipat lusikalla vastasyntyneestä asti, olisiko siitä oppinut nielemään litkuja. :) Kuumetta ei ole noussut eikä mun mielestä ole sen kiukkuisempi kuin ennenkään. Eilen kun tultiin neuvolasta oli itkuinen pari tuntia mutta ei sen enempää. Kakkaa tulee nyt rajusti, rotatetqin ansiosta.

Kääntyileekö teidän lapset jo? Mahaltaan meillä yritetään kääntyä selälleen mutta ei vielä aivan onnistu. Selältään ei ole edes yrittänyt kääntyä mahalleen. Naureskelee vain. :) Ääneen nauraminen on kyllä ihanan kuuloista. Se on vielä sellaista pientä pirskahtelua mutta kai se kunnon kikatuskin pian tulee?
 
Synnytyksestä on kulunut jo yli kuukausi, jospa saisin siitä nyt tännekin jotain kirjoitettua. Toivoisin kovasti, että kirjoittaisin voimaannuttavasta synnytyskokemuksesta, mutta näin ei valitettavasti ollut kohdallani. Tästä saattaa tulla pitkä tarina…


9.5. Rv 41+5, menimme yliaikaiskontrolliin sairaalaan ja minulle yritettiin laittaa ballonkia siinä kuitenkaan onnistumatta, paikat olivat vielä sen verran vähän auki. Osastolla oli täyttä, joten palasimme kotiin ja toivoimme, että synnytys alkaisi siellä vielä itsestään.


10.5. Rv 41+6 Aamulla takaisin sairaalaan ja uusi yritys ballonkin kanssa. Toimenpide sattui niin paljon, että oksensin sen aikana, mutta saatiin se lopulta laitettua ja tämän jälkeen siirryin osastolle odottelemaan.


11.5. Rv 42+0 Aamulla sairaalassa sain ballonkin vedettyä ulos ja lääkärintarkastuksessa olin n. 3 cm auki. Tässä vaiheessa päätettiin jatkaa cytoteceilla, joita sain päivän aikana kaksi kappaletta. Käyrillä näkyi supistuksia, mutta varsinaisesti en mitään tuntenut ja nukuin seuraavan yön hyvin.


12.5. Rv 42+1 Lääkärintarkastuksessa olin 3-4 cm auki ja lääkäri ilmoitti, että voimme siirtyä synnytyssaliin. Voi sitä iloa ja jännitystä, tästä se lähtee ja sieltä ei tulla pois ennen kuin vauva on sylissämme! Meille tosin sanottiin, että tässä menee aikaa, lapsi todennäköisesti syntyy vasta seuraavana aamuna. Klo 10 siis synnytyssaliin ja supistuksia lähdettiin vahvistamaan oksitosiinilla. Jostain syystä en saanut syödä mitään, ilmeisesti sektion varalta. Tunnin päästä tästä kalvot puhkaistiin, tämä toimenpide ei tuntunut missään. Puolenpäivän aikaan syömiskielto peruttiin ja aloimme odottaa, että supistukset alkavat tuntua. Sain Tens-laitteen avuksi ja tuntien kuluessa tuntemukset voimistuivat. Päivällä kokenut lääkäri tuli opiskelijan kanssa tekemään sisätutkimuksen ja totesivat siinä, että vauva on avotarjonnassa (kasvot ylöspäin) ja pää vinossa, mutta tähän ei sen enempää palattu. Pinnistelin tensin voimalla ja hengitysharjoituksia tehden klo 21 asti, jolloin olin n. 5 cm auki ja sain epiduraalin. Siitä sain muutamaksi tunniksi hengähdystauon ja päätimme nukkua hetken. Puolenyön aikaan saliin kiiruhti yhtäkkiä kätilöitä ja uusi lääkäri, vauvan sydänäänet oli alkaneet pudota hälyttävästi supistuksilla. Joitakin testejä tehtiin ja oksitosiini keskeytettiin. Tilanne normalisoitui kuitenkin puolen tunnin päästä ja tipoilla jatkettiin. Tässä vaiheessa sain jälleen syömiskiellon sektion takia ja kyselinkin lääkäriltä, että jos tässä sektioon mennään, niin onhan heillä sen verran suunnitelmallisuutta, ettei hätäsektioon tarvitse mennä. Lääkäri vastasi, että mahdollisuuksien mukaan he suunnittelevat ja ennakoivat sektiot, harvoin joudutaan hätäsektioon.


13.5. Rv 42+2 klo 02 supistukset alkoivat tuntua voimakkaina paineen tuntemuksina epiduraalista huolimatta ja olinkin yhtäkkiä 8 cm auki ja siitä tunnin päästä 10 cm auki. Vauva oli kuitenkin edelleen kaukana, joten siinä tunnin verran yritimme erilaisin keinoin saada vauvaa laskeutumaan. Klo kolmen aikaan aloin ponnistaa ja vaikka kuinka ponnistin ja kätilö ja mies upeasti tsemppasivat, ei edistystä tuntunut tapahtuvan. Ponnistin tunnin ja vartin, jonka jälkeen aloin olla jo hyvin väsynyt ja minulla oli kuumetta. Ajattelin tässä vaiheessa, että ei tästä tule mitään. Tällöin päättivät ottaa imukupin käyttöön, paikalle tuli paljon lisää henkilökuntaa sekä lastenlääkäri varmistamaan vauvan hyvinvoinnin. Tässä vaiheessa todettiin edelleen sama asia kuin aiemmin, vauvan pää on avotarjonnassa ja vinossa, jonka takia vauva ei pääse laskeutumaan. Imukupin laitto ei toisilla satu juurikaan, mutta omalla kohdallani koin tässä vaiheessa aivan käsittämättömän kovat kivut, kun lääkäri yritti manuaalisesti saada imukupin kiinnittymään kaukana olevan vauvan päähän ja muuttamaan pään asentoa. Tuntui, että tässä vaiheessa viimeistään kontrolli karkasi omista käsistä. Kipu oli niin infernaalinen, että huusin ilman mitään rajaa. Imukuppi irtosi muutaman kerran ja kun se lopulta saatiin paikalleen, vetoja tehtiin joitakin siinä onnistumatta. Lääkäri oli tässä vaiheessa pyytänyt kätilöä tekemään episiotomian, mutta kätilö (onneksi!) kieltäytyi, koska hänestä imukuppisynnytys ei näyttänyt muutenkaan onnistuvan. Olin aivan poikki ja tässä vaiheessa tilanne muuttui akuutisti, ilmeisesti lapsen sydänäänet romahtivat. Yhtäkkiä alkoi hirveä kiire ja minua vietiin leikkaussaliin, mies jäi seisomaan synnytyssaliin. Muutamassa minuutissa sain nukutuksen ja seuraavan kerran heräsin heräämössä ja onneksi sain kuulla hyvät uutiset.


Koska hätäsektiossa nukutetaan, on hyvin kiire saada vauva ulos, koska hän saa saman tien myös nukutusainetta, joka on hänelle nopeasti kohtalokas. Meidän tyttömme oli syvällä synnytyskanavassa ja häntä oli ollut vaikea saada vedettyä takaisinpäin, jolloin kohtuun jouduttiin tekemään lisäviilto avaamaan sitä enemmän. Onneksi tyttö saatiin pois juuri ajoissa, vaikka hän ehti hengittää nukutusainetta ja oli ensihetkinä tokkurainen. Tästä ei kuitenkaan ollut pysyvää haittaa ja isä sai hänet varsin nopeasti käsiinsä. Vaikka näin tytön pikaisesti heräämössä kun olin tokkurainen, niin vasta osastolla hetken nukuttuani pystyin iltapäivällä ottamaan hänet syliini. Ei aivan sellainen ensikohtaaminen kuin kuvittelin. Siitä eteenpäin kaikki on onneksi edennyt hyvin ja molemmat toivuimme kokemuksesta hyvin. Paljon on kuitenkin jäänyt kysymysmerkkejä ilmaan tapahtuneesta ja en voi oikein käsittää, miksi minut laitettiin kokemaan kaikkein kivuliaimmat vaiheet ja vielä riskipitoinen hätäsektio, eikä tarjottu aiemmin kiireellistä sektiota, kun siihen viitteitä kuitenkin moneen otteeseen synnytyksen aikana oli.


Huh, tulipa tästä pitkä sepustus, pahoittelut!
 
^hirmuisesti onnea terveestä elävästä tytöstä:Heartred!
ja kovasti voimia kokemuksen käsittelyyn! olethan synnytyssairaalaan yhteydessä kysymyksineen, kyllähän noi niiden ratkaisut kuulostaa kummallisilta.. on tärkeää tuoda ihmettelyt ilmi sinnekin, vaikka lopputulos ja hoito olisikin ollut loppupeleissä kiitettävää.
 
Jopas oli melkoinen kokemus! Ja Mä kun pidin omaa synnytystäkin aivan kamalana...ei ollut kuitenkaan mitään tuohon verrattuna. Mulla siis synnytys lähti itsekseen käyntiin viikoilla 40+5, mutta aukesin toooosi hitaasti. Lähdettiin turhan aikaisin synnärille, mutta en uskaltanut odotella kotona, kun aloin vuotaa(vähän vain). Matkaa kun kertyy meiltä liki 60km, niin jos tulee kiire, ei ehditä välttis ajoissa...
Kivut olivat kamalat ja imukupilla avustettiin pieni ulos. Imukuppi oli tosi inhottavan tuntuinen, muttei mulla tehnyt varsinaisesti kipeää....
 
lambi sanoi:
^hirmuisesti onnea terveestä elävästä tytöstä:Heartred!
ja kovasti voimia kokemuksen käsittelyyn! olethan synnytyssairaalaan yhteydessä kysymyksineen, kyllähän noi niiden ratkaisut kuulostaa kummallisilta.. on tärkeää tuoda ihmettelyt ilmi sinnekin, vaikka lopputulos ja hoito olisikin ollut loppupeleissä kiitettävää.
Click to expand...

Kiitos Lambi! Kyllä tätä on jo käsitelty niin lääkärin, vuorossa olleen kätilön, neuvolan sekä ystävien kesken. Onhan näitä helppo jossitella jälkeenpäin, mutta selväksi kyllä tuli omalla kohdallani, että kuinka todella tiukka suhtautuminen sektioihin oli sairaalassamme. Saattaa olla, että vielä pelkopolille varaan ajan, jos siltä tuntuu.

Mutta tosiaan, nyt on jo yli kuukauden ikäinen suloinen tyttö ilonamme, kirjoittelen kuulumisia hänestä seuraavaksi. :)
 
jensan sanoi:
Jopas oli melkoinen kokemus! Ja Mä kun pidin omaa synnytystäkin aivan kamalana...ei ollut kuitenkaan mitään tuohon verrattuna. Mulla siis synnytys lähti itsekseen käyntiin viikoilla 40+5, mutta aukesin toooosi hitaasti. Lähdettiin turhan aikaisin synnärille, mutta en uskaltanut odotella kotona, kun aloin vuotaa(vähän vain). Matkaa kun kertyy meiltä liki 60km, niin jos tulee kiire, ei ehditä välttis ajoissa...
Kivut olivat kamalat ja imukupilla avustettiin pieni ulos. Imukuppi oli tosi inhottavan tuntuinen, muttei mulla tehnyt varsinaisesti kipeää....
Click to expand...

Nämä kokemukset ovat aina hyvin henkilökohtaisia, jos koit synnytyksesi kamalaksi niin kyllä se sitä varmasti oli! Vaikka tiesin, että synnytyksessä voi käydä miten vain, niin en osannut kuvitella tätä. Mielestäni kun olin niin hyvin valmistautunut valmennuksin ja hengitys- ja mielikuvaharjoituksin, mutta kuinkas sitten kävikään. Kyllähän ne sairaalassa yrittivät lohduttaa, että vaikka olisin miten ponnistanut, niin lapsi ei olisi alakautta lopulta tullut, ilmeisesti avotarjonta ja pään vinous yhdistettynä sitten lantion tmv. ahtauteen aiheutti tämän. Mutta eikö tuotakaan nyt olisi voinut selvittää etukäteen? No joo, se siitä synnytyksestä, jatkossa keskityn iloisempiin asioihin täällä. :)
 
Onneksi palkinto kaikesta kivusta ja tuskasta on niin suuri(ei kooltaan) ja ihmeellinen, että pahimmat olot ja tunteet synnytyksestä jäävät taka-alallle:) ei kaikkea tarttis silti vaikeimman kautta tehdä....
 
Tyttö on nyt 7 viikkoa vanha ja aika on mennyt lopulta nopeasti, vaikka ensimmäisinä viikkoina ajan eteneminen oli välillä hidasta. Johtui varmaankin siitä elämänmuutoksesta, jonka lapsi tuo tullessaan. Kuinka intensiivistä tämä onkaan. Alussa oli vatsavaivoja, mutta ei mitään normaalia isompaa. Vanhemmat olivat vaan niistä vähän ihmeissään. Nyt on rutiinia tullut hoitoon ja pientä rytmiä arkeen, tyttö on alusta asti nukkunut yönsä varsin hyvin (kop kop) ja D-vitamiiniakin menee 5 tippaa päivässä. Ihmeellistä on seurata tytön kasvua ja kehitystä, ei meinaa perässä pysyä. Välillä toivoisin, että aika hetkeksi pysähtyisi ja saisi nauttia pidemmän aikaa tytöstä juuri sellaisena kuin hän on juuri nyt! [emoji4]

Kuinka teillä on kesä mennyt?
 
Meillä kärsitään edelleen vatsavaivoista:sad001 oltiin viime tiistaina gastrologilla ja Mä olen ollut nyt viikon maidottomalla(ei maitoa, kananmunaa, soijaa, naudanlihaa). Viime yö oli taas tuskaista ilmaviavojen vääntöä, joten ei liene maidosta kyse...onneksi..vaikkakin asian suhteen on kahtiajakoinen olo...en soisi tytön olevan millekään allerginen, mutta toisaalta olisi kiva saada helpotus vatsavaivoihin jo lopultakin. Tosin vaikea on mistään mitään varmaksi sanoa, kun viime keskiviikkona 5kk-neuvolassa saatiin taas rota-rokote, joka on tunnetusti aiheuttanut vaivoja ennenkin.

Meillä ollaan maisteltu kiinteitä jo kolme viikkoa...siis tosiaan vaan MAISTELTU. Edelleenkään ei voi puhua syömisestä...suurin osa ruuasta pukataan kielellä samantien ulos. Ollaan maisteltu vasta porkkanaa, bataattia, päärynää ja mangoa. Viime viikolla oli tarkoitus ottaa uusi hedelmä ja kasvis maisteluun, muttei sitten saatu ottakaan, kun jouduin maidottomalle. Mulla on tällä hetkellä vaan ihan hirmu pelko siitä, tuleeko multa riittävästi maitoa. Tyttö kun alkaa melkein joka syötöllä jonkin ajan päästä itkeä...olen tulkinnut sen tarpeeksi röyhtäistä, kun röhkö tulee melkein välittömästi hänet ylös nostettuani. Eilen pälkähti ykskaks päähän, josko tyttö huutaakin turhautumista, kun ei tissistä tule ruokaa...:confused013
Meillä ei tyttö edelleenkään viihdy yhtään yksin eikä lattialla, joten olen hänessä toooooosi kiinni. En kaikkina päivinä ehdi juurikaan syödä, enkä juodakaan paljoa, ja pelkään nyt maidontulon tyrehtyneen. Eilen tosiaankin kokeilin tytön alettua huutaa siirtää hänet toiselle rinnalle, ja hän jatkoi syömistä...tosin röhkö oli välissä tullut....

Onko kellään tietoa, voiko vielä näin pitkällä (vauva 5kk) saada maidontuloa lisääntymään?

Annu rakastaa ulkona olemista. On tullut äitiinsä:dance008 tilasin Najell omni-merkkinen kantorepun itselleni, kun siinä saa vauvaa kantaa rinnalla myös kasvot eteenpäin. Ja tämä on kelvannut Annulle. Siinä hän viihtyy! JIPPII,! Vihdoinkin jokin äitiä helpottava kelpaa Annulle:smiley-bounce015Mä tilasin jo aiemmin Manducan kantorepun, mutta siinä ei Annua saanut viihtymään, joten jos jotakuta kiinnostaa, sellainen olisi myytävänä:)

Vaunuissa ollaan siirrytty jo rattaisiin, eli tyttö ei viihdy makuulla, ei kauhean paljon rattaissakaan istumassa, mutta monesti nukahtaa aurinkolasiensa taakse hetken matkaa kuljettuamme.

Annu seisoo tosi jämerästi ja käsistä kiinnipitämistä hän kävelee jo melkoisesti. Istuu myös jämäkästi, makuulla ei viihdy yhtään...

Tässä meidän pikakuulumisia. Tyttö heräsi...taas mennään!
 
Vaikea sanoa noihin maidon-tulon mysteereihin, vaan kyllähän se hyvinkin voi vauva nälkäänsäkin "kiukuta". Itsellä maidontuloon on vaikuttanut stressi/sen puute, nukkuminen, juominen(nytkin menee ehkä kolme litraa kivennäisvesiä päivässä-juon niitä pieniä pulloja jotka on helppo kulauttaa mahaan mennen tullen) yms.. ehkä pientä pullolisää voisi koittaa vaikka illalla antaa? jos sillä saisi rauhallisempaa yötä? Kaikillahan se ei vaan yksinkertaisesti oma maito riitä vaikka mitä tekisi/olisi tekemättä.

Täällä menee ihan kivasti, vauva on mun mukana selässä melkein kaikessa - muutama päivä sitten mm kaivoin ulos karitsoita uuhen sisältä vauva selässä kurkkien:love017.
Aikalailla rutiinillahan tämä vauvanhoito nyt jo menee, lapset on myös hyvänä apuna jo vauvankin kanssa, voin ihan hyvin jättää muutamaksi minuutiksi isompien kanssa. Yöt nukutaan kainalokkain, syö ehkä 1-3kertaa yön aikana.
Kovasti osoittaa jo kiinnostusta muiden syömiseen, oon antanut sitten jotain imeskeltävää/ikenillä kaluttavaa:p-kurkku/porkkana/nektariini/omena tms. saa niitä itse tuolla lattialla pyöritellä sen minkä sorminäpäryys myöten antaa:grin.
Vähän herkkä on vieläkin, mutta mitään turhaa huutoa ei enää harrasta. Enää ei myöskään tarvii ihan joka välissä nukkua - on mukavaa kun alkaa sellainen persoonaan tutustumisen kausi:Heartred

Meillä tuntuu taas olevan paljon hommaa kesällä, on rakentamista(nyt jo 14. perättäinen rakennuskesä:grin), eläimet lisääntyy, koululaisilla jos jonkinmoista lomamenoa, on juhlia ja keittiöhommat tuplaantuu talveen verrattuna kun porukka on kotona. Heinätöitäkin aletaan tehdä heti kun nää mahtavat kelit sallii.. yhä edelleenkään ei tarvitse miettiä töihinpaluuta, aivan liian paljon hommaa piisaa kotona:shy:
 
Lisään vielä että vesirokkoa tässä ootellan puhkevaksi ihan näinä päivinä. kolme pienintä on vielä sairastamatta, että josko se nyt tällä saatais kerttaheitolla kaikille päälle.
 
Hyvää joulua kaikille noin nelikymppisille palstalaisille, jos täällä vielä joku joskus pyörähtää. :)

Meillä on ihana, iloinen 10 kk vanha tyttönen. Ryömii kovasti, vielä ei nouse itse istumaan eikä seisomaan eikä kävele. Ehtiihän tuota. Puhetta harjoittelee, äittä, abba, babba... :) Syö paljon ja monenlaista. Myös tissiä. Yöt on nyt nukkunut vähän huonosti taas, tullenekko lisää hampaita. Kaksi hammasta on nyt tehty, toinen huomattiin noin viikko sitten. Itsellä on kädet täynnä hommaa, en koneelle oikein ehdi ja puhelimella en tälle palstalle enää pääse. :o Tyttöä on pidettävä silmällä koko ajan ettei löydä lattialta vääränlaista syötävää, tahtoo jotain puuroskaa ja muuta siellä olla vaikka kuinka imuroisi. Nyt mieskin on sairaslomalla eikä saa leikkauksen johdosta juurikaan nostella mitään, ei ole paljon hampaita naurattanut. Joulu on kuitenkin mennyt hyvin ja on tässä vähän päässyt rauhoittumaankin ja lepäilemään. Jaksaa taas kevättä kohti painaa. Töihin paluukin alkaa jo siintää.

Kaikkea hyvää teille loppuvuoteen! :Heartbigred

PS: Onko kukaan uudelleen raskaana? :wink
 
Kiva kuulla teidän kuulumisia Pioni! Ja mukavaa joulunaikaa sinnekin!
Sähän voisit aloittaa uuden kierroksen:wink.. mulla kyllä kuumottais, mutta saa nähdä kuinka tiukka "ei enää" miehellä on:grin.
Nää 10kk on aika vekkuleita otuksia:happy:-meillä kontitaaan lujaa ja kohta varmaan ottaa itse askeleita, nousee mm. seinää vasten. Äiti ja siskojen nimet tulee myös puheessa, tällä pikku-ukolla on kova kiire elämässä. Syöminen on aika satunnaista meillä yhä, enpä ole hirveesti edes pöytään istuttanut. Mun lautaselta siis syö yleensä jotain, tissi maistuu ja reisimakkarat on komeat. Lattiatkin notkuu välillä pikkusälää-hyvin on tämäkin oppinut mitä niellä ja mitä ei niellä. Yleensä pyörittelee juttuja suussa ja sylkee sitten pois jos ei maistu syötävältä:grin.

Mukavaa ensi vuotta mammoille!
 
Heipp vaan pitkästä aikaa!

Meidän tyttö tänään 11kk. Iloinen, nauravainen ja kovan tahdon omaava neiti onkin! Meillä kävellään jo hurjaa vauhtia(nyt harjoitellaan jo juoksemista). Annu oppi itse kävelemään 9-kuisena, ottaen ensimmäisiä askeleita itsenäisesti 8,5kk iässä. Nyt tasapaino on jo todella hyvä ja meno vakaata[emoji4]

Sanoja ei vielä tule(lieneekö syynä aikainen liikkeellelähtö), mutta erilaisia äänteitä ja äänenpainoja tulee jo vaikka millä mitalla.
Ilmeitä on alkanut myös matkia; uusin juttu on tuima katse mutristetun suun kera...[emoji38]

Hampaita on jo kahdeksan ja kaikkea sellaista, mitä muutkin syövät, pitäisi Annunkin saada. Varsinainen ruoka (ns.suolainen) maistuu edelleen melko heikosti, mutta hedelmät ja marjat maistuvat. Ja puuro on myös suurta herkkua.

Nukkuminen edelleen kovin levotonta, ilmavaivoista kärsitään edelleen ja siksi tyttö ährää, vääntää ja kitisee öisin. Onneksi tyttö nukkuu ähräykset, mutta äiti valvoo kyllä...

Ihanan sosiaalinen ja vierastamaton.
 
Täällä on pojalla ikää nyt 3,5 kuukautta, ja jokainen päivä on erilainen. Tykkään vauva-arjesta ihan mielettömästi ja tuo pieni mies on niin rakas kuin vain voi olla <3 Totta kai välillä hermostuttaa, kun itse on aivan tööt ja poika sen kuin kukkuu ja touhottaa joskus iltamyöhään, joskus taas itkee pari tuntia illalla, jos on liian väsynyt, eikä meinaa millään rauhoittua.

Unirytmit hakee vielä paikkojaan, yöunet on jo pidentyneet jonkin verran. Jos nukkuu parisängyn toisella puoliskolla mun vieressä, unta riittää n. 6 tuntia putkeen, ja sitten poika herää syömään. Viime yö oli ensimmäinen pitkään aikaan, kun siirsin pojan illalla omaan sänkyynsä nukkumaan ja yllättäen hän nukkuikin 8 tuntia :O Taisi kyllä olla hereillä vähän aamusta ainakin ähistelyistä ja liikuskeluista päätellen, mutta nukahti sitten aina uudelleen kun en mennyt pinniksen viereen ollenkaan. Hurjat unet siis otti :) Ja mulla oli niin ikävä poikaa siihen viereen! Päiväunilla ei ole mitään aikataulua oikeastaan, eikä säännöllisyyttä, nukkuu silloin kun siltä tuntuu.

Poika syö hyvin ja kasvaa mainiosti, oli 3kk neuvolassa 6,3kg jo painoa (syntymäpaino oli 2890g), ja pituuttakin oli tullut mukavasti edelliseen mittaukseen. Ensimmäiset vaatteetkin on jo jääneet pieniksi pari viikkoa sitten :) Aikamoinen michelinmies poika on jo :) Täysimetyksellä ollaan oltu miltei kokonaan, välissä on ollut vain 4 päivän korvikekuuri, kun bilirubiiniarvoja seurattiin, olivat kotiutumisesta asti koholla tosi pitkään, ja todettiin sitten äidinmaidonkeltaisuudeksi, joka on nyt jo hävinnyt :) Ei ole enää kauaa, kun pitäisi alkaa varovasti maistatella ensimmäisiä kiinteitä, siitäkin tulee niin haikea mieli, kun aika kuluu niin vinhaa vauhtia. Toki on hienoa seurata pojan kehittymistä, mutta samalla se on haikeaa, kun on kyseessä minulle ainutlaatuinen asia, jota en saa koskaan enää kokea.

Poika juttelee jo kovasti, ja on nyt ihan viime päivinä vasta ruvennut tavoittelemaan leluja, liikkeet eivät vielä ole kuitenkaan täysin koordinoituja kuitenkaan. Meillä on pitkiä juttutuokioita pojan kanssa. Hän on pääsääntöisesti hyväntuulinen hereillä ollessaan, mutta kun väsymys iskee, niin itkusta ei meinaa tulla loppua, eikä tissikään oikein tahdo kelvata silloin :( Ei vielä käänny mihinkään suuntaan, yrittää kyllä vatsallaan ollessaan kierähtää kyljelleen, ja hermostuu kun ei onnistukaan.

Nyt harmittaa, kun en tarttunut tähän vauva-asiaan aikoinaan nuorempana, vaikka sitten itsellisenä naisena hedelmöityshoitojen avulla, olisin ehtinyt ehkä saada usemmankin lapsen. Mutta olen todella kiitollinen tästä yhdestäkin totta kai, olihan tämänkin saaminen niin takkusten takana. Toivottavasti olen hyvä äiti tälle ainokaiselleni, vaikka iäkäs olenkin :)
 
lambi sanoi:
Kiva kuulla teidän kuulumisia Pioni! Ja mukavaa joulunaikaa sinnekin!
Sähän voisit aloittaa uuden kierroksen:wink.. mulla kyllä kuumottais, mutta saa nähdä kuinka tiukka "ei enää" miehellä on:grin.
Click to expand...

Kyllä me toinenkin koetetaan saada aikaan, pitää käydä valitettavasti välillä töissä tienaamassa...

Minä aloitin tissistä vieroituksen kun tyttö on alkanut purra. :o Saa tissiä nukkumaan mennessä, yöllä ja herättyään, päivällä annan korviketta. Unisena ei muista purra tai puraisu on niin pieni ettei se haittaa. Tississä oli myös hiivatulehdusta joka oli myös kivulias puremisen lisäksi. Kohta pitää yrittää saada yösyönti loppumaan, pelottaa se taistelu jo etukäteen. Ja sitten se omaan sänkyyn nukkuminen. Vaikka ihana onkin pitää pientä vieressä nukkumassa kun tietää että lyhyt se aika loppujen lopuksi on. PItäisi kuitenkin saada itsekin nukkua katkeamattomat yöunet edes silloin tällöin. Kai se on pienen lapsen äidille mahdottomuus. Isältä on turha pyytää apuja, se nukkuu ja saa vauva huutaa vieressä melko lujasti... :)
 
Pitkästä aikaa tulin palstalle pyörähtämään. Koskaan en aktiivinen netissä (varsinkaan keskustelupalstoilla) ole ollut ja vauvan syntymän jälkeen vielä vähemmän... :) Aika on kulunut hirveän nopeasti. Täällä jo n. 10 kk ikäinen poitsu vuorotellen ryömii ja konttaa pitkin asuntoa ja välillä nousee tukea vasten. Onnea muuten jo 1-vuotiaille pienille ihmisille! :dummy::dummy1:

Joku kyseli onko kukaan jo uudelleen raskaana. Mulla miehen suku odottaa kovasti uusia vauvauutisia. Välillä vähän turhauttaa kertoa, että kaikki niitä lapsia ei ihan noin vain tee. Minä kuulun niihin, joille se tekeminen sattuu olemaan hieman hankalaa ja kohtahan tässä ikäkin tulee vastaan. Vielä jokin aika sitten kovasti haaveilin, että pojallani tulisi jonakin päivänä olemaan pikkusisarus. Lapsen hoidossa ja kodin & arjen pyörittämisessä olen kuitenkin joutunut olemaan aika yksin. Välillä mietin etten varmaan jaksaisi, jos tähän vielä raskauspahoinvoinnit tulisi kaveriksi... Tällä hetkellä kuukautiseni ovat myöhässä. Vielä en ole uskaltanut testiä tehdä, sillä synnytyksen jälkeen kuukautiset muutenkin ovat olleet epäsäännölliset (ei tosin vielä näin paljoa myöhässä!) ja lähisuvussa on tapauksia jo reilut 40-vuotiaana alkaneista vaihdevuosista. Epävarmoja aikoja siis eletään... :oops:
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top