Täällä on pojalla ikää nyt 3,5 kuukautta, ja jokainen päivä on erilainen. Tykkään vauva-arjesta ihan mielettömästi ja tuo pieni mies on niin rakas kuin vain voi olla
Totta kai välillä hermostuttaa, kun itse on aivan tööt ja poika sen kuin kukkuu ja touhottaa joskus iltamyöhään, joskus taas itkee pari tuntia illalla, jos on liian väsynyt, eikä meinaa millään rauhoittua.
Unirytmit hakee vielä paikkojaan, yöunet on jo pidentyneet jonkin verran. Jos nukkuu parisängyn toisella puoliskolla mun vieressä, unta riittää n. 6 tuntia putkeen, ja sitten poika herää syömään. Viime yö oli ensimmäinen pitkään aikaan, kun siirsin pojan illalla omaan sänkyynsä nukkumaan ja yllättäen hän nukkuikin 8 tuntia :O Taisi kyllä olla hereillä vähän aamusta ainakin ähistelyistä ja liikuskeluista päätellen, mutta nukahti sitten aina uudelleen kun en mennyt pinniksen viereen ollenkaan. Hurjat unet siis otti :) Ja mulla oli niin ikävä poikaa siihen viereen! Päiväunilla ei ole mitään aikataulua oikeastaan, eikä säännöllisyyttä, nukkuu silloin kun siltä tuntuu.
Poika syö hyvin ja kasvaa mainiosti, oli 3kk neuvolassa 6,3kg jo painoa (syntymäpaino oli 2890g), ja pituuttakin oli tullut mukavasti edelliseen mittaukseen. Ensimmäiset vaatteetkin on jo jääneet pieniksi pari viikkoa sitten :) Aikamoinen michelinmies poika on jo :) Täysimetyksellä ollaan oltu miltei kokonaan, välissä on ollut vain 4 päivän korvikekuuri, kun bilirubiiniarvoja seurattiin, olivat kotiutumisesta asti koholla tosi pitkään, ja todettiin sitten äidinmaidonkeltaisuudeksi, joka on nyt jo hävinnyt :) Ei ole enää kauaa, kun pitäisi alkaa varovasti maistatella ensimmäisiä kiinteitä, siitäkin tulee niin haikea mieli, kun aika kuluu niin vinhaa vauhtia. Toki on hienoa seurata pojan kehittymistä, mutta samalla se on haikeaa, kun on kyseessä minulle ainutlaatuinen asia, jota en saa koskaan enää kokea.
Poika juttelee jo kovasti, ja on nyt ihan viime päivinä vasta ruvennut tavoittelemaan leluja, liikkeet eivät vielä ole kuitenkaan täysin koordinoituja kuitenkaan. Meillä on pitkiä juttutuokioita pojan kanssa. Hän on pääsääntöisesti hyväntuulinen hereillä ollessaan, mutta kun väsymys iskee, niin itkusta ei meinaa tulla loppua, eikä tissikään oikein tahdo kelvata silloin
Ei vielä käänny mihinkään suuntaan, yrittää kyllä vatsallaan ollessaan kierähtää kyljelleen, ja hermostuu kun ei onnistukaan.
Nyt harmittaa, kun en tarttunut tähän vauva-asiaan aikoinaan nuorempana, vaikka sitten itsellisenä naisena hedelmöityshoitojen avulla, olisin ehtinyt ehkä saada usemmankin lapsen. Mutta olen todella kiitollinen tästä yhdestäkin totta kai, olihan tämänkin saaminen niin takkusten takana. Toivottavasti olen hyvä äiti tälle ainokaiselleni, vaikka iäkäs olenkin :)