Suurperheellisten pulinapalsta <3

Niin ja uimishomma me järkättiin edullisella kumiporealtaalla omassa pihassa. Rannalle ei niin helppo oo lähteä ja kahluuallas on hankala. Porealtaassa on suojakansi niin lapset ei keskenään sinne mene ja on ihanan lämmintä vettä niin kylminä sadepäivinäkin pääsee uimaan.
 
Meillä ei ole erityisiä suunnitelmia kesälle. Miehellä vaihtui työpaikka, joten lomapäivät käytettiin rahana. Ja koska mä en saa kotihoidontukea kummempaa rahaa, eipä ole edes vkl reissuja tiedossa.
Tehdään piharemppaa, yritän käydä lasten kanssa paljon rannalla ja puistoissa ja yritetään opetella keskimmäisenkin kanssa pyöräilemään. Ekaluokkalainen oppi tänä keväänä, hänen kanssa harjoitellaan sitten koulumatka pyörällä 🙂
Hyvällä tuurilla teen vkl töitä, ja pari viikonloppua on varattu isompien kanssa reissuun kummien luo.
Otan siis yhden lapsen kerrallaan ja mennään viikonlopuksi lapsen kummin luo 😊
 
Meillä oli kans viime kesänä allas pihassa. En ajatellut ihan loppuun asti koko projektia, ja kaikki vedenpuhtaanapitotabletit ja -pumput jäivät ajatuksen asteelle. Lopulta mulla oli monta sataa litraa vihreää vettä. Tosin saimme sinne sammakon asustamaan muutamaksi päiväksi, se oli pojista mahtavaa. 😂

Mulla on myös sama syy, miksi en halua isälleni edes viikonlopuksi. Isä on ymmärtävinään, mutta tuntuu, ettei kuitenkaan täysin tajua. Kaikki huushollin pyöritys ja vieras talo lisäksi, ei kiitos. Kyllä isä nyt vähän tekee sentään ruokaa ja touhuaa isompien kanssa, mutta kyllä se on niin stressaavaa, että siitä on lomailu kaukana. Täytyy ehkä silti tänä vuonna yrittää sinne mennä, viime kesä jo jäi välistä.

Minäkin olisin mieluiten kotona, vaikka mökillä on kyllä ihanaa. Mutta kesä on niin lyhyt, ja se menee entistä nopeammin reissatessa. Mutta lapset pitävät siitä, ja onhan se minullekin vaihtelua, kökötän muuten aina kotona. Ehditään onneksi kotonakin olemaan.
 
Meilläkään ei erityisiä suunnitelmia kesäksi. Lapset tyytyväisiä kun pääsevät leikkipuisyoihin ja rannalle. Heillä olisikin jo kiirus uimaan! Mutta ei olla vielä lähdetty, onkohan vielä kovin kylmää vettä? Esikoinen ainakin palelee helposti, nuorempi ei.
Telttaa oon myös miettinyt. Itselle ollut lapsena aivan mahtava juttu teltailla omassa pihassa 😊
 
Meillä on hirveä sotku sisällä, kun ollaan oltu päivät ulkona eikä kukaan jaksa enää illalla siivota sisällä 😅 tänäänkin olis tiedossa ulkohommia, mutta on täällä pakko vähän siivota. Mun äiti on tulossa käymään joku päivä, niin en kehtaa näyttää jos olohuone on täynnä leluja. Lapsilla on ollut hyvät leikit kyllä, eikö se ole pääasia 😁
 
Meillä on lähes aina täys kaaos ja sotku sisällä :tears: Eipä vieraitakaan käy kuin kerran vuodessa jos silloinkaan niin mitäpä tuota suotta... Kivahan se olisi jos tavarat pysyisi omilla paikoillaan ja olisi siistiä, ehkä sitten kun pienet ovat isompia. Olen yrittänyt opetella sulkemaan silmäni kaaoksen keskellä ja hyväksymään sen että nyt on tällainen vaihe ettei ylenpalttiselle tavaroiden järjestelylle ole aikaa, ehtii sitä myöhemminkin. Aika huonosti olen oppinut tätä sisäistämään ja välillä iskee suunnaton ahdistus, silmillä on liikaa ärsykkeitä että on pakko siivota.

Onneksi lapset myös auttavat siivouksessa ettei tarvitse kaikkea yksin suorittaa. Pienellä palkitsemisella asiat tapahtuu usein hyvinkin sukkelaan. Teinitkin saan osallistumaan viimeistään kun uhkaa puhelimien jäähyllä, silloin alkaa tapahtua 😄
 
Lasten kanssa tuli puhetta perhe koosta. Lapset haluaisi meille lisää lapsia.
Tyttö haluaisi vielä kaksi lasta, poika 10 lasta ja kuusi koiraa 😂
Meillä oli muutama viikko sitten sisko tyttönsä kanssa yökylässä. Ruokapöydässä meidän 8v sitten totesi, että hänestä on kyllä kivempi kun on vähän enemmän lapsia.
Meillä olisi selvästi lastenkin mielestä tilaa vielä sille neljännelle 😉
 
Ihanan aktiivisesti ootte jutelleet täällä, kahlasin viestit läpi juuri. Meillä ei suurempia kesäsuunnitelmia ole vielä, ainakin uimista ja jotain päivän reissuja jonnekkin 😄
No, osalla lapsia muutamat leiripäivät tiedossa.

Mulla alkoi vika kolmannes, ihan käsittämätöntä miten aika rientää! Kesä on muutenkin aina yksi hujaus vaan ja kun koulut taas alkaa, niin alkaa olla varmaan vauvakin valmis syntymään! ❤
 
Tänään iltapalalla ihmettelin ääneen että missäs yksi lapsista on, kuka puuttuu... Sitten laskettiin: - Yksi, kaksi, kolme, neljä, viisi, kuusi. Hmm.. kaikki lapset paikalla. Siihen vanhin tytöistä tokaisi että hänestäkin tuntui siltä niinkuin yksi olisi puuttunut 😁

Itsellä varmaan jotain hormonioikkuja, tänään-huomenna näyttäisi oviskin olevan. Miehelle leikilläni takaisin että nyt jos haluaa helmi-maaliskuulle vauvaa yrittää niin mennäänpä äkkiä käymään makkarissa. Naurahti ja totesi että vai niin... 😅 Ei tapahtunut toimenpiteitä suuntaan eikä toiseen mutta ei tullut täyttä tyrmäystäkään asialle.

Hih. Ihan pöhköjä nämä hormonit :No Evil Monkey:

@Rosaliina88 :lle tsemppiä viimeiselle kolmannekselle, nauti! Hengessä mukana :Heartred
 
Mä eilen kerroin miehelle, että meille tulee vielä yksi, poika.
Henkimaailman juttuja.

En tiedä uskooko täällä noihin kukaan, mutta meillä kulkee suvussa. Äiti näkee enneunia, samoin sisko. Mulla tulee joskus enteitä.
Pojan ollessa noin puolivuotias, mulle tuli vahva tunne, että synnytän vielä tytön nimeltä Neea. Ei tullut Neeaa, mutta hyvin läheltä liippaa. Ei tullut Neeaa, koska tutustuin useampi vuosi tän aavistuksen jälkeen sen nimiseen naiseen. Ja tästä meni se viisi vuotta ennen kuin se tyttö tuli, mutta tuli silti.
Nyt mulla on tunne, että se meidän "Neea" saa pikkuveljen ollessaan vielä rattaissa kulkeva.

Että niin 😂
 
Meillä mies näkee enneunia, samoin anoppi, kulkee heillä suvussa. Oletettavasti periytynyt myös osalle meidän lapsista. Kolmasluokkalainen on meidän perheen herkin reagoimaan kaikkeen, luulen että hänkin näkee enneunia. On muuten Neea nimeltään 😄
 
Minä olen "pökkelö", en saa henkimaailmasta minkään valtakunnan viestiä, vaikka toki jossain määrin tulkintakysymys, koen kyllä usein kunnioitusta kaikkia elämän ihmeitä kohtaan. En kuitenkaan kiellä muiden kokemuksia tai ole niihin täysin uskomatta.

Mutta! Tein Suunnitelman. Pakko laittaa se teillekin tähän, vaikka onkin oikeasti fiktiota tässä vaiheessa. Jotenkin mulla vain on itselläni valtavan hyvä olo, kun on jonkinlainen ajatus, mitä voisi olla. Eihän näitä asioita oikeasti voi suunnitella tällä tavalla, joten tämä on siis leikkiä.

Monesko lapsi, laskurin antama laskettu aika ja mun ikäni. Viimeinen on niiiin toiveajattelua jo, että laitoin hakasulkeisiin. 😂
Screenshot_20230523_133219_Samsung Notes.jpg
 
Minäkin näen kaikenlaisia juttuja 😁 mulla on niin vahva tunne ollut siitä yhdestä tytöstä, joka meiltä puuttuu ja joka saisi nimekseen saman nimen, joka on ollut sekä mun että miehen isomummuilla 🥺 vaan ei ole vielä hän meille saapunut pysyvästi! Ehkä hän kävi kääntymässä silloin keväällä, mutta ei vielä tullutkaan.
 
Minä en näe enneunia. Minun herkkyys tai tietoisuus on enemmän juuri tapahtuvassa, jos vain osaan tunnustella ja pysähtyä kuuntelemaan niin pystyn tuntemaan läsnäoloja. Vaikka kiertoni olisi poissa tai hyvin epäsäännöllinen, olen aina tuntenut raskaudet jo hyvissä ajoin, jo ennen kuin testi näyttää plussaa. Tulee vaan se tunne. Plussat tulee sitten myöhemmin, tai sitten vaan kierto myöhästyy. Nytkin on ollut fiilis että joku haluaisi tulla, kroppani yrittää valmistautua siihen, mutta kiinnittymään ei onnistu (no johtuu varmaan kierukasta). Hämmentävä olo. Pitäisi saada enemmän rauhallista tilaa itsensä ympärille, jotta voisi kuunnella paremmin. Helpommin sanottu kuin tehty kun säpinää riittää aamusta iltaan.

Minäkin teen tuota lasten laskentaa, ja jotenkin tuntuu että niitä olisi tässä enemmänkin. Jokin heijastus, välähdys silmäkulmassa. Ei ihan saa kiinni. Vaikea kuvailla.

Ja on tätä perheessäkin. Vanhimmalla tyttärelläni on selvästi herkkyyttä myös, nimesi nuorimmaiseni jo pojaksi jo hyvissä ajoin. Saapa nähdä et reagoiko jos vielä yksi olisi tulossa?
 
Muokattu viimeksi:
Ehkä tässä ketjussa sen uskaltaa sanoa ääneen; kaipuu saada lapsi on hyvin perustavanlaatuinen tunne. Mieli on yhteydessä ruumiiseen. Se on luonnon mukaan elämistä, sen kunnioittamista. Elämän kunnioittamista. Sen tunnustaminen ja sen mukaan eläminen on voimaannuttavaa, se on luonnon tapa palkita.
 
Minä olen "pökkelö", en saa henkimaailmasta minkään valtakunnan viestiä, vaikka toki jossain määrin tulkintakysymys, koen kyllä usein kunnioitusta kaikkia elämän ihmeitä kohtaan. En kuitenkaan kiellä muiden kokemuksia tai ole niihin täysin uskomatta.

Mutta! Tein Suunnitelman. Pakko laittaa se teillekin tähän, vaikka onkin oikeasti fiktiota tässä vaiheessa. Jotenkin mulla vain on itselläni valtavan hyvä olo, kun on jonkinlainen ajatus, mitä voisi olla. Eihän näitä asioita oikeasti voi suunnitella tällä tavalla, joten tämä on siis leikkiä.

Monesko lapsi, laskurin antama laskettu aika ja mun ikäni. Viimeinen on niiiin toiveajattelua jo, että laitoin hakasulkeisiin. 😂
View attachment 122472
Hieno suunnitelma, vaikka leikkiä onkin! Tosin minusta siitä puuttuu 10 😂
Unelmia ja haaveita, niistä hyvä elämä rakentuu
 
Mä tein joskus mun ja miehen seurustelun alku aikoina semmosen leikkimielisen sormustestin, joka näyttää tuuleeko tyttöjä vai poikia.
Näytti mulle sekä miehelle täysin samoin.. tyttö, poika, poika, tyttö, poika.. no nyt meillä on poika, poika, tyttö, poika. Ja tästä syystä mua on jotenkin jäänyt mieltä kalvaamaan, että olen meidän suhteen alussa ottanut jälkiehkäisy pillerin.. olisiko silloin ollut tarkoitus meille tuo eka tyttö tulla. Ja joskus mies nähnyt unta tytöstä, noin 10 vuotiaasta, ollut miehelle siinä unessa ihan kuin oma tyttö. Niin heti tulee vaan itselle se mieleen että se on se jonka olisi ollut meille tarkoitus tulla meille esikoiseksi, ja sehän täyttäisi pian 11v.
Tuonkin takia haluaisin vielä vauvan, koska sitten tuo sormustesti ei pitäisi paikkaansa ja pöäsiisi yli tuosta ajatuksesta 🙈
 
Minusta mikä syy tahansa on hyvä syy hankkia vauva, jos oma terveys sen kestää ja talous ei oo aivan kuralla. Luonnollisesti samanaikaisesti jokaisella vauvalla on oikeus syntyä turvalliseen kasvuympäristöön!
 
Aika mielenkiintoisia on nuo ennenunet ja muut. Enneunen näin minäkin ja se toteutui ( valitettavasti liittyi viime vuoden keskenmenoon). No mutta, nyt en ole nähnyt enneunia sen jälkeen. Vaikka unia näenkin nyt raskaana ollessa taas paljon.
Enkä ole muuten tehny koskaan sormustestiäkään 😅 tai muutakaan lapsiennustetta!
Meiltä löytyy poika, tyttö, tyttö, tyttö, tyttö ja tyttö ❤️!
 
Takaisin
Top