Suurperheellisten pulinapalsta <3

[Nepeta Cataria]

@dimou , sinulla varmasti riittää siellä säpinää! Eskarivuosi tunnetaan myös kuningasvuotena, - joillakin ihan murrosikään verratava myllerryskausi - , sitten on uhmis ja pienellä ikäerolla vauva. Aika auttaa nimen omaan, tai ainakin haasteet vaihtuvat toisiin.

Olen koittanut tehdä tuota lasten huomioimista välillä tavoitteellisesti, kuten nuorimmaisen päiväunien aikaan otetaan esiin vaikka sitten hamahelmiä, luetaan kirjaa yms. tai otan 2-veen pikkarisilleen et nyt treenataan pottailua. Ja toisaalta sitten hyödynnän heidänkin aloitteet jos kiinnostuvat lukemaan kirjaa tai harjoittelemaan sanoja spontaanisti. Sitten on tämä kun joskus joutuu tylsästi odottelemaan jonnekin, niin varaa sinne sitten jotain ikätasoista kehittävää. Niinkuin meille on tulossa 4-veen kans odottelua, niin mietin et ottais matkaan kuva-aliaksen. Meillä on kirjahyllyssä näkyvällä paikalla kaikki tuollainen kehittävä tekeminen, sopivasti näkösällä koko ajan ni ei pääse unohtumaan kun sopiva hetki yllättäen tulee.

 

[Sointu-Helmiina]

Tää on mulla yksi isoimpia syitä, miksi neljännen yritys pohdituttaa. On monesti ollut mielessä käydä kysymässä teiltä isompien katraitten äideiltä vinkkejä, ja tästähän nyt tuli hyvä aasinsilta :) Eli, miten pystytte huomioimaan jokaisen lapsen ja antamaan jokaiselle aikaa? Koen tällä hetkellä ihan valtavaa riittämättömyyttä ja kädettömyyttä, kun tuntuu etten pysty antamaan kaikille kolmelle lapselle kaipaamaansa huomiota. Esikoinen on tosi suuritarpeinen nepsy, keskimmäinen uhmaiän myrksyissä tempoileva taapero ja kolmas liikkumaan opetteleva vauva. Ihan niinkin yksinkertainen juttu kuin legojen rakentelu ei esim onnistu, koska esikoinen tarvitsee niiden kanssa aikuisen apua, mutta yritäpä siinä sitten samalla auttaa yhtä rakentelussa ja pitää kahden pienen suusta ne legot pois... Puhuitte tuolla aiemmin esim kävelyllä/kaupassa/jne käymisestä lasten kanssa, enkä minä uskalla lähteä näiden kaikkien kanssa yksin oikein mihinkään. Esikoinen ei ole sanallisesti ohjattavissa etenkään vieraissa paikoissa tai paikoissa joissa on paljon ihmisiä ja kakkonen ei suostu kävelemään samaan suuntaan tai tahtiin kuin muut eikä varsinkaan suostu istumaan rattaissa. Aika varmaan joo auttaa, kun taidot karttuu ja uhmat väistyy, mutta uskoisin että huomion tarve tulee jatkossa vaan kasvamaan, kun on koulua ja muuta.

He ovat vielä niin pieniä. Teillä esikoisen tarpeet tulevat mahdollisesti koulussa kasvamaan, mutta muiden kiihkein äidintarve helpottaa kyllä. Meillä 3,5-vuotias ja 1,5-vuotias leikkivät ja touhuavat jo niin paljon keskenään, itsekseen, ja isompien kanssa, että mun tulee hädin tuskin luettua joku kirja joskus. Tytöt ovat lisäksi kummatkin olleet läheisyyden suhteen suuritarpeisia, koen siinäkin mielessä antaneeni kaikkeni, kun olen ollut unileluna vuosia.

Toki minulla on alusta astien ollut sellainen "en leiki" -linja. Hassuttelen toki, ja välillä rakennan hetken jotain tai tosiaan luen ääneen, mutta pitkiin leikkeihin mulla ei ole mieltä eikä aikaa. Ja ajattelen, että se on ihan okei, saa olla äiti omalla tavallaan.

Meillä on tosiaan esikoinen vaikeasti autistinen, ei ennen viiden vuoden ikää ymmärtänyt oikein mitään, karkeasti yleistettynä. Aluksi "sidoin" kiinni rattaisiin, myöhemmin pidin valjaita liikkuessa hänellä, enkä piitannut muiden toljotuksista. Oppi kyllä pitämään nätisti kiinni vaunujen kahvasta, ettei niitä valjaita esim. omassa pihapiirissä liikkuessa tarvittu, mutta kyllä vaikka kauppaan otin.

Mä olen vaan välillä reilusti huono äiti. En jaksa, en pysty, ei onnistu, äidiltä ei nyt riitä (tietenkään esim. vauvalle en sano, etten nyt jaksa imettää). Sitten toisina päivinä olen oikein hyvä äiti, ja kyllä kaikkien lasten kanssa jutellaan usein kahdenkin kesken, hetki siellä, toinen täällä. Mutta enemmän se on sellaista läsnä olemista, tarvittaessa. Tietyt jutut yritän tehdä aina, kuten vaikka koululaisilta joka päivä kysyä, millaista oli.

Silloin kun on paljon pieniä, pitää välillä nopeasti punnita, kuka itkee akuuteimmin. Parhaimmillaan kaappaa vauvan toiseen kainaloon, taaperon toiseen ja puhaltelee isoimman pipiä samalla kysellen, sattuuko vielä. Toisinaan sitten on pakko keskittyä yhteen ja antaa kahden muun odottaa. Sellaista se on, ei yksi ihminen vaan määräänsä enempää pysty. Hirmu kivoja lapsia meillä on silti kasvanut, heh.

@dimou ehkä teilläkin voisi miettiä, olisko jotain muuta puuhaa esikoiselle, josta joko suoriutuisi itsenäisemmin tai ei olisi niin vaarallista pienille, isommat dublot, palikat? Legot voisi varata erityishetkiin, kun pääset keskittymään vain vanhimpaan.

Saa ja pitää tasapainoilla ja mennä siitä mistä aita on matalin, syyllisyyden kantaminen on niin kuluttavaa ja turhaa. Tietysti, jos on kyse vaikka siitä, että tulee valvoneeksi liian myöhään älypuhelimella pelaten ja on siksi väsynyt, niin kuin minulle välillä käy, niin sellainen syyllisyys on ihan paikallaan. Lopetin.

 

[Sointu-Helmiina]

Mitä rahajuttuihin tulee, niin me pärjäämme sillä, että käytämme rahaa vain välttämättömimpään. Asumiskulut ovat myös hyvin edulliset, kun otimme vanhan talon projektiksi. Remontoidaan vähitellen. Hyvin vähitellen. Mut velkaa on siis noin autolainan verran.

Mies on yrittäjä, joka ei rehellisyyden nimissä juuri tienaa, mutta onpahan paljon kotona ja säästetään sitten esim. autojen ylläpitokuluissa, koska ehtii tehdä kaiken itse. Heti, kun saan taas rauta-arvot kuntoon, aion alkaa tehdä leipäkokeiluja, olisi järkevää leipoa suurin osa.

Seuraava taito, mikä mun pitäisi opetella, on ompelu. Sillä säästäisi pitkän pennin, tai ainakin saisi samalla rahalla paremmin istuvia vaatteita. Nyt hädin tuskin saan korjattua rikkinäisiä.

Aina ei ruokakaupasta osteta kaikkea, mitä tekee mieli. Lapsille ei koskaan sanota syyksi rahanpuutetta, vaan aina on joko terveys tai "unohdin" syynä. Pojat tietävät kyllä, että olen tarkka rahoistani, enkä halua "tuhlata", eli säästäväisyys on hyve. Ovat hienosti oppineet itsekin.

 

[dimou]

He ovat vielä niin pieniä. Teillä esikoisen tarpeet tulevat mahdollisesti koulussa kasvamaan, mutta muiden kiihkein äidintarve helpottaa kyllä. Meillä 3,5-vuotias ja 1,5-vuotias leikkivät ja touhuavat jo niin paljon keskenään, itsekseen, ja isompien kanssa, että mun tulee hädin tuskin luettua joku kirja joskus. Tytöt ovat lisäksi kummatkin olleet läheisyyden suhteen suuritarpeisia, koen siinäkin mielessä antaneeni kaikkeni, kun olen ollut unileluna vuosia.

Toki minulla on alusta astien ollut sellainen "en leiki" -linja. Hassuttelen toki, ja välillä rakennan hetken jotain tai tosiaan luen ääneen, mutta pitkiin leikkeihin mulla ei ole mieltä eikä aikaa. Ja ajattelen, että se on ihan okei, saa olla äiti omalla tavallaan.

Meillä on tosiaan esikoinen vaikeasti autistinen, ei ennen viiden vuoden ikää ymmärtänyt oikein mitään, karkeasti yleistettynä. Aluksi "sidoin" kiinni rattaisiin, myöhemmin pidin valjaita liikkuessa hänellä, enkä piitannut muiden toljotuksista. Oppi kyllä pitämään nätisti kiinni vaunujen kahvasta, ettei niitä valjaita esim. omassa pihapiirissä liikkuessa tarvittu, mutta kyllä vaikka kauppaan otin.

Mä olen vaan välillä reilusti huono äiti. En jaksa, en pysty, ei onnistu, äidiltä ei nyt riitä (tietenkään esim. vauvalle en sano, etten nyt jaksa imettää). Sitten toisina päivinä olen oikein hyvä äiti, ja kyllä kaikkien lasten kanssa jutellaan usein kahdenkin kesken, hetki siellä, toinen täällä. Mutta enemmän se on sellaista läsnä olemista, tarvittaessa. Tietyt jutut yritän tehdä aina, kuten vaikka koululaisilta joka päivä kysyä, millaista oli.

Silloin kun on paljon pieniä, pitää välillä nopeasti punnita, kuka itkee akuuteimmin. Parhaimmillaan kaappaa vauvan toiseen kainaloon, taaperon toiseen ja puhaltelee isoimman pipiä samalla kysellen, sattuuko vielä. Toisinaan sitten on pakko keskittyä yhteen ja antaa kahden muun odottaa. Sellaista se on, ei yksi ihminen vaan määräänsä enempää pysty. Hirmu kivoja lapsia meillä on silti kasvanut, heh.

@dimou ehkä teilläkin voisi miettiä, olisko jotain muuta puuhaa esikoiselle, josta joko suoriutuisi itsenäisemmin tai ei olisi niin vaarallista pienille, isommat dublot, palikat? Legot voisi varata erityishetkiin, kun pääset keskittymään vain vanhimpaan.

Saa ja pitää tasapainoilla ja mennä siitä mistä aita on matalin, syyllisyyden kantaminen on niin kuluttavaa ja turhaa. Tietysti, jos on kyse vaikka siitä, että tulee valvoneeksi liian myöhään älypuhelimella pelaten ja on siksi väsynyt, niin kuin minulle välillä käy, niin sellainen syyllisyys on ihan paikallaan. Lopetin.

Kiitos tästä jotenkin ihanaa ja erittäin samaistuttavaa. Syyllisyyden kantamisen todellakin osaan vähän turhan hyvin, samoin kun kaikenlaisen muunkin turhan murehtimisen.

Meillä ei käytännössä koskaan ole ollut "isoa" lasta, kun esikoinen on edelleen monissa taidoissa niin paljon ikätason kehitystä jäljessä, niin vaikea kuvitella oikeasti että noiden pienten kasvaminen helpottaisi mutta ehkä sekin päivä vielä joskus tulee, kun tosiaan leikkivät keskenään eikä minua tarvita kuin pyykkäämiseen. Ja ehkä se onkin just se hetki kun vauva kuumeilu muuttuu haaveilusta yrittämiseksi

 

[Sointu-Helmiina]

Kiitos tästä jotenkin ihanaa ja erittäin samaistuttavaa. Syyllisyyden kantamisen todellakin osaan vähän turhan hyvin, samoin kun kaikenlaisen muunkin turhan murehtimisen.

Meillä ei käytännössä koskaan ole ollut "isoa" lasta, kun esikoinen on edelleen monissa taidoissa niin paljon ikätason kehitystä jäljessä, niin vaikea kuvitella oikeasti että noiden pienten kasvaminen helpottaisi mutta ehkä sekin päivä vielä joskus tulee, kun tosiaan leikkivät keskenään eikä minua tarvita kuin pyykkäämiseen. Ja ehkä se onkin just se hetki kun vauva kuumeilu muuttuu haaveilusta yrittämiseksi

En vieläkään lakkaa ihmettelemästä, miten taitavia nämä "normaalit" muksut ovat! Ymmärrän täysin. Pian näet!

 

[chisaitori]

Meillä mies on myös huono sietämään melua ja hälinää. Ei pysty keskittymään mihinkään, kuormittuu.
Mä oon sille ihan jos muutamaan otteeseen sanonut, että lähtisi viemään adhd tutkimuksia eteenpäin, jos ei pysty käsittelemään meidän tavallista perhe-elämää

Olin eilen labrassa lasten kanssa, ja mulle tuli sellainen olo, että hittoako näitä on näin monta!
Vaikka en tietenkään vaihtaisi mihinkään. Oli vaan aika väsyttävä hetki itsekin kipeänä saada levottomat kipeät lapset malttamaan sen melkein tunnin jonotuksen

Yleensä oon vaan silleen Go with the Flow -meiningillä ja annan lasten säätää, kunhan pysyvät aisoissa eivätkä liikaa häiritse kanssaeläjiä
Esim. Tuolla lenkkeillessä 6v viilettää tyyliin ojia pitkin ja mies komentaa takaisin tielle, ite oon vaan silleen että anna mennä, ei se kauas lähde ja ottaa meidät kyllä kiinni.

Meillä myös mies ei kauaa kestä jos on meteliä ja kaikkea muutakin haastetta on. Hänellä on aika varmasti ADHD, mutta eihän siihen maailman aikaan sellaisia varmaan niin mietitty kun me oltiin lapsia. Meidän 9veellä on ADHD-diagnoosi, niin sitä myöten on silmät pikkuhiljaa avautunut ja ymmärrys lisääntynyt että mistä mikäkin haaste saattaisi johtua meidän perheessä. Tietysti on myös sitten vahvuuksia jotka myös liittynevät ADHD:hen.

 

[Oreo]

Meillä myös mies ei kauaa kestä jos on meteliä ja kaikkea muutakin haastetta on. Hänellä on aika varmasti ADHD, mutta eihän siihen maailman aikaan sellaisia varmaan niin mietitty kun me oltiin lapsia. Meidän 9veellä on ADHD-diagnoosi, niin sitä myöten on silmät pikkuhiljaa avautunut ja ymmärrys lisääntynyt että mistä mikäkin haaste saattaisi johtua meidän perheessä. Tietysti on myös sitten vahvuuksia jotka myös liittynevät ADHD:hen.

Joo sama, miehellä on niin klassiset merkit siihen. Mutta eihän silloin tosiaan tuollaisia tutkittu. Heillä on lähisuvussa useammallakin diagnoosi ja muutama epäilys (mutta jääräpää aikuiset, eihän sitä nyt kannata edes yrittää päästä tutkimuksiin...)
Mä oon yrittänyt saada esikoisen tutkimuksia alkuun. Mutta viisas koululääkäri osasi kertoa, ettei voi olla adhd, jos koulussa jaksaa keskittyä
Sillä ei ole mitään väliä, millaista meno on ennnen ja jälkeen koulun.
Kyllä, todellakin pitää päästä jollekin paremmin tietävälle.

 

[chisaitori]

Joo sama, miehellä on niin klassiset merkit siihen. Mutta eihän silloin tosiaan tuollaisia tutkittu. Heillä on lähisuvussa useammallakin diagnoosi ja muutama epäilys (mutta jääräpää aikuiset, eihän sitä nyt kannata edes yrittää päästä tutkimuksiin...)
Mä oon yrittänyt saada esikoisen tutkimuksia alkuun. Mutta viisas koululääkäri osasi kertoa, ettei voi olla adhd, jos koulussa jaksaa keskittyä
Sillä ei ole mitään väliä, millaista meno on ennnen ja jälkeen koulun.
Kyllä, todellakin pitää päästä jollekin paremmin tietävälle.

Toivottavasti saatte apua. Meidän pojan koulussa ei ole edes koululääkärille mahdollista päästä, ymmärtääkseni syy on resurssipula, joten pitää varata ihan terveyskeskuslääkärille aika jos haluaa lähetteen. Onneksi nyt on suora hoitokontakti, mutta oli työn ja tuskan takana aikoinaan saada apua pojalle vaikka huoli lähti neuvolasta ja päiväkodista ja puheterapeutilta ja neuvolapsykologilta. Silti terveyskeskuslääkäri kieltäytyi kirjoittamasta lähetettä erikoissairaanhoitoon lastenneurologille koska ei lapsessa ole mitään vikaa hänen arvion mukaan. Ja sitä ennen ei päästy neuvolapsykologille koska ei täytetty kriteerejä. Lapsi on niin sosiaalisesti taitava ja pärjää hienosti uusissa lyhytkestoisissa tilanteissa, esim. tuntemattoman lääkärin lyhyellä vastaanotolla. Muutettiin sen vuoksi alueelle, josta puheterapeutin vinkin mukaan lähete menisi läpi. Aikamoista ollaan koettu ja aikaa vaan kului ilman apua. Myös meidän lähisuvussa on jonkin verran negatiivista asennetta ja epäilystä ADHD-diagnoosia kohtaan, yksi aikuinen tosin lähti tutkimuksiin meidän lapsen diagnoosin innostamana ja sai itse myös diagnoosin. Oli iso helpotus hänelle. On kauheaa elää ongelmien kanssa eikä tietää oikeata syytä niille ja pahimmassa tapauksessa pitää itseään viallisena, outona ja tyhmänä. Siitä syystä olen puhunutkin avoimesti muille vanhemmille lapsilleni, joilla on paljon vähemmän viitteitä ADHD:sta mutta kuitenkin on, että ADHD on vahvasti meidän geeneissä, joten siitä voi mahdollisesti löytyä myöhemmin syy jos elämä alkaakin takkuamaan.

 

[chisaitori]

Toivottavasti saatte apua. Meidän pojan koulussa ei ole edes koululääkärille mahdollista päästä, ymmärtääkseni syy on resurssipula, joten pitää varata ihan terveyskeskuslääkärille aika jos haluaa lähetteen. Onneksi nyt on suora hoitokontakti, mutta oli työn ja tuskan takana aikoinaan saada apua pojalle vaikka huoli lähti neuvolasta ja päiväkodista ja puheterapeutilta ja neuvolapsykologilta. Silti terveyskeskuslääkäri kieltäytyi kirjoittamasta lähetettä erikoissairaanhoitoon lastenneurologille koska ei lapsessa ole mitään vikaa hänen arvion mukaan. Ja sitä ennen ei päästy neuvolapsykologille koska ei täytetty kriteerejä. Lapsi on niin sosiaalisesti taitava ja pärjää hienosti uusissa lyhytkestoisissa tilanteissa, esim. tuntemattoman lääkärin lyhyellä vastaanotolla. Muutettiin sen vuoksi alueelle, josta puheterapeutin vinkin mukaan lähete menisi läpi. Aikamoista ollaan koettu ja aikaa vaan kului ilman apua. Myös meidän lähisuvussa on jonkin verran negatiivista asennetta ja epäilystä ADHD-diagnoosia kohtaan, yksi aikuinen tosin lähti tutkimuksiin meidän lapsen diagnoosin innostamana ja sai itse myös diagnoosin. Oli iso helpotus hänelle. On kauheaa elää ongelmien kanssa eikä tietää oikeata syytä niille ja pahimmassa tapauksessa pitää itseään viallisena, outona ja tyhmänä. Siitä syystä olen puhunutkin avoimesti muille vanhemmille lapsilleni, joilla on paljon vähemmän viitteitä ADHD:sta mutta kuitenkin on, että ADHD on vahvasti meidän geeneissä, joten siitä voi mahdollisesti löytyä myöhemmin syy jos elämä alkaakin takkuamaan.

Voisin vielä lisätä, että poika ei ole yhtään agressiivinen, on vain haitaksi itselleen holtittomuudellaan ja hurjapäisyydellään, siksi ei päästy ensin neuvolapsykologille. Ennen kuin muutettiin. Ja lastenneurologille ei meinattu päästä koska lapsi vitsaili terveyskeskuslääkärin kanssa, nauroi ja oli kaikinpuolin tottelevainen ja kiltti. Sitä ennen raahasin hänet vyötäisiltä odotustilaan mutta sitähän lääkäri ei ollut näkemässä. Eikä sitä miten hän pinkaisi karkuun kun lähdettiin pois lääkärinhuoneesta.

 

[pilvikirsikka]

Meillä isona perheenä isoin rahareikä on varmaan auto! Tai siis kun niitä pitää olla kaksi. Ja toisen vähintään se 7-paikkainen. Nyt mun autossa vähän isompaa remppaa tiedossa eikä oikein tiedetä mitä sen kanssa tekee. Siinä on vähän kaikkea pientäkin laitettavaa ja oikeasti se on meille ahdas, kun ei sinne mahdu mitään tavaraa enää mukaan kun kaikki sinne ahtaudutaan halvalla ei saa hyvää kun tila-autoista puhutaan. Kuinkahan monella tonnilla tota autoa on jo korjattu ja se on ollut vasta vajaa pari vuotta meillä

 

[Elsa2019]

Meillä isona perheenä isoin rahareikä on varmaan auto! Tai siis kun niitä pitää olla kaksi. Ja toisen vähintään se 7-paikkainen. Nyt mun autossa vähän isompaa remppaa tiedossa eikä oikein tiedetä mitä sen kanssa tekee. Siinä on vähän kaikkea pientäkin laitettavaa ja oikeasti se on meille ahdas, kun ei sinne mahdu mitään tavaraa enää mukaan kun kaikki sinne ahtaudutaan halvalla ei saa hyvää kun tila-autoista puhutaan. Kuinkahan monella tonnilla tota autoa on jo korjattu ja se on ollut vasta vajaa pari vuotta meillä

Autot on kyllä tylsä rahareikä. Meillä oli pitkään yksi auto, mies käytti työautoa, mutta päättivät sitten muiden osakkaiden kanssa ostaa omat autot ja myydä firman autoja vähemmäksi, niin nyt meillä on kaksi omaa autoa ja uus ostettu lainarahalla.
En osannut aiemmin arvostaa sitä miehen firman kulutonta työmatka-autoa, mutta pelkästään lainanlyhennystä ja sähkö-/bensakuluja tuli ainakin 500e kuussa (ladattava hybridi) ja siihen kaikki vakuutukset ja huollot päälle. Tylsää ajatella miten paljon menot kasvoivat ihan turhaan.

 

[pilvikirsikka]

Siis joo autoon saa kyllä välillä turkasen paljon rahaa uppoamaan... Mun mies tekee jotain itse, mutta ei se mikään automekaanikko ole eikä liiemmin ole aikaakaan rassata autoa päivätolkulla ja korjaamosta ei selviä koskaan pienellä laskulla mutta en mä silti kaupungin keskustaan ja julkisen liikenteen alueelle muuttaisi asumaan

Tänään paistoin vohveleita pitkästä aikaa ja tuntui kyllä siltä että meillä asuu useampi nälkäinen suu! Pitäis ostaa urakkamallin vohvelirauta eli sellainen jolla saa kaksi vohvelia kerrallaan paistettua. Ja hilloa pitää ostaa kaksi purkkia jatkossa, ei meinaan riittänyt 500g purkki kun piti jo tonkia jääkaapista hillonjämiä että sai viimeistenkin vohveleiden kanssa hilloa pienin söi vielä hedelmäsoseen kanssa omansa, että mitä se kulutus on sitten kun hänkin saa itse mättää hilloa lautaselle

Silti taas tullut tänään se tunne "missäs se yksi on, ainiin..." Voi kun saisi ton hammaskaluston nyt vaan kuntoon niin sitten olis lupa seuraavalle mieskin on taas pirteämpi ja mukavampaa seuraa. Sai yhden työmaan valmiiksi ja menee huomenna seuraavalle ja tällä kertaa työmatka puolet lyhyempi!

 

[Sointu-Helmiina]

Herätellääs tännekin vähän eloa taas. Mun kovasti tekisi mieleni täällä jutella, mutta en oikein keksi sanottavaa. Eihän sen niin kummoista tarvitsisi olla, mutta jostain syystä kynnys on välillä korkea.

Odotan kesälomaa niin kovasti! Nyt raudanpuutteisena perusarki tuntuu niin raskaalta, ja muutenkin alkaa lukuvuosi olla taputeltu.

Meillä on tarkoitus mennä miehen vanhempien mökille ainakin kahdeksi viikoksi, itse haaveilen kuukaudesta. Lisäksi heinäkuun lopulla on matka Itä-Suomeen mun sukuni pariin. Viime vuonna vannoin, että nyt pidetään välivuosi, mutta tässä sitä taas mennään.

Vauvakuume on kova, mutta kyllä olisi varmasti fiksuinta odottaa elokuun kiertoon asti. En tiedä, maltanko millään. Mutta ehkä sitä olisi kaikin puolin terveempi silloin.

 

[Sointu-Helmiina]

Hah, unohtui, tarkoitus oli kysyä, mitä teillä on kesäksi suunnitelmia?

 

[pilvikirsikka]

Meillä ei ole mitään suunnitelmia. Mun vanhemmat mietti jos mentäisiin yhdessä Särkänniemeen, kuulemma sponsoroivat lippujen kanssa, kun ne taitaa nykyään maksaa hunajaa varmaan muuten tehdään lähiseudulla jotain. Lapset tykkää jo siitäkin, että lähdetään eväiden kanssa päiväksi tuonne kylille leikkipuistoja kiertämään. Sekin on maalaisille eksoottista

Meille tulee parin viikon päästä kanoja! Niitä ihmetellessä se kesä meneekin

 

[Freya88]

Suunnitelmia .. hmm.. itselläni olisi ollut vaikka ja mitä mutta niiden toteuttaminen jääköön sinne hamaan tulevaisuuteen

Tähän mennessä on joka kesä lähdetty roadtripille minun kotipaikalle isäni luo. Oltu siellä yleensä viikko-kaksi, hieman keleistä ja hermojen kiristymisistä riippuen

Tänä kesänä vanhin lähtee viikoksi reissuun ja juhannuksesta heinäkuun loppuun onkin sitten kesätöissä, loppukesästä rippileiri joten hänen kesänsä menee aikalailla kotosalla.

Tytöt olisivat kovasti lähdössä taas papan luo mutta minä en ole niin innoissani asiasta.. Ensinnäkin mukana on tällä kertaa alle vuosikas joka tutkii ja menee kaikkialle. Hänelle olisi siis otettava mukaan leikkikehä ja pidettävä siellä koko reissun ajan kun lattialle ei voi laskea eikä selkäänsä kääntää hetkeksikään koska vaaranpaikkoja on lukemattomia eikä muutenkaan ole vauvaystävällinen ympäristö. Sylissä kun ei kovin kauaa jaksa jässikkää enää kantaa ja yrityksistä huolimatta inhoaa kantovälineitä.
Tällä kokoonpanolla muiden nurkkiin pyörimään lähteminen ei houkuta, määränpäässä on kuitenkin samat työt kuin kotona potenssiin kymmenen kun saat valmistaa ruuan ja siivota sekä vahtia lapsia (lähinnä pienimpiä) silmät selässä etteivät särje mitään tai mene rantaan hukkumaan.

Anteeksi valitus Ärsyttää jo valmiiksi kun koko kesä menee todennäköisesti kotona kökkiessä. Itse en voi nykyään auringonpaisteessa juuri oleskella koska palan helposti. Onnistuin polttamaan kasvoni kaksi viikkoa sitten pihalla puuhastellessa aurinkosuojasta huolimatta, näin ei ole ikinä käynyt! Minulla ei siis ole mitään asiaa ulos klo 10-17 välillä. Hohhoijaa. Syksyä odotellessa...

Että tällaista. Mutta siis meillä ei kovin paljon suunnitella etukäteen mitä tehdään, aika ekstempore lähdetään jonnekin kun lähdetään. On sen verran monesti kantapään ja pettymysten kautta opittu ettei kannata kovin suuria suunnitelmia tehdä, liian monta muuttujaa pelissä
Ehkä käydään lähikunnissa sightseenillä koko pesueen kanssa ajelemassa jos ei pidemmälle tänä kesänä lähdetä. Katsotaan mitä tapahtuu. Kun ei odota liikoja niin ei tule pettymyksiäkään

Kesäisin meillä on aina teltta pihalla jonne lapset mielellään vetäytyvät lukemaan ja leikkimään, vuorotellen yöpyvät milloin kukakin kavereiden kanssa tai sisarukset keskenään. Tähän asti ollut aina kesän suosikkipaikka! Halpakin ylläpitää

 

[Nepeta Cataria]

@Freya88 , samaistuin aika paljon sun kirjoitukseen. Just samoista syistä meilläkin pidetään reissut lyhyinä ja yksinkertaisina. Kotona on lopultakin helpompaa kun ympäristö on hallitumpi, valmiiksi jo moni vaaranpaikka blokattu.

Tuo teltta kyllä kuulostaa hyvältä idealta! Mietin kans et pitäisköhän sellaisella majoittua mummolassa, jos me saadaan sinne aikaiseksi lähdettyä.

Minä laittelin just pihalle kahluualtaan ja pakko tunnustaa et kaduttaa jo. Isommat ovat ehtineet uida siellä jo uikkarisilleen ja myös päällysvaatteet päällä. 2-veetä ei meinannut saada altaasta pois ollenkaan, ei haitannut vaikka huulet sinersivät jo. Uikkarit hän nappasi saman tien pois päältä ja pissasi veteen. Kahdesti. No onneksi 1-vee ei kovin altaasta kiinnostunut, se tästä olisi vielä puuttunut. Kävi kyllä mielessä et reissu uimarannalle olis ollut helpompi juttu; porukka autoon, rannalle, räpiköidään ja sit kotiin ja homma hoidettu! Nyt saan vahtia tuota kahluuallasta pihassa niin kauan kunnes raskin sen kipata kukkapenkkiin. Sen verran hommaa oli sen täyttämisessäkin.

 

[Foreverfever]

Mulla alkaa viikon päästä uusi työ, 12v ehdin olla edellisessä paikassa. Hiukan jännittää. Kesä menee siis pitkälti itsellä siinä. Koulujen alkuun sovin uuden ekaluokkalaisen takia vähän palkatonta lomaa.
Miehellä alkaa juhannuksena lomat, ja silloin suunnataan parin tunnin ajomatkan päähän mökille. Sitä en sitten tiedä mitä muuta puuhaavat lomalla. Hyvin he pärjäsivät koko viime kesänkin keskenään. Yleensä (ennen koronaa) olen siis säästänyt kaikki lomat talveen ja tehty silloin joku kaukomatka. Ensi talven reissu jää ainakin väliin, käytetään ne rahat lapsen yrittämiseen.
Viikonloppuisin ehtii tässä lähistöllä tekemään pieniä reissuja. Tukholmassa ainakin jonain viikonloppuna käydään ja Linnanmäellä. Uimarantaa ja kansallispuistoilua myös.
Ei mitään lukkoon lyötyä, melkein joka viikko joku lapsista sairastaa niin ei kovin pitkälle suunnitelmia tehdä.

 

[pilvikirsikka]

Joo kyllä kotona on helpompi olla lapsilauman kanssa! Mulle riitti jo jouluaatto mun vanhempien nurkissa, huh

Meidän isommat kävi eilen uimassa jo naapurin lapsen (ja mummon) kanssa lähirannassa. Tai oikeastaan ekaluokkalainen kävi jo aiemmin heittämässä talvirurkin yhteen ojaan, joka tulvi siis nämä kyllä keksii kaiken.

 

[Elsa2019]

Meilläkään ei ole vielä kummempia suunnitelmia. Miehellä on viisi viikkoa vuodessa lomaa, josta kesällä pitää yleensä kolme viikkoa ja syksyllä ja talvella viikot koululaisten kanssa yhtä aikaa. Kolmeen viikkoon kesällä ei paljoa mahdu ja tänä vuonna yksi viikko menee elokuun alussa, kun minä aloitan työt ja mies tarjoaa kahdelle nuorimmalle pehmeän laskun päiväkotiarkeen ja on kotona koululaisten kanssa.

Juhannukselta luultavasti mies jää lomalle ja varmaan me suurin osa ajasta ollaan asuntovaunureissuilla. Kotona olis paljon pihahommia, mutta niitä tehdään varmaan pikkuhiljaa iltaisin ja lauantaisin. Tavallaan tekis mieli itsekkäästi toivoa miehen pitävän kolmannenkin lomaviikkonsa mun kanssa yhtä aikaa, mutta olishan se rajua laittaa sitten elokuun alussa vauva heti pitkiksi päiviksi päiväkotiin.

Asuntovaunureissuja suosittelen suurperheille. On kätevää reissata kun koti kulkee mukana. Toisten nurkissa oleminen on todellakin raskasta.