Jääkukka mulla loppuu supistukset ennen ponnistamista, oman fiiliksen mukaan sitten ponnistan.
Nyt tuntui neiti itse työntävänsä itseään, mutta en tiedä ponnistinko itse huomaamattani. Todellisuudessa tuntui jo autoon istuessani kotoa lähtiessä, että jotain työntyy ulos, koitin vain pidätellä. Onneksi matkaa oli vähän Mies keskittyi autolla ajamiseen, itse hoidin työn Turvavyön aukaisin , kun näin sairaalaan ja housut laskin, kun mies etsi paikkaa autolle, siitä sitten neidin nosto syliin. Onneksi itsellä oli takki minkä sisään pystyi neidin rinnan päälle kietomaan.
Suosittelen pyyhkeiden ms. varaamista autoon sekä penkin suojaamista jo hyvissä ajoin. Ei niitä välttämättä muista ottaa h-hetkeen.
Mies oli jo aikaisemmin puhunut,että täytyy muistaa tuoda suoja penkille, jos vedet menee autossa. Katsoin jo silloin suojan valmiiksi autoon, ettei unohdeta, onneksi oli
Mies vielä illasti kiitteli minua siitä miten hyvin olin toiminut tilanteessa

Joo, kierto alkaa olla pian lopuillaan ja oloja on tunnusteltu. Hirvee palelu meneillään toista-kolmatta päivää, hengitys syvää ja raskasta ilman mitää fyysisiä suorituksia, pari kipuilu piikkiä tuntunu alamahas, oon ärtyisä/kiukkunen, vessas saa ravata mut toki juon paljon päivisin normaslistikin..jaja mitäs vielä..Se tunne! Isäntä vaan vetää mua takas maan pinnalle et ei voi ekasta yrityksestä tärpätä, joten mä en uskalla luottaa "mutuun" ja vaistoihini..
To-pe saattaa kuitenki näyttää viä negaa vaikka tärppi olis osunukki..
Poika on nyt vielä teho-osastolla, mutta on oikea sisupakkaus. Heti synnyttyään pärjäsi pelkällä nasaalilla eikä tarvinnut intuboida ollenkaan ja alle vuorokauden iässä pääsi nasaalista happiviiksille.. ja nyt hapiviiksienkin virtaustasoa on laskettu.. ihmeellinen vauva kun on niin hyväkuntoinen. Olosuhteisiin nähden pojalla menee siis aivan mainiosti ja mäkin olen toipunut suht hyvin synnytyksestä.