Tänään olen pakottanut miehen kokeilemaan mun vatsaa ja oon vaan todennut sille, että hyvät vatsalihakset.
Just nyt on pehmeänä, mut tässä kauppareissulla ja sen jälkeen on tuntunut vatsa kovalta pitkät ajat. Kivulias se ei kuitenkaan ole ollut, lähinnä ollut painon tunnetta.
Musta kans tuntuu, että varsinkin te toissynnyttäjät joilla on nyt supistuksia ollut, on sellaisia "tunsin supistukset kotona 4 tuntia, suihkussa ne helpotti mutta kun tulin suihkusta tajusin, miten voimakkaita ne supistukset olivat. Käskin miehen ajaa mahdollisimman kovaa ja autossa oleminen oli tuskaa. Sairaalan ovilta haettiin paareilla kun tukka näkyi jo, ja kun synnytyssaliin ovet sulkeutuivat, sainkin jo syliini vastasyntyneen..."
Että tämmösiä synnytyskertomuksia odotellessa. On meinaan ihan muutama kertomus ollut sellainen, että suihkussa tuntuu hyvältä, mutta sitten onkin jo tosi kyseessä. Mitä lyödään vetoa, että kun olen tähän asti säästynyt kivuliaita suppareilta, mä olen sellainen joka käy kaksi viikkoa ennen tositoimia joka toinen päivä tarkistamassa tilanteen kun niitä kivuliaita alkaa ilmaantua?