Mä uskon vahvasti, että taito tulee nopeasti sitten kun sen aika on, oli kyse sitten lusikan käyttämisestä tai kävelemisestä. Tänään mun vanhemmat tuli hoitamaan poikaa pariksi tunniksi, ja antoivat iltapuuron.
Sain kuulla mm., että toisin kuin äitinsä, poika vei lusikan nätisti suuhun eikä kääntänyt sitä just ennen suuta alas rinnuksille. Syöminen oli varsin siistiä ja poika otti mummin tarjoamasta lusikasta omalla lusikalla puuroa, jonka vei suuhun.
Kun puuro oli loppu, maidon kanssa alettiin leikkiä.
Alle viikko harjoiteltu, ja siihen lusikkaan saadaan jo ruokaa muutenkin kuin dippaamalla ja poika on oppinut nostamaan lusikkaa suusta ulos vetäessä, jolloin saa huulilla tyhjennettyä lusikkapesän.
Ja ruoalla leikkiminen on merkki siitä, että ruokailu saa loppua, ei ole enää nälkä.
En usko, että kaikki ruokailut silti sujuu noin hyvin. Välillä on sormet jogurtissa ja sormia nuollaan puhtaiksi. Annan tehdä sen, niin kauan kuin selkeästi syö.
Ja itsekin oon huomannut, että vaikka usein annan pojalle omaa ruokaansa mutta samaan aikaan kuin meille, niin saan syödä rauhassa koska poika keskittyy omaan ruokaansa. Mä oon vaan nyt niin onnellinen, että tää ei olekaan kuukausien projekti (kuten pelkäsin). Tai sitten tää hehkutus kääntyy itseään vastaan, ja syöminen ottaakin taas takapakkia, mikä ei sekään niin yllättävää olisi. Välillä kun asiat sujuu paremmin ja sitten taas huonommin.
Oli sitä sitten äidin vaatteilla ja lattiallakin.. Mutta se ilme