Kertaan vielä, miten rasitukset itselläni meni lopulta. :) Neuvola tosiaan suositteli ensin ekaa rasitusta viikolle 12, mutta hätäännyin siitä, koska voin vielä aika pahoin. Sain ensin luvan lykätä viikolle 16. Rv 15 neuvolassa toinen hoitaja sanoi, että saan odottaa siihen, että pahoinvoinnilta uskallan mennä, ja lopulta se tapahtui sitten vasta viikolla 18.
Onneksi rasitus meni hyvin. Minusta se juoma ei ollut ällöttävää – olihan siinä paljon juotavaa eikä 5 minuuttia ollut yhtään liian pitkä aika sen juomiseen. Mutta sen jälkeen menikin kaikki ihan hyvin. Olin ahdistunut ja pelkäsin pahoinvoinnin ja heikkouksen iskevän, mutta ei tullut mitään. Ehkä aavistuksen tokkurainen olo, mutta se saattoi olla myös univelkaa, kun edellisenä yönä nukuin jännitykseltä niin kehnosti. Labrassa oli rauhallista ja tuoli mukava. Puolisoni oli tullut mukaan henkiseksi tueksi, olin siitä todella kiitollinen. Sokeriarvot olivat todella hyvät, ei radia.
Sitten se toisen kolmanneksen rasitus siirtyi vahingossa viikolle 29, koska ensin oltiin kesälomamatkoilla ja sitten ei ollutkaan labrassa vapaita aikoja. Neuvolan mukaan ei ollut vaarallista, vaikka minulla oli vähän huono omatunto asian toistuvasta lykkäämisestä.
Toisella kertaa sama kuvio, sain juotua litkun melko kivuttomasti, ei tullut mitään oireita ja jälleen arvot oikein hyvät. Olin silti tätä toistakin kertaa jännittänyt ihan todella paljon. (Puoliso oli jäänyt kotiin, mutta olisi tarvittaessa päässyt luokseni kymmenessä minuutissa. <3)
Tavallaan sokerirasitukset olivat minusta silti kamalia, vaikka minulle ei tullutkaan niissä huono olo ja päivä jatkui sen jälkeen normaalisti. Suhteeni vadelmamehuun on myös varmasti muuttunut pitkäksi aikaa...
Mutta niinhän sen tästäkin keskustelusta pystyi päättelemään, kokemukset vaihtelevat kauhujen ja harmittoman pikkuvaivan välillä. Jos osaa olla pelkäämättä etukäteen, niin onhan siitä vähän hyötyä, mutta muuten – ei voi tietää, miten se itse kullakin sujuu ja mikä olo tulee.
Onko sittenkin hasardi kokemus