Sisaruksia marraskuisille?

[Ellukkainen]

Siis nimenomaanhan se on pakko lapselle sanoa, että jotain ei voi tehdä koska rahaa ei ole. Itse mietin sitä, että jokaisella lapsella perheessä on oltava yhtäläiset oikeudet eikä niin, että vanhin saa kaiken mahdollisen ja sitten todetaan, että muille ei olekaan enää varaa maksaa harrastusta/koulun retkeä/vaatteita.

Jokaisessa perheessä ei ole varaa edes maksaa viikkorahaa. Eikä meidän perheessä kyllä saa rahaa edes kotitöistä; jokainen tekee ikätasonsa ja osaamisensa mukaan, aikuisuutta varten niitä taitoja harjoitellaan ja otetaan muut huomioon kun yhteistaloudessa asutaan eikä niin, että muutama on passattavana ja yksi tai kaksi ihmistä tekee kaiken. Ja sitten kun mun lapset ovat 16v niin kysymys kuuluu, että millaista työelämä on? Suomessa on tälläkin hetkellä työttömiä yllinkyllin ja moneen työpaikkaan tarvitaan koulutus, se voi olla hakukriteeri että on oltava esim ylempi korkeakoulututkinto vaikka ihminen aivan hyvin voisi osata työn ilman sitä koulutustakin. Onko 10 vuoden päästä olemassa tällaisia helppoja töitä, joita teini voi tehdä vai onko automatisoitu tai esimerkiksi jaetaanko paperista postia enää ollenkaan. Väistämättä maailma muuttuu ja asiat ei mene enää niin kuin meidän lapsuudessa, niinhän se on mennyt aina.

Jokaisen perheen omia arvovalintoja. Mutta Suomessa on ehkä hieman erilainen näkökanta asioihin, koska yhteiskunta tarjoaa aivan eritavalla tukea kuin monessa muussa maassa. Täällä ei onneksi kenenkään tarvitse miettiä lapsensa myymistä!

 

[Ellukkainen]

Niin ja siis mä olen itse köyhästä perheestä myös, mun lapsuus on ollut kaikin puolin hyvä vaikka ei lomilla käyty ulkomaan matkoilla ja oli vaan yksi auto vaikka matkaa oli kouluun, kauppaan yms yli 10km ja äiti tarvitsi auton töissä käymiseen. En ole saanut haluamiani kenkiä kaupassa vaikka kuinka kauan ruikutin mutta meillä vanhemmat eivät vedonneet kovinkaan usein siihen ettei ole rahaa joten meillä lapsilla ei ole ollut turvaton olo sen takia että olisi tarvinut sellaisia asioita miettiä. Kerran ostin sellaiset kengät mitkä halusin kun voitin arvasta 500mk! Alushousuja myöten pikkusiskot sai vanhat vaatteeni, samoin itse sain paljon käytettyä sukulaisilta. Mun miehen perhetausta on taas toisenlainen, eivät mitään rikkaita ole olleet mutta ei varmastikaan ole raha-asioita tarvinut miettiä. Anoppini mukaan heillä oli muutama vuosi sitten todella tiukkaa taloudellisesti mutta silti esim auton pystyi ostamaan uuden, käymään konserteissa ja kylpylässä jne eli ihmiset elää niin eri maailmoissa.

Kukaan ei varmastikaan halua ilman lapsia tai lasten kanssa kituuttaa köyhyysrajalla, se energia menee silloin ihan vaan perusarjesta selvitymiseen. Mä haluan, että meillä on joskus varaa käydä lasten kanssa esim konserteissa tai teatterissa, mutta kun 4 hengen perhelippu Ti-ti Nallen konserttiin maksaa 90€ niin mä voin ihan suoraan sanoa, että meidän rahat ei riittäisi millään moiseen huviin jos lapsia olisi vaikka viisi. Meidän elämäntyyli ei kuitenkaan ole törsäilevä ja meidän lapsillakin suurin osa vaatteista on käytettynä saatuja ja ostettuja mutta toisaalta ruokakaupassa mun ei tarvitse laskea, että mihin rahat riittää koska eletään muuten aika yksinkertaista elämää eikä kuluteta paljoa. Ja meillä tämä elämäntapa on mahdollistanut sen, että lasten kanssa on pystytty olemaan pitkään kotona vaikka palkkatulot ei ole suuret. Ja kun lapset kasvaa niin kyllä mä haluan, että mä voin vaikka käydä kampaajalla pari kertaa vuodessa tai mennä 60€ maksavalle pilates-kurssille ja mies voi samoin käyttää omaan harrastukseensa rahaa. Mun vanhemmat eivät ole koskaan harrastaneet mitään kodin ulkopuolella ja näen, että esim omalle äidilleni olisi aikoinaan kuulunut paljon enemmän omaa aikaa. Tosin mun vanhemmat kyllä nykyään omistavat kaksi autoa ja käyvät välillä kylpylöissä jne kun pahin rahareikä eli me lapset ei asuta enää kotona ja opiskeluajoista lähtien jokainen ollaan itse itsemme elätetty. Kyllä mä tiedän niitäkin tapauksia kun vanhemmat maksavat aikuisille lapsille vaikka mitä auton renkaista lähtien mutta mä itse en tieten tahtoen halua sellaiseenkaan tilanteeseen.

Rakkaus mullakin riittäisi vaikka 10 lapseen! Onneksi voi rakastaa muitakin lapsia kuin vain omiaan (niitä siskonlapsia odotellessa).

 

[Sadetuuli]

Mä olen kasvanut köyhässä perheessä - lukiokirjat (kuten kaiken muunkin, mihin ei opintotuki riittänyt) olen maksanut itse töillä, kun ainoa asia, jonka äitini maksoi oli 20 euron puhelinlasku muuttaessani pois kotoota 16-vuotiaana.

Ymmärrän siis, että ihmiset ajattelee rahaa ja lapsia samassa lauseessa, mutta kyllä mun mielestä lapselle voi sanoa, jos ei jääkiekkoa ole varaa antaa harrastaa ja että jos teini haluaa jonkun kalliimman puhelimen/vaatteita yms. niin joko se on ansaittava isommilla kotitöillä (ei koske imurointia) tai sitten vaikka lehdenjaolla, jos ikä antaa siihen myöten. Ja aina on mahdollista säästää viikkorahoista - mikäli sellaisia saa.

Ja kun puhutaan niistä vauva-ajan hankinnoista, niin kaikkeahan ei ole pakko ostaa kerralla. Ja koska kierrätys on niin trendikästä nykyään, niin siinäkin kyllä säästää.

Täytyy tässä välissä oma kanta tuoda kanssa esiin. Komppaan Illaa tuossa et kierrätys säästää. Meillä siis eka muksu, en tiiä montako saadaan tms mutta jo tälle ekalle ostettiin vaunut ja kärryt, amme, vaatteita, leluja ym kirppikseltä ja tutuilta. Olen tyytyväinen näihin, ei ole pakko olla uutta. Ja olen siitä mieltä et säästäny oon pitkän pennin. Toki voi olla et kun laps alkaa liikkua nii mm vaatteet kuluu enemmän mut sit ne kuluu.

Ja yleisesti ottaen aina on joku 'köyhempi' ku toinen... se taitaa olla tän yhteiskunnan kulku. Mutta kovasti mennää niillä resurseilla mitä on ja koitetaan vähä ennakoida mutta ei liikaa ressata. Meillä ei vielä ehkä ainakaa ajatella lapsen omevan kuluerä mut voi johtua siitä että olen aika suunnitelmallinen. Siitä syystä yleensä usean asiaan on varauduttu. Eli paljon ei isoja ylläreitä oo tullu.

 

[Maatuska83]

Ehkä mun ajatusmaailmaan ei oikein istu se, että en voi tehä enempää lapsia rahan takia. En halua omia lapsiani opettaa siihen kulutushysteriaan, että kaiken on oltava uudenkarheaa, vaaditaan merkkivaatteet, uusimmat kännykkämallit, jatkuvia ulkomaanmatkoja/maksullisia aktiviteetteja ja kalleimmat harrastukset. Enemmän painotan henkisiä ominaisuuksia, perherakkautta, itsensä kehittämistä ja ajattelukykyä. Rahalla ei osteta kavereita eikä onnea. Opetan inhimillisyyttä, esimerkiksi kun lapsi on nähnyt vammaisen ja maininnut asiasta, olen sanonut että henkilö on syntynyt sellaiseksi eikä se ole hänen vikansa ja niitä ihmisiä on autettava tarpeen tullen. Meillä halataan paljon, jaetaan ajatuksia ja asioita ja halutaan näyttää että toinen on tärkeä.
Ainahan elämässä voi sattua ja tapahtua myös niille jotka ovat rakentaneet elämänsä "korkeampaan yhteiskuntastatukseen", tulee työttömyyttä, eroja, sairauksia, ym. Siinä mielessä olemme kaikki samalla viivalla elämän suhteen, taloudellisesta tilanteesta välittämättä.

 

[Voikukka9]

Mä en oo ikinä edes miettinyt lasten hankkimista rahan kannalta, vaikka tottakai se vie rahaa. Ei meillä ole miehen kanssa ikinä ollut suuria tuloja mutta silti rahaa on säästössäkin. Ei niille rahoille ole mitään suunnitelmaa niin jos lapset haluavat isompana harrastaa vaikka jotain kalliimpaa niin saavat kyllä. Ja voidaan tehdä joitakin reissuja yms. Mutta eivät kyllä saa aina halutessaan esim kalleinta puhelinta tms, en halua opettaa materian olevan tärkeää, koska se ei ole sitä mullekkaan. Meillä on nyt kaksi lasta ja ihan hyvin voisin kuvitella että meillä olisi joskus tulevaisuudessa neljä tai vaikka viisikin lasta enkä silti kokisi sen olevan mistään rahoista pois. Uskon että unohtumattomia elämyksiä lapsille voi luoda ilman suuria summia rahaa. Omat parhaimmat muistot lapsuudesta ovat sellaisia, mihin ei ole rahaa käytetty.

 

[Belle]

Mäkään en ole ikinä miettinyt lasten hankkimista rahan kannalta. Tosin sitä olen kyllä miettinyt, että jos tähän vielä neljäs lapsi tulisi niin ei olisi varaa niin matkustella. Tai eihän pieni lapsi niin paljon matkoilla maksa, mutta isompana tietysti maksaisi. Ja me halutaan matkustella. Mies taas on ajatellut neljännen tarkoittavan isompaa autoa, ja siihen menisi tottakai rahaa. Mutta siis meillähän on muut syyt siihen, että neljäs ei ole nyt toiveissa.

Mä elän tähänastisen elämäni onnellisinta aikaa kerrostalokolmiossamme. :) Toivottavasti lapsetkin ovat onnellisia tässä meidän kanssa. No kyllähän he ovat, lapsille sopivaa seutua tämä on ja kavereita + sukulaisia asuu ihan lähellä. Jonkun ajan kuluttua täytynee kyllä muuttaa isompaan, jotta tytöt saavat yhteisen huoneen. Nythän vain pojalla on oma huone ja me kaikki muut nukumme samassa makuuhuoneessa. Poika sai oman huoneen vasta ollessaan vähän alle 8v, mutta ei ikinä vinkunut omaa huonetta. Itse olen jakanut huoneen siskoni kanssa siihen asti, että ollessani n. 15v muutimme ja sain oman huoneen.

Äitini oli yh ja rahaa ei ollut meillä lapsuudessani ylimääräistä. Ei ulkomaanmatkoja, viikkorahaa tai paljon uusia vaatteita. Sain kuitenkin harrastaa mitä halusin. Siitä varmasti opin käyttämään rahaa fiksusti. Nytkin esim. tästä vanhempainrahastakin mulla jää automaattisesti rahaa säästöön, vaikka maksamme miehen kanssa puoliksi vuokran ja ruuat.

Poikani on onneksi vähään tyytyväinen, hänelle riittää ihan halvin puhelin eikä hänellä ole kiinnostusta merkkivaatteisiin. Hänen valitsemansa harrastus maksoi n. 55e koko vuodelta. Mä kyllä maksaisin kaikki harrastukset mitä hän haluaisi harrastaa, mutta ei ole halunnut muuta. Hän on suurimman osan ajasta meillä, isänsä ei maksa elatustukea eikä hirveästi muutakaan. No pari kertaa on maksanut pojan kaverin synttärilahjan kun olen pyytänyt ja kerran yhden harrastuksen varusteet mun kanssa puoliksi. Poika saa paljon vaatteita 12-vuotiaalta pikkuveljeltäni. Mutta veljeni tykkää esim. huppareista ja raitapaidoista, poikani ei, ja housujakin täytyy kyllä ostaa aina uusia.

Meidän tyttöihin ei vielä paljoa rahaa mene, kunhan kasvavat niin meininki on eri. Tuskin hekään kuitenkaan saavat kalliita puhelimia tms. Meillä 10v saa kotitöistä rahaa, en tiedä miten muuten tarttuisi tiskeihin tai imuriin.

Jos lapset haluavat tai he tarvitsevat jotain kalliimpaa niin ainahan sitä voi toivoa syntymäpäivä- tai joululahjaksi. Meillä ainakin sukulaiset osallistuvat mielellään isompaan kimppalahjaan.

Täällä Suomessahan on hyvät lapsilisät, siis mun mielestä ainakin! Vaikka niitä onkin leikattu. Tosin kun sen saaminen loppuu niin aika moni lapsi taitaa asua kotona vielä. Kun säästää lapsilisästä joka kuukausi jonkun summan sivuun niin sillä saa jo sitten aikanaan lukion kirjat, mopokortin, mopon, ajokortin....

Me ostetaan paljon lasten kalusteita käytettynä, ja kodinkoneet tarjouksista (tässä lähiaikoina tv, 6 hengen ruokapöytä+tuolit, tietokone ja nyt justiin astianpesukone, meidän eka astianpesukone, jee!). Matkat valitsemme yleensä halvimmat, nytkin testiin menee halpismatka TravelBirdiltä. Äkkilähtöjä olemme myös suosineet. :)

 

[Arabia]

Olenko ainoa, jota vähän kauhistuttaa ajatus toisesta lapsesta? Meillä on mennyt ihan hyvin ja olen onnellinen nyt. Tyttö on kuitenkin aika temperamentinen, joten omat hermot on koetuksella joka päivä. En tiedä jaksanko toista lasta. Kuvittelen, että saan pakan pidettyä kasassa tämän yhden kanssa, mutta toinen olisi liikaa, enkä halua olla hermonsa lopullisesti menettänyt äiti. Olen myös tottunut aika hektiseen työelämään ja kotona yksin oleminen on suuri muutos minun arkeeni. Melkein joka aamu on ahdistanut yksin jääminen. Muutettiin juuri uuteen kaupunkiin, joten tuttujakaan ei liiemmin ole lähellä.

Toisaalta luulen, että pärjään paremmin vähän vanhemman lapsen kanssa ja saatan ajatella toisin vauvavuoden jälkeen. Minulla ei ikinä ole ollut vauvakuumetta, enkä ole tuntenut mitään vetoa vauvoihin ennen omaa lasta. Mies haluaisi lisää lapsia ja vähän säälittää tyttö, jos hän ei saa sisaruksia. Olen aina kuvitellut, että useamman lapsen kanssa on entistä vaikeampaa, mutta kaveri oli sitä mieltä, että toisen lapsen syntyessä oli helpompaa kuin ensimmäisen kanssa. Sanokaas miten on?

 

[Belle]

Olenko ainoa, jota vähän kauhistuttaa ajatus toisesta lapsesta? Meillä on mennyt ihan hyvin ja olen onnellinen nyt. Tyttö on kuitenkin aika temperamentinen, joten omat hermot on koetuksella joka päivä. En tiedä jaksanko toista lasta. Kuvittelen, että saan pakan pidettyä kasassa tämän yhden kanssa, mutta toinen olisi liikaa, enkä halua olla hermonsa lopullisesti menettänyt äiti. Olen myös tottunut aika hektiseen työelämään ja kotona yksin oleminen on suuri muutos minun arkeeni. Melkein joka aamu on ahdistanut yksin jääminen. Muutettiin juuri uuteen kaupunkiin, joten tuttujakaan ei liiemmin ole lähellä.

Toisaalta luulen, että pärjään paremmin vähän vanhemman lapsen kanssa ja saatan ajatella toisin vauvavuoden jälkeen. Minulla ei ikinä ole ollut vauvakuumetta, enkä ole tuntenut mitään vetoa vauvoihin ennen omaa lasta. Mies haluaisi lisää lapsia ja vähän säälittää tyttö, jos hän ei saa sisaruksia. Olen aina kuvitellut, että useamman lapsen kanssa on entistä vaikeampaa, mutta kaveri oli sitä mieltä, että toisen lapsen syntyessä oli helpompaa kuin ensimmäisen kanssa. Sanokaas miten on?

Mulla on helpompaa kolmen lapsen kanssa kuin yhden. Mutta se liittyy varmasti siihen, että olen itse koko ajan kasvanut jotenkin enemmän vanhemmuuteen (ja mieskin) ja olen nykyään paljon rennompi äiti. Hommathan eivät ole vähentyneet, ne lisääntyvät mitä enemmän lapsia on (esim. pyykit ja tiskit). Omaa aikaa on vähemmän. Kun yhden lapsen aikana katsoin joka ilta jotakin leffaa tai sarjaa niin nykyään en katso tv:tä paljon yhtään. Mulla on vain 1 ohjelma, jonka haluan katsoa, eli katson tv:tä yleensä 1h/viikko. Leffoja harvemmin. Aikaa vain yhdelle lapselle kerrallaan on myös vähemmän, mutta silloin kun sitä on niin se on spesiaalia vaikka ei mitään erikoisempaa tehtäisikään.

On myös sellaisia tilanteita, kun tuntuu että en riitä. Jos mun molemmat pikkuiset itkee yhtäaikaa niin mulla on riittämätön tunne kun en saa lohdutettua molempia kerralla. Ja kun tässä juuri olimme synttärikahveilla miehen ollessa töissä, niin tuntui katastrofilta kun 10v huusi olkkarissa kovaan ääneen ja vaati nettiä päälle, vauva oli tosi kärttyisellä tuulella ja huusi melkein koko ajan ja 2v söi suklaakeksejä niin että sitä sulanutta suklaata oli pöydässä, hänen vaatteillaan, suun ympärillä, sormissa.... Ja samaan aikaan ite yritin siinä juoda teetäni ja nopeasti hotkaista kakkua. Että siinä olisi ollut helpompaa vain yhden kanssa.

Sisaruksista on seuraa toisilleen, vauvakin viihtyy tosi hyvin juuri sisaruksien seurassa. Mutta saattavat sisarukset joskus yhdessä keksiä jotakin älytöntäkin... Ja tulee tappeluita.

Mulla on ollut vauvakuume vain kerran. En ole tuntenut vetoa kuin omiin vauvoihini, siskoni vauvoihin ja pikkuveljeeni kun hän syntyi ollessani 19v. Esikoisen kohdalla odotin innolla, että hän kasvaa kun koin silloin noin, että kivempaa tulee olemaan vähän vanhemman lapsen kanssa. Nyt nautin eri tavalla myös tästä vauvavuodesta. :)

 

[twisted]

Mulla on Bellen kans samat tunteet. Mä oon kasvanut äidiksi vasta kun keskimmäinen oli vuoden ikäinen. Eka oli 1v7kk kun tokaisi syntyi ja koko se eka vuosi siitä oli kaaosta. Mulla puhkesi kaiken lisäksi Isän kuolemasta ja paskasta avioliitosta paniikkihäiriö ja vasta kun erottiin niin aloin elämään. Kuinka kaikki palaset oli paikallaan. Sit kuvioihin tuki uus mies ja nyt meillä on yhteinen poika. Kolmen kans on helpompaa entä yhden kanssa. Yhden kanssa, varsinkin kun poika on vuoden niin se oli raastavaa kun olin koko ajan lapsen kans kaksin ja mun ainoa seura oli lapsi ja olin sen kaveri. Sit kun veli syntyi ja sain elämän raiteilleen nii huomasin et minäkin olin nainen ja mulla oli yhtäkkiä omia kavereita ja pojat osas leikkiä keskenään. Sit kun kuopus syntyi niin kaikki menee tosi rutiinilla, lapset on jo isompia, viihdyttää vauvaa, käy pihalla, ottaa mutkin leikkiin ja meillä on joka päivä pieni spessuhetki yksinään joka lapsen kanssa. No, vauvan kanssa eniten mut vanhemmat lapset ymmärtää kuinka vauva vaatii äidin huomiota.

Siks mä kaipaan pienelle kaveria. Mies ei oo vielä suostunut eikä mulla kiire oo, vauva on vasta 6kk. Mäkin oon vielä aika nuori, 29. :)

Mut sillon kun esikko oli 10kk ja aloin tokaa oottaa, sain tietää siitä vasta kun olin 12. viikolla, olin et "No ei se haittaa" ei siitä oltu ees puhuttu et tulisko toinen. Se vaan tuli. :)

Kyllä sitä mietti et kuin pärjää kahden alle kaks vuotiaan kans mut me käytiin jopa ulkomailla kun toka oli 5kk ja ilman ongelmia suju Lapin reissut mummolassa. Asennekysymys. Kyllä kahden kans pärjää jos vaan asennoituu ja haluaa. Jos epäilyttää, niin ehkä sit ei oo vielä valmis :) Rankkaa se on, mutta on ollu joka hetken arvoista.

 

[Mrs V]

Täältä myös ääni kolmannelle :) vaikka tilanne ei nyt ole ollut paras mahdollinen kotona miehen sairauksien kanssa, niin on ihanaa miten kohta 3-vee ja kohta 5-vee leikkivät yhdessä ja ovat niin hyvät kaverit toisilleen Vauvaakin viihdyttävät kovasti ja tykkäävät. Eivät toki aina ymmärrä, että pieni vaatii enemmän huomiota äidiltä. Yritän kaikille antaa jonkun pienen hetken edes päivittäin. Kun odotin kakkosta, oli jotenkin tosi raskasta, ja kakkosen synnyttyä myös, mutta nyt helpottaa :) ekan ja tokan ikäero on 1v 10kk. Mut kaikki lapset on erilaisia, voi hyvin olla, että toiset lapset on parempia/huonompia nukkujia jne. Jotkut isommat ovat myös kovinkin mustasukkaisia, mut meillä ei näin ole ollut. Muakin vähän jännittää, että pääseekö vauva noiden kahden porukkaan mukaan, kun ikäeroa on vähän enemmän, ja siksi pikkunelonen mietityttää, mutta luultavasti lapsiluku jää nyt tähän. Mähän voisin olla raskaana ja synnyttää ties kuinka monta kertaa vielä

 

[Jewell]

Mie oon ruvennu vähä haaveilemaa raskausajasta ja miettiny sisarusta neidille. Miehelle kyl riittäis kun hänellä on yksi kumpaakin ja periaatteessa miulleki riittäis tää yks mutta ois kiva et tytöllä ois kaveri. Mut ehkä en jaksas tätä vauva-aikaa vaik tähä mennes ollu viel suht helppoa mut voi olla et toinen vauva oiskin ihan päinvastainen. Sitäkään kun ei koskaan tiedä. Täl hetkel ei oo muuta ehkäisyy käytössä kun et mies tulee muualle ku sisälle et jos vahinko sattuis käymää ni se on sit tarkoitettu :) Tätäkin neitiä yritettiin monta vuotta et meil se ei käy nii helposti.

 

[Maatuska83]

Olenko ainoa, jota vähän kauhistuttaa ajatus toisesta lapsesta? Meillä on mennyt ihan hyvin ja olen onnellinen nyt. Tyttö on kuitenkin aika temperamentinen, joten omat hermot on koetuksella joka päivä. En tiedä jaksanko toista lasta. Kuvittelen, että saan pakan pidettyä kasassa tämän yhden kanssa, mutta toinen olisi liikaa, enkä halua olla hermonsa lopullisesti menettänyt äiti. Olen myös tottunut aika hektiseen työelämään ja kotona yksin oleminen on suuri muutos minun arkeeni. Melkein joka aamu on ahdistanut yksin jääminen. Muutettiin juuri uuteen kaupunkiin, joten tuttujakaan ei liiemmin ole lähellä.

Toisaalta luulen, että pärjään paremmin vähän vanhemman lapsen kanssa ja saatan ajatella toisin vauvavuoden jälkeen. Minulla ei ikinä ole ollut vauvakuumetta, enkä ole tuntenut mitään vetoa vauvoihin ennen omaa lasta. Mies haluaisi lisää lapsia ja vähän säälittää tyttö, jos hän ei saa sisaruksia. Olen aina kuvitellut, että useamman lapsen kanssa on entistä vaikeampaa, mutta kaveri oli sitä mieltä, että toisen lapsen syntyessä oli helpompaa kuin ensimmäisen kanssa. Sanokaas miten on?

Tämä on ihan yksilöllistä miten kukin asian kokee. Toiset haluaa elää elämänsä yhden kanssa, toiset haluaa enemmän lapsia.
Eihän niitä lapsia tietenkään sen takia tehä, että lähipiiri utelee ja painostaa että koskas toinen tulee.
Jos haluaa enemmän keskittyä uraansa ja se yksi lapsi siinä ohessa menee niin ei se oo keneltäkään toiselta pois.
Teet juuri niinkuin itsestä tuntuu parhaalta. :) Onhan maailman siivu täynnä yksilapsisia perheitä eikä niistä muksuista ole varmaan sen pöllömpiä tullut kuin muistakaan.

 

[Arabia]

Joo, en mä mikään uraohjus ole, eikä muiden kuin miehen mielipide lapsiasiaan vaikuta. En halua tehdä päätöstä väärillä luuloilla. Mutta aika varma olen, että yhdellä lapsella mennään. Täytyy varmuuden vuoksi jonkun aikaa säilyttää kaikki vauvanvaatteet ja tavarat ihan vaan siltä varalta, jos mieli muuttuu

 

[varpahat]

Ehdottomasti haluan sisaruksia lapselle, mutta näin jälkikäteen vasta olen tajunnut miten rankka raskausaika oli, etten tiedä miten jaksan sen taas? Synnytyksestäkin on jäänyt vielä pelko päälle.

 

[Voikukka9]

Mullakin vielä kummittelee se raskaus ajan rankkuus mielessä. Siis lähinnä se henkinen puoli. Sitä ei ole ikävä. Ja vähän mietityttää tulisiko vielä pahempana kaikki pelot kolmannessa raskaudessa. Ensimmäisen raskauden ja synnytyksen jälkeen raskaudesta ei jäänyt huonoja muistoja, synnytyksestä kyllä. Nyt taas toinen synnytys oli niin voimauttava että sen haluaisin ehdottomasti kokea vielä uudelleen. No eiköhän jossain vaiheessa aika kultaa muistot ja alan ikävöimään sitä raskausaikaakin.

 

[Tarzanita]

Me ollaan avosylein ottamassa vastaan vielä yhtä pienokaista. Kierto ei ole kylläkään käynnistynyt vielä, ilman ehkäisyä ollaan oltu koko aika. Esikoisen jälkeen meni 1,5 vuotta että menkat alkoi. Jännittää kyllä tosiaan oma jaksaminen jos tässä nyt heti raskautuisi, mut eiköhän siitä selviäisi kuitenkin.

Meillä aika iso uusperhe; miehellä ennestään 5 lasta ja mulla yksi. Ja nyt sitten tämä yhteinen vauveli. Tosin miehen lapsista vain 2 teini-ikäistä asuu puolet ajasta meillä ja oma 6 v poikani ja vauva tietenkin aina. Loput lapset on jo omillaan. Lapsenvahteja ainakin riittää :)

5 kk poika on jo enokin :D

 

[Maatuska83]

Ehdottomasti haluan sisaruksia lapselle, mutta näin jälkikäteen vasta olen tajunnut miten rankka raskausaika oli, etten tiedä miten jaksan sen taas? Synnytyksestäkin on jäänyt vielä pelko päälle.

Itelläni oli kans tytön raskausaika henkisesti todella rankkaa, mutta yritän olla sillä lailla positiivisella mielellä että jos nyt olisi toisenlaista (kun ei kaikki raskaudet täysin samanlaisia ole). Ja sairaalassa otettiin hienosti vastaan kun ensin kävin juttelemassa peloistani ja synnytyksessä sitten kätilö huomioi pelkoni hienosti kertomalla missä mennään ja ehdotti aina apuvälineitä ja kivunlievitystä. Että tosi hyvä fiilis siinä mielessä jäi. :) Ja neuvolaan saa käsitykseni mukaan olla yhteydessä jo suunnitteluvaiheessa jos kokee suurta pelkoa.

Onhan tämä tietyllä tapaa raskasta, kun vauva hoidettavana ja olo on kuin vatsatautisella aamusta iltaan, yölläkin puoli kolmen syötön aikaan olo on huono että menee hetki ennenkuin nukahdan. Eilen tuli ensimmäinen oksu illalla ja mies joutui hoitamaan tytön nukkumaanlaiton, kun itse makasin ihan puhki peiton alla. Mutta onneksi ja toivottavasti enää kuukauden verran olisi tätä oloa kärsittävänä ja sitten helpottaisi. Mieskin on sopivasti nyt kiireinen peltotöiden kanssa...
Neuvolan mukaan tänään olisi 7+2

 

[ellami]

Onko muuteen kellään muulla kun meillä niin päin että se onkin mies jolla on vauvakuume nyt heti uudestaan?
Meillähän marrasvauva oli miehen suuri toive ja nyt hän kuumeilee uutta raskautta ja vauvaa ihana.
Itelläni siis kolme lasta ja nyt tämä marraskuinen meidän eka yhteinen. Mun muksut jo sen ikäsiä, että hyvin jaksan ja innolla otan vastaan vielä yhden vauvan jos meille se onni suodaan. Menkat alkoi saman tien kun loppui imetys. Vauvantahtisesti hän vierottui noin kolmisen viikkoa sittenköhän se oli ja nyt ehkä viikko oltu ilman yö tissiä. Saapi nähdä tärppääkö.... marrasvauva ilmoitti tulostaan melko pian kun oli asiasta puhuttu miehen kanssa. Jännää. Vaan en olis ikinä uskonut olevani edes neljän äiti, saati sitten vielä enemmän :)

 

[Ilyana]

Täällä myös ollut heti marraskuusta asti, että "uutta vaan kehiin samantien, meneepä samoilla valvomisilla". Vähän piti toppuutella, että voidaanko pliis odottaa edes joitain kuukausia, että kroppa ehtii palautamaan edes osittain, mutta kyllä mä nyt jo olisin ihan valmis tulemaan raskaaksi.

 

[ellami]

Siis apua. Nyt mä jo mietin täällä nukkuma järjestelyitä "sit ku on uus vauva". Siis mitäääh. Mun piti ihan ottaa silleen rennosti, et tulee joskus jos on tullakseen :D
Ni eilen jo selitin miehelle et tehdään meidän makkarista marraskuiselle huone ja alkuun mies voi nukkua siellä yhdessä hänen kanssa ja minä uuden vauvan kanssa olkkarissa kun meidän sänky mahtuu olkkariin oikeen hyvin.... ja siis, mittään ei olla asiasta ääneen puhuttu ni mun 8v eilen "äiti, tuleekohan meille vielä yksi vauva? Minusta kyllä tuntuu että tulee, mikä sen nimi olisi?"
Samainen lapsi aavisti marrasvauvan olemassaolon ennen kuin olin kertonut raskaudesta. Hui.
Ja siis toi huone/nukkumis järjestys asia puhuttiin myöhään illalla vasta sen jälkeen kun 8v oli asiaa mietiskellyt.