Täytyy ihan pikaisesti laittaa kuulumisia, kohta pitää taas aloittaa tytön herättely syömään... Kunnon synnytyskertomuksen laitan sitten ajan kanssa.
Eli vedet lähti tosiaan tulemaan ke 14.9 alkuillasta ja lopulta torstaina 15.9 klo 23.57 pieni tyttö oli ulkona. Koko avautumisvaiheen olin oksitosiinitipassa ja käyrillä ja vauvan sydänäänissä oli selkeitä laskuja supistusten aikana, sektiollakin peloteltiin jossain vaiheessa. Loppu etenikin nopeasti (ja kivuliaasti, sillä jouduin odottamaan anestesialääkäriä n.1,5h siitä kun puudutusta olin pyytänyt!). Ponnistusvaiheen kestoksi merkittiin 1 minuutti ja tyttö tosiaan syntyi yhdellä ponnistuksella! Neidin mitat: 2265g ja 46cm, eli oli vielä pienempi mitä arvioitiin. Tyttö on pieni mutta todella terhakka, kaikki siis kunnossa. Melkein jokaiselta hoitajalta/kätilöltä kuultiin osastolla ollessa kommentti "tyttö on kuin nukke" (sen kymmenennen kerran kuultuna naurettiin jo miehen kanssa kippurassa). Osastolla oltiin 4 päivää kun tytön verensokereita piti tarkkailla pienipainoisuuden takia. Onneksi päästiin kotiin näinkin pian, hoitsut sanoi, että monesti näin
pikkuiset joutuu nenämahaletkuun, mutta meidän pirpana onkin sitkeä
tapaus Nyt elämä onkin yhtä syöttämistä: 3 tunnin välein pitää herätellä tyttö syömään väkisin (ei vielä jaksaisi syödä noin usein ja herättelykin vie aikaa) ja syöminen on välillä aika taistelua.
Koskakohan mulle iskee se väsymys, vielä ei tunnu missään vaikka nyt on viikko mennyt max 1,5h unipätkissä. Osastolla en saanut nukuttua yhtään! Osasto oli todella ruuhkainen, joten perhehuonetta ei ollut toivoakaan saada. Olin sitten 2 hengen huoneessa, jossa toinen vauva oli valohoidossa (sinivalot päällä yötä päivää ja huoneen lämpötila vastasi huonosti lämmitettyä saunaa). Huonekaverin vauva oli myös todella "vaativa", joten huusi kokoajan ja KOVAA. Ja kun vauva vihdoin rauhottui, alkoi äiti kuorsaamaan KOVAA (en oo koskaan kuullu kenenkään kuorsaavan noin!) ja kuorsausta kesti siis kokoajan kun nainen nukkui, oli yö tai päivä. 4 yötä osastolla ei siis ollut kovin herkkua...Onneksi on nää hormonit apuna!!!
Hui tulipas sitä tekstiä kuitenkin... Ja vielä jäi vaikka mitä kertomatta. Nyt on pakko mennä repimään tyttö ylös väkisin,tuntuu kauheelta kiusata toista kokoajan, mutta pienen on nyt syötävä tiheästi, että kasvaa.