sairaalakassi

Ohhoh, ei taida kassi enää riittää, sinnehän joutuu raahaamaan mukaan ison matkalaukun täynnä tavaraa!
 
En ole osannut vielä uhrata ajatustakaan sairaalakassille. Tuntuu vielä turhan aikaiselta kun toivottavasti yli 2kk odotusta jäljellä.
 
Vielä en oo miettiny tuota kassin pakkailua. Oon ajatellu että kun pakkaan kassin niin pakkaan myös toisen kassin jonka jätän kotiin ja jonka mies voi sitten kiikuttaa synnärille jos tarvetta. Siis toisen kassin johon pakkaisin jotain vähän esim. paksumpaa vaatetta.Tai sitte nostelis niitä vaihtoehtoja vaan vähä näkösämmälle. :) Tulee varmaan hirveä stressi jo sen kassin ajattelemisesta! :D
 
Enemmän kuin sairaalakassia olen miettinyt pienen vaatteita, joissa hän tulee kotiin. Mä en ole hankkinut mitään vanuhaalaria ohuempaa ja se voi kuitenkin olla vielä turhan paksu..? Tein kuitenkin merinovillasta haalarin ja pohdin, josko poitsu tulisi siinä kotiin, alle pitkähihaista bodya ja sukkahousut/potkuhousut. Kaukalon päälle on kuitenkin vielä myös peitto. Te, joilla kokemusta on, miltäs kuulostaa..? :)


Sent from my iPhone using Vau Foorumi
 
Hyvältä kuulostaa! Tosin iha hyvin lokakuussa menee jo vanuhaalarikin vastasyntyneellä. Pienellehän pitäisi nyrkkisäännön mukaan pukea yksi kerros enemmän kuin itselle ja eiköhä sitä itsekin tuolloin jo takki päällä olla.. ELLEI helteet pääätä tulla takas ja jatkua lokakuulle, niinkuin jossain uhkailtiin.. :grin:cool:
 
Meillä esikoinen tuli kotiin lokakuun 20. päivä vanuhaalarissa. Ei ollut mielestäni yhtään liikaa kun auto oli kylmä, mutta jos pääsee suoraan lämpimään autoon voi pärjätä vähemmälläkin.
 
Libra - ihan sama juttu Briteissä että sairaalasta saa seinät ja synnytykseen liittyvät tarvikkeet, mutta muuten viedään omat pyjamat jne mukana. Tosin laskua ei onneksi tule kun on täysin ilmainen sairaanhoito, jolleen vaadi yksityishuonetta, joka tulee lisämaksusta.

Ajattelin käydä ostamassa ylisuuren pyjaman ja joitain college-housuja sekä alustoppeja, joissa on helppo imettää. Sain meidän töistä Hr:ltä sairaalalistan ja se näyttää hyvälle. Eli siinä oli vauvalle vaatteita, itselle löysiä vaatteita ja hygeniatuotteet itselle ja vauvalle sekä käskettiin tekemään valmiiksi pakkaseen ruokaa ensimmäisen viikon ajaksi, jottei tarvitse syömisiä miettiä. Aion myös viedä oman pyyhkeen mukana. Täällä ei yleensä olla sairaalassa kauan, kun kätilö ja-tai terkkari tulee kotona käymään ensimäisen viikon aikana.
 
Minun pitaa kayda ostamassa kevyt takki pikkuiselle kotiintuloa varten. Haalari on kuulemma liian kuuma taalla. *huoh* On se niin hassua; maassa maan tavalla. :)
 
En ole vielakaan saanut omaa sairaalakassiani pakatuksi. Ensi synnyttajana mietityttaa, etta mitka olisivat parhaat vaatteet:
a) sairaalaan mennessa
b) synnyttaessa (siis jos ei ole esim. sairaalakaapuja saatavilla)
c) kotiin lahtiessa.

Kysyn siksi, etta taalla on neuvottu ottamaan T-paita, shaali ja villasukat synnytysta varten, koska synnytyksen aikana aareisverenkierto heikkenee - ja minulla on varpaat aina jaassa muutenkin. Olisiko parempi ottaa joku paita, jota ei tarvitse pukea paan yli?

Kaipaisin vinkkeja: Mita te olette pakanneet? :)
 
Ajattelin itte pakata tän kassin ku oon käynyt neuvolalääkärin luona 18 päivä.. sit alkaa olla jo 37 viikko käsillä.. :) miettinyt oon mitä otan mukaan.. eli itelle vaatteet kotiutumista varten, pesuaineet ja muut hygieniatarvikkeet, perus meikit ( bb-voide, puuteri ja kulmakynän) näyttää sitte suht.ihmiseltä ku lähtee sairaalasta :) imetysliivit + liivisuojat , tabletin, laturin puhelimeen. Vauvalle sitten tietenki turvakaukalo, vaatteet ja jonku paksumman haalarin ettei palellu :) tarviikohan muuta? Niin ja miehelle omat tavarat myös jos sattuu et saadaan se perhehuone :)
 
Libra suosittelen synnytykseen vain mahdollisimman mukavia vaatteita ja sen verran väljiä, että saat vauvan sen synnyttyä sinne paidan alle paljasta ihoa vasten ja toki reilumpi kaula-aukko auttaa sitten vauvan ihastelussa :) Ja kannattaa myös huomioida, että vaatteet sotkeentuvat varmasti vereen yms, joten ei ehkä kannata ihan kalleimpia ottaa :)
 
Mä en oo vieläkää uhrannu ajatustakaan sairaalakassille. Ehkä koht jo pitäis.. Tosin viikkoja nyt vasta 33 ja risat, et ehtiihän tässä (ehkä:D). Jospa vaik oottaisin siihen kokoarvioultraan/lääkäriin asti ni sit saatan olla vähän paremmin perillä koska tää ehkä mahdollisesti vois olla tulossa maailmaan :)
 
Mä en tiedä millaiset omat vaatteet ottaisi kotiutumista varten.. millaista mahaa on vielä jäljellä sitten, että
pitääkö olla vaan näitä vaatteita, kun on mennyt raskauden ajankin. Mukavat tietenkin, eikä mistään kiristävät.
Ja minkä kokoiset vaatteet vauvalle? 56 cm??
 
Musta tuntuu kovin vaikealle pakata kassi valmiiksi, kun listalla on: puhelimen laturi, hygieniatarvikkeita, meikkipussia (joo, voi olla turhake :D ), omat vaatteet (eli jotkin niistä, mitä käytän nytkin!).. Niin suuri osa on sellasia, mitkä on käytössä koko ajan..pakkaappa ne nyt sitten valmiiksi kassiin..


Sent from my iPhone using Vau Foorumi
 
Vauvalle ajattelin ottaa 50-56cm vaatetta. 50 cm bodyn ainakin ja villahaalari on 50-56cm. Mutta en ole vielä lyönyt kotiutumisvaatteita lukkoon. Sen verran kaveri vinkkasi, että ehdottomasti kietasubody. Pään yli puettava on liian jännittävä opetella pukemaan kotiin lähtiessä.. :wink


Sent from my iPhone using Vau Foorumi
 
Mietin nyt näinä päivinä aktiivisesti sairaalakassia. Tänään tuli ihania töppösiä anopilta joita varmasti otan mukaan sairaalaan kun ne on niin suloisia. Lääkärin vihjailut siitä että synnytän ennen laskettua aikaa tuottaa välillä paniikkia kun on ajatellut että aikaa olisi paljon enemmän valmistella vielä nyt syyskuussa kaikkea. Vauvanvaatteita on vielä pestävänä niin niitä en pysty pakkaamaan vielä. Vauvalle sopivat pesuaineet sain ostettua toissapäivänä. En ole ostanut imetysliivejä kun minusta tuntuu että minun rinnat voi tästä vielä kasvaa kun maito nousee niihin. Mutta sairaalaan listassa ne kyllä mainitaan. Joten mietin että jos käyn Primarkissa tsekaamassa mitä edullisia toppeja tai muuta käytännöllistä sieltä löytyisi. Haluaisin sijoittaa kunnon liiveihin kun olen varma koostani. Kelan paketista tuli liivisuojuksia. Kyllä minunkin pitää aamutakki ja tohvelit ottaa mukaan sairaalaan. Taidan ottaa tutut Reinot.
 
Musta tuntuu kovin vaikealle pakata kassi valmiiksi, kun listalla on: puhelimen laturi, hygieniatarvikkeita, meikkipussia (joo, voi olla turhake :D ), omat vaatteet (eli jotkin niistä, mitä käytän nytkin!).. Niin suuri osa on sellasia, mitkä on käytössä koko ajan..pakkaappa ne nyt sitten valmiiksi kassiin..


Sent from my iPhone using Vau Foorumi

Olen miettinyt aivan samoja. Että eihän sinne kassiin ole laittaa muuta valmiiksi kun imetysliivit, liivinsuojat ja vauvanvaatteet..
 
Libra: Jos mun tarvisi varata omat vaatteet synnytystäkin ajatellen (siis ei käytössä sairaalan vaatteita), niin laittaisin jotain kevyttä ja mukavaa, helposti riisuttavaa ja sitten tarpeeseen jotain vähän lämpimämpääkin puseroa. Ja tosiaan sellaista, mitä ei sitten tarvitse itkeä perään, jos tahriintuu pysyvästi tai joudutaan vaikka leikkaamaan pois päältä.

Vauvalle olen ajatellut varata mukaan sairaalakassiin pari eri kokovaihtehtoa bodyt ja pöksyt (50cm ja 56cm??), sitten villakerraston ja kevyen ulkohaalarin. Tietenkin vähän soveltaen senkin mukaan, että minkälaiset syyssäät vaikuttaa olevan synnytyksen lähestyessä...
 
Viikonloppuna tuli yhtäkkiä sellainen fiilis, että kassia pitäisi alkaa pakkaamaan. Tänään pakkailin pikkuiselle ja itselleni vaatteet ja joitakin hygieniatarvikkeita. Sitten tein vielä listan, mitä kassiin tulee pakata lähdön tullen. :) Tänään siis 37+2
 
Takaisin
Top