Särkyjä ja vaivoja

Symppishalit kaikille "kärsiville" :Heartred mä sain yhdeltä myös odottavalta äidiltä kauheat huudot että olen itsekäs paska, kun hän kysyi miten olen voinut ja kerroin sitten, että kun ei ole ollut kerrassa mitään, kertaakaan en ole oksentanut eikä mitään kipujaan ole vielä ainakaan ilmaantunut. Ja omasta mielestä mieli on aurinkoinen ja positiivinen. Näin vain on, minkäs sille voi? Hän suuttui todenteolla, eikä ole vastannut puheluihinkaan kun olisin halunnut anteeksi pyytää, jos sain kertomuksen kuulostamaan itsekkäältä. Toivoisin kaikille yhtä hyvää oloa ja mieltä.
 
No huh huh Ann. Eihän se ole keneltäkään pois, jos sinulla on ollut "helppo" raskausaika. Älä ala pyytelemään keneltäkään anteeksi omaa hyvinvointiasi. Luulisi, että muut ovat vain onnellisia sinun puolestasi, kun olet voinut noin hyvin.
 
No kyllä siinä vähän itekin silmiä pyöräyttelin, että sori nyt kun vastasin kysymykseen.. Meitä on niin moneksi..
 
no voi elämän kevät sentään :grin pistetäänkö tommoset kuuluisan raskaushormonin piikkiin ja anna olla vaan ? :) turhaan pyytelet mielestäsi vastaustasi anteeksikaan :Heartred
 
Samaa mieltä tiittanan ja piia84 kanssa. Turhaan alat anteeksi pyydellä.
 
Niinpä. Jotkut vain oikeasti menevät raskaushormoneista ihan sekaisin. Mulla yksi kaveri tai suoraan sanottuna entinen kaveri meni aivan sekaisin ja vikahan ei koskaan ollut hänessä! Hän kiukutteli minkä ehti suututti ja haukkui kaikki ihmiset. Mullekin sanoi todella tökeröitä asioita, joista oli todella vaikea pitää suutaan kiinni. Esim. hän ihmetteli, miksi mulla neuvola oli alkuraskaudessa kuukauden, mutta hänellä vain kahden kuukauden välein. Hänen mukaansa syy johtui siitä, että meidän vauvassamme oli selvästi jotain vikaa mitä meille ei vain kerrottu! Jaa että mitä!! :eek: Tai kun esikoisen odotusaikana pääsin sokerirasitukseen vaikka olin silloinkin normaalipainoinen, mutta hiukan tukevempi kuin tämän odotuksen alussa (bmi 24), mutta hän ei totesi hän siihen vain "no sä oletkin ylipainoinen". Aina vain sain kuunnella kuinka kamalia kaikki ihmiset ovat ja tekevät häntä kohtaa väärin. Ja miten hänen anoppinsakin oli kehdannut sairaanhoitajana hänelle todeta hänellä olevan varmaan hormonit sekaisin... Valitettavasti tämän jäi hänelle vielä synnytyksenkin jälkeen päälle ja päätin olla pitämättä häneen yhteyttä...

Silloin asia minua harmitti, mutta jälkikäteen muiden hänet tunteneiden ihmisten kanssa asiaa puineena olen edelleen vahvasti sitä mieltä, että tein oikean ratkaisun ja itseään on ihan turha syyttää, toisen pahoista sanoista ja teoista! Älä siis Ann missään nimessä syytä itseäsi, jos toinen on törppö, eikä selvästi osaa iloita puolestasi!
 
Siis oikeesti kuka suuttuu siitä että toisella on helpompi raskaus?? Itsellä aina välillä taas sellanen tunne, ettei ees viiti kaikesta sanoo, kun tuntuu et menee ihan valittamiseksi. Ja päinvastoin hienoa, jos jollain ei oo vaikka pahoinvointia, josta itse joutunut kärsimään ihan riittämiin! Ja aina sekin mielessä, et nää mun kuukausien pahoinvoinnit tai järkyt selkäkivut on pientä, jos vertaa et jotku oksentaa KOKO raskausajan tai joutuu vaikka vuodelepoon ennenaikaisen syntymän riskin vuoksi.

Onhan nämä hormonit välillä itselläkin " vähän siellä sun täällä", mut ei onneksi ihan noin... :)


Sent from my iPhone using Vau Foorumi
 
Kiitti tsempeistä! Jotenkin ite aina koittanut olla niin optimisti ja haluis kaikille vaan pelkkää hyvää ni aloin jo melkein uskoa sen sanoja. En mä enää viitti ottaa edes yhteyttä. Kyseinen ihminen ollut aina vähän tuulella käyvä, joten varmaan ei eroa normioloista..
 
Komppaan muita asiassa, toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos! Hienoa, että olet voinut hyvin :happy112

Itse olin esikoista odottaessa todella positiivinen ja hyvällä päällä koko ajan enkä yhtään nalkuttanut miehellekään (hyvin omituista :wink), mutta tämän toisen kohdalla olen ollut varsinainen hormonihirviö. Onneksi itse tiedostan asian ja olen yrittänyt sanoa miehelleni, että koittaa jaksaa vielä hetken. Itse myös yritän pitää suurimmat paukutukset sisälläni. Ja jos tää jatkuu edelleen, niin sitten saa kyllä palauttaa maan pinnalle niin että rytinä käy! Ihan kauhea olotila itsellekin ollut, kun päässä vaan skitsahtelee :) Kavereille ja muille kanssaihmisille olen pystynyt olemaan kuitenkin normaali. Eli miesraukka on joutunut nyt tämän hormonihirviön kohteeksi :oops:
 
Ann, otan osaa! Tuo on aika klassinen esimerkki kateudesta. Mulla on ollut suoraan sanottuna helvettiä koko raskausaika, joka vaiheessa jossain muodossa, mutta miksi se olisi multa pois jos jollain ei oireita ole. Sehän on vaan hyvä juttu. Sulla ei ole mitään anteeksipyydettävää tossa, vaan sillä tuttavallasi.

Kiukkuisen olon jaan kyllä minäkin. Mutta ei ole oikeastaan ollut riitaa muiden ihmisten kanssa siltikään. Kiukkuan seinille (jäkätän ja jupisen jotain kadonnutta tavaraa etsiessäni, mutten kohdista sanomisiani kellekään). Eilen kävin kävelemässä kun otti päähän, myös musiikin kuuntelu auttaa. Ja yksinolo. Kun pahimmat höyryt laantuu, sen jälkeen pystyy taas olemaan toisten seurassa korrekti. Alkuraskaudesta olin varsinainen mielensäpahoittaja, vedin herneet kaikesta mahdollisesta. En silti viitsinyt alkaa riidellä avoimesti, laitoin vain erään kerran puhelimen kuukaudeksi pois päältä :D Toisaalta siihen oli kyllä syy josta olisin tavallisestikin loukkaantunut ja josta kuka tahansa olisi loukkaantunut. Mutta kun olin rauhoittunut, en viitsinyt ottaa asiaa edes puheeksi, kun tiedän että eräät ihmiset eivät vaan koskaan muutu. Mitä se sanominen auttais.
 
Mikä siinä on, kun yks vaiva vähän helpottaa, tulee uusi tilalle??? Selkäkivut olleet nyt parempana (jee!), tosin en oo kyllä paljoa liikkunutkaan tän flunssan vuoksi. Mut nyt vauva kai päätti mennä niin alas kuin suinkin ja järkyttävät liitoskivut tuolla alhaalla! Yöllä pitää itkua pidätellen kylkeä kääntää ja tuntuu, ettei kohta pääse kävelemään! Lisäksi vatsassa sellaista vihlomista/viiltävää kipua tuossa etupuolella keskellä.. Voiko tää enää pahemmaksi mennä???

Jos nyt lasken päiviä syntymään, niin tällä menolla kohta tunteja!!!!


Sent from my iPhone using Vau Foorumi
 
Voi vitsi ku voikin kävely olla hankalaa. Kaveri kävi eilen harjaamassa ja siistimässä meidän koirien turkit ja leikkas kynnetkin samalla, itse kun en siihen ole hetkeen kyennyt. Istuin sitten lattialla ja pidin koirista kiinni, virheliike. Eilen illalla meinas itku tulla kun meni maate, tuntui että koko lantio rysähtää kasaan. Ja tänään ei sitten ookaan jalkoja saanut oikein maasta nostettua, hyvä että sen verran että eteenpäin pääsee. Huomenna tyyppi täysaikainen, eli syntyis jo. Aika rasittavaa tää synnytyksen käynnistymisen odottaminen, kun ei tiedä koska se alkaa ja on kohta ihan hysteerisenä kun tarkkailee kaikkia merkkejä että joko nyt?jokojokojoko? Pitäis osata olla ajattelematta koko synnytystä, mutta ei taida onnistua :)
 
Minä erehdyin tänään menemään lattian rajaan jotain läikkynyttä vettä kuivailemaan ja jouduinkin istumaan kun ei kumartamalla eikä kyykyssä onnistunut veden määrän vuoksi. Kun yritin nousta ylös ni tuntu että lantio halkee vasemmalta puolelta eikä tällähetkellä pysty kävelemään kivun vuoksi. Ei muutaku kiltisti istuskellen odottamaan, että pahin jomotus häipyis. On tää tyylikästä:grin Oon kyllä jo aikasemmin havainnu, että jos lattialle istun ni äärimmäisen vaikea on ponnistaa ylös mutta tää löi kyllä pohjat:p

Ja pikku tyyppi niin ei tunnu haluavan ulos. Möyrii enemmän ko ikinä ja hikkailee vuoronperään. Mitenhän tässä selvii järjissään kuun puoliväliin asti (tai mahdollisesti ylikin) sillä minullakin synnytys pyörii ihan koko ajan mielessä.
 
Aion siirtyä nestemäiselle ruokavaliolle. Mehuja, kiisseleitä, jugurtteja. Ei enää mahdu ruokaa mahaan. Tuntuu että tää vauva on kasvanu nyt parissa päivässä satoja grammoja. Ja näyttää myös. Eihän sen pitäis enää? Eihän? Laskettu aika on nyt nimittäin saavutettu.

Makaan vaan sängyssä, vaikka makuuasento on ikävän tuntuinen. Pahempi silti seistä tai istua koska huimaa eikä jalatkaan kanna kehuttavasti. Nukuttaa jatkuvasti mutta unta ei saa kun on niin tuskanen olo. Lantio aiheuttaa välillä itkuna purkautuvaa epätoivoa, sattuu niin vietävästi kun johonkin raijaa tätä hemmetin ruhoa.

Ja kun sitten filosofoin miehelle tänään että joka päivä sitä luulee saavuttaneensa pohjan, mutta seuraava päivä onkin vielä paskempi, niin se kysyi että "ai miksi?" MIKSIKÖ???? Mä kannan tuhotonta määrää kiloja joita mun runko ei oo suunniteltu kestämään ja tuhotonta määrää nestettä jota mun kudoksia ei oo suunniteltu sisältämään. Mä en voi liikkua, kädet ei toimi, jalat ei toimi, pääkään ei oikeestaan toimi ja niin mä sitten tuijotan jotain paskaohjelmia telkkarista kun en muuhunkaan pysty. Päivät pitkät. Ja kohta varmaan yötkin kun ei oo muutakaan tekemistä kun unikaan ei tuu.
 
Minä olen kehittänyt itselleni flunssan, mukava raikas kurkkukipu tähän vielä tarvittiinkin. Onko mitään ohjeita tiedossa, että tällaselle jotain muutakin tarvis tehä kuin vaan levätä? Kun ei ole kuumettakaan ni ajattelin että menee normi lepäilyllä ja rehkimisen välttämisellä mutta aikaisempaa kokemusta ei ole raskauden ja flunssan yhdistämisestä:)

Kestämisiä Pippuri!
 
paujoh, mulla oli alkuraskaudesta flunssa, en saanut muuta ohjetta kun ottaa parasetamolia tarvittaessa ja levätä. En usko että tavallinen flunssa haittaa aiheuttaa, mutta jos tulee jotain jälkitautia kuten poskiontelon tai keuhkoputken tulehdusta niin sitten tarvii tietysti lääkäriä, tai jos on kovempi flunssa/kuume tai vaikuttaa influenssalta.
 
Pikaista paranemita paujouh! :sad001

Just ite paranin viikon kestäneestä kuumeettomasta flunssassa, mutta vähän on vielä räkänen olo. Väsytti aivan mahottomasti ton viikon ajan. Lepäsin vaan ja koitin syödä ja juoda hyvin.

Tsempit!
 
Se tunne kun katsoo itseä peilistä ja huomaa turvonneensa melkoiseksi mötkyksi joka on yhtä mahaa ja ulokkeita.... Kyllä kyllä on ihanaa olla raskaana ja saada vauva mutta haloo! Rajansa jo kaikella! Nyt kyllä vissiin nuot hormonit alkaa pikkuhiljaa potkimaan, kun mikään (kodin ulkopuolinen) asia ei kiinnosta, mökötyttää ja kokoajan vain odottaa että jotain tapahtuu!
Ja tilannetta reipastuttaa kaverin tuleva vierailu mitä en nyt niin innoissani odota... Harkitsen vakavasti puhelimen sulkemista ja erakoitumista että pääsee kaikesta mahdollisesta hiillostuksesta ja säästy kyselyiltä ja lätiseviltä ihmisiltä... Yhtään ei ole seurallinen olo. Kai sekin joku vaiva on? :D haluttais vaan maata miehen kainalossa 24/7 ja saada hellittelyjä ja huomiota!
 
Angina just tänään mietin kaupungille ajaessa, että ei kyllä yhtään kiinnostais mikään ihmisten ilmoilla touhuilu ja sosiaaliset taidot on mennyt johonkin hukkapiiloon. Yhtään ei jaksais kenenkään kanssa jutustella niitä näitä ja muutenkin vois vaan olla möllöttää.
 
Välillä on tosi antisosiaalinen fiilis täälläkin, jopa vähän sellainen epätodellinen tunnelma. Muut elää normaalia elämää kun itse on kohta saamassa vauvan! Joskus sitä kuitenkin yllättyy, miten paljon muiden seura voi piristää alkunihkeydestä huolimatta.
 
Takaisin
Top