Ravinto- ja ruoka-asiat

THL:n sivuilla lukee: Yleensä tavallinen ruokavalio sisältää tarpeeksi kalsiumia ja proteiineja, joten syömällä monipuolisesti raskauden aikana voi turvata sikiölle oikeiden ja tarvittavien ravintoaineiden saannin. Hyviä kalsiuminlähteitä ovat esimerkiksi maitotuotteet, seesaminsiemenet, mantelit, nokkonen, viikuna, tofu, soijajauho ja hasselpähkinät.
 
Fetaa ja raejuustoa ym. pehmeitä juustoja ei valitettavasti enää suositella kuumentamattoma vaikka olisi pastöroituja :( Tämä muutos tuli uusien suositusten myötä reilu vuosi sitten.
 
Joo, se löytyy just siitä eviran listasta. Ja jopa valio sanoo omilla sivuillaan että salaattijuusto kuumennettuna, raejuustosta puhuvat vähäriskisenä tuotteena ja sit tuirejuustot ja sulatejuustot olisi heidän mukaan ihan turvallisia sellaisinaan.
Itse olen mennyt varmuuden vuoksi tuon eviran listan mukaan ja välttänyt kaikkia pehmeitä juustoja kuumentamattoma, vaikka erityisesti tuo fetan pois jättö on teynyt kyllä niin tiukkaa :-(
 
Raejuustoa on tullut syötyä itsekin ja lapselle tullut annettua puuron seassa...
Onneksi se riski on etenkin Suomen oloissa hyvin matala.
 
Muokattu viimeksi:
Eipä ole tullut neuvolassa puheeksi tuo vaikka ollaan käyty läpi lapsen ja omaa ruokavaliota ja reajuustostakin ollut puhetta.:woot:
 
Mä en aluksi uskaltanut syödä ollenkaan raejuustoja mutta sitten neuvolassa terkkari sano että maitotuotteita pitäis saada päivässä vähintään 5-6dl, esimerkiksi maitoa, rahkaa, raejuustoa. Tästä päättelin että se ois ok kuitenkin ja oon pari kertaa vähän syönyt mutta nyt en varmaan taas uskalla syödä ku lukee näitä :facepalm:laughing6
 
Itse olen myös pitkin hampain ja murheellisena jättänyt fetat, tuorejuustot ja leipäjuuston pois ruokavaliosta :( Leipäjuuston voisi kyllä kuumentaa, mutta ei se ole sama asia :( Ihan vain varmuuden vuoksi toimin näin, kun ei koskaan tiedä, minkä palasen päällä se listeria majailee, vaikka se onkin suomalaisissa elintarvikkeissa harvinaista. Siinä kun riittää se kerta, eri asia kuin esim. lakritsin ja salmiakin kanssa, jossa määrä voi ratkaista paljonkin.

Tuo maitotuotteiden saantisuositus tuntuu kyllä melkoisen isolta :O Tosin siihen vaikuttaa se, kun syön juustoa, enkä kovin paljoa muita maitotuotteita, kun eivät oikein tahdo maistua...
 
Oon syöny raejuustoa, mutta jätän senki sitte pois. On vaan hyvä proteiinilisä. Keiton joukkoon sitä voi varmaanki laittaa.. missä lämpötilassa listeria kuolee. Pitääkö kiehuttaa?
 
Joo mustakin toi maitotuotteiden määrä tuntuu hirmuiselta. Mutta tällä hetkellä juon 2 lasia maitoa päivässä, syön aamulla rahkan ja illalla luonnon jugurttia hedelmien kanssa niin siitähän se sitten jo tuleekin :)
 
Joo mustakin toi maitotuotteiden määrä tuntuu hirmuiselta. Mutta tällä hetkellä juon 2 lasia maitoa päivässä, syön aamulla rahkan ja illalla luonnon jugurttia hedelmien kanssa niin siitähän se sitten jo tuleekin :)

Syön/juon aikalailla samoin.
Täälläkin jätetty suosiolla raejuustot, fetat ym pois. :)
 
Joo mäki oon pehmeät juustot jättänyt, paitsi kerran ravintolassa otin pizzaan mutta sehän onkin ihan ok. :) Ja raejuustoa tosiaan kokeillut 2 kertaa juuri avatusta purkista vähän mutta ehkä nyt jätän senkin sitten kokonaan pois. Ja nyt pystyy jättämään kalsiumlisänkin pois. Silloin kun oli eka neuvola niin ei uponnut mikään maitotuote, mutta tietoisesti lisäsin pikkuhiljaa ja nyt saan tarpeeksi :)
 
Mä syön Valion Violaa ja Koskenlaskijaa, kun ne on Valion sivujen mukaan pakattu kuumana ja niiden pitäisi siis olla täysin riskittömiä. Toki niihinkin voi teoreettisesti tarttua jääkaapista listeria, mutta jos siellä muhisi sellainen, luulisi, että se tarttuisi muihunkin elintarvikkeisiin? Fetaa on kyllä ikävä ja raejuustoa.
 
Mä aloin syödä omegaa tossa joku aika sitten. Totesin että se on otettava illalla ennen nukkumaan menoa kun muuten röyhtäyttää ihan järkyttäviä kalaröyhyjä muuten o_O mut nukkumaan kun menee niin ei tiedä onneks mitään. Neuvolasta suosittelivat ettäkalaöljyä kannattaa ottaa jos ei kalaa syö tarpeeksi, on tosi tärkeetä sikiön kehityksen kannalta
 
No niin, nyt on tulossa ne omega-3:t mullakin mukaan, olisi kyllä pitänyt jo aikoja sitten varmasti aloittaa, mutta toivottavasti ei ole myöhäistä vieläkään aloitella. Otin Möllerin Raskaus & imetys -kapseleita, siitä saa sitten foolihapon ja D-vitamiininkin samalla. Ei tule kalaa syötyä kuin hyvin harvoin, niin ehkä tämä on ihan hyvä lisä.
 
Kaari, Minä syön niitä samoja, ovat hyviä! :) Kun ei ota ihan tyhjään masuun niin ei tule niitä kala röyhyjäkään. (Toisin kuin monista muista valmisteista) Enpä tajunnut että noissa kapseleissa on myös d-vitskua ja foolihappoa, kun syön niitä jo mammavitskuissa että d:tä vielä lisänä. Eipähän oo ainenkaan puutosta. :grin
 
Katoin eilen apteekista noita raskaana oleville tarkoitettuja kalaöljykapseleita, muttei sattunut silmään. Pitää katsoa vielä toisestakin apteekista. Olis mullekin varmasti hyvä lisä :)
 
Ai niin meillä neuvolatäti sanoi ettei saisi syödä savustettuakaan kalaa. Kuulemma saattaa jäädä sisältä raa'aksi.
 
Takaisin
Top