Raskausoireet

Zaana: Täällä myös hengästytään herkemmin kuin aikaisemmin. Työmaalle aamuisin kävelessä, joudun kävelemään suhteellisen loivaa ylämäkeä ja välillä tuntuu, ettei yksinkertaisesti enää henki kulje. Kävelytahtia on pitänyt hidastaa kun tuntuu ettei keuhkot pysy samassa tahdissa l:
 
On nämä raskausoireet/oireettomuudet kyllä hassuja... Itselläni on ollut hyvin vähän minkäänlaista pahoinvointia, mutta omituisinta on se että ainoat kerrat kun olen aamulla saanut kokea äkillisen yökötyskohtauksen (muutamia kertoja siis) on ollut oikeastaan vasta joskus 13.viikolla, jolloin pitäisi kai alkaa helpottamaan. No, jokainen tavallaan näköjään. :)
Onko kellään muulla tullut häntäluu kipuja? En osannut yhtään ajatella johtuvan raskaudesta ennen kuin luin jostain keskustelupalstalta siitä ja etsittyäni lisää tietoa huomasin sen olevan kai melko yleistäkin. Eli siis kun istun pitkään ja nousen ylös tulee häntäluun alue usein kipeäksi siten että uudelleen kun istuu niin vihlaisee. Enkä ole koskaan aluetta loukannut mitenkään. Enpäs sitten tiedä yhtään miten se voisi selittyä.
 
tohon vasta 13 viikolla alkavaan oksenteluun, mä oksensin Janikasta jotain viikot 12-18. Ja nyt ei tosiaan mitään.

Ei häntäluu ole ollut, mutta lonkkia vihloo aina välillä ja nivusia muuten.
 
Johan oli kokemus. Laitoin kuulosuojaimet päähän ja sillä sekunnilla, kun ne oli paikallaa meinasi oksennus lentää. En varmaan ikinä ole niin nopeasti vetänyt päästäni pois yhtään mitään. Eipähän tarvitse työmaalla tehdä meluhommia ollenkaan, kun ei pysty suojia käyttämään.
 
Meriy, olipas kumma :D Näin ihan silmissäni tuon tilanteen.. Mistähän monen johtuu?
 
Mulla edellisyönä tuntui ei niinkään pistävää kipua, mutta semmosta outoa painetta mahassa ja päivällä jatkui sama juttu. Välillä tuntuu, että mahassa joku "sykkii" vaikka käsittääkseni ei niitä sydänääniäkään vielä tunne. Mitä lie juttuja? Mutta siinä uskossa, että kaikki kuitenkin hyvin. Viikko sitten ultrassa ainakin oli ihan terveen oloinen kaveri..Täällä kanssa yskä ja flunssa on vaivannut, niin välillä kun limaa kurkussa, niin oksentaa sitte varmaan sen takia. Muuten oon oksentanut vaan kerran tähän mennessä.

Mutta kaikista oireista (ja tulevaisuudessa varmaan pahemmistakin) huolimatta olen niin älyttömän onnellinen ja kiitollinen siitä, että meille on tämmöinen lahja suotu :) <3
 
Meriy, Tää nyt ei kuulosuojaimiin liity, mutta tuli vaan mieleen, että joskus rv 6-9 mulla tuli kovista äänistä muutaman kerran ihan fyysisesti huono olo! En antanu miehen kuunnella musiikkia pitkillä automatkoilla ja kotona ahdisti jos telkkari oli vähän isommalla tai jos tyttö metelöi kavereidensa kanssa jne. Kummallista tuo... sulla ilmeisesti se huono olo liitty kuitenkin kuulosuojaimiin eikä niihin ääniin emoticon Kukapa näistä tietää... kummallista tämä raskausaika emoticon
 
Veikkaisin, että se on se paine mikä aiheuttaa, koska oksennus meinaa tulla sillon, kun ne kuulosuojaimet ikään kuin imaisee itsensä korvan ympärille. Vähän niin kuin imukuppi. Korvatulppia pystyn kyllä käyttämään ilman mitään ongelmaa emoticon
 
Mulla on myös pahoinvointi tehnyt paluun kun sain varmistuksen et oon oikeesti raskaana ja kaikki hyvin emoticon Oon jopa pariin kertaan joutunut oksentamaan. Luultavasti on toi oksennus nyt herkemmässä kun on kaikki röörit niin täynnä limaa kiitos tämän flunssan. Aamuisin on paha olo ja kun syö meinaa tulla oksu. Sama toistuu illalla jos on menny liian kauan edellisestä ruokailusta. Tietyt ruoan koostumuksetkin tekevät hyvin nopeasti stopin mun ruokailulle.
 
Aivan upouusi raskausoire (tai sitten johtuu jostain muusta, mutta kaikki omituiset oireet yhdistän heti raskauteen :) ). Nyt jo pari viikkoa kestänyt pistävä kipu oikean puolen kylkiluissa. Syvään hengittäminen, isot liikkeet, sängystä nouseminen ym sattuu. Kuvittelin lihaskrampiksi, mutta jatkuu ja jatkuu vaan. Onko muilla tämmöistä? Mitäköhän tästä vielä tulee, kun nyt jo on kaikenlaisia omituisia kolotuksia... :)
 
Pampula85, älä välitä, täälläkin on jos jonkinlaista kolotusta... emoticon Just kylkipistosta (pari kertaa kesti vähän kauemman aikaakin), kaikenlaisia painontunteita tuolla kohdun kohdalla, vihlaisuja... ja sit semmosta lihasnykimää, niinku elohiiri ois mahassa emoticon Ja kun on rakko täynnä, ja vielä heti vessassa käynnin jälkeenkin, tuntuu inhalta tuolla alavatsassa. Kun kävelylläkin käy niin maha muistuttaa kyllä jatkuvasti että siellä jotain on, kun tuntuu kaikennäköstä pistosta ja painetta. Ei se toki sentään kovasti satu, mut tuntuu vaan. Että vaikeaa on kyllä unohtaa olevansa raskaana. emoticon Ennen pahoinvointi muistutti siitä, mutta onneksi se näyttää loppuneen. Jospa tässä pääsee vielä raskaudesta kunnolla nauttimaankin. emoticon
 
Pampula ja Zaana: Rintarangan pistokset yleensä säteilee jumissa olevasta selästä. Kannattaa ihan rohkeasti venyttää selkää silloin kun kylkien alueelle pistelee ja tämä on oiva vaiva, jonka perusteella pyytää puolisoa hieromaan selkää. Selkän jumitus laukeaa, kylkipistelyt loppuu ja saa läheisyyttä, josta tulee hyvä mieli äidille ja vauvalle emoticon
 
No, joo, selän jumiutumisesta se saattaa kyllä hyvinkin johtua. töissä istun paljon ja tuntuu että nyt raskauden myötä ryhtiä on vaikeampi pitää, vaikkei maha vielä kovin suuri olekaan. pitäisi ehkä alkaa hieman harjoitella selkälihaksia.
 
Mulla oli melkoista aamupahoinvointia joskus rv 8 - rv 14, välillä piti oksentaa päivällä ja illallaki, mut sit se loppu onneks ja nyt on ollut jopa omituisen vähän raskausoireita.. Heti ku pahoinvointi loppu aloin tuntemaan pikkusia liikkeitä, jotka voimistu, sit meni viikko kaks et ei tuntunu välil mitää ja rupes huolettaa..

Töissä oon jaksanu melko hyvin, välil olin pääsäryn ja oksetuksen takia sairaslomalla.. Ja yhtenä päivänä rupes huippamaa nii että piti istua, ku teen seisomatyötä ja näköjää aamusta on heikompi olo.

Nyt on taas viikon tuntunu liikkeitä, toivottavasti lapsi voi hyvin :) Ens keskiviikkona ois neuvolakäynti ja pääsee kuuntelemaan sydänäänet! <3
 
Peekay, sekö se sit olikin? Sekin mahdollisuus kyllä kävi mielessä, mut ne tuntu jotenkin niin tasasin väliajoin tulevan ne "nykäykset" niin luulin elohiireksi  muutaman kerran tosiaan ihan mahassa tuntu ne tuntemukset ja sit pari kertaa tossa mahan sivulla.

Pahoinvoinnista sen verran, että pääsi kyllä oksennus yllättämään lauantaina. Oli esikoisen kevätjuhla koululla ja sinne sit ahtauduin viimesille tyhjille paikoille keskelle penkkirivistöä. Ei menny kun 10 minuuttia niin tuli ensin hirveen kuuma ja sit se istuma-asento alko ahdistaa ihan hirveesti... aloin hikoilla ja siinä vaiheessa alko jo yökkäyttämään. Nappasin kamppeet ja juoksin vessaan oksentamaan. En sitten kehdannut mennä enää ahtautumaan takas sinne vaan jäi tytön esitys näkemättä... piti sit huijata tyttöä että olin muka nähny esityksen (onneksi vanhempien istumapaikat oli salin perällä eikä sinne lavalta hyvin näe). En tiedä mistä tuo sitten johtu, kun en oo n. 3 viikkoon nyt muuten oksentanu. Onneksi ei oo tarvinnu oksentaa ton lauantain jälkeenkään.
 
Mulla on rv 14+6 ja alkuun oli ollu vaa kuvotusta, viel en oo oksennellu. Mut nyt on alkanu tulee tosi pahaa oloo ja oottelen et pysyykö ruoka sisäl vai haluuko ulos. Tänää käväsen lääkärillä, piti saikkuu hakea ku ei oikee töihin jaksa lähteä, eikä olis oikee mukavaa jos puhun asiakkaalle puhelimeen ja alkaakin yököttää =D
 
Zaana: jep, elohiireksi minäkin esikoista kuvittelin tosi pitkän aikaa, mut kun ne potkut sitten vahvistuu, niin sitten sen tajuaa, että se vauvelihan siellä potkiskeli. :D Eli en osaa sanoa missä vaiheessa viime vuonna tunsin esikoisen potkut ekaa kertaa, kun en ensin pitkään aikaan tajunnut, että niitä potkuja oli sadellut! Se kuplinta -kuvaus ei musta koskaan tuntunu ihan oikealta, eikä vielä tässä vaiheessa möngerryskään, vaan tuntu pelkästään elohiireltä. :) Sit myöhemmin tuntuu möngerrystä, eikä mun mielestä ollenkaan kuplintaa missään vaiheessa.
 
peekay: Täällä ihan sama, ei niitä ensimmäisiä tuntemuksia voi kyllä kuplinnaksi kutsua, tuntuu tosiaan siltä kuin olisi elohiiri masussa :D Minä jotenkin omassa kierossa mielessäni osasin yhdistää elohiiri-tuntemukset heti vauvaan ja nyt tuntuu sitten möngertelyä, muljahtelua ja pientä tömpsähtelyä, tuntuu ikään kuin siltä, että joku kevyesti taputtelisi tai tökkisi masun sisäpintaa.
 
Takaisin
Top