Arabia
Vauhtiin päässyt keskustelija
Näin kesällä on alkanut ylimääräiset kilot ärsyttämään todenteolla. Varsinkin kun olen paljon jo tehnyt asian eteen. Viimeiset kilot jäljellä pudotettavaksi ja tiukassa on. Kiinnostaisko muita jakaa vinkkejä, raportoida edistystään ja tunnustaa julkisesti lipsumiset?
Tavoitteena itsellä -5kg ennen töihin paluuta. Ei paljoa, mutta ne on ne vaikeimmat pudottaa, enkä pääse liikkumaan niin paljon kuin haluaisin, joten ruokavaliolla pitää nuo enimmäkseen pudota. En mitään diettiä halua, vaan ihan normaalilla ruokavaliolla ja elämäntapamuutoksella.

No, tuo oli tiedossa, kun edellinen punnitus oli vatsataudin avittama. Eli +-0 kahdelta viikolta. Tällä viikolla oon lisännyt vaunulenkkejä ja käynyt puistojumpassa kaksi kertaa, kaupasta ei oo tullut ostettua herkkuja, mutta ollaan käyty kylässä pari kertaa ja siellä on tullut herkuteltua. Siihen nähden tuo on varmaan ihan hyvä tulos.
Vielä ei pimeys aja napostelemaan, eikä joulusuklaat ole vielä kaupoissa