Raskauskilot veks

Arabia

Vauhtiin päässyt keskustelija
Näin kesällä on alkanut ylimääräiset kilot ärsyttämään todenteolla. Varsinkin kun olen paljon jo tehnyt asian eteen. Viimeiset kilot jäljellä pudotettavaksi ja tiukassa on. Kiinnostaisko muita jakaa vinkkejä, raportoida edistystään ja tunnustaa julkisesti lipsumiset?

Tavoitteena itsellä -5kg ennen töihin paluuta. Ei paljoa, mutta ne on ne vaikeimmat pudottaa, enkä pääse liikkumaan niin paljon kuin haluaisin, joten ruokavaliolla pitää nuo enimmäkseen pudota. En mitään diettiä halua, vaan ihan normaalilla ruokavaliolla ja elämäntapamuutoksella.
 

Mrs V

Varmaotteinen viestittelijä
Toukokuunmammat 2014
Marrasmammat 2016
Arabia, hyvä aloitus! On alkanut itseänikin ärsyttää olemus näin kesäaikaan vielä enemmän, mutta toistaiseksi en ole saanut aikaiseksi mitään muutosta vielä. Jään siis kuulolle, jos muilta löytyis vinkkejä ja motivaatiota mullekin asti :wink
 

Arabia

Vauhtiin päässyt keskustelija
Mun pahe on sokeri. Rasvaisia ruokia tulee harvemmin syötyä lukuunottamatta juustoja. Mä oon jo vähentänyt karkin syöntiä. Aiemmin tuli naposteltua harva se ilta, mutta nyt enää viikonloppuisin ja vähemmän silloinkin. Paheena edelleen viikolla suklaapatukan osto aina kun käyn kaupassa. Siitä pitäis luopua. Viikonloppuherkut kohtuudella sallin :) En juo enää tuoremehuja tai limuja. Vedellä mennään. Valmisruokia syön aika useasti, viikottain, mutten varmaan saa muutettua sitä ennen töihin paluuta. Valmisruuat on yleensä thaikkupakasteita. Täytyykin tarkastaa, onko ne kaloripommeja. Käydään ulkona syömässä tai jossain kylässä melkein kerran viikossa ja silloin tulee syötyä reippaammin. Muuten mä syön mielestäni aika terveellisesti, enkä tiedä, mitä vielä voisi muuttaa.

Liikunta on jäänyt minimiin. Nilkka reistailee, joten juoksulenkit on jäänyt. Jumppasin kotona vielä silloin kun vauva nukkui kolmen tunnin päikkäreitä. Nykyään ei nuku ja sen ajan kun nukkuu, tuntuu, että pitää leputtaa selkää ja istua. Pitäis testata kestääkö jalka jo lenkkeilyn. Ja mennä puistojumppaan! Kotijumppaan kaipaisin vinkkejä. Onko hyviä treenivideoita tai käyttääkö joku jotain webbipalvelua, missä on ohjattuja tunteja? Youtubesta löysin ainakin tällaisen, mikä näyttää hauskalta, tehokkaalta ja tekee hyvää kireille lihaksillekin :cat: https://www.youtube.com/watch?v=sEhbf2BJ2w8
 

Sadetuuli

Kommentoinnin ninja
No pieniä vinkkejä tässä, toisilla toimii osa ja toisilla ei jne. Mut näitä ite noudattelen.

- kävelylenkit siten et neiti on hereillä vaunussa (sit jää päikkyaika lepuutteluun)
- kotijumppana vois olla hyvä sellainen lyhyt intervallireeni eli alkuverkan jälkeen tee liikkeet 3-4 krt, ja joka setin jälkeen 1 min tauko. Setti: punnerrusta 1 min, askelkyykkyjä ilman painoa reipas tempo 1 min jalkaa joka krt vaihtaen, vatsarutistus/lankku/syvät vatsalihakset (vaan jos ne ei oo viel kunnossa) 1min, kyykkyyn-ylös-hypyt 1 min. Aitte 1min tauko ja sama setti uudelleen. Liikkeitä voi vaihtaa. Kannattaa pitää toka ja vika liike sykettä kunnolla nostavana ja eka ja kolmas rauhallisempitempoisena liikkeenä.
- tuleehan joka ayerialla/välipalalla jotain proteiinia
- illasta leipä/vilja pois (mulla huomaa tosi ison eron jos ei syö illalla viljaa/leipää) ja muutenkin hiivaleipää vähän
- mikä on riittävä määrä juoda/pv kenelläkin. Mulla 3-4 litraa.
- syödä tasaisesti3-4 h välein
- liikuntaa ainaki jotai lähes joka päivä (vaikka puolen tunnin reipas kävely tosiaan just ennen vaavin päikkyjä). Ite teen mieluiten aamulla reenit alta pois nii ei jää illaksi ressiä et pitäis pitäis :wink

Aika perusjuttuja mut nää ny tuli itellä mieleen aiemmin sanottujen lisäksi
 

Maatuska83

Piirimestaruustason postaaja
Marrasmammat 2016
Joulukuun mammat 2017
Ne hiilarit eli sokeri jää pahemmin roikkumaan kuin rasva.
Itelläni nyt ei laihduttaminen ajankohtaista, mutta aikoinaan kun laihdutin kaikkiaan 20kg niin nyrkkisääntönä pidin tuotteissa että alle 5g hiilareita/100g..toki tein poikkeuksia välillä esim. leipä ei aina ollut niitä minihiilariversioita. Perunat/pasta/riisi pois. Leipää pelkästään aamupalalla.
Mieluiten vähentää varsinkin vehnä minimiin, koska turvottaa.

Kevyttuotteissa on usein enemmän hiilareita kuin normituotteissa. Paljon tuoreita kasviksia ja hedelmiä, paitsi banaania. Juustoja, lihaa (tai jotain korvaavaa proteiinia) ym. proteiinipitoista enemmän.

Vesi poistaa turvotusta, voi kokeilla myös inkivääriä, CLA-kapseleita.

Ja joka päivä jotain liikuntaa, voi pitää yhen lepopäivän viikossa riippuen liikkumisen raskaudesta.

Siinä nyt jotain äkkiseltään muistettuna. :)
 

IceQueen

Varmaotteinen viestittelijä
Marrasmammat 2016
Lokamammat 2018
Tai ota itelles pienempi ateria kun joudut kuitenkii syömään lasten jämät :wink

Miulla taitaa olla melkein 10 kiloo vielä jälellä pudotettavaa, ei putoo ennen kun pääsen irti sokerikoukusta ja kerkeen liikkumaan... nyt ei oo aikaa liikkua ja kaikki sokerinen on vaan niin hyvää ni en väsymykseltäni pysty lopettaa herkuttelua, se on ihanaa omaa aikaa illalla kun saa istahtaa rauhassa ja syödä jotain hyvää iltapalaks kun lapset on käyny nukkumaan.
 

Arabia

Vauhtiin päässyt keskustelija
Punnitsen itseni kerran viikossa lauantaisin ja tänään oli -400g. Se on varmasti vatsataudin avittama lukema, joten en vielä juhli sitä. Katsotaan ensi viikolla.
Mulla on makeanhimo pienempi kesällä ja saan sen tyyytettyä myös marjoilla. Kirsikoita on kulunut huimasti ja nyt alkaa kotimaisia mansikoitakin saamaan. Talvella korvasin karkkia tuoreilla taateleilla. Ne on supermakeita. En tykkää kuivatuista hedelmistä, mutta taatelit menee. Suklaa on oikeastaan mun pahe. Sille ei korviketta ole löytynyt.

Hyvä idea Saetuuli käydä vaunulenkeillä vauvan ollessa hereillä. Meillä nukutaan nyty niin lyhyitä päikkäreitä, etten ole valmis luopumaan siitä omasta ajasta. Mutta tyttö viihtyisi nykyään hereilläkin vaunuissa, joten voisin kokeilla lenkkejä silleen.
 

Jewell

Puuhakas puhuja
Miulla ei periaatteessa oo kiloja karistettavana kun niitä on lähtenyt tekemättä mitään, liekö imetyksellä vaikutusta. Mutta imetys kun loppuu niin pelottaa kuinka salakavalasti kilot tulee takas kun oon aika perso kaikelle herkulle esim karkit ja sipsit.
Pitäs nyt jo yrittää siirtää herkuttelu vain viikonlopulle kun nyt tulee syötyy kun mieli tekee ja mieli tekee melkein joka päivä. En onneks mitää isoja määriä kerralla syö mutta kyllä se pienikin mässäily pitkin viikkoa saa turhia kaloreita ja kiloja aikaan :/ Ja just se kun lapsi nukkuu, joko päikkäreitä tai yöunia, niin ajattelee et nyt otan vähän omaa aikaa ja rentoudun ja herkuttelen :D Pitää yrittää korvata vaikka viinirypäleillä, rusinoilla, marjoilla tms sitä herkuttelua mut välillä kaupassakin kun ollaan niin iskee hirvee himo irtokarkkeihin etenkin jos on tarjouksessa niin tulee helposti otettua, mieskin monesti kysyy "haluutko jotai mässyy", no tietenkin haluun, ei tarvi ees kysyy :grin Välillä on sen verran itsekuria et päättäväisesti kävelen herkkuhyllyjen ohi.
 

Arabia

Vauhtiin päässyt keskustelija
Meilläkin aina jompikumpi ostaa tai haluaa karkkia. En pysty olemaan syömättä, jos toinen syö tai jos kotoa löytyy herkkuja. Kaupassa pitää olla tarpeeksi itsekuria, ettei ostaisi. Kotona ei löydy itsekuria. Pitäis vetää joku "älä osta herkkuja" mantra ennen kauppaan menoa :)
 

Arabia

Vauhtiin päässyt keskustelija
Viikon painosaldo oli +400g :bored: No, tuo oli tiedossa, kun edellinen punnitus oli vatsataudin avittama. Eli +-0 kahdelta viikolta. Tällä viikolla oon lisännyt vaunulenkkejä ja käynyt puistojumpassa kaksi kertaa, kaupasta ei oo tullut ostettua herkkuja, mutta ollaan käyty kylässä pari kertaa ja siellä on tullut herkuteltua. Siihen nähden tuo on varmaan ihan hyvä tulos.
 

Sadetuuli

Kommentoinnin ninja
Edelleenkin noin -1 kg raskauden alusta. Junnaa junnaa ja ei pääse oikein jumpille. Nyt kyl keksin jalkaliikkeet joita voisin salilla tehdä... ja kävellä tietenki. Huoh! Kyllä o persuuksista tää iskias ja ku se on taas ärtyny nii jep.
 

Katjusha

Kunnioitettu kommentaattori
Tein vaunulenkin lopuksi askelkyykkykävelyä. Koirat olivat ihmeissään, että mitäs tässä nyt hidastellaan. Saapa nähdä, onko mulla huomenna persus kipeä :)
Iskias on ihan perseestä. Välttääkseni sen istun risti-istunnassa joka päivä paljon. Se avaa pakaralihaksia, joista syvimmät painavat sitä iskiashermoa.
 

Sadetuuli

Kommentoinnin ninja
Tein vaunulenkin lopuksi askelkyykkykävelyä. Koirat olivat ihmeissään, että mitäs tässä nyt hidastellaan. Saapa nähdä, onko mulla huomenna persus kipeä :)
Iskias on ihan perseestä. Välttääkseni sen istun risti-istunnassa joka päivä paljon. Se avaa pakaralihaksia, joista syvimmät painavat sitä iskiashermoa.

Onko näin? Meinaan tota pakaran painamista hermoon? Mut jos hermo ärtyny nii voiko tehdä tota? Oon kyl huomannu et jos selälläån majaan (eli ei painoa jalalla) ja aen kipeän puoöen jalan laitan koukkuun niinku kukkoliukuun nii monesti auttaa
 

Katjusha

Kunnioitettu kommentaattori
Sadetuuli, pakaran ja takareiden venytys auttaa melko varmasti. Selällään maaten voi hyvin tehdä ristiselälle turvallisen pakaravenytyksen: kipeän puolen nilkka toisen polven päälle ja paketti syliin. Aloita kipeällä puolella, tee myös toinen ja uudelleen kipeämpi :)
 

Sadetuuli

Kommentoinnin ninja
Sadetuuli, pakaran ja takareiden venytys auttaa melko varmasti. Selällään maaten voi hyvin tehdä ristiselälle turvallisen pakaravenytyksen: kipeän puolen nilkka toisen polven päälle ja paketti syliin. Aloita kipeällä puolella, tee myös toinen ja uudelleen kipeämpi :)

Kiitos sinulle :happy:
 

Arabia

Vauhtiin päässyt keskustelija
Hiljaiseloa ollut tämän asian suhteen, kun ei mitään edistystä ole saanut aikaiseksi. Ei onneksi myöskään takapakkia. Olen ollut kipeänä ja polvi reistailee, joten olen entistä vakuuttuneempi, että kilot on lähdettävä ruokavaliomuutoksella. Kävelyä olen lisännyt ja yritän vielä lisätä, mutta melkein kaikki muu liikunta käy polveen tällä hetkellä.

MUTTA...
Nyt ois sopivasti sokeriton syyskuu ajankohtainen. Eilinen oli mulla eka päivä ja aion tehdä parhaani, ettei tulisi kovinkaan montaa lipsumista. Kaikki mukaan!?! :anyone Vielä ei pimeys aja napostelemaan, eikä joulusuklaat ole vielä kaupoissa :grin Yritin saada miehen mukaan, mutta vastauksesta pätellen aikoo töissä syödä karkkia rajattomasti. Eikä siinä mitään. Kunhan ei kotiin tuo. Mut kaipais vertaistukea ja tilintekovelvollisuutta.
 

Mrs V

Varmaotteinen viestittelijä
Toukokuunmammat 2014
Marrasmammat 2016
Arabia, mun mies lähti sokerittomalle syyskuulle :D kyllä munkin täytyy ainakin vähentää. Viime viikolla olin kurkkukipuinen ja jäi kaikki liikkuminen, ja jostain syystä suklaa tuntui hyvältä korvaukselta... eli ei hyvä tälle elopainolle. Tällä viikolla alkaa mun harrastukset, eli salsaa ja pesistä :) josko niistä sais energiaa niin että ois helpompi pysyä erossa suklaasta. Eli enköhän ole messissä Arabia :) tsemppiä meille!
 
Top