Raskausdiabetes

miko_84

Vauhtiin päässyt keskustelija
En oo varma oliko tällaista ketjua tuolla jo aiemmin (muistan keskustelua sokerirasituksesta mut en jaksanu plärätä noita sivuja kamalasti taaksepäin), mutta koska itse sain tuon rd tuomion viime viikkoisen sokerirasituksen jälkeen ja kävin tänään neuvolassa hakemassa mittarin ja ohjeet sokereiden seuraamiselle kotona, mietin et onkohan muillakin samoja mietteitä ja pelkoja kuin ittellä tämän kanssa. Ensikertalaisena kaikki on niiiiin uutta, eikä rd tuomio ainakaan fiiliksiä kohottanut millään lailla..,

Huomisesta alkaen mittailen sit sokereita kotosalla sen 2 kert / vko, 6 krt / pv, ja toivon kovasti, et arvot sit kestäis nyt kasassa loppuraskauden. Hankalalta vaan tuntuu tuo kesäkuu kun käyn vielä töissä, ja työpäivinä mulla on aina sellai ruokarytmi et aamulla ennen klo 7 otan vähän jogurttia tai hedelmän, sen verran et selviän pökräämättä työmaalle asti (en ole ikinä pystynyt syömään tuohon aikaan mitään tuon enempää), ja syön sitten oikeen aamupalan vasta klo 9 töissä aamukahvin aikaan. Et en kyllä tiiä nyt yhtään, et miten mun pitää merkata nuo aamun mittaukset, jos haluun mitata aamiaisen jälkeistä arvoa - otanko sen jo tuolloin seiskalta jogurtin/hedelmän jälkeen, vai vasta sit kun oon ottanu ns. "oikeen" aamupalan? Ja mitä mie sit teen jos se hyppää pilviin aamulla pelkän hedelmän jälkeen, kun en pysty tuohon aikaan aamusta muuta vielä syömään (tasottamaan kuitupitoisella leivällä tai jotain se neuvolassa selitti..), mut en myöksään selviä sinne 9 asti sit kokonaan syömättä mitään? Inhottaa..kun tuntuu et menee niin hankalaksi.. :/ Viikonloput ja sit kesäkuun jälkeen (18 työpäivää enää jäljellä ennen lomia JEI!) helpottaa sit onneksi kun syön aamupalan suoraan sit tässä kotona herättyäni kun pystyn, mut töissä pitäis tässä vielä käydä se vajaa 4 vkoa..

Kokeneemmilta neuvoja? Typeriä kysymyksiä ja varmaan "vastaus" ongelmaan olisi hyvinkin selvä, en vaan sitä tässä tilanteessa nyt osaa nähdä vaikka miten yritän.. :/

Yritän olla reipas ja alkaa nyt sit vaan tomerana seuraamaan noita sokereita huomenna, mut jotenki on kuitenki sellai..hmm, miten sitä nyt kuvaisi..."viallinen" olo. Ja huolettaa kovin jos vauva pääseekin kasvamaan jotenkin ylisuureksi, jos noi sokerit vaikka ei ala tasaantumaankaan tai jotain..kokemusta kun ei ole, niin kaikkea tällaista tulee mielessä pyöriteltyä.. :confused005
 
Tässä linkki mihin muutama meistäkin on kirjoitellut noita rdb juttuja. Et ole mitenkään viallinen. Itse ehkä mittaisin aamulla kotona sen paaston ja sitten 1h jälkeen tuon töissä syödyn kunnon aamiaisen sen 1h arvon. Jugge kannattaa vaihtaa maustamattomaan ja tuupata sitten sitä hedelmää sinne joukkoon :)
 
Hienosti alkoi tämäkin seurailu, kun aamulla heti ensimmäinen mittaus ennen aamiasta oli jo yli arvojen. Itkuhan siinä pääsi, ja epätoivo iski et ei tästä voi tulla mitään, kohta ollaan insuliinihoidoilla tms... :sad010Mut no, vähän ollu herkillä tässä muutenkin et melkeen kaikki itkettää muutekin, ja nyt tuon aamun mittauksen jälkeen on aterioiden jälkeiset ja ennen ateriaa olevat arvot olleet ihan hyvin kohdillaan, vaikka mittauksia tälle päivälle nyt vielä jäljellä onkin. Että kaippa tämä tästä.. :) Aattelin heti ottaa noi aterioiden jälkeiset mittauksen aamiaisesta ja lounaasta, et näkee vähän noita ruokamääriä ja "laatua" suoraan et miten kannattaa jatkaa eteenpäin.

Onko teillä, keillä on aiemmissa raskauksissa ollut rd, niin syntynyt jotenkin tosi isokokoisia vauvoja sit loppupeleissä, vai onko jos noi arvot on kestäny sit aisoissa raskauden loppuun saakka ni ihan normaalin kokoisia vauvoja tullut? Toki sehän nyt riippuu varmaan niin kaikesta, ihmisestä, vauvasta itsestään yms yms että minkä kokoinen vaavi sieltä syntyy, mut mietin vaan et onko tästä porukasta jollain ollu sit selvä yhteys vauvan kokoon tuo rd tuomio..?

Ei tämä kyllä kauheen nautittavaa ole, et vaikka nyt ei tartte arvoja mittaillakaan kun se 2 kertaa viikossa 6 kertaa päivässä, on se piikkikammoiselle aikamoinen ahdistus joka kerta tökätä sormeen se reikä. Tiedän et se ei satu (kun ei se tosiaan satu :laughing002 ), mut mulla on aina ollu vaikee antaa ottaa edes hempparia sormesta, kun riittää se tietoisuus et kohta menee piikki ihon läpi. Et kaikkeen sitä joutuu..

Niin ja IhaNainen, kiitos vinkeistä, varmaan joo viikolla töissä käydessä mittaan ton aamiaisen jälkeisen arvon tuolleen 1h siitä klo 9 aamiaisesta. Ja toki voihan niitä aterian jälkeisiä mittauksia ottaa muistakin aterioista :)
 
Mullehan annettiin tää diagnoosi kanssa, koska toisessa sokerirasituksessa meni 1h arvo 2pykälää yli raja-arvon. Muut arvot oli normaalit. Sain hakea mittarin ja alottaa kotimittaukset, tosin mulla on ohjeena 2krt/vko ja 4krt/pvä pitää mitata.

Miko_84 mulle kävi ihan samalla tavalla et eka mittauksessa paastoarvo oli 2pykälää liian korkee ja itkuhan siinä tuli täälläkin, mut sit muistin et söin edellisenä iltana myöhään vielä karkkia samalla, kun katoin suomen jääkiekko peliä :D Muuten mittauksissa ei oo yksikään arvo menny yli ja korkeimmillaanki ollu vaan 6,2, kun raja-arvo sen 7,8.

Mulla oli tosi mukava neuvolatäti, jolta hain kotiseuranta mittarin, tuumas jotenki, että RD johtuu raskaushormoneista eikä sille kukaan mitään voi. Suomen diabetesliiton sivuilta lainattua "Raskaushormonien määrä veressä lisääntyy odotusaikana. Tämän seurauksena insuliinin teho alkaa heiketä toisen raskauskolmanneksen aikana." http://www.diabetes.fi/diabetestietoa/raskausdiabetes

Jos jollain on smoothie vinkkejä niin eikun tulemaan. Vähän niinku just jogurtin tilalle, ei tuo pelkkä leipä innosta.. mitä sitä aamupalaks tai välipalaks söis. Ruokavinkkejäki saa antaa, oon tosi huono kuumalla ilmalla syömään :/
 
Anteeksi avautuminen, mut siis mie oon ollu nyt ihan ahdistuksissani perjantaista asti noiden arvojen ja mittaamisten kanssa.. :/ Eilen siis ensimmäistä mittauspäivää, aamun paastoarvo oli koholla (kiitos Kiippu muuten, itsekin arvelin sen johtuneen myöhemmin ajateltuna siitä että join illalla kavereiden seurana alkoholitonta siideriä melkeen 2 tölkillistä), mut aamiaisen jälkeinen, ennen lounasta ja lounaan jälkeinen oli kaikki reippaasti alle rajojen (jei! :)). Onnistumisen kokemuksia ja paniikin lievennys - eihän tämä nyt niin paha juttu olekaan, aamiaisella selvisin hyvin lounaalle saakka ja lounaaksikin sain syödä herkullista karjalanpaistia ja salaattia ihan mahan täyttymiseen asti, ja silti tunti aterian jällkeen mitattu arvo oli hienosti alle rajojen. :)

Mut sit, iltapäivällä puolen kolmen maissa söin yhden pienen palan täysjyväleipää (päällä margariinia ja yksi kevyt kinkkuleike), niin ennen päivällistä -arvo klo 17:00 oli 6.2 !??! Mistä se voi johtua, kun jos lounaan jälkeen oli arvo 6.5, (klo 12:50), välipalaksi söin vain tosi pienen palan sitä leipää (klo 14:30) ja siitä 2,5 h päästä arvo oli sen 6.2..? Yritin kovasti ymmärtää neuvolassa kun neuvolan täti kertoi mistä ne nousut aina johtuu, millaiset ruoka-aineet niitä nostaa ja et säännöllisyydellä ja määrillä saa aika hyvin arvot pidettyä kurissa, mut et nyt en kyllä ymmärrä..

Taas ihan kamala turhaantuminen, ja itkuhan siitäkäkin taas tuli, pikkasen ku on herkillä tosiaan (ihan kummallista tuokin, kun koko raskauden aikana muuten ei ole sen suurempaa hormonitoimintaa tullut edes havaittua..). Nyt sit ahdistaa koko touhu, ja pelkään ihan hulluna sitä seuraavaa päivää millon mittaisin, ku neuvolasta sanoi et vaan kaks arvoo kymmenestä mittauksesta saa heittää, ja mulla ne heitti jo heti ekana päivänä molemma...Kauheet kauhuskenaariot siitä, et arvot ei kestä kohdallaan mitenkään vaikka miten yritin noudattaa tuota ruokavaliota ja et joudun insuliinille, mitä en oikeesti tiedä kestänkö kun tuo pelkkä sormeen piikittäminen meinaa jo itsessään itkettää.. :sad001

Kamalalta valitukselta kuulostaa mut kaikki on niin uutta (koko raskausjuttu ja sit vielä tämä rd-tuomio tähän päälle), ja tässä on jotenki niin herkillä muutenkin ollu ny useemman päivän vissiin noiden hormoneiden takia. Ni aattelin jos täältä sais vähän jotain kokemuksen karaistamia kommentteja, kun ahdistaa niin kovasti.. :sad001 Ajattelin, et voisko noi arvojen heitot johtuu siitä et perjantaina vasta kun sain noi mittarit ja lauantaina aloitin vasta koko rd-ruokavalion, et jos nyt noudatan muutaman päivän ensin sitä ruokavaliota ja sit vasta teen ens viikon ekan mittauksen tyyliin torstaina..? Auttaiskohan se yhtään? Eilinen loppupäivä ja tämä päivä on jo menetettyä peliä, kun surkuoloon oon napostellu vähän väliä jotain pientä.. :smiley-ashamed008

Ehkä pientä ylireagointia havaittavissa paniikin suhteen, mut no, ehkä täällä ihmiset ymmärtäis kun tietää muutenki miten raskauden aikana noi tunteet voi vetää välillä vähän överiks. Nyt ainakin on käyny tän asian kanssa niin.
 
miko_84: Mulle annettiin ohjeeks mitata aamulla paastoarvo, sit aamupala, lounas, ja päivällisen jälkeiset 1h arvot. Pitääkö siun mitata vasta 2,5h arvo?
Ite en oo jaksanu stressata tätä mittailua, vaikka välillä tuntuu, että mitään ei sais syyä ja ärsyttää. Arvot on kuitenki ollu kaikki ok ja korkeimmillaanki vaan vähä yli 6 ja sais olla korkeimmillaan 7,8 1h arvo paaston raja-arvo on 5,5.

Tässä aamulla kyllä ihmettelin ku söin ihan vähän aamupalaa, kun ei leipä vaan enää uppoa ja jogurttia ei viittis syyä kun sit nousee sokerit. Niin aamupalan jälkeinen arvo oli 6,3!! Mittasin uuestaan, kun ihmettelin miten voi olla noin korkee arvo, vaikka nyt sinällään ok arvo olikin sain uueks tulokses 5,7. Miten nää voi näin heittää? mittasin nuo arvot ihan peräkkäin. Joten en osaa kyllä sanoo mistä nuo heittelyt johtuu.

Sen oon ymmärtäny, et kun syö vähän kerrallaan ja useasti niin sillon kaiketi pysyy sokeriarvotki tasasina. :)

Tsemppiä mittauksiin sulle! :)
 
Voi miko_84, inhottavaa kuulla, millaista huolta ja hermoilua tämä RD on sulle jo aiheuttanut! Luonnollistahan huoli toki on: täälläkin tuli diagnoosipäivänä ensin kiukuteltua miehelle ja sitten tihrustettua itkua, kun olin samalla tavalla sellaisen tunteen kourissa, että olen jonkin "suuren tuntemattoman" edessä, jonka hallinnasta minulla ei ole vielä mitään kokemusta tai tietoa. Vaikka sinusta nyt saattaisikin tuntua siltä, ei tämä diabetes mikään hallitsematon mörkö ole. Uskallan sanoa jo näin, vaikkei mulla olekaan kokemusta diabetekseni hoidosta kuin vasta puolentoista viikon ajalta (ja sokerin mittaamisesta vasta viikon ajalta). Kauhean paljon mitään kokemuksen syviä rintaääniä mulla ei ole ikävä kyllä tarjota, mutta luulisin vahvasti, että nuo saamasi ylittävät arvot menevät ihan puhtaasti sen piikkiin, ettet ole ehtinyt vielä havaita, mitkä ruoka-aineet nostavat sokereitasi ja mitkä eivät.

Vaikka neuvolasta voidaan toki antaa yleisiä ohjeita (lisää kuitua, suosi kasviksia, tosi vähän sokeria jne.), ei kukaan voi kertoa, miten juuri sinun kehosi reagoi tiettyihin juttuihin. Olen ainakin ymmärtänyt, että joillain jopa täysjyväruisleipä saattaa heittää sokerit pilviin. Kannattaa siis ehkä testata, miten esim. puuro tai joku muu kuitupitoinen ja hyviä hiilareita sisältävä ruoka vaikuttaa arvoihin ja miettiä, voiko leivän korvata jollain. Jotkut myös lisäävät rasvan ja proteiinin määrä hiilihydraattien kustannuksella, mutta se vaatinee vähän enemmän perehtymistä. On tietysti ihan yhtä mahdollista, että arvoihisi vaikuttaa vielä se, ettet ole ehtinyt totuttaa kehoasi raskausdiabeetikon ruokavalioon. Itse sain diagnoosin edellistorstaina lääkärineuvolassa ja aloin siltä istumalta katsomaan todella tarkkaan, mitä suuhuni laitan. Mittarin sain viime keskiviikkona ehdittyäni melkein viikon päivät noudattamaan tarkempaa ruokavaliota, ja mulla kaikki arvot ovat kautta linjan olleet selvästi alle rajojen, korkein tähän mennessä lounaan jälkeinen 5,7. Voisin siis hyvin kuvitella, että omiin arvoihini ovat ainakin ehtineet jo jotenkin vaikuttaa kehoni tottuminen vähäsokeriseen ja -rasvaiseen ruokavalioon. En kyllä ole aiemminkaan syönyt juurikaan makeaa tai kovaa rasvaa, joten vähän hassultahan tämä mittailu ja koko diagnoosi nyt tuntuu... No, mitään haittaa tästä ei kuitenkaan sinällään ole (ei tuo piikittäminenkään ole lainkaan niin kamalaa kuin etukäteen kuvittelin!) ja tuleepahan mietittyä nyt tarkkaan, mikä on vauvalle parhaaksi. :)

Tsemppiä miko_84:lle ja kaikille muillekin tämän saman ihanuuden kanssa kärvisteleville!
 
Kiitos kovasti teille, ahdistukseni aleni huomattavasti ja maltan ehkä huomenna olla soittamatta neuvolaan.
C:\Users\TeMi\AppData\Local\Temp\msohtmlclip1\01\clip_image001.png
:) Mittaan arvot uudestaan joskus ke tai to, niin jos se pari päivää ehtisi keho ensin tottua uudenlaisiin ruokailutottumuksiin.


Kiippu, mun pitää niinä kahtena viikottaisena mittauspäivänä mitata neljä kertaa päivässä ennen pääaterioita (aamiainen, lounas, päivällinen ja iltapala) ja kaksi kertaa aterian jälkeen (ateriat saan valita). Mittasin tosiaan arvot aamiaisen ja lounaan jälkeen, ja molemmat arvot oli ihan ok. Mut sit kun mittasin ennen tuota päivällistä, jota ennen olin syönyt välipalaa sen 2,5h aikaisemmin (mitä taas ei tarttennu enää mitata ku olin jo kaks aterian jälkeistä jo mitannu) ni se kummastutti kyllä et ennen päivällistä- mittaus klo 17:00 huiteli 6.2, vaikka lounaan jälkeen klo 12:50 se oli 6.8, ja siinä lounaan ja tuon päivällistä ennen mittausta olin syöny vaan sen pienen palan leipää.. :/

Kaleidoskooppi, nii mä mietin kans et ehkä se leipä sit teki sen välipalalla et se nostatti, mut kummastuttaa vaan kun aamiaiseks söin sillon samalla tavalla leivän ja sit jogurttia siihen lisäks, ni sillon aamiaisen jälkeen arvot oli kuitenki alle rajojen, 7.2 ja sit ennen lounasta oli arvo 5.2. Mut kai siihen voi sit vaikuttaa se vuorokauden aikakin(ko), et jos se aamulla ei mulla nosta sokereita mut iltapäivällä nostaa..? Tai sit vaan jotenki se yhdistelmänä mulle toimi, leipäpalanen ja jogurtti, mut et iltapäivällä pelkkä leipä ei enää toiminukkaan? Voivoi, oon NIIN yhtä kysymysmerkkiä tän kanssa :confused004 :laughing002 Mut helpottaa kyllä kun täältä saa vertaistukea, kiitos siitä oikeesti!

Joo kyllä mie uskon että tän kanssa oppii elämään, eikä mua haittaa että herkuttelut jää vähemmällä ja ruokavaliosta tulee terveellisempi, ei lainkaan. Huolettaa vaan se, et jos ne arvot ruokavaliosta huolimatta kestä sit kasassa. Mut no, kait ne sit neuvolassa neuvoo ja kertoo että miten sitten eteenpäin, ei pitäis vielä vaipuu epätoivoon moisen kanssa kun ei voi tietää etukäteen, mut no - te tiedätte, herkillä kun on, sitä ressaa kaikenlaisesta vaikkei pitäis.. :smiley-ashamed005


Tsemppiä tosiaan kanssa"taistelijoille", toivottavasti teillä muilla on hommat lähteny käyntiin enemmän niinku Kiipulla tai Kaleidoskoopilla ku mulla! :)
 
Te kuulostatte kaikki niin säntillisiltä tuon ruokavalion suhteen!
:thumright

Ite meen tiistaina setvimään mittailujen tuloksia. Sain ohjeeksi mitata kahtena päivänä viikossa, lukumääristä ei ollu puhetta. No, olen sitten mittaillut, joinain päivinä tarkasti aina ennen ruokailua ja tunti sen jälkeen, mut joskus on voinut unohtua. Esim. eilen lähdettiinkin kaupungille ja eihän mulla sit lounasaikaan mitään mittaria ollu mukana. Ja joskus oon mitannu ihan muuten vaan noita tunnin arvoja, jotta saisin itse käsityksen verensokerin heilahteluista.

Esim. mun taulukossa on pari yli 8 arvoa. Ne on tullu kun...
- oon aamulla syöny viili+mysli+päärynä, eli tyhjään vatsaan melko nopeita hiilareita > 8,2
(- samoin siemenleipä + maitokaakao aamupalana ei to. oo hyvä idea > 7,4. Piti testata sekin.)
- jonkun ihan normiaterian jälkeen on näämmä heittäny 8,2. Jälkkärinä ollu jogurttirahka+tumma kaakaojauhe+makeutusjauhe... Ehkä talkkuna ei ollu niin hyvä juttu aamupalaksi.

Sormenpäästä mitattaessa noi arvot ei taida olla kovin tarkkoja. Ainakin itellä kiertää veri niin huonosti, et on usein pakko keksiä joku keino saada se tippa testeriä varten. Lypsäminen sekottaa helposti näytteeseen mukaan kudosnestettä ja laimentaa siten verta. Eli arvot on helposti pienempiä, kuin mitä pitäis. Ja ilmeisesti ne labraa varten otettavat laskimonäytteet antaakin usein vähän korkeampia arvoja.

Noista poikkeuksista huolimatta nää mittailun kaks viikkoa on kuitenkin menny ihan hyvin. Painonnousu (+4 kg tosin) loppu just siihen, kun rupesin kirjaamaan syömisiäni ylös. Ainakin mulle pätkänä 1600 kcal/pv on siis suoraan raja (oon lyhyt, nyt 63,x kg)
Huom: Mä en liiku mihinkään, vaan hankin suonikohjuja tietokoneen ääressä lopputyön parissa... :BangHead Sen takia söin kiukuspäissäni yks yö lähes paketillisen suklaakeksejä > seuraavana päivänä ei ollu nälkä ja kalorit meni lopulta tasan. Mut sokeriarvoille se ei varmasti tehny hyvää.. :sad001
 
Eihän sen ennen ateriaa arvon täydykään olla paastoarvojen rajoissa! Sen mittaus on (tai ainakin omalla kohdalla esikosta) oli lähinnä harjoittelua jotta tiesi mikä on lähtötaso ja minkä verran voi syödä lounasta / päivällistä ja mihin se kulloinkin nousee tuo 1h arvo. Mikäli mittaustulos epäilyttää niin sitten tosiaan kannattaa mitata toinen kerta, molemmat on hyvä merkitä siihen seuranta korttiin ja molemmat mittaukset pitää ottaa omasta pistosta, eli ei samasta josta sen ekan. Arvoa voi nostaa jos sormessa tai neulassa on jotakin epäpuhtautta, tai jotakin on asetellessa mittatikkua osunut siihen mittauspäähän. Kädet on hyvä pestä ennen mittausta ja kuivata hyvin, ei välttämättä saippualla.

Välipalalla mä söin ja syön yleensä hedelmää tms. En syö jälkiruokia lainkaan, ellei sitten olla ulkona tai kylässä syömässä, mutta siis ne ei ole jokapäiväisiä. Esikosta kun olin töissä otin aina hedelmän jälkkäriksi ja söin sen vasta välipalaksi. Lounaalla/päivällisellä en syö leipää lainkaan ja aamiaisella iltapalalla saatan syödä kaksi siivua, yleensä ruisleipää.
Rahkaa tehdään aika usein ilta-/välipalaksi ja laitan siihen rahkaa ja rasvatonta jugurttia (tai turkkilaista välillä), lisäksi marjoja ja hedelmiä kohtuudella. Myslejä en syö lainkaan, enkä muroja. Aamulla syödään silloin tällöin ruispuuroa, ihan veteen keitettynä.
Yksi asia mistä herkästi monella sokerit nousee yllättävän paljon on maito. Eli kaikki maitotuotteet, etenkin sokeroidut kannattaa miettiä tarkkaan, jos on taipumusta että nuo arvot nousee.
 
IhaNainen, mulle annettiin ohjeet, et paastoarvo aamulla sekä myös arvot aina ennen aterioita tulee olla alle 5.5, ja aterian jälkeen alle 7.8. Että näillä ohjeilla mennään, ja kuulostellaan nyt sit ens kerralla kun mittaan et mitkä arvot sieltä silloin tulee..
 
Sitten ei varmaan auta kuin välipalat pois tai korvata porkkanalla/tomaatilla tms. Kuulostaa ainakin siltä että sulla nuo arvot pysyttelee muuten vallan korkealla. Itse ainakin pyrkisin kaikkeni tekemään ettei insuliinille tarvitse mennä. Tsemppiä!
 
Juu kyllä meinasin ruokavaliota noudattaa ja niin tiukasti kun tarttee, ja toivon nyt vaan et noi lauantain heitot johtu jotenki siitä et lauantaina aloitin vasta koko ruokavaliota. Torstaina aattelin pitää mittauspäivän, ja nyt oon syöny just niin "sokerittomasti" kuin mahdollista ettei arvot olis enää noin korkeella kun mittaan uudestaan, ruokavalio tuntuu ihan OK:lta sen puoleen ettei sitä ole varmastikaan liian hankala pitää, jos se vaan toimii (niinku toivon). Ja jos on torstaina edelleen arvot koholla tai hyppii just tolleen miten sattuu, ni sit vaan neuvoja lisää neuvolasta tms. En todellakaan halua insuliinille, piikit kun kammottaa ihan julmettomasti, ja muutenkin yritän kyllä kaikkeni ettei vauvakaan tästä kärsisi. Kiitos tsempeistä! :) Torstaina sen taas sit näkee et mikä on tilanne. :)
 
Täällä saatu myös raskausdiabetes diagnoosi. Eilen kävin sokerirasituksessa ja tänään ollaan osastolla sokeriseurannassa. Ainaki vuorokausi pitäis täällä olla. Huhhuh. Rasituksessa oli arvot sen verran korkeet (6, yli 14, yli 10) ja vauvan liikkeiden vähentyneisyyden ja mun huononolon takia otettiin osastolle.

Vauvalla onneksi kaikki hyvin, viikkoja (31+1) vastaava ja muutenkin kohdussa kaikki hyvin. Oon ollu jo toukokuun alusta supistusten takia saikulla ja jo se ois riittäny. Tuntuu että on niin epäonnistunut odottajana ;(

Mitenkäs muilla menee?

-Keni
 
Mulla menee edelleen ihan hyvin noiden sokereiden suhteen, tänään esim aamulla 4.6, 1h aamiaisesta 6.8, no se on kyllä vähän korkea enkä tiedä mistä johtuu, söin kyllä ihan normisti.
 
Hui Keni, tsemppiä sulle kovasti! Ihan hyvä että ottivat sut nyt sit tarkkailuun, ni ei tartte itsekseeen panikoida.. :/ Ja hyvä, että vauvalla on kaikki hyvin kuitenkin. Mut toi epäonnistujan tunne on ilkee, tiedän, joten lohdutuksen sanasena sulle; et ole epäonnistunut odottajana, usko pois :) Vauvalla kuitenkin on kaikki hyvin, ja nyt kun asia on tiedossa niin hoitaavat kyllä varmasti sinutkin kuntoon :)

Itsellä edelleen tuo paastoarvo oli aamulla koholla, 5.7 (niinku viimeksii, viimeks olin tosin juonu illalla tosiaan alkoholitonta sidukkaa mut nyt en kyllä eilen illalla syöny ku ihan normaalin ohjeiden mukaisen pienen iltapalan), mut muuten on onneks koko päivän arvot ollu sit alle rajalukujen. Alle 5 ei mulla ole kyllä arvot laskeneet kertaakaan, et siinä ne aika lähellä rajalukuja pyörii, vaikka alle ovat onneksi nyt jääneetkin (paitsi toi paasto). Ens pe on neuvola, sieltä onneks saan sit varmasti lisää eväitä et miten noi arvot sais vielä paremmaksi. Vielä olis ennen iltapalaa kerran mitattava - jos sekin kestää nyt alle sen raja-arvon, ni sit ei ehkä pelota enää niin paljoo mitata näitä taas ens kerralla viikonloppuna. :smiley-ashamed005

Mukava kuulla Kiippu ja IhaNainen et teillä on arvot kestäny kurissa, toivon samaa itselleni ja kaikille muille myös jotka näitä nyt loppuajan joutuu mittailemaan :)
 
Itte oon kirjottanu ylös ihan vaan ittelleni mittauspäivinä mitä oon syöny, ja sit sen arvon kans. On sit helpompi huomata mikä itellä nostaa arvoja. Suosittelen tätä muillekkin :) Sit on helppo karsia ruokavaliosta sellaset ruoka-aineet, jotka ittellä nostaa arvoja liikaa.
Mie oon saanu mm. syötyäni aamupalalla paahtoleipä palan ja pienen jogurtin ja sit myöhemmin syötyäni lämpimän ruuan niin 1h arvo oli sama aamupalan ja lämpimän ruuan 1h mittauksen jälkeen.. huima ero kuitenki siinä ruoka määrässä.
Täällä mennään rv33 ja 36viikolle asti pitää jatkaa mittailua vielä.

Tsemppiä kaikille mittauksia tekeville!
 
Mä saattaisi kyllä mittailla useampana päivänä peräkkäin jos nuo arvot heittelisi... se tuntuu tosi hältä että vain kahtena päivänä viikossa, mulla itsellä on kolme mittauspäivää, mutta ku sitten aikataulut menee välillä sekaisin niit tulee melkein joka vko useampina päivinä mittailtua etenkin tuo paasto.
 
Tervetuloa Keni joukkoon, vaikka tähän porukkaan kuulumisesta ei välttämättä voikaan itseään varsinaisesti onnitella... :cool: Älä tosiaan tunne itseäsi huonoksi odottajaksi tai vajoa mihinkään epätoivon alhoon, sillä aika suuri osa meistä raskausdiabeetikoista olisi tuskin voinut itse vaikuttaa tämän puhkeamiseen. Aika arvalla se tuntuu kohdalle osuvan, eikä se tee susta yhtään huonompaa odottajaa kuin kenestäkään muustakaan. Nuo tunteet ovat silti hyvin tuttuja, ymmärrän sua hyvin. Tsemppiä kovasti, kyllä säkin tästä suosta selviät!

Kiippu, tuo aamiainen on kyllä aika mystinen juttu: olen joskus itsekin kummastellut syöneeni mielestäni paljon enemmän hiilareita ja muutenkin raskaammin esim. lounaalla, ja silti arvo sen jälkeen on saattanut olla jopa parempi kuin aamiaisen jälkeen... :confused004 Kävin eilen raskausdiabeetikkojen ravintoterapiaryhmässä, jonne sain neuvolan kautta lähetteen, ja siellä terapeutti puhui paaston vaikutuksesta yhä aamun sokeriarvoihin: yöllisen syömättömyyden vuoksi maksa alkaa tuottaa sokereita, joiden vuoksi erityisen pitkä syömättömyys saattaa aamulla näkyä paastoarvossa kohonneena arvona. Voisiko sulla muuten miko_84 olla ongelmana liian pitkä ruokaväli iltapalan ja aamiaisen välillä, kun kerran sulla on noissa paastoissa ollut ylityksiä? Mietin vain, mahtaako tuo yöpaasto vielä vaikuttaa jotenkin eri tavalla aamiaisen vaikutukseen sokereissa... Mulle tänään diabeteshoitaja suositteli aamiaisen pilkkomista osiin (esim. ensin leipää ja teetä, tunnin päästä jogurtti), jos aamiaisen arvot alkavat nousta.

Olin siis tänään tuolla äitiyspolilla tapaamassa diabeteshoitajaa, jonne meillä Turussa menee ilmeisesti automaattisesti lähete, jos rajaylityksiä on rasituksessa kaksi tai enemmän. Olin ihan varautunut joutuvani myös johonkin vuorokausiseurantaan, mutta kun kaikki arvot ovat tähän mennessä onneksi olleet selvästi alle rajojen, sainkin vain kehoituksen jatkaa samaan malliin ja ajan ultralla tehtävään synnytystapa-arvioon (JEE!). :) Hoitaja teki myös ns. pitkäsokerimittauksen, joka paljastaa viimeisen kahden kuukauden keskimääräisen verensokerin. Mulla se oli 4,8, mikä mahtui myös hyvin viitteisiin. Huh! Olin jo aika stressaantunut tuosta poliajasta, pelkäsin jotenkin jääväni siellä kiinni jossain mittauksessa ja joutuvani automaattisesti insuliinille. Sain tosin jostain syystä kehotuksen vähän tiivistää mittailua, vaikka arvot ovatkin olleet kunnossa, ilmeisesti raskausviikkojen lisääntymisen takia, eli huomisesta eteenpäin mittaan joka toinen päivä ja kuudesti päivässä. Välillä onkin tuntunut, että se neljä on liian vähän per päivä. :laughing002

Tsemppiä kaikille samassa veneessä oleville!
 
Takaisin
Top