Tästä tuleekin nyt vaan mun omia kuulumisia tällä kertaa... Ajanlasku on alkanut meidän perheessä uudelleen, ajankäytöstä määrää Onni-poika alias Tirri (ei sitten pihdata nimenkertomisessa, kun kerran mielestämme paras mahdollinen keksittiin ihanuudellemme!) ja elämä on ihan uutta ihmeellistä meille vanhemmillekin kaikin puolin!
Kyllä täällä voidaan jo ihan mainiosti, vaikka rankka ja oletettua pidempi sairaalakeikkahan siitä tuli... 30.11 jouduin siis sisään, kun toksemian viime oireet, näköhäiriöt puskivat kehiin.. Luulin, että makoilen pari viikkoa Jorvissa ja tilasin miehelta muutaman kassillisen kaikkea mahdollista: muutamia kirjoja ja käsitöitä sun muuta rompetta eli kampetta oli tosiaan viikkokausiksi. Niitä ei sitten tosin tarvittu, kun 1.12 alkoi yöllä kolmen maissa aiempaa napakammat säännölliset supistukset. Aattelin siinä itsekseni, et tää on menoo nyt, mut totesin etten soita miehelle, että edes toinen on nukkunut ja järjissään... Kaukaa viisasta, voi sanoa jälkikäteen, kun synnytyksessä ehti sitten tapahtua enemmän kuin arvasikaan. Hain siinä sitten yököltä kuumavesi pussin, jonka kanssa pärjäilinkin aika pitkään. Lapsivedet meni klo 11 juuri ennen kuin tuleva isukki ennätti paikalle. Oli varoittanut, että ottaa oman sairaalakassinsa mukaan, mut olihan se vähän yllätys, kun tulee mua kattoon muka ennen töihin menoo niin sanutaankin, et synnytys on käynnissä. Siitä sitten supparit tiheneivät ja kovenivat ja aloin olla sitä mieltä, että voisin saliin lähteä, että ehdin saamaan epiduraalin... No, käskivät kuumaan suihkuun, josta päätin poistua vasta, kunhan keksivät jotain järkevämpää kivunlievitystä

Mun omahoitaja otti asian onneksi tosissaan ja saliin pääsinkin ehkä yhden tietämissä.
Synnytyssalissa oli sitten hyvä olla, kun tiesi, että apua on tarjolla :-) Synnytyksen aikana en verenpaineideni vuoksi voinut olla niin paljon jalkeillani, kun olisin halunnut, että laskeutuminen ois nopeutunut. Muuten homma sujui aivan kohtuudella, varsinkin, kun ilokaasu ja epiduraali toimivat oman aikansa aivan hienosti! Muutama poikkeva kohta siinä synnytyksen kulussa oli, mutta onneksi Onnilla ei ollut missään vaiheessa hätää. Pari kertaa sykkeet hällä laskivat synnytyksen aikana (toinen, kun vauvva vaihtoi asentoa ja toinen ponnistusvaiheessa) ja napanuora kaulan ympäsillä olikin. Hapenpuutetta ei näissä tilanteissa Onnille ehtinyt tulemaan. Imukupilla sitten lopuksi jouduttiin auttamaan (ja se kuulema irtosi kolmesti...) ja väliha leikattiin, mut hyvä vaan koska siinä kohti kaikki mikä edisti hommaa oli mun mielestä ihan tervetullutta! Ja kätilöt ja opiskelijat (vuoro ehti vaihtua kerran klo 13 ja 22.30 välillä) olivat kaikki todella ihania ja ammattitaitoisia ja lääkärit tulivat nopeasti paikalle aina tarvittaessa eli Jorvista mulla on synnytyspaikkana pelkästään hyvää sanottavaa! Pystyi olemaan aivan luottavaisena, keskittymään itse hommaan, eikä ite ehtinyt hätääntymään, koska lisäapua pyydettiin ja sitä tuli paikalle herkästi ja nopsasti. Onni tuli maailmaan klo 22.30
Tosissaan synnytyksen jälkeinen vointi olikin jotain ihan muuta. Epiduraalin ja runsaan verenhukan vuoksi tärisin ja palelin jo synnytyksen jälkeen aivan horkassa ja ekat päivät olinkin melkoisen heikkona... Enpä ollut tajunnut/kysynyt mitä toksemia tekee synnytyksen jälkeen, mutta yhdistettynä verenhukaan se vei kyllä ihmisen aivan raadoksi... Ekan päivän olin aivan sekaisin ja kuulema ihan vitivalkoinen. Yhden tekstarin kirjoittamiseen meni yli tunti, puhelinkäsi tipahteli puhelimen kanssa mahan päälle ja nukahtelin kesken verenpaineen mittailunkin... Ite en tajunnut lainkaan, missä kunnossa olin vaan mielestäni olin vaan väsynyt. Seuraavana päivänä, kun tajusin, et makuultaankin pyöryttää niin iski hätä, ettei tää nyt ihan hyvä vointi - joo-o...

Siinä ennen, kun mies aamusta tuli paikalle itkeä tihrustin, kun muut hoitaa meidän lasta, kun en vaan pysty... Onni oli tosiaan ekat yöt kansliassa, kun mies-rukka joutui kahtena yönä kotiin muka nukkumaan (eipä uni tainnut tulla, kun oli ollut kohtuu hurjaa kateltavaa), mutta hän hoitikin siinä aivan kaiken, kun minä en pystynyt. Kolmanneksi yöksi
saatiin huone onneks muistaakseni muutettua meille perhehuoneeksi. Toksemiasta kun toipui erinäisten lääkkeiden, levon ja lisäveren kanssa niin kestokatetrista johtuen mulle iskikin kunnon virtsis, joka nostatti tulehdusarvot pahimmillaan päälle sadan...
Lopuksi mun vointi oli jo virtsiksen nostattamasta kuumeesta huolimatta hyvä ja vitsailinkin tutulle hoitajalle kaapivani kaikki mahdolliset lakanat kasaan, tekeväni niistä köyden ja pakenevani Onnin ja miehen kans ikkunasta, mut Jorvin seiska kerroksesta se ois ehkä ollut liikaa ;-) Taktisesti ovat sijoittaneet synnyttäneiden osastot ylös :-D No, ihan ovesta me kuitenkin poistuttiin ja anopin kyydillä kotiin päästiin
Mutta alkutilanteeseen palattaisiin ja vaikka tietäisin mitä kaikkea on luvassa niin lähtisin samalle keikalle oitis uudelleen saadakseni Onnin :-)
Täällä kotona elo on lähtenyt aika mukavasti käyntiin :-) Kaikkihan on toki opettelussa, mutta onneksi Onni vähitellen nukkuu pidempää pätkää yöllä ja ite alkaa oppia tulkitsemaan mikä ätinä on nälkää ja mikä vatsankipristystä. Ja ite relaa hieman... Mä en voi uskoa mikä siivousnatsi musta pahimmassa väsymyksessä kuoriutui (mulle erittäin epätyypillistä :-O) ja löysin itseni kertaalleen puistelemasta vessan mattoa parevekkeella tasan silloin, kun olisi ollut hyvä olla päikkäreillä jo hyvä tovi... Pahin väsymys toki nostatti kunnon ylikierrokset ja tekemiset oli ihan järjettömiä ja sen jopa tajus itekin :-D Mutta nyt, kun tajuaa ettei matot ja roskat karkaa, ihastelee Onnia enemmän, nukkuu, syö ja tekee muut sitten, jos energiaa tai aikaa jää. Ja ihmeesti mä oli kaiken hommannut ja ehtinyt saada valmiiksi, vaikka Onni tuli melkein kaks viikkoa ennen laskettua aikaa... Kestovaipat toimivat melko hyvin ja kertakäyttösiä ei juuri tule käytettyä edes yöllä, (paitsi näyttää et kertiksillä vois saada jopa 5h pätkän unta eli testaillaan ja kokeillaan mikä on hyvä). imetystyyny ja kantoliinakin on ollut tosi hyviä! Ja alun takkuisuudesta (Onni oli pari ekaa yötä hoitajien huomassa ja kolmantena lääkäri määräsi täyslepoon eli ei imetetty ei...) maitoa on riittänyt hienosti!
Joulunaika ollaan oltu kotona ja miehen vanhemmat ja sisarukset tuli meille aatoksi :-) Me hommattiin kinkku ja sovittiin, et muut tuo kaiken muun ja hyvin toimi! Luovutin keittiön ja kaiken muun toiminnan tosiaan ihan suosiolla anopille ja miehen siskolle ja ei tehnyt tiukkaakkaan ;-) Ihanaa oli olla yhdessä ja sitten tuli mun vanhemmat Oulusta (saivat mun mummon kotihoitoasiat muutamaksi päiväksi tiuhemmaksi, et pystyivät rauhallisin mielin lähtemään). Mut lepopäivät vieraista on myös tarpeen, vaikka kuinka ihania vieraita olisikin!
Mut jonnekin hyvin syvälle tuo raskausdiabetes oli kyllä jo uppoutunut... Sairaalassa ennen synnytystä tarkkailin hyvin epäluuluisena tarjottimen antia ja laskin et jos on noinkin monta pottua niin miks siinä on vielä maissiakin :-O Sairaalan jälkkärit oli törkeän sokerisia, kun niin niitä synnytyksen jälkeen valtavalla ruokahalulla popsi Nyt kyllä suklaa ja anopin tuomat rotinat (pullaa, kakkua ja joulutorttuja, nam!) ovat kelvanneet vähän liiankin hyvin Muutakin ruokaa menee näköjään imettäessä hurjasti Pari kertaa nyt olen paastoarvon mitannut ja muistaakseni viimeisin oli 5.3, mikä on ihan mainio tällä joulutankkauksella ja, että ei-raskaana olevien raja-arvo onkin 6.0
Mä aion roikkua täällä vähintäänkin lukemassa kuulumisia ja ajan riittävyyden mukaan jopa kommentoimassakin, koska tää on henkisesti mun "kotiketju"... Jos jossain välissä kerkeen niin yritä tehdä yhteenvedon raskausvkoista, arvoista ja insuliinin nostoista. Jännä, et kun se hyvä taso löytyi inskoissa niin siinä ne arvotkin pysyi ja kesti jotain pientä herkkua syödäkin
Toivottavasti teillä oli ihana joulunaika ja uusi vuosi on vähintään yhtä hyvä kun edellinenkin! Hyviä vointeja ja arvoja kaikille!