Raskausdiabetes

Hei,

Tuntuu joskus että meitä raskaana olevia kiusataan tahallaan ja jotku ihmiset on oikeesti ilkeitä .. ne kenties tietää senkin että tässä tilassa nainen on huomattavasti herkempi :/.
Suomessahan nää sokeriarvot on kaikkein alhaisimmalla tasolla eli ulkomailla kukaan ei alle 8 tai 9 arvoilla sano mitään !
Hullunhommaa useinmiten sanon minä.
 
Ehkä tosiaan osa on vähän turhaa vouhottamista, mutta kyllä liika lihominen kohdussa on oikeasti riski lapselle ja myös äidille synnytyksessä. Lisäksi lääkäri mainitsi että mikäli rasva alkaa kerääntyä lapsen vartaloon se saattaa viedä energiaa aivojen kehittymiseltä, joka sitten taas tietysti vaikuttaa lapsen tulevaisuuteen. Tiedä häntä oliko taas pelottelua, mutta mielellään nyt tarkkailen ruokavaliota ja yritän pitää oman ja lapsosen kasvun normaaleissa rajoissa. Eipä tästä opettelusta ole itsellekään haittaa!
Minulla on ylipainoa ja tämä sokereiden mittaus on ihan oikeasti opettanut minua oman kroppani toiminnasta paremmin kuin mikään dieetti aikaisemmin. Siitä siis plussat oli diabetesta tai ei emoticon
 
Tulin tännekin huikkaamaan että täällä on jakauduttu !
Tasan viikko sitten maailmaan putkahti maailman ihanin poika (39+4) 3720g ja 50cm.

Pisteitä poika sai 9, yks meni väristä joka oli hetken inan sinertävä.

Synnytys meni tosi nopeesti, alkoi selkäjomotuksena 12 jälkeen päivällä, siitä tosi nopeesti koviksi suppareiksi, sairaalassa oltiin 14.10 ja poika oli ulkona 16.59. Eli alle viis tuntia meni kaiken kaikkiaan koko hommaan ihan ekasta supparista.
Ei ollut paha rasti, jälkihommat mulla huonommat kun oon raskauden aikana mennyt niin huonoon kuntoon niin nyt jälkeen ollut kipeä kun ei tuo lantio, häpyluu ja selkä oikein toimi. Polvissakin kremppaa, mutta eiköhän nuo tästä ala helpata.

Päästiin 1. ja 2. toiseen asteen repeämillä joita sitten tikattiin, sitäkään juuri ees huomannu kun tehtiin :D

Mullahan oli viikkoa aikaisemmin painoarvio pojasta 3,3kg.

Sokerit ollut pojalla erinomaiset koko ajan, eli tän mamman dieetit toimi !!

KANNATTAA JAKSAA !!!!
TSEMPPIÄ !!!! Ja jaksamisia kaikille <33
 
Onnea Nuu_ pienestä pojasta! Perässä tullaan. Täällä pidetty ruokapäiväkirjaa ja siinä sivussa tehty muutamat täytekakut... Pri tuossa kesken kun pitäisi huomenna viedä työkaverille valmistujaiskakut. Kuitenkin oma dieetti pitänyt ja eilisessä neuvolassa mitattiin 82g/vko painonnousu. Ihan hyvin siis menee emoticon
Tänään oltiin tutustumassa sairaalaan ja ilmeisesti pitää pyytää joku kokematon kätilö jotta ei tuolla Satks automaattisesti aleta leikkailla tuota välilihaa! Oli kätilö vähän nolona kun kysyin miksi Porissa on yli kaksinkertaiset eppariprosentit ensisynnyttäjillä kuin vaikka TYKSissä.
 
ihanainen kyllä mun väliliha jätettiin ainakin leikkaamatta ;)
Tosin mulla ei ponnistusvaihe kestänyt kauheen kauaa, 14min,
josta harjoittelin kyljellään jonkun 10min.
Voi toki johtua siitäkin ettei tarvinnut.
Toivottavasti saat saman kätilön kuin minä (harmikseni en muista yhtään nimeä ja neuvolatäti tulee vasta tänään että saisin kuullakaan nimen), oli ihan huippu nainen !
Siis mähän siellä synnytin viime viikon tiistaina :)
Siellä oli just sillon valmennusryhmä joka tuli ulos siitä salista mihin olin menossa,
voi niiden ilmeitä, mua vaan säälitti ja toivoin ettei alkais supistaa matkalla ettei ne pelästy, olin aika kipeän näkönen varmaan :D
Mutta siellä oli ihan mukavaa henkilökuntaa,
 osaston puolella oli pari hoitsua joista en niin välittänyt, mutta muuten tosi ihania tyyppejä mitä mulla oli :)
Tsemppiä tulevaan koitokseen ! Jos haluut jotain siitä synnäristä kysellä (en tiiä ootko ensisnnyttäjä tai tuttuja siellä ollu) niin mäkin voin kyllä vastailla jos osaan.
 
Kävi muuten aika tuuri sen synnäritutustumisen suhteen! Porissa nimittäin lopetetaan ne kierrot 1.3. alkaen ja koko muu valmennusryhmä täältä "maalta" ei ollut saanut enää aikoja. Itsestä tuntuisi jotenkin kurjalta mennä ellei olis päässyt kurkkaamaan mihin on menossa ennakkoon.
Mulla oli tänään myös ultra ja viikkoja kasassa 34+1. Vauvan painoarvio 2.8kg ja tosiaan maanantaisen neuvolakäynnin punnituksen mukaan minulle on tullut aivan sama 2.8kg lisää painoa tämän raskauden aikana. Juu älkää olko kateellisia, mulla on ihan riittävästi sitä josta siirtää painoa vauvalle! Nyt arvio olisi että vauva painaisi syntyessään noin 4kg. Lääkäri sanoi että on ihan valmis syntymään koska tahansa, no edellisessä ultrassa 29+2 lääkäri sanoi myös että hengitysharjoitukset ovat sitä tasoa että kelpaisivat viikolle 38. Silloin vauvan syntymäpainoarvio oli 3.6-3.7kg, joten vähän on ottanut kyllä etukenoa tuohon kasvuun.
Diabeteshoitajalla kävin myös. Hänestä ruokavaliossa ei ole mitään mihin voisi puuttua ruokapäiväkirjojen mukaan ja oma painokin on kehittynyt sillä tasolla ettei siinäkään mitään huomautettavaa ole. Sokeriarvot on pysyneet hyvinä, kuten kokoajan. Nyt ei tarvitse enää mitata kuin aamupaasto ja joka pääaterian tunti jälkeen arvo, eli mittaukset mittauspäivinä väheni kuudesta neljään. Tuo tuntuu kyllä tosi kivalta kun ahisti jo pistellä kokoajan, kun ei se ihan kivutonta ole kuitenkaan.
Seuraava aika synnärille on laskettuna-aikana eli 6.4. ellei vauva ole syntynyt siihen mennessä. Siis tosiaan saa kuulemma alkaa syntymään emoticon
Lupasin myös osallistua johonkin diabetes tutkimukseen jossa vauvalta otetaan synnyttyä verikokeet napanuorasta, eli siis istukkaverestä, ja samoin minulta ja isältään. Ei tarvita mitään jatko-osallistumisia. Tuo on minusta ihan ok, mihinkään 3kk välein tapahtuvaan en olisi osallistunut.Tällanen on ihan ok.
Toivon tosiaan että Papu päättää tulla ajoissa maailmaan, ja nyt pitää olla tarkkana noiden syömisten kanssa ettei lipsu.
 
Shani: Kuulostaa kurjalta tuo sun rannekipu :( toivottavasti helpottaisi pian turvotukset ja siten tuokin vaiva, ilmeisesti johtuu turvotuksesta?
 
Nyt on viikkoja kasassa 37 ja eilen neuvolassa ei kohdun korkeus ollt enää kasvanut. Sokerit olleet edelleen hyvin hallussa jatosiaan epäilyttää koko diagnoosi.... Itselle painoa kertynyt koko aikana vajaat 4kg joten ihan hyvä laikkari tämä mulle on ollut emoticon . Viimeaikoina on tosin namitkin maistuneet ja silti saldo viikossa -1kg. Tuntuu että energian tarve näin lopussa lisääntyy.
 
shani mulle ainakin sanottiin että sokerirasitukseen pitäs mennä vuosi synnytyksestä. Ja että pitäs kerran viikossa mittailla arvoja lopputarkastukseen asti että tietää heittääkö ne vielä. Ite muistanu tasan kerran mitata :DD Ja onnea kovin pienestä :) Ai teillä otettiin veri reidestä, meillä otettiin jalanpohjasta ja sitten kun meillä otettiin vielä keltasuudenkin takia, kaikkina kuutena sairaalapäivänä pisteltiin :<
 
emoticonHirmuisesti onnea Shani sopivan kokoisesta poikasesta emoticon

Hienoa, että voitte molemmat hyvin! Palstailu on jäänyt multa lähes kokonaan, mut oon viime aikoina vaklinut milloin teidän vaavi tulee maailmaan ;-) Meidän poikanen on kohta 4 kk:ta ja käännähti tänään ekaa kertaa masulleen emoticon

Meillä päin taas ohjeistettiin käymään sokerirasituksessa ensin 6 vkoa synnytyksestä ja tämän jälkeen vuosittain joko solerirasitus tai vähintäänkin paastosokeri tk:n labrassa. Näköjään käytännöt poikkeaa tuossakin...
 
SHANI: Sydämelliset onnittelut Prinssistä emoticon
Hienoa,että teidän Pojan sokerit nousivat ilman sokeritippaa!!
Aivan ihanaa vauva-aikaa teille:)

Meidän Pojallahan oli hyvin matalat sokeriarvot syntyessään:(.Ja hänellehän laitettiin heti päähän kanyyli ja siitä tiputeltiin sokeria ja antibiootteja.Oli se aika rankkaa,kun ihan alussa meidän Pojalta otettiin verikokeita kantapäistä monta kertaa päivässä.Hänen kantapäänsä olivat ihan reikäiset ja sinertävän väriset tuosta pistämisestä:(.Onneksi niitä verikokeita sitten otettiin välillä päästäkin.Kanyylin laitto päähän oli kaikista kauheinta,kun silloin poika huusi ihan hirveesti.Ja tämä kanyyli meni vielä 2 kertaa tukkoonkin,niin se jouduttiin laittamaan aina uudestaan.
Vieläkin tuo verikokeiden ottaminen jatkuu täällä kotonakin.Eli edelleen otetaan Pojan kantapäästä verinäyte 2 viikon välein.Hällähän on käytössään tuo rautalääkitys,kun hän on keskonen.Eli tuota Pvk:ta seurataan häneltä säännöllisesti vuoden ikään asti.

MUTTA IHANAA VOINTIA TEILLE JOKAISELLE ENTISELLE PALSTAKAVERILLE TÄNNE!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Yönsäde ja Teräsmies 2kk+3vkoa+5pv ( eilen tuli 12 vkoa )emoticon
 
Onnittelut kaikkille vauvan jo saaneille!!!

Sellasta tidustelisin et millasia paino arvioita on milläkin viikolla annettu ja minkä kokoisena vauva on sit synytynyt?

Meilllä:
rv 25+4  994g
rv 29+4 1447g
rv 30+4 1800g
rv 32+4 2300
rv 34+4 2600g

Lääkäri sanoo että normaali kokoinen mutta neuvolan täti et iso kaveri tulossa. Ei sit nyt tiiä et mitä ajattelee. Olis kyllä kiva kuulla teidän muiden raskausdiapeetikkojen koko arvioita.
Omat sokerit on pysyneet suht hyvinä insuliinin ja ahkeran mittauksen ja ruokavalio seurannan kans. Kovasti odotan et sais vauvan syliin ja loppus tää piikittäminen. Sit vielä toinen kysymys: Lääkäri sano mulle että aina kun on diapetes niin ei anneta mennä loppuun asit raskauden vaan se käynnistetään viimestään viikolla 39. miten teillä onko ollu luomu vai käynistetty?
 
Moikka,
täällä mennään raskausviikolla 30. Olen saanut yhden painoarvion vasta, se oli
rv 26+  1100g.

Lääkäri totesi että keskikäyrällä mennään. Katsotaan mitä tuleman pitää.
Aloitin sokerilääkityksen viikko sitten jotta paastoarvo tulisi rajan alle, lääkäri oli jotenkin kummallinen kun totesi että "mittaa miten mittaat, kunhan saadaan paastoarvo hyväksi paperille". Tuntu tosi kummalliselta lohkasulta, mutta eikait sitä auta kuin ottaa lääkettä kun lääkäri niin määrää. Sen verran kokeilin sitten itse kuitenkin että aloitin lääkityksen vasta viikonlopun yli katsoen olisko iltaliikunnalla ja vielä kerran korjatulla iltasyömisellä vaikutusta ja olihan sillä. Viikon päästä lääkäri uudestaan, katsotaan millä mielin ollaan. Tuskin taaskaan kuuntelee mitään mitä yritän sanoa, mutta aina toivoa voi. Sokeriarvot on muuten olleet tosi hyviä.
 

Hei kaikille! Huomasin etten ole laisinkaan täällä käynyt. Jouduin naistenklinikalle 24.1 raskausmyrkytyksen takia, 36+5. 10 päivää myöhemmin poikamme syntyi, 4 päivän käynnistyksen jälkeen, rv 38+1, mitat oli 2525 gr ja 44 cm. Ja tässä on ultra-arviot:

v27 920 gr
v30 1530 gr
v36 2600 gr
v37 2750 gr

 
HEIPPA JÄLLEEN,

Tässä olisi meidän Teräsmiehestä annetut painoarviot:
Rv 21+6 450g
Rv 22+3 473g
Rv 26+3 930g
Rv 30+3 1428g
Rv 32+6 1750g ( tällöin jouduin Taysiin rajun verenvuodon ja istukan irtoamisen takia )
Rv 33+5 Teräsmies syntyi mitoin 2120g ja 47cm pitkä emoticon

Sokerirasituksesta synnytyksen jälkeen:
Minä joudun sokerirasitukseen 6kk kuluttua synnytyksestä,koska mulla oli insuliinihoitoinen raskausdiabetes.
Muutoin sokerirasitukseen joutuu vuosi synnytyksen jälkeen,jos hoitona oli pelkkä ruokavalio!Näin ainakin täällä meillä.

KEVÄÄN ODOTUSTA TEILLE JOKAISELLE!!!

Yönsäde ja Teräsmies 2kk+3vkoa++++emoticon
 
SHANI: Kiitos emoticon .Vauvoillehan laitetaan kanyyli päähän,koska heillä on käsivarsissa noi suonet niin onnettomat.Ja päähän tosiaan kun kanyyli laitetaan,niin sen laittaa aina lastenlääkäri.Tosin kyllä meidän osastolla laitettiin kanyylia käteen niille vauvoille,jotka olivat syntyneet täysiaikaisina.Heillä joillakin sitten oli noi suonet sen verran paksut jo..kai?
Mutta meidän Pojalla oli kanyyli päässä ja siitä otettiin joskus verikokeita sekä tosiaan tiputettiin sokeritippaa ja antibioottia.Kantapäistä otettiin päivittäin verikokeita noin 4-6 krt./pv.Siis silloin alussa,kun vielä sokereitä seurattiin.Sitten verikokeitten otta harveni vain 2krt./vrk.Kyllä ne kantapäät olivat oikeesti aika järkyttävän näköiset.
Nythän Pojalta on pakko seurata noita verikokeita,koska hällä menee se rautalääke päivittäin.Tuota rautalääkettä tosiaan annetaa keskosille syntyneille ja sitä syödään noin vuoden ikään asti.
Kuulemma keskosina syntyneiltä vauvoilta aletaan ottamaan vasta 5kk ikäisenä verikokeet käsivarresta.Se onkin sitten jo ikävämpää touhua,kun neulalla otetaan verikokeet käsivarresta:(.Mutta pieni asiahan se on.Onhan tässä maailmassa paljon pahempaa;)

Hei..Mun pitää laittaa sulle joku päivä s.postia:).Olisi niin ihanaa kirjoitella kanssasi vähän parmmin.Täällä palstalla ei viitsi niin kirjoitella kaikkia ihan henkilökohtaisempia juttuja,kun ne näkevät kaikki muutkin.
Voisin laittaa meidän Pojasta kuviakin..ihan kuvia jo siitä,kun hän on keskoskaapissa verkkohousut jalassa:D..Tosiaan verkkohousun tapaiset oli pojalla päässä sen kanyylin suojana.Ja sitten näitä uusiakin kuvia.Ja samalla sinäkin sitten voisit laittaa omasta pojastasi kuvia,jos haluat?

Toi paastoarvon raja näin EI-raskaana on muistaakseni 6.7!!Mutta noita ruoan jälkeisiä arvoja en kyllä muista *hieroo nystyröitään*.Olikohan jotain 8,4 luokkaa??Googlettamalla varmaan selviää??

IHANAA VOINTIA TEILLE!!!!Ja yritän kirjoitella sinulle sitä s.postia.emoticon

Yönsäde emoticon ja Teräsmies huomenna jo 3kk emoticon
 
SHANI: Moikka emoticon .Sullahan ei ollut insuliinihoitoista raskausdiabetesta?Meillä täällä ainakin on se ohjeistus,että juurikin ruokavaliolla pärjänneet äidit menevät vasta vuoden päästä synnytyksestä sokerirasitukseen.Kun taas ne äidit,joilla on insuliinihoitoinen raskausdiabetes menevät jo 6kk päästä synnytyksestä sokerirasitukseen!Ja sitten taas uudestaan,kun tulee vuosi täyteen synnytyksestä.Näin ainakin täällä:)
Eli minä pääsen ( Jenni74 ---> huomasitko,että pääsen..heh heh ) kaksi kertaa sokerirasitukseen,kun minulla oli insuliinihoitoinen raskausdiabetes;)

Yönsäde ja Teräsmies 3kk+1vko+4pvemoticon
 
Takaisin
Top