Raskausajan ruokahimot

Mä juon yleensä kotikaljaa jouluruuan kanssa mutta jätin nyt senkin kauppaan ku näkyi olevan 2,2 %. Sen sijaan ostin Alkosta alkoholitonta kuohuviiniä ja se oli hurjan hyvää, myös jouluruuan kanssa siis! Suosittelen :P
 
Mä söin eilen itseni ähkyyn, vaikka kuinka yritin välttää. Herkkuja en syönyt (kaksi irtogeishaa :D).

Eilen heittäydyin hurjaksi ja avasin joulusaunaan alkoholittoman oluen, jonka huomasin kahden huikan jälkeen menneen huonoksi elokuussa :D. Tuo Kittyn mainitsema alkoholiton kuohari on myös mun mielestä hyvää, tarjoilin siitä alkumaljat viimekuussa omilla 30-vuotiskahveilla. Punaviiniä olisi eilen tehnyt niiiiin paljon mieli (haistoin miehen lasista), mutta ensi jouluna sitten.

Noissa alkoholittomissa saa muuten olla aika tarkkana, jos haluaa noudattaa täysin nollalinjaa. Aika monissa "alkoholittomissa" oluissa on helposti melkein 1 % kuitenkin alkoholia.
 
No sepäs juuri, itse oon yrittäny nollalinjaa vetää mutta aina saa olla tarkkana. Siidereistä oon tykännyt oikeestaan kaikista mitä oon maistanut. Sen sijaan punaviini piti kyllä kaataa viemäristä alas, sitä ei pystyny alkoholittomana juomaan :) Täytyy siis vielä malttaa.
 
Mä en jostain syystä ole mukamas löytänyt nollasiideriä? Ihan harmitti, kun oltiin Tukholmassa miehen kanssa ja tilasin siellä kivassa pubissa ilahtuneena nollasidun, mutta kun tuotiin pullo pöytään niin muistaakseni 0,7 oli siinäkin :/. Oon yhden pullollisen ostanut tota nollapunkkua, mutta ei se kyllä vedä veroja oikealle... Kaksi lasillista sain juotua :D.

Illanistujaisissa olen kyllä ollut mukana, mutta enemmän kuin olisi itse tehnyt mieli jotain ottaa, on ollut parempi mieli siitä kun ei ole ottanut. Seuraavana päivänä etenkin :D. Tosin, vähiinhän tämäkin aika alkaa käymään jo!
 
Mä oon ostanut ihan S-Marketista Golden capia ja Kopparbergia ja niissä kyl molemmissa lukee 0,0 % :)
 
Ja nollan sidukat/viinit saattaa olla ihan limsojen joukossa, niin ainaki prismassa. Oluet on jännästi kyllä ihan holillisten joukossa vaikka onhan niitäki nollia:wink
 
Mä hain alkosta itselleni Nature Torresin puna-ja valkoviinin. Molemmat on tosi hyvän makuisia ja niissä on maximissaan 0,5%
 
Hyvin maistui jouluruuat :) Aattona tuli syötyä vähän liikaakin ja sitten se kostautui aaton ja joulupäivän välisenä yönä kun vatsa meni löysäksi ja sai rampata muutamankin otteeseen vessassa. Joulupäivänä osasin onneksi syödä vähän paremmalla kohtuudella :) Mitään alkoholittomia juomia mä en nauttinut vaan ihan vesi- ja glögilinjalla mentiin.
 
Mä join puolikkaan lasin kotikaljaa aattona ruuan kanssa. Ja ihme kyllä ruoka ei maistunu, ni tuli kohtuudella syötyy koko joulun pyhät. Hedelmät menny kaupaks kyllä mun masuun. Varsinkin litlen punaiset omenat oli tosi mehukkaita.
 
Mun on myönnettävä että pieni lasi punkkua menee välillä ruoan kanssa, eli nollalinjaa en oo noudattanut...tosin harvemmin ja ruoan kanssa sekin.
Holittomat punkut mitä oon maistanut on ollu ihan mehun makusia mutta siiderit ja valkkarit on hyviä, ne maistuu "oikeelle" enempi. Tykkään holittomista britti-siiduista, en nyt muista minkä merkin oli mutta mies toi kotio yks kerta kaupasta. Tai saattoi olla et niissä oli joku vajaa 1%...
 
Heh, meidän jouluaaton ateria oli sushia :D ja muutoinki tuli vedettyä jouluna lähinnä mereneläviä ja hedelmiä...Suomessa kun ei oltu
 
Mulla tuli ihan hirvee himo vanukkaaseen eilen! Tänää piti mennä heti aamusta kauppaa ja ostaa montaa eri sorttia:hello2
niissä purkeissa oli angry birds kuosit, toivottavasti tää on ohimeneväälaughing7laughing7
 
Mulla ei oo ollu mitään erityisiä makeanhimoja, mutta nyt kun pitäis viikko mittailla sokeriarvoja ja olla dieetillä, niin voi itku! Voisin syödä aivan kaikkea.
 
Mulle on tullut uusi himon kohde eli omenat Honey crunch´t. Sillai hassua, kun en todellakaan oo mikään omenan ystävä, mutta nämä kyllä maistuvat oikein hyviltä. :grin Ei voita porkkanat tätä herkkua! :p
 
Mitenkäs himot/inhokit liittyen ruokaan näin loppua kohden?
Itsellä himo johonkin raikkaaseen juomaan useita kertoja päivässä, tietäis vaan mikä se sellanen juoma olis?:hilarious:
hedelmät/vihannekset on ruvennu tökkimään, samoin leipä.... jogurtti on jees:p ja eilen söin mämmiä ja vanilja kastiketta, ei ennen oo mulle mämmi kelvannuo_O
 
Mulla ei mitään varsinaista himoa mihinkään tiettyyn ruokaan oo mutta tuntuu, että voisin syödä koko ajan :grin
 
Light Jaffa! :D Ja erilaiset tuoremehut menis myöskin, mutta niissä on sitä sokeria niin paljon... Hedelmät menee ja vihannekset edelleen, leipä myös. Mitään sen ihmeempää ei oikeastaan ole tullut.
 
Täällä ei oo oikeestaan ollu lainkaan ruokahimoja... suklaata aina välillä menny puoli levyä kerralla mutta ei oo mitään uutta. Jano nyt loppua kohden lisääntyny. Ja silloin ei kelpaa mikään muu kun vesi, vaikka puoli litraa kerrallaan, helposti! :eek:
 
Mulla on ihan selkeesti ruokahalu lisääntyny ihan hurjasti.. Koko alkuraskaus oli sillee normaalin nälän kanssa ja koko ajan oli ähky ettei edes voinut syödä määrällisesti paljoo. Nyt ei oo kyllä sellasta ongelmaa.. Voisin syödä mitä vaan ja kuinka paljon vaan ja koko ajan.. Huh. Paino on noussut nopeempaa tahtia nyt, mutta kokonaisnousu tähän mennessä (vkot 38+2) on nyt jotain +11 kg tms.
 
Eihä toi Kitty ees ole paha tuo painonnousu :)

Vettä joo menee, nyt kun kotona möllötän niin otan aina 0,5 l tuopillisen viereen ja laitan jääpaloja, saa vielä raikkaampaa siitä.
 
Takaisin
Top