Noni, nyt lopetan sitte virallisesti tän odottamisen: 40+0 eikä inahdustakaan.
Sain aamulla sellasen (ja koko raskauden ensimmäisen, ihme kyllä) valituskohtauksen miehelle, että nyt lienee kaikille terveellisintä unohtaa, että oon raskaana ja todeta, ettei lapsi aio tulla koskaan ulos. Ja käsitellä tota kireetä rantapalloa paidan alla vaikka sitte jonkinlaisena sairautena tai pysyvänä kehon tilana, joka vaan täytyy kestää
Eli lyhyesti sanoen: hermot meni. (Voi olla jotain tekemistä jatkuvan nivussäryn, supistusten, selkäjomotuksen, turvotuksen, yöheräilyn ja liikuntarajoitteisuuden kanssa...)
Sain aamulla sellasen (ja koko raskauden ensimmäisen, ihme kyllä) valituskohtauksen miehelle, että nyt lienee kaikille terveellisintä unohtaa, että oon raskaana ja todeta, ettei lapsi aio tulla koskaan ulos. Ja käsitellä tota kireetä rantapalloa paidan alla vaikka sitte jonkinlaisena sairautena tai pysyvänä kehon tilana, joka vaan täytyy kestää

Eli lyhyesti sanoen: hermot meni. (Voi olla jotain tekemistä jatkuvan nivussäryn, supistusten, selkäjomotuksen, turvotuksen, yöheräilyn ja liikuntarajoitteisuuden kanssa...)
Mä pääsin tällä kertaa niin helpolla, kun muksu päätti syntyä 39+3, mutta tiedän tuon tunteen edellisestä, yli lasketun ajan, menneestä raskaudesta.