Raskaudesta kertominen

Minä kerroin läheisille ystäville jo heti testin teon jälkeen. Töissä ja lapsuuden perheelle kerroin jo ennen ensimmäisen kolmanneksen loppumista, sillä en jaksanut salailla raskauspahoivointia. Helpompi kun pysty kertomaan ja sai muilta sitte empatiaa oloihin 🙊
 
Nyt on sitten kerrottu kaikille läheisille paitsi mummolleni😅 odotan että lapset tulee reissusta ja saavat hänelle kertoa koska itse en halua🙈 lapsille kerrottiin kun oltiin lomareissulla ja ovat ihan innoissaan. Monta kertaa päivässä kuuluu että meille tulee vauva ja käydään masua pussalemassa ja silittelemässä. Isompi lapsista oli jo katsonut epäilevästi mahaani😅 ulkoistin muille kertomisen sitten lapsille ja miehelle niin ettei minun tarvitse kenellekkään kertoa😅 loput saavat sitten huomata kun huomaavat.
 
Hyvä homma tuo kertomisen ulkoistaminen 😂 ja ihana kun lapset on noin mielissään 😍
 
Nyt on sitten kerrottu kaikille läheisille paitsi mummolleni😅 odotan että lapset tulee reissusta ja saavat hänelle kertoa koska itse en halua🙈 lapsille kerrottiin kun oltiin lomareissulla ja ovat ihan innoissaan. Monta kertaa päivässä kuuluu että meille tulee vauva ja käydään masua pussalemassa ja silittelemässä. Isompi lapsista oli jo katsonut epäilevästi mahaani😅 ulkoistin muille kertomisen sitten lapsille ja miehelle niin ettei minun tarvitse kenellekkään kertoa😅 loput saavat sitten huomata kun huomaavat.
Hieno ratkaisu sinulta oli säästää itseäsi! 💐
Etenkin tuo "huomaavat jos huomaavat" jättää samalla paljon energiaa muuhun ja olennaisempaan!
Ihanaa kun pienet odotustouhussa sulla mukana! 👏🌸
 
Viimeiset tutut ovat nyt bonganneet 26+0 masukuvani Facebookissa, joten nyt taitaa kaikki tietää 😊

Itse mietin että pitäskö nyt lomalta postata someen sellaisia kuvia, jossa raskaus käy selvästi ilmi vai semmosia, ettei asiaa niin huomaa. Mulla on paljo puolituttuja somessa kavereina että ei mua haittaisi vaikka eivät kaikista mun elämänmuutoksista saisi tietääkään. Toisaalta mitäpä sitä salailemaankaan liikaa.
 
Mulla tietäjien piiri pysynyt yhäkin suunnitellusti pienenä. En ole salaillut, mutta kukaan kai ei oo huomannut... Pieni painonnousu lienee aika tavallista, en itsekkään vastaavaan kiinnittäisi huomiota.

Ohhoh tuoneekin yllätyksellistä ilmeitä näkijöidensä kasvoille 😉
 
Voi ku saiskin salattua! 🙈 mutta tää maha vaan paljastaa ku ei voinu nätisti kasvaa piilossa 😁
 
Jos yrittäisit tehdä niinkuin julkutkin, näytäisit itseäsi vain hartioista ja diitä ylöspäin. 😀
Itse olen tietoisesti valinnut hartioita, kaulaa, jopa päätä/ hiuksia korostavia vaatteita/ asusteita/ värejä niin riski maha-alueeni tuijotteluun on pienentynyt.
 
Mulla tietäjien piiri pysynyt yhäkin suunnitellusti pienenä. En ole salaillut, mutta kukaan kai ei oo huomannut... Pieni painonnousu lienee aika tavallista, en itsekkään vastaavaan kiinnittäisi huomiota.

Ohhoh tuoneekin yllätyksellistä ilmeitä näkijöidensä kasvoille 😉
Mulla on joskus elämässäni paino muuten vaan noussut niin eiköhän ole tullut onnitteluja ja selän takana spekulointia että olisin raskaana. Tosi inhottavalle tuntunut koska en niihin aikoihin ole missään nimessä voinut kuvitella haluavani lapsia. Itse en nykyään kommentoi ja kysele kenenkään kasvaneesta vatsasta koska ei voi tietää varmasti oikeaa syytä. Ja minusta raskaus on naisen ja puolison henkilökohtainen asia vaikka se näkyykin ehkä ulospäin. Ei kenenkään pitäisi olla niin utelias että urkkii toisen henkilökohtaisia asioita.

Tunteellisin reaktio tähän mun nykyiseen raskauteen on ollu yks puolituttu mummo, joka oli kyyneleet silmissä onnittelemassa kun näki mahani. Minusta on kiva että ihmiset onnittelisivat vasta sitten kun olen sanonut olevani raskaana. Olen kyllä ison mahan kanssa sen sanonut jos ihminen on vain ensin kysynyt mitä kuuluu. Tai olen saattanut sanoa ilman kuulumisten kysymistäkin jos se on luontevasti keskusteluyhteyteen sopinut.
 
Mä oon yrittänyt tuoda kyllä keskusteluissa asiaa esille jos koen sille olevan tarvetta. Totesin eräässä työmaakokouksessa työmaavalvojalle ja pääurakoitsijalle hartaasti toivovani heidän pysyvän sopimuksen mukaisessa aikataulussaan, konstilla tai kolmannella, ettei loppukatselmus siirry kuukausilla!
-Miksi? -näin naisena en ajatellut tänne esim kesken synnytyksen tulla...
- jolloin äijät mua katsoivat ja nauroivat; ai sinäkö? Meinasitko ihan hoitajaksi siellä ryhtyä?onhan sielläkin pula henkilökunnasta, mutta ei taida sun koulutus siihen riittää...
Tämä tapahtui 8.12. (kohteen valmistuminen piti olla 5/2022, ugrainan sodan aiheuttamien materiaalitoimitusten viivästymien, vuosilomien ym sekä tekemiensä viimeisten laiminlyöntien myötä (eivät muistaneet reglamoida kesän toimitussisällön virheistä toimittajaa heti, vaan tekivät ne vasta 8.12 jälkeen> viimeisiä tavaratoimituksia vasta vk4/2023 jos eivät ole keksineet muuta ratkaisua).
Muistan ajatelleeni; te miehet ja teidän putkiaivot!!
Olen asiasta teille ilmoittanut, loppukatselmuksen siirtymien ja siitä seuraava urakkasopimusten mukainen loppusuoritusten rahojen saanti ei ole enää minun ongelmani.
 
Muokattu viimeksi:
Takaisin
Top