Raskaaksi 2026

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Mamiksx5
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Kirjoitan nyt tännekkin, kirjoitin tästä tonne keskenmenon kokeneiden salaiseen ryhmään, mutta sain selvyyden miehen kantaan yrityksen suhteen. Hän siis sitä mieltä että olisi hyvä päästä lisätutkimuksiin, koska olemme kumminkin niin pitkään yrittäneet. Ja tarkoitti ettei välttämättä ole järkeä yrittää enään pitkään ilman lisätutkimuksia. Joko mä en siis kuunnellut tarkkaan, olin silloin kyllä itkenyt kun tästä juttelimme viime kuussa ja muutenkin aivan maassa. Tai sitten hän on muuttanut mielipidettään. Joka tapauksessa, hoidoista ei ole oikeasti varma mutta syy on se kun ei ole varma onko niihin varaa edes julkisella tällä hetkellä. Hänhän on siis ollut lomautettuna viime vuoden marraskuusta lähtien ja loppua sille ei näy...

En sitten tiedä, menee vähän kyllä itsellä taas enemmän ajatus siihen suuntaan että en jaksa yrittää ollenkaan enään kauaa, jatkuvat pettymykset on aika raskaita varsinkin kun ollut 6 kertaa raskaana hetkellisesti ja kaikki epäonnistuneet niin miksi se 7 kerta olisi yhtään erilainen lopputulos? Ja nyt kun mies haluaakin niin en tiedä mitä ajatella...
 
@Maana Mannila Aloitin oviksen testauksen kp 11 gynen ohjeesta. Mähän söin nyt ekaa kertaa letroja kiertopäivät 3-7 ja ultra oli tuolloin kp 11 (kaksi kypsyvää follia). Ja tosiaan jo kp tuli pysyvä hymy.

Ja onneksi mä sain nyt tehtyä uuden sähköpostiosoitteen joka on se sama jonka kirjoitin alunperin väärin, ja sain sitä kautta viimein nollattua salasanan. Toivottavasti ne ei tuessa nyt tee mitään, kun sainkin tän itse säädettyä näin. Mut so far kaikki hyvin taas siltä osin! Ja kyllä, kirjoitin salasanan nyt muistiin 😅

Mulla oli eilen aiemmin sellainen olo, et nyt tää on mein kierto viimein. Jotenkin hetken ryyni olo. Tänään en uhku samanlaista varmuutta, mut eihän tässä auta kuin odottaa. Musta vähän tuntuu, et mun toisinaan iskevät ajatukset siitä, et haluanko mä tätä oikeasti, on mun suojautumiskeino jolla yritän sit vähentää sitä mahdollista pettymystä. Vähän niin kuin et pessimisti ei pety, ainakaan niin kovasti ja korkealta. Mä yritän kans ottaa nyt vähän rennommin, jos se auttais vaikka stressitasojen laskun kautta.

@Kali Hyvä että siellä tuli selvyyttä miehen mielipiteisiin. Tosi ikävää, että ette oo vieläkään päässyt tutkimuksiin ja et jokainen kemiallinenkin nollaa yrityksen. Ei kai sen nyt niin pitäisi mennä, että kemiallisia ja keskenmenneitä on jo liuta ja julkinen meinaa et ei mitään tarvetta tutkimuksille 😠 Saakelin säästötoimet vaikuttaa ihan kaikkeen.
 
Mulla kyllä lauantain ovistesti oli ihan kirkkaan positiivinen ja ajattelis et sit sunnuntaina/maanantaina ollu ovis. Ku muistaakseni vielä sunnuntai aamupäivällä tein testin ja se oli alkanu jo haalenemaan🤔 tuo limavuoto kesti vain eilisen illan. Nyt aika kuivaa, tai tosin oon viimmeks 4h sit käyny vessassa. Että tilannehan voi olla jo eri, mut ainaki vähän toi lorahtelu rauhottunu.
Joo. Tosiaan, kun kirjoittelitkin et sul oli lämmöt koholla, niin kai sul oli ovis tuolloin. Mul ne oli silloin viikko sit matalalla, mut koitti nousta ja tippuikin taas. Vasta nyt onnistui kai ovis ja lämmöt on vähän noussut. Mietin, et käviköhän mulle sit just toi epäonnistunut ovisyritys silloin. 🙃
 
Kirjoitan nyt tännekkin, kirjoitin tästä tonne keskenmenon kokeneiden salaiseen ryhmään, mutta sain selvyyden miehen kantaan yrityksen suhteen. Hän siis sitä mieltä että olisi hyvä päästä lisätutkimuksiin, koska olemme kumminkin niin pitkään yrittäneet. Ja tarkoitti ettei välttämättä ole järkeä yrittää enään pitkään ilman lisätutkimuksia. Joko mä en siis kuunnellut tarkkaan, olin silloin kyllä itkenyt kun tästä juttelimme viime kuussa ja muutenkin aivan maassa. Tai sitten hän on muuttanut mielipidettään. Joka tapauksessa, hoidoista ei ole oikeasti varma mutta syy on se kun ei ole varma onko niihin varaa edes julkisella tällä hetkellä. Hänhän on siis ollut lomautettuna viime vuoden marraskuusta lähtien ja loppua sille ei näy...

En sitten tiedä, menee vähän kyllä itsellä taas enemmän ajatus siihen suuntaan että en jaksa yrittää ollenkaan enään kauaa, jatkuvat pettymykset on aika raskaita varsinkin kun ollut 6 kertaa raskaana hetkellisesti ja kaikki epäonnistuneet niin miksi se 7 kerta olisi yhtään erilainen lopputulos? Ja nyt kun mies haluaakin niin en tiedä mitä ajatella...
No mutta hyvä että mies on tutkimusten kannalla kuitenkin! Ootko aatellut nyt siellä HUS:in alueella olla yhteydessä noihin liittyen? Että vaikka tuntuu että ei jaksa ja on turhaa, ni ehkä ne tutkimukset sentään tois jotain selvyyttä asiaan, ja sit jos kyse onkin ihan just jostain helposta hoitoyoimenpiteestä joka auttais.

Mie ite haluaisin käydä selvittää sit jos meillä vuos tulee täyteen, että onko joku selkee syy miks ei lähde vaikka ei hoitoihin lähdettäis, mut en tiedä haluaako mies sitä. Kesällä kyllä varmaan varaan itelleni aikaa silti ihan perus gynelle ja endometrioositutkimuksiin.
 
Käytätkö jotain shampoon tilalla? Vai ihan vesipesulla vaan? Mä oon koittanut etsiä omien hiusten kanssa ratkaisua, mutta aina lopulta joudun palata joka toisena päivänä pesuun ihan shampoolla
Itse joskus sain parhaan tuloksen turvottamalla ruisjauhoja vedessä ja pesemällä sillä seoksella päänahan kerran viikossa. Yritin vuoden olla käyttämättä shampoota, mutta mun oma rasvaisuus ei vain lainkaan hellittänyt vuoden aikana vaikka kuinka sitkaasti yritin... Lopulta luovutin 😅 ainoa toimiva oli tosiaan tuo vesijauhoseos.

En sit tiiä että olinko niin stressaantunut siinä elämäntilanteessa että siksikö rasvantuotanto ei vain kesyyntynyt vai mun geenit.
 
@Kali Anteeksi, kun en muista, mutta onko teillä tutkittu miehen uimareita? Mietin voisiko olla niissä jotain vikaa, jos raskautuminen onnistuu mutta mennyt useammin kesken? Mun sydän särkyy kuitenkin aina kun luen miten surullinen sä olet. Muistathan, että on ihan ok pitää taukoa yrityksestä jos tuntuu että käy liian raskaaksi ja sitten jatkaa jos tuntuukin siltä. ❤️

Täällä ovista ei kuulu eikä näy, vaikka se on mulla ollut monta kiertoa kp11. Aloitin gelee royalin syömisen tässä kierrossa. Katsotaan kuinka monella päivällä heittää. 😆 Sinänsä ei haittaa, kun musta toi kp11 ovis on tuntunut melko aikaiselta, että ehtiikö limis edes kunnolla kasvaa tossa ajassa. Tässä kierrossa ollaan vielä tiiviissä mökkimajoituksessa tämä viikonloppu niin ei ole tallettelutkaan onnistuneet.
 
Ehkä sul käy niinku mulle, ja se tulee sit kp 20. 😆🙈
Mähän siis aloitin myös geleen tässä kierrossa. Hassu juttu kyl, et jos se teki ton mulle, koska lukemani perusteella se on yleensä aikaistanut muilla ovulaatiota.
Mielenkiintoisia kokeiluita. 🙂

Ja mulla limis on ollut jo kp 11 tarpeeksi paksu. Se on ultralla tarkistettu.
 
@Vaaveilija Toivittavasti ei ihan noin pitkälle heittäisi kuitenkaan! Jos alkuviikosta tulisi niin olis kiva! 😆 Pääsisi taas piinailemaan. Luteaali ainakin pidentyi yhdellä päivällä (aloitin kai dpo13 nappailemaan).
 
@Kumpare , täytyy sanoa, et on ollut aika omituinen vk, kun on vaan odotellut et mitä ihmettä täs tapahtuu. Tavallisesti nyt olis siis joku DPO 6 kai (ainakin), ja muutaman päivän päästä voiski alkaa testailee, mut nyt onki vast DPO -1/0, joten mun piinaviikost tuli just viikon pidempi. 😂
No, kai tälki on tarkoituksensa. 😊
 
@Kumpare Mä en kyllä taukoa itse halua pitää koska tunnen itseni ja silloin vasta masentuneella päällä olisin kun miettisin vaan kuinka edes yrittämättä menee aikaa hukkaan. 😔 Muutenkin tämä kierto viimeinen kun laskettu aika menisi ennen kun täytän 34.
 
Omanapaa: Helppoo pysyä tyynenä, kun tietää, ettei yrityksistä — ja lääketieteen avusta —huolimatta voi tulla raskaaksi. Menkkojen alkamispäivä on Ouran mukaan tänään, ja niin myös bbt tipahti perustason alle. Lisäsin kuvan tonne BBT-ketjuun. Eli motivaatio jatkaa lugeja ei oo kauheen korkealla, mutta laitan nyt vielä ainaki keskiviikkoon asti.

@Kali ymmärrän täysin sua, kun pähkäilet niiden lugejen kans aina loppukierrosta, että viitsitkö laittaa niitä.
 
Omaa napaa täältäkin, noin dpo 10 tänään ja ehkä jotain pientä alavatsatuntemusta / paineen tunnetta on ilmaantunut, ei mitään muuta erityistä olossa. Tajusin, että oon lähtenyt ihan soitellen sotaan, ei oo testejä kotona ja ei ehkä mielellään tuosta lähikaupasta hakisi 😆 Huomiselle meinattiin tilata ruokaostokset ja siihen ehkä ennemmin laitan mukaan r-testejä, niin ti aamuna sitten pääsisi testaamaan, pitöisi olla jo dpo 12 silloin. Kalenterin mukaan to olisi mulla menkkojen alkupäivä.
 
Tämmönen osui silmään liittyen kemikaaleihin ja hedelmällisyyteen: https://www.instagram.com/p/DXMpxCpjVta/?igsh=cmVncXpnYmdzdDJm

Onko jollain kokemusta paljonko maksaa soittoaika/soittopyyntö yksityiselle gynelle? Ajattelin kysyä lääkäriltä miten edetään seuraavan kierron kanssa, kun kp 3-5 pitäisi mennä labroihin, mutta tuhrua tuli nyt 7 päivää ennen punertavaa niukkaa vuotoa, joten en tiedä jätetäänkö noinkin pitkä tuhru laskematta.
 
@Maana Mannila Juu jossain vaiheessa kyllä iskee se ettei pätkääkään kiinnosta niitä turhaan enään laittaa kun ei ole enään yhtään uskoa että onnistui. 😔 Sitten se vaan tuntuu niiden tuhlaukselta, ainakin omalla kohdalla...

@Toiveikkaana Mä mehiläiseltä kun varasin soittoajan vai etäaikako se oli kummalla nimellä, mutta puhelimen kautta käytiin keskustelu niin se oli tosin puolen tunnin aika ja maksoi jotain 150. Lyhyemmän jos haluaa niin varmaan kannattaa varata koska mulla kesti vähemmän aikaa mutta koska varattu aika oli puoli tuntia laskutti koko siitä ajasta.

Omaa selitystä sitten, nyt on kyllä niukat kuukautiset. Siis selkeästi tulee verta ja selkeästi tullut hyytymiä yms ja sidekkin selkeästi veressä. Että kuukautiset kyllä on, mutta normaaliin verrattuna aika niukat kun merkinnyt fertility friendiin vaan sen "light" kun normaalisti olisi tässä vaiheessa jo "medium" vähintään. Kivut kyllä vieläkin pahat, että kaipa ne tästä vielä yltyy. 🙄
 
Tämmönen osui silmään liittyen kemikaaleihin ja hedelmällisyyteen: https://www.instagram.com/p/DXMpxCpjVta/?igsh=cmVncXpnYmdzdDJm

Onko jollain kokemusta paljonko maksaa soittoaika/soittopyyntö yksityiselle gynelle? Ajattelin kysyä lääkäriltä miten edetään seuraavan kierron kanssa, kun kp 3-5 pitäisi mennä labroihin, mutta tuhrua tuli nyt 7 päivää ennen punertavaa niukkaa vuotoa, joten en tiedä jätetäänkö noinkin pitkä tuhru laskematta.
Jos olet käynyt 60 päivän sisällä, niin ei välttämättä mitään. Sinne voi ilmeisesti tehdä konsultaatiopyynnön lääkäriltä, mikäli edellisestä käynnistä on todella maks. tuo 60 pv.

Edit. Ja kyse tässä siis Mehiläisestä. Menin sekaisin, ja luulin että kyse oli Mehiläisestä, kun @Kali mainitsi seuraavassa viestissä sen. 🙈
 
@Kali universumin v*ttuilu tuntuu kohdistuvan myös tänne, koska mulla alkoi vuoto kuin tilauksesta, just silloin kuin Ouran mukaan pitikin. Eipä tullut mieleen, että lugesta huolimatta menkat alkais ajallaan vaan odotin, että alkais vasta, kun lopetan luget. No eipä tartte tuhlata raskaustestejä valkaistavaksi. 🙄

Erikoista on, ettei tosiaan ainuttakaan oiretta mihinkään suuntaan. Ei auta mulle näköjään aukkarikaan…

Katsotaan siis seuraavat päivät, mitä tapahtuu ja yltyykö vuoto esim. tänään iltaa kohti. En voi sanoa olevani pettynyt, koska osasin kyllä odottaa tätä. Ennemmin kuvailisin tuntevani tympääntymistä, puutumusta ja väsymystä. Tympääntyminen siihen, että taas on edessä sama kierros ovulaation tikuttamisen, yhdyntöjen ja odottamisen kanssa. Vaikka oon saavuttanut jonkinlaisen mielenrauhan asian kanssa, on sanottava, että oon aika väsynyt tähän yrittämistouhuun noin ihan perustasolla (vaikka vasta yk 9 oletettavasti päättymässä). Ja sit tunnen surua siitä, että näköjään saan heittää lopullisesti hyvästit unelmalleni loppuvuoden/joulukuun lapsesta.

Miks tehdä asioita raskauden eteen, kun raskaus ei kaikesta huolimatta ala? Ja toi keltarauhastuen käyttäminen emätinpuikkoineen, pikkuhousunsuojineen ja alkkareihin valuvine lähmineen on sen verran vastenmielistä mulle, että en tiedä, viitsinkö sitä seuraavissa kierroissa enää käyttää. 😵‍💫 Varsinkaan kun siitä ei ole mitään hyötyä, jos munasolut ei hedelmöity, koska silloinhan ei ole mitään minkä tarvis kiinnittyä.

@Meliora tsemppiä sulle piinapäivien kärvistelyyn! Ymmärrän, ettei testien hakeminen lähikaupasta välttämättä tunnu mukavalta. Itsekin varmaan sun tilanteessa tilaisin testit muiden viikko-ostosten mukana. 😌
 
@Maana Mannila onpas ikävä, ettei nyt ollu teijän kierto🥺

@Kali oon somessa törmänny ilmiöön, että huhtikuussa monella on epänormaali kierto/vuoto, eikä sille ole siellä kyllä kerrottu perusteita🫣

Täällä tais jollain muullakin olla ovis myöhässä niin ku mullaki. Totesin ite, että edelliset menkat oli niukat siksi, etten edellisessä kierrossa ovuloinu ollenkaan ja sitte edellisessä kierrossa ovis tuli vasta kp 26 ku normaalisti tulee kp 15. Yöllä alko tosiaan alko uusi kierto eli kp 1 tänään. Opin sen, että keho voi jekuttaa pahemman kerran omaa mieltä. Vaikka aiemminki on käyny näin, niin nyt tuntu jotenki tosi pahalta. Mulla alko lievät menkkamaiset jomot jo silloin ku menkkojen olis normaalisti pitäny alkaa. Jatkossa en luota kyllä yhtään mihinkään oireisiin tai muuhunkaan.

Tsemppiä kaikille yrityksiin❤️ mie poistun täältä taas hetkeksi pois!!
 
@Maana Mannila Voikohan olla että tarviit isomman annoksen lugesteronia? Mulla aika iso ilmeisesti kun 200mgx2 aamuin illoin eli yhteensä menee 800mg päivässä... Mutta oon pahoillani että osuit oikeeseen ja uusi kierto alkamassa... 😟 Huomannut kyllä että toi "universumin vittuilu" jotenkin osuva kun siltä se välillä tuntuu... 🙄 Tai siis useinkin...

@Jenspaaa Aijaa en ookkaan huomannu, tosin en käytä mitään somea niin siitä voi johtua etten oo törmännyt tommoseen. 😅 Jännä ois kyllä tietää mitä perusteluja sille löytyis jos monella huhtikuussa epänormaali kierto taikka vuoto. Niin ja harmi kun sielläkin uusi kierto. 😔
 
@Maana Mannila Kiitos tsempeistä! Vähitellen pientä jännitystä alkaa kyllä olla ilmassa... Sinne pahoittelut uudesta kerrosta 😔 Ymmärrettävästi saattaa alkaa tuossa kohtaa olla jo usko koetuksella, vaikka periaatteessa olisikin vielä "normaalin" rajoissa yritysaika..

Samoin @Jenspaaa pahoittelut uudesta kierrosta 😕
 
Takaisin
Top