@Syssymyssy tää ei nyt empatiaa vaan kerron, miten itse yritän diilata tän kuvion kanssa.
Sanottakoon alkuun, että I feel you. Mun selviytymisstrategia perustuu sellaiseen taktiikkaan, että oon tunnelukkoineni opetellut tunkemaan kaiken lian johonkin sieluni syvimpään sopukkaan, lukitsemaan oven ja pönkkäämään sen pari kolkyt tonnia painavalla kivipaadella sekä sulattamaan avaimen, jotta ovi pysyisi lukittuna mun koko elämän ajan.
Mulla tähä liittyy paljon muutakin kuin lapsitoive ja sen ympärille kiertyvä kipu, turhautuminen ja jopa vihan tunteet. Esimerkkinä noin niin kuin vaikka vanhempien huonosti hoidettu ero ja vielä huonommin hoidettu uusien puolisoiden mukaan tulo perheeseen just silloin, kun ite olin herkkyyskaudella sellaisessa vaiheessa, että olisin tarvinnut tukea, läsnäoloa, huomiota ja itsetunnon vahvistamista enkä niitä saanut. Että suck it up ja eteenpäin. Tai jotain.
Noi kokemukset vaikuttaa tosi paljon siihen, miten suhtaudun asioihin ja käsittelen vaikeita tunteita nyt aikuisena. Toivon, että omasta äitiydestä saisin mahdollisuuden tehdä asioita toisin.
Just itse asiassa tässä pohdiskellut tänään, että miten diippejä keloja tohdin esim. täälläkään avata.
En osaa sanoa, mihin omia synkimpiä keloja vois avata Redditin lisäksi (paitsi ehkä Jodel?) – ja faktahan on, että vaikka sellainen paikka olisikin ja vaikka saisikin avatuksi umpisolmujaan, ei sekään tee raskaaksi tai tuo syliin elävää lasta. Niin tylyä kuin se onkin.
Tähän lapsiasiaan liittyen mulla on alkanu mennä ihon alle tosi pahasti se, kun sanotaan, ettei lapsia tehdä vaan saadaan. Mä ymmärrän kyllä, mitä sillä tarkoitetaan, mutta eipä vauvoja kyllä mistään taivaasta kenenkään syliin tipahtele tai puutarhapalstalla kasva. Neitsyessä on perimätiedon mukaan siinnyt muutamia, mutta se on sen verran harvinaista, että siihen koriin en muniani panis. Eikä sillä, että olisin neitsytkään, joten se juna on joka tapauksessa jättänyt mut laiturille jo kauan sitten.