Mä taisin sanoa siitä, että elämä menee vähän käsijarru päällä. Nyt puolitoista vuotta niin olen kyllä tehnyt ja mennyt, ja edistänyt monenlaisia asioita, mutta esimerkiksi kiinnostavia töitä hakiessa sitä miettii sitten että entäs jos tai kannattaako, autoa vaihtaessa että minkälainen sen pitäisi olla ja jos on jotkut sukujuhlat tulossa, miettii ajoitusta. Aina kuitenkin ja siitä huolimatta, ettei mullakaan ehkä yhtä kiertoa lukuun ottamatta ole mitään kauhean lupaavaa ollut (mutta silloinkaan en saanut plussaa aikaiseksi, mutta jotain erikoista siinä tapahtui).
Mä oon miettinyt sitä, että miten päätyyn asti tämän pelin on valmis pelaamaan. Halutaanko niin kovasti, että käytettäisiin potentiaalisesti kymppitonneja hoitoihin, joista ei ole takeita. Tunnen parin, jolle tehtiin useita hoitokiertoja, ja sitten plussa tulikin luomuna, en tiedä että hoitojen ansiosta vai niistä huolimatta. Ja onko se, että edes miettii sitä hintalappua, jo merkki siitä, ettei halua tarpeeksi? Saako sitä hintaa edes ajatella, pitäisikö asian olla oikeasti että "teen ja maksan ihan mitä tahansa", jotta tahtotila on riittävä? Olisi jotenkin helpompaa jos äitiys olisi ollut aina itselle selviö, mutta kun ei ole ollut, enkä siis tiedä onko vieläkään. Edit: sitten ei tarvitse kun katsoa uutisotsikot, niin herääkin aika paljon kysymyksiä ylipäätään minkään järkevyydestä, ja siitä, onko tämä maailma nykyisellään sellainen, johon just minun pitäisi lasta väkisin tuoda.
Menkkojen pitäisi alkaa huomenna. Toistaiseksi ei havaintoja, mutta rintojen arkuus taitaa hellittää, eli eiköhän sitä lähdetä taas seuraavaan kiertoon. Tähän kiertoon ei ollut ehkä ihan parasta tekemistä, mutta jurppiihan se silti. Labratuloksetkaan ei ole vielä tulleet, niistä varmaan sitten voi päätellä jotain siitä, että minkälaisia vastustajia meidän peli pitäisi potentiaalisesti sisällään.