Tää kuulostaa niin tutulta. Omalle äidilleni, joka tätä hoki sanoin kyllä suoraan, ettei hän tule sitä päättämään milloin olemme riittävän aikuisia tekemään lapsia, että hän ei sitä päätä olenko raskaana vai en. Mulla myös opinnot kesken, mutta mitä siitä - mies tekee kuitenkin töitä ja itse ollaan itsemme jo pitkään elätetty. Yhdessä ollaan oltu 7-vuotta. Ei ole olemassa mitään yhtä oikeaa aikaa, eikä elämä ole ikinä riittävän valmis tai tasainen, jos jää tätä pohtimaan, ei niitä lapsia sitten enää niin vaan tulekaan (eikä näytä tulevan nytkään). Jossain kummallisessa kuplassa elää ainakin äitini, kun kuvittelee et hommat hoituu sormia napsauttamalla. Mun äitini oli jo ensimmäisensä tehnyt mun ikäisenä, mut silti järjestää kauheen haloon siitä, miksei vielä ole hyvä aika lapsille. Ehkä hänelle itselleen tuo aika on ollut vaikea, eikä toivo samaa meille, mut me tehdäön kuitenkin omat valintamme sekä päätöksemme. Yleensähän raskausuutisista ollaan iloisia, etenkin omien lasten, ei järkyttyneitä, mut toisin meni meidän äidin kohdalla. Ite oon vielä vuosia työskennellyt varhaiskasvatuksessa ja nyt luen lto-pätevyyttä, niin kyllä otti päähän. Tosiasiassa loukkaannuin äidin käytöksestä siinä määrin, että raskaudesta aion kertoa hänelle viimeisenä vasta rakenneultran jälkeen, jos sinne asti joskus pääsen.

Mun mielestä se oma tunne siitä, että on valmis pitäisi riittää, koska täydellisiä vanhempia ei ole, kaikki tekee virheitä ja thats it. Meilläkin mies lähentelee kohta 30 ja mun tuttavapiirissä paljon kavereita, jotka nyt raskaana meidän ikäisinä. Ei todellakaan odotella äidin suostumusta näihin hommiin, johan toi ukkelikin olis jo joku vanha käpy, jos mutsin mittapuulla oletettua hyvää lisääntymisikää jäis venailemaan
