Mun oli pakko tarttua tähän, kun tätäkin ketjua aina sivusta seurailen
Mä olen puolet iästäni hoitanut muiden lapsia ammatikseni ja niin monesti, jopa lähipiirini, on päivitellyt meille, miten haastava se pikkulapsivaihe voi olla, miten huolissaan on kaikesta ja joka vaiheessa pohtii mikä on normaalia ja mikä ei. Kuitenkin mä olen tosi pitkään kokenut tämän toisin. Töissä törmään siihen, kun vanhemmat toivoo lastensa kasvavan nopeasti, ikään kuin siinä oman elämän siivellä. Sitten olen monesti muistuttanutkin, että lapset on kerran vain pieniä, tulee se aika, kun ne on isoja, eikä tarvitse teitä yhtä paljon ja hakevat sitten pesäeroa omaan aikaansa. Siksi itse ainakin tahdon ihan jokaisesta kiukustakin olla otettu, ei kaikki sitä saa edes kokea. Toisekseen ei ne ongelmat sinne pikkulapsi vuosiin aina jää.
Sitten mun äitini sanoi mulle, että ollaanko ihan tosissaan valmiita ottamaan sellaista vastuuta, mikä lapsesta aiheutuu. Mut mä koin sen loukkaavana, ihan siksi, että tähän saakka olen pitänyt huolta jopa omista vanhemmistani, jotka ei omaan tehtäväänsä ole aina pystyneet, siksi koen, että lapsen saaminen ei ole tie elämän päättymiseen tai ikuiseen paniikkioloon, niin kuin se usein esitetään. Hyvin varhain on tänne rantautunut elämän rumuus, julmuus ja kylmyys, minkä vuoksi uskomme vahvasti, että pystymme kasvattamaan edes yhden lapsen, kypsyydellä, ymmärryksellä sekä rakkaudella. Varmasti sitä vastuuta kantaa aina, mutta sitä se vain on, kun kyse on aikuisuudesta. Miehen kanssa me ollaan monessa asiassa yritetty jo nyt olla kaukaa viisaita, vaikka se nykymaailmassa lienee mahdotonta, ihan siksi kun ollaan aina ajateltu niin, että ihan mitä tahansa voi tapahtua itselle tai tärkeimmilleen, oli kyse lapsista tai muusta perheestä. Toki me ollaan erilaisia, ja kaikkien omat taustat vaikuttaa siihen, miten äitiys koetaan. Joka päivä töissä mä mietin, että toivottavasti jokainen vanhempi ymmärtää olla ylpeä lapsistaan, eikä pidä heitä itsestäänselvyyksinä. Inhottaa hirveästi, jos joku työkaveri toteaa jonkun lapsen olevan sellainen, tällänen tai vaikkapa rasittava tai vaikea. Ei ole lapsen vika, jos se koetaan vaikeaksi. Lapsella on jokaiseen käytökseen syynsä ja aikuisella itsensä tarkastelun paikka, jos toistuvasti herää tosi negatiivisia asioita tietyistä lapsista. Varmasti on niin, että kasvatustehtävä vanhempana onkin aivan toisenlainen - kyllä sitä kiukkuan ja ärsytystä saa lapsen käytöksestä aiheutua ja oikeasti riittävän hyvä on riittävää, ei tarvitse onnistua täydellisesti, kaikkihan meistä tekee virheitä :) Toiset ihmiset tarvitsee vaan enemmän kypsymistä aiheen äärellä, mutta mä koen vahvasti niin, että äitiys on kaiken sekasorron keskellä maailman tärkein tehtävä. Toinen hassu seikka on se, ettei mua lainkaan häiritse se, että saan omia lapsia, koen sen enemmänkin niin, että niiden hoitoon voin niin paljon enemmin itse vaikuttaa kuin vieraiden, että se on helpompaa. Toisekseen mä olen aina kokenut, että vieraiden lapsissa on todella todella suuri vastuu. Olet vastuussa töissä paljon enemmästä kuin vain lapsesta, olet vastuussa perheen tärkeimmistä asioista ikinä, sydänkäpysistä, joiden arvo on mittaamaton
Siksi olen itseäni tsempannut siihen, että jos olen erityislapsiakin töissä kasvattanut kohtuullisen hyvällä menestyksellä, miksi en pystyisi kasvattamaan omaa lastani, sellaisella sensitiivisyydellä, joka on minulle jo kertynyt :angelic:
Mä en nyt oikein ymmärtänyt, olitko samaa mieltä vai eri mieltä :)
Paljon puhut asiaa, oli kummin vain!
Totta kai se lapsi on tärkein, ja ei kai meilläkään kahta lasta olisi, jos ei ajattelisi äitiyttä ja vanhemmuutta positiivisuuden kautta.
Mutta kyllä minä väitän, enkä tarkoita tätä mitenkään pahalla, että sen pelon oman lapsensa puolesta ymmärtää vasta, kun on omia lapsia. Oli ne sitten biologisia tai muuten saatuja. Mutta kun on 100% vastuussa jostakusta toisesta, joka on täysin riippuvainen sinusta. Siinä on miljoona ja yksi asiaa, jotka voi mennä pieleen.
Sitä vaan toivoo, että kaikki menee hyvin :)
Etukäteen voi suunnitella olevansa vaikka minkälainen vanhempi, mutta se todellisuus voi olla ihan muuta. Ei toki aina. Mutta kun siihenkään ei etukäteen voi varautua.
Teistä tulee varmasti hyvät vanhemmat, kun sen aika tulee
Muokattu viimeksi:
ja tottakai onnea plussanneet 
Kasvaispa hyvin loppuun saakka ja olisi terve, mun lääkityksistä huolimatta. Hän näytti jo lähes ihan pieneltä ihmiseltä, voi että 
tais olla vasta ku 12vkoa.Yksityiselle toki pääsis, mutta.. jotenki epäilytti koko neuvola ku sivulla lukee että, ota yhteyttä vasta kun menkat on 2vkoa myöhässä.. jotenkin tympeästi ja lyhyesti tökätty se info plussanneille. Eikä mitään muuta. 
onni onnettomuudessa kun on jo kaks aiempaa, niin ei ole niin "pihalla", mutta voin kuvitella enskertalaisen jolle kaikki on uutta ja omissa ajatuksissa joutuu oottamaan. Ei oo kyllä meidän kaupungilla tuo luottamuskuva kovin vahva sivujen perusteella 
