Hep! Täällä myös enemmän taustalla, vaikken koskaan mikään yltiö innokas päivittelijä olekkaan ollut. Meinasi yrittäminen tässä puolen vuoden kohdalla käydä liian vakavaksi ja siksi kaikki testit sai jäädä ja muut hömpät. Tällähetkellä vain foolihappo, mammavitskut ja loput vehnänalkioöljystä käytössä (jonka olen muuten kokenut muutoinkin hyväksi kuin vain tämän raskaustoiveen myötä).
En liiemmin seuraile tai merkkaile esim kalenteriin enää mitään oloja tai seksikertoja. Säännöllisiä yhdyntöjä kuitenkin.
Ovulaation olen tunnistavani oireista. Nyt menossa kp17, ovis oli ehkä tällä viikolla oireiden perusteella, tosin nännit ei ole yhtään kipeät ei siis lainkaan kuten yleensä ovulaation jälkeen joten epäilen vähän tapahtuiko ollenkaan.
Elämä on täällä ainakin näin paljon vähemmän stressaavaa. Sokerin vähennys kuukausi käynnissä ja tiukkaa tekee toisinaan
Jossain vaiheessa jossakin kierrossa, jos lompakko antaa myöden, ajattelin, että menisin käymään gynekologilla ihan vain ”perusvuositarkastuksessa”. Olen myös pohtinut jo useamman vuoden munasolujen lahjoittamista, mikä voisi tällähetkellä tässä ajankohdassa olla ihan kiva toteuttaa :)
Kun ei kerran sitä omaa kolmatta vielä kuulu.
Aurinkoa syksyn päiviin kaikille!

No silloin molempina sekä kp10 ja kp11 kyllä talletettiin et oli tai ei, niin sama se.
Saas nähä mitä tullee. Aika jännä, et kauheen nopeesti tulee se aika taas kun hulluna kyttää viivaa raakaustestissä
Onneks on herkkiä testejä muutama kaapissa vaikka moni sanonut, et ne voi näyttää huonommin haamua kun epäherkemmät
me yritetään tämä kierto olla ihan rennosti ja nyt vinkkejä otetaan vastaan, miten se semmonen onnistuu
haluaisin olla tikuttamatta ovista ja miettimättä sen suuremmin mikä kp on menossa, mutta voi olla aika hankalaa
Eilen tuntu ihmeellistä kipuilua tuola munasarjojen tietämillä, enemmänkin ehkä vähä alempana mutta en tiedä tapahtuko ovis sit jo eilen vai onko nyt tulossa. 
Kaksi alinta testiä tehty tänään kp 11 ja ensimmäinen tehty kp 8.
kiva kuunnella autossa jotain omaa niin takapenkiltä kuuluu tyyliin "laita justin bieber" (luojan kiitos ei nyt ihan sitä kuitenkaan mut esimerkkinä). 
voi kun nyt tuliskin plussa sinne eikä menkat
mä en kestä jos näin on käynyt! Ja tottakai googletin ja totesin et kai se sitä kiinnittymistä oli. Huhhuh ku oli jännä päivä 
en tajua mitä tommonen on. Et onko oviskipuja vai voisko olla jotain kiinnittymiseen liittyvää. Vielä ainakin 5 päivää pitäs oottaa et voi testata 