ON: Testasin eilen apteekin ultralla negan, mutta testiajan jälkeen siihen kuitenkin piirtyi jonkinlainen viiva. En innostunut vielä, mutta tänään sitten tein PC:n liuskan, johon tuli hyvin haalea haamu ja tällä kertaa ihan testiajalla.
En viitsi laittaa kuvaa, kun hädin tuskin siinä näkyy, mutta katsotaan, jospa illalla saisin vahvemman herkempään testiin. Toivon niin kovasti, ettei tällä kertaa jäisi kemialliseksi. 
Selviä oireita ei ole, mutta mullakin on tässä hetken aikaa ollut vähän sellainen olo, että olisin tulossa kipeäksi. Ei varsinaista flunssaa, mutta nenä ja kurkku tuntuvat vähän oudoilta. Niin ja lievä ummetus herätti epäilyt, kun sitä oli myös viimeksi kemiallisen aikoihin.
Edit. Niin ja siis tänään noin dpo 11.

Muokattu viimeksi:

Toivottavasti lähtee pois ennen ovista, vaikea talletella muutoin 
yleensä vatsa kipuilee ja kramppaa jo edeltävänä päivänä mutta nyt ei mitään 

joskus vaan on perseestä nuo tilanteet 
Milloin pitäis menkat alkaa?
kun en tiedä, kun ensimmäisestä raskaudesta kyse
saiskoha tässä sit kuiteki alkaa vähä iloita
rfsu.n ylin tasan sen 5 min testiajan aikaan ja alin 10 min testauksesta

Perus siivous-sunnuntai, mies ja poika lähti hirvijahdin valmistelutalkoisiin. Mä alotin greippimehut, geleet, macat ja inocapsit
Ei kovin korkeella oo odotukset tärpistä tälle kiertoo, mut ovistestit oottelee - onneks niitäkin on useita.
Meinasin alottaa 1/päivä ja sit lähempänä flo:n laskettua ovista 2/pvä. Suosituksia ajankohdasta?:angelic:
Aamulla ei ehdi jos ei ekasta ota ja iltapäivällä/illalla saattaa mennä kuuteenkin asti ennenku on kotona. Varmaan sitte itellä toi ilta parempi, mutta kahdesti päivässä aiheuttaa jo päänvaivaa
Siksikin varmaan investoin sen cb:n kaksoishormonitestin kun muistelen että se oli suositeltukin tekemään aamulla toisin kun noi liuskat. 