Raskaaksi 2020

Ihanaa onnea kaikille plussanneille :Heartred

Minä alan pikkuhiljaa päästä taas yli tästäkin pettymyksestä, kunhan vaan vuoto loppuisi niin ei joka vessakäynnillä nousisi tunteet pintaan. Mä itse olen nyt varma, että kemiallinen/varhainen km tuo oli, edelleen vuodan kuin seula ja sattuu ihan kamalasti. Normaalisti kp3 alkaa jo vuoto vähentyä ja kp4 tulee ihan vain tuhrua.

Pelkästään jo tämä pettymys oli valtava, mutta läheisten reaktiot ei tee sitä yhtään helpommaksi. Ainoastaan yksi kaveri on laittanut viestiä ja kysellyt vointia. Paras ystävä ei edes pahoitellut tms, totesi vain, että noh lapsettomuushoitoihin seuraavaksi. Ei se ole edes varmaan, että minulle niitä tarjottaisiin. Voi olla, että sanotaan vain, että huono tuuria ja laihduta niin helpottaa raskautumista. Olen tutkinut yksityisten hintoja, mutta en ole varma, onko mies valmis semmoisia summia maksamaan.

Niin ja kun hölmönä menin niistä plussista muutamille läheisille kertomaan, niin suurin osa reagoi vain sanomalla "toivottavasti et joudu taas pettymään." tiedän, että he tarkoittivat vain hyvää, mutta niistä tulee vain semmoinen olo, ettei kukaan enää jaksa uskoa mun kohdalla onnistumiseen. En jaksa minäkään, mutta juuri siksi kaipaisin tukea vielä enemmän.

Anteeksi tämä jatkuva omanapailu ja itkeminen, mutta pakko saada jonnekin purkaa.

Voi Reggie, mä olen niin pahoillani! Ihan kamalaa että kohdalle sattuu tuollaisia ruputestejä, laitoithan sä siitä tiukan reklamaation? Toivottavasti lähettävät sulle hyvityksenä vuoden testit. Ihan käsittämätöntä että tuommoista sekundaa pistävät kauppoihin. Voimia sinne kovasti! :Heartred Toivottavasti jatkossa läheiset osaavat pitää mölyt mahassaan.... :wtf
 
Voi.... @Milalai :sad001:sad001 Kovasti voimia. Oikeen ärsyttää, kun teitä noin koetellaan :sad010

@Naala lla haamuilee todella selkeästi! :smiley-bounce013 Nyt niitä tarrasukkia!!

Tsempit myös muille piinailijoille ja isot halit niille, jotka joutuivat pettyä.

ON:
Täälä menossa Dpo7. Oon itekseni lomalla pohjosessa ja kun meen kotiin loppuviikosta, testailen sitten. Oireita ei oo muutenku lämmöt korkeella ja pieni jomottelu alavatsalla aika-ajoin.. Saa nähä :rolleyes:
 
Iiiiiks tuleeko teille vihdoin vauva, ihanaa! Onnittelut! Mä oon niin odottanut että teille se plussa suodaan jälleen! :Heartred

Iiks, en uskalla edes sanoa tätä, mutta ehkä :nailbiting::joyful::Heartred

Tiedättekö, kun olisin halunnut kaikille vastailla tänään, mutta mun rajallinen aika, lähemmäs 5 soi taas kello ja oon vieläkin hereillä, kun meni hitsikseen myöhään kouluhommissa :smiley-ashamed004
Silmät sikkuralla täällä vikat viestit luin ja jotain piti kirjoittaa, mut unohdin, ylläri :grin

Kai se oli jotain sellasta, että pitkästä mammuttikierrosta voi raskautua, vika ei ole välttämättä kummassakaan vaikka menis plussaan vuoden päivät tai km jälkeen raskaus alkaisikin vasta vuoden kuluttua. Mulla varmaan toi perussairauden hoito auttoi kanssa jonkun verran. Lisäksi se, että meillä ei oo nyt homeasunto ja en oo älyttömän stressaantunut, oikeestaan oon ollu paljon iisimpi heti tänne muutettua :rolleyes: Ehkä kaikki yhessä auttoi, mut mitään kikkakolmosia ei meillä käytetty :playful:

Tää on ihme, jos raskaus menee maaliin enkä palaa tänne pyörimään. Toivon, että tää luo teillekin jotain toivoa, että myös haasteellisella taustalla jotain voi tapahtua :angelic:
 
@zarar_ yleensä se tapahtuu kun sitä vähiten odottaakaan! Mä oon miettinyt kuinkahan paljon sisäilmaongelmat ja homeet vaikuttaa just raskautumiseen? Oon ollu töissä lähes 5 vuotta sisäilmaongelmisessa työpaikassa ja sain astmankin sieltä... Onneksi lähdin pois D:

ON: heräsin tänään puoli 4 järkyttävään pahoinvoinnin aaltoon ja paineeseen nivusissa:hungover: En tiedä mikä oli vai yrittääkö vatsatauti löytää tiensä tänne. Töissä ei kyllä ole ollut vatsatautia edes liikkeellä enkä poistu kun kerran viikossa kauppaankaan, mutta eipä olisi ensimmäinen kerta kun saan mystisen vatsataudin juuri sen yhden päivän kauppareissun takia. Kesti hyvä tovi että uni tuli taas kun tuntui että sänkyki heilui:confused:
Ja sama jano ja jatkuva pissahätä jatkuu. En tietääkseni syö kovin suolaista ruokaakaan, mutta testaan jättää kokonaan pois jos se auttaa asiaan. Mun suolamääräni esim. Ruuassa on alle teelusikallinen muutenkin :hilarious: jäi aamupala ensimmäistä kertaa kuukausiin syömättä
 
Siihen rfsun herkkään testiin ei tänäänkään aamulla tullu vielä kunnon viivaa. Haamu mikä haamu. Liuskaan tuli varmaan samankaltainen kuin eilen illalla. Entä jos tää onkin vaan joku kemiallinen, parin päivän sisäänhän se selvii :sad010 Eilen illalla oli vielä niin riemukas fiilis, mutta nyt kurkkua kuristaa ja pelottaa millä mä selviän kauheesta pettymyksestä jos tää on vaan sellanen.
 

Liitteet

  • IMG_20200915_064633.jpg
    IMG_20200915_064633.jpg
    26.2 KB · Katsottu: 167
  • IMG_20200915_064647.jpg
    IMG_20200915_064647.jpg
    9.4 KB · Katsottu: 173
Milalai, pahoittelut :Heartpink

naala onnea!! Kyllä noi näyttää hyvältä noi viivat! :Heartpink

Paitsi, ihan samoissa fiiliksissä täällä. Takana 10 positiivista liuskalla ja CB näytti ”ei raskaana” :BangHead Joka aamu liuska positiivinen, haalea toki yhä mut selvä plussa testiajan sisällä. Miksi, oi miksi ihmisen pitää kiusata itseään :sad010 mä oon silti melkein 100% varma että CB ei nyt vaan vielä näytä, kun olis liian ajoissa, ja miksi liuskat näyttäis joka aamu positiivista jos en ole raskaana :think005 etenkin kun pistin miehen pissimään liuskan myös ja se oli selkeä nega:think005
Mulla on niin suunnattomia vaikeuksia uskoo tätä todeksi:sad010
 
Siihen rfsun herkkään testiin ei tänäänkään aamulla tullu vielä kunnon viivaa. Haamu mikä haamu. Liuskaan tuli varmaan samankaltainen kuin eilen illalla. Entä jos tää onkin vaan joku kemiallinen, parin päivän sisäänhän se selvii :sad010 Eilen illalla oli vielä niin riemukas fiilis, mutta nyt kurkkua kuristaa ja pelottaa millä mä selviän kauheesta pettymyksestä jos tää on vaan sellanen.
Tuolla rfsun herkällä vois heittää vesilintua. Se on ihan tosi huono, eikä herkkää nähnytkään. Eli älä luota siihen vaan noihin toisiin ihan selviin plussiin :Heartred jos haluat varmistella niin osta jonkun muun merkin testi. Mä uskon, että noilla viivoilla näkyisi jo digissäkin.
 
Naala, koko rfsu on niin huono et sillä vois heittää vesilintua. Mä tässä viime kierrossa laitoin sinne vihaisen palautteen, kun sain VÄÄRÄN positiivisen raskaustestillä (liuska). Noi sun on kyllä selkeitä plussia, en menis lukemaan viivojen vahvuuksia noista mitenkään sillä silmällä, kaikki ei edes saa leffaviivoja. Joten paljon onnea plussasta!!
 
Meidän lähimmässä kaupassa on vaan noita rfsun testejä, mistä mä saan digin? Jostain apteekista? Pakko varmaan lähtee metsästää tänään.

Tein sofin liuskankin vielä ja siitä tuli tällanen tosi haalea, mut on sielläki viiva. En tiiä näkyykö se ees foorumille ladattaessa.
 

Liitteet

  • IMG_20200915_070814.jpg
    IMG_20200915_070814.jpg
    24.5 KB · Katsottu: 155
Minä suosittelen jos vain kukkaro antaa periksi, ostamaan apteekista viikkonäytöllisen clearblue digitestin. Mun luotto, kun ekan haamun sain dpo9 2018 apteq merkkiseen testiin, kävin ostamassa digin joka ilmoitti raskaana 1-2. Joskus toki niihinkin joukkoon mahtuu viallisia jotka ei toimi (jää tiimalasin kuva näyttöön tai lukee raskaana 1+2+3, mutta tosi harvoin näin.. )
 
Meidän lähimmässä kaupassa on vaan noita rfsun testejä, mistä mä saan digin? Jostain apteekista? Pakko varmaan lähtee metsästää tänään.

Tein sofin liuskankin vielä ja siitä tuli tällanen tosi haalea, mut on sielläki viiva. En tiiä näkyykö se ees foorumille ladattaessa.

On ihan selkeä plussa :)
 
Ei mullakaan tän vahvempi tullut tänä aamuna ja rfsun herkkä on ihan peestä. Siis tää pc on tarkempi, rfsu herkkä näyttää mitä haluaa. Näyttää punaista ja paksua hennohkoa viivaa edelleenkin, mut pc selkeä värillinen viiva. Pakko kyllä sanoa myös se, että kun ravasin tänäänkin 4 vessassa yöllä ja nyt sitten testasin parin 3h pidätyksellä ennen töihin lähtöä, viiva on vahvistunut mut pissa on itellä ainakin sen verran laimeeta, että kandee etsiä se itselle sopiva testiajankohta. Kaikki ei saa aamulla vahvimpia :)
Mä odottelen testilähetystä saapuvaksi, sieltä tulis sit mun digit :angelic: Jatkan siis itsepintaisesti testailua 2 päivässä aamulla ja illalla töistä tullessa. :hilarious: Yllättävän nopeasti tää viiva lähti kehittymään, joskin ei vieläkään tasavahvat, mutta en mä jaksa huolehtia asiasta. :shy:
Ylempi testi kuivuneena, alempi tuoreena.
 

Liitteet

  • IMG_20200915_065923.jpg
    IMG_20200915_065923.jpg
    7.7 KB · Katsottu: 170
  • IMG_20200915_072653.jpg
    IMG_20200915_072653.jpg
    6.1 KB · Katsottu: 152
En kerennyt foorumilla käymään neljään päivään ja viestejä oli toistakymmentä sivua! Eli ihan loppuun asti en ole vielä niitä kahlannut mutta

pahoittelut keskenmenoista ja keskeytyksistä!

reggie - oikeesti mitä vit***? Ootko saanut jo vastauksen!:mad:

samoin isot pahoittelut teille keillä haamuili jo lupaavasti mutta kääntyikin sitten uuteen kiertoon. :sad001

ja viimeiseksi onnea tuhannesti plussanneille! :wav Nyt sitten plussapuhuria tänne!

on: perjantaina ihan yks kaks iski limat ja halut. Ovistesti näytti silloin vielä hailuraa, lauantaina en kerennyt töiden takia testaamaan ja sunnuntaina viiva oli tummempi kuin kontrolli mutta ohut, eli veikkaan että huippu oli lauantaina koska eilen maanantaina testi oli enää hailura. Talleteltua tuli pe ja su ja toivon että se riittää! Eli ehkä dpo2 tänään? Ja siis niin märkää ja limaista ollut että mulla ainakin greipit toimii loistavasti!:biggrin
 
Ja siis niin märkää ja limaista ollut että mulla ainakin greipit toimii loistavasti!:biggrin
no mäkin menin jo haukkumaan greipit tossa oviksen aikaan mut ne oviksen (tai siis lämmönnousun) jälkeiset limat oli kyllä niin tuhdit, että vedän sanani takaisin :laughing002 kyllä toimii!

ON: dpo7 ja häpyliitoskivut jatkuu, muuten on aika normaali olotila. vvta on paljon, housuun asti tulee koko ajan. just yritän toppuutella ettei taas lähtis laukalle tää oireiden analysointi. viikko vielä...
 
❤️ tsemppiä!



Voi ei❤️

Ja hirmusti Onnea kaikille plussanneille! Ja tsemppiä piinailijoille❤️ Täällä ovis flon mukaan keskiviikkona. Aika tarkkaan 2-3 päivän välein harrasteltu ja ajattelin jatkaa menkkoihin saakka näin. Miestä ei tietenkään haittaa ja kysellyt jo kovin onko tärpännyt. Tietty sanoin, että kierrot pitkittyneet ja näin myös on odoteltavaa :/ Toisaalta nyt kun BB tulee niin sitä katsellun Ruudusta. Hirvee härdelli somessa koko sarjasta ja henkilöistä. Ei oo tullu mietittyä kiertoa juurikaan. Nyt on pari päivää juilinu ja painontunnetta ollut alavatsassa. Voi kumpa tärppäis jo.
Voi kiitos tsempeistä :Heartpink toivotaan kovasti tärppiä sinulle :love7
 
Kiitos kaikille tsempeistä :Heartred
Osasin taas jotenkin odottaa sitä vuotoa kun lämmöt alkoi laskea ja alaselän tietynlainen kipu, se kuuluu mulla supistuskipuihin, ja jos se tulee niin tulee vuotokin jossain vaiheessa.

Jos positiivisesti ajattelee, nii oon nyt viimeisessä 3ssa kierrossa raskautunut putkella.

Näin viime yönä unta että tein positiivisen digitestin, ja mun äiti näki sen ja sit mun paras kaveri myös. En miehelle ees kerinnyt näyttää. Unessa olin hyvin onnellinen ja et vihdoin se pysyvä plussa. Toivottavasti tarkoittaa ens kierrolle hyvää :Heartred

Mähän tilasin jo sunnuntaina kasan ovistestejä ja muutaman raskaustestin, sekä myo-inositolia sekä Babystart liukkaria :thumleft
Kaikki keinot käyttöön. Meillä pitkittyy tuo kylppäriremppa koko ajan. Lisäksi pitäs täs kaaoksen keskellä järkätä esikoisen synttäreitä. Ja ens viikolla itselle tulee taas vuosi lisää ikää.
 
Heippa! Tulin vaan kertomaan, että Dpo15 ja nega tehty... Kohti yk7 siis:sorry:

Kysynpä vaan ihan itseäni vielä piristääkseni, että onko joku vielä menkkojen oletettuna alkupäivänä saanut negan, mutta sitten myöhemmin kuitenkin positiivisen tuloksen? No, eiköhän ne menkat sieltä kohta kuitenkin ala.....
Tän mäkin haluisin kuulla
Menkat nyt vko myöhässä. Joku haamun hailura tullut lämmöt yhäkin 37-37.2. Ei mitään oireita paitsi janotus ja pissalla käynti
 
Tän mäkin haluisin kuulla
Menkat nyt vko myöhässä. Joku haamun hailura tullut lämmöt yhäkin 37-37.2. Ei mitään oireita paitsi janotus ja pissalla käynti

Jos on poikkeavan pitkä kierto ja ovulaatio myöhemmin kuin olettaa tai testi näyttää, niin voi plussata pari viikkoa oletettujen kuukautisten jälkeen.

Näin sai alkunsa meidän vauva. :cat:

Muistan kun menkkoja ei kuulunut ja testit näytti negaa. Sitten parin viikon päästä se plussa yllättäen tuli.
 
Takaisin
Top