Raskaaksi 2020

Mä oon todennut, että itse saan aina aamupäivällä päivän toisesta pissasta vahvimmat ovisviivat. Sekin edellyttää, että juon aamulla hyvin vähän ja usein testaan jo puolentoista tai kahden tunnin pidätyksellä. Joudun siis tosiaan rajoittamaan juomista, normaalisti juon aika paljon vettä ja jos pidätän pidempään kuin pari tuntia, tuntuu että pissa on liian laimeaa enkä saa silloin kovin vahvoja viivoja vaikka otollinen aika olisikin. Omalla kohdalla on siis tarkkaan hiottu tämä taktiikka oviksen metsästyksessä :laughing002
Mä tapasin kans testata aamun toisesta pissasta n klo 10 aikaan. Oon kyllä saanut tummia plussia myös iltapissasta parin tunnin pidätyksellä jos en oo juonut kovin paljon. Ihan ekasta aamupissasta en oo tainnut testatakaan.
 
Huomenta!
Sattuipa silmiini mielenkiintoinen artikkeli Ylen uutissovelluksessa. Koska asia varmasti kiinnostaa täälläkin monia, laitan tähän linkin:
Nopein uimari ei hedelmöitäkään munasolua – naisen elimistö suosii geneettisesti yhteensopivan miehen siittiöitä:
"Apulaisprofessori Jukka Kekäläinen arvioi, että lapsettomuuden hoidon kannalta uudet tutkimustulokset antavat ainakin yhden osaselityksen siihen, miksi joillakin pareilla lapsettomuuteen ei löydy mitään syytä."

https://yle.fi/uutiset/3-11505054

Onpas mielenkiintoista.
Mä olen miettinyt että jos on jo yksi lapsi, mutta lapsettomuutta takana ja seuraavassa taas kestää, niin voikohan olla kuitenkin tommoista yhteensopimattomuutta.

Ehkä mun elimistö vaan arvostelee siittiöitä liian rankalla kädellä.
Pitäis senkin oppia vähän löysäämään kriteereitään, että edes löytää jonkun. laughing7
 
No mun ei kyllä aamupäivästä pahemmin kannata testailla näil one stepeil. Tein ovistestin päivän toisesta pissasta kahen tunnin pidätyksel ni samanmoine ku tuli eilen aamulla ja selvästi haaleempo kuin iltapäivällä tehty.
 
Mä piinailen vielä. Tänään dpo10 ja huomenna testaan niin ei mee maanantai sit velloessa itsesäälissä kun testi onkin nega :banghead:

Dpo8 alko munasarjojen juilinta ja alaselkäsärky. Tissit ei oo edelleenkään kipeet, mitä nyt välillä vihloo mutta niin outoa kun esim viime kierrossa oli niin kipeät etten pystyny nukkumaan mahaallaan. Ja tsiisus tätä vv määrää, juoksen koko ajan vessassa tarkistamassa ettei menkat alakaneet kun oikeen holahtelee.
 
Huomenta!
Sattuipa silmiini mielenkiintoinen artikkeli Ylen uutissovelluksessa. Koska asia varmasti kiinnostaa täälläkin monia, laitan tähän linkin:
Nopein uimari ei hedelmöitäkään munasolua – naisen elimistö suosii geneettisesti yhteensopivan miehen siittiöitä:
"Apulaisprofessori Jukka Kekäläinen arvioi, että lapsettomuuden hoidon kannalta uudet tutkimustulokset antavat ainakin yhden osaselityksen siihen, miksi joillakin pareilla lapsettomuuteen ei löydy mitään syytä."

https://yle.fi/uutiset/3-11505054

mä oon siis aiemminkin lukenut vastaavasta tutkimuksesta missä viitattiin siihen että munasolu tosiaan valikoi siittiön minkä se hedelmöitää ja juuri tästä että tosiaan kaikkien geeniperimät eivät vaan natsaa ja jossain tapauksissa naisen kroppa voi jopa tulla allegiseksi tietyn miehen spermalle. Mysteerisiä nämä jutut!
 
Kyllä munkin silmään joku haamulainen on unicornflakesilla! Milloin testaat uudestaan?!?!

Pahoitteluni niille, jotka täti saalisti...

Meillä on ollut jokaisella kolmella "masunimi", lapset ovat saaneet keksiä. Tyttö ehdotti et voisko vauvan masunimi olla Mirri Hippinen, jos sellainen äitin masuun vielä muuttaisi. Ei olla puhuttu mitään vauvatoiveista, mutta näköjään siskollakin on vauvakuumetta...

Dpo4, valkkaria pukkaa ja finnikin oli ilmestynyt yön aikana. Lievää menkkajomoa on ollut selässä ja mahassa, jännä nähdä piteneekö luteaali viime kuun seitsemästä päivästä...
 
Mä tapasin kans testata aamun toisesta pissasta n klo 10 aikaan. Oon kyllä saanut tummia plussia myös iltapissasta parin tunnin pidätyksellä jos en oo juonut kovin paljon. Ihan ekasta aamupissasta en oo tainnut testatakaan.

Voihan se olla, että mullakin muuten tulisi illallakin vahvat viivat mutta en vaan pysty päivän mittaan olemaan niin vähällä juomisella :grin
 
Meillä on käytetty nimiä papu, ötökkä, toukka, loinen ( :hilarious:), alien, vauva, kakkonen...
Kolmannen yrityksestä puhutaan kolmonen, kolmas tai pieni. Vielä ei olla niin pitkälle tämän kanssa päästy, että olisi ollut aika työnimeä pohtia :oops:

Hei jes, jollain muullakin Loinen listalla :hilarious: Meidän on ihan ehdottomasti Loinen, jos tarttuisi joskus mukaan!
 
Täällä monet joutuneet uuteen kiertoon.. täällä kp 26 alkuviikosta tuli finnejä, kolme päivää ollut vatsa kipeä, olen ollut muutaman päivän väsynyt, eilen oli pieni huono olo... mutta tänään aamusta asti oon ollut niin kiukkunen etten enää epäile raskautuneeni - mitä vielä eilen toivoin, aivan selkeitä pms oireita.. vuoto alkanee viimestää ens viikolla.. ottaa niin tämäkin päähän niiku kaikki muukin tänään..
Anteeksi suuttumus-valitus.
Kaikesta huolimatta mukavaa viikonloppua kaikille!
 
Tää on kuin suoraan mun elämästä! Eilen olin vielä ihan varma, että nyt tärppäs kun vihloi ja janotti ja yökötti jne., mutta tänään oon vaan pirun kiukkunen ja turhautunut... :banghead:
 
Täälläkin yksi kiukuttelija.
Ihan surkee fiilis tuli yhtäkkiä ja kaikki ärsyttää... :shifty:

Voi olla kyllä toi synkeä päiväkin ulkona.
 
Täälläkin yksi kiukuttelija.
Ihan surkee fiilis tuli yhtäkkiä ja kaikki ärsyttää... :shifty:

Voi olla kyllä toi synkeä päiväkin ulkona.
Samaa mietin, että varmasti tällä ilmalla on myös vaikutusta asiaan! Meillä tosin myös esikoisella (10kk) on joku kiukkupussipälvä menossa ja oon hänen kanssa kaksin huomiseen. Voima olkoon kanssani! :grin
 
Tsemppiä sulle! Mulla sattui viimeksi kaksi aurinkoista päivää, kun olin vauvan kanssa kaksin ja nyt on harmaita päiviä tiedossa kun mies lähtee töihin. :sick009

Jännittää, koska meidänkin vauva reagoi voimakkaasti huonoon ilmaan ja esim. tänään sekin on kiukkunen. :nailbiting:
 
Tsemppiä sinne myös! Kyllä tää tästä taas iloksi muuttuu :)
 
Tsemppiä sulle! Mulla sattui viimeksi kaksi aurinkoista päivää, kun olin vauvan kanssa kaksin ja nyt on harmaita päiviä tiedossa kun mies lähtee töihin. :sick009

Jännittää, koska meidänkin vauva reagoi voimakkaasti huonoon ilmaan ja esim. tänään sekin on kiukkunen. :nailbiting:

Tää tunteiden tarttuvuus on kyllä mielenkiintoinen juttu, miten vauvaan tarttuu äidin tunteet ja vauvan tunteet äitiin. Varmasti myös muut olosuhteet vaikuttaa, kuten ilma, ilmapiiri jne. Mut paljon opintojen ja työn kautta tilannetta tullut tarkasteltua ja aina on kiva huomata vuorovaikutuksen sekä kiintymyssuhteen käyttäytymistä käytännössä. :happy:
Ja kiva lukea näitä teidän vauvakuulumisiakin täällä kuumeilupuolella :)

Miehellä taitaa vauvakuume muuton myötä olla pahasti kohoilemassa.. :hilarious: sanoi mulle, että nyt vois aloittaa ihan tosissaan :grin olin vaan et joo o, luulin et yritetään jo, mut sen mittapuulla se taitaa tarkottaa sekstailua all day, all night :laughing002Itsellä on se fiilis vaan, et oispa joskus ees se yks vauva, millään muulla ei väliä :smiley-angelic001
 
Itse jo harmistelin eilistä tunteikasta synkistely päivää. Mutta kai se niinkin on että ne kuuluvat tähän naisen elämään. Itsellä tuli tänä aamuna testiin nega ja nyt onkin sitten jo rusehtavaa vuotoa. Toisaalta voi olla tyytyväinen, että oma kroppa ainakin sen verran on herännut, että sai ne menkat aikaseksi:) Toivottavasti ne ei nyt tyrehdy kun sen täällä ehdin ääneen lausumaan. Yk 5, täältä tullaan!

Tsemppiä aivan jokaiselle!
 
Kettuska täällä vielä kyselee... Muillakin tais olla täällä vauva... Minkä ikäinen murusesi on, milloin menkkasi alkoivat, ovatko säännölliset, luteaalivaiheen pituus, imetätkö vielä...?

Omani on 8 kk, yhdet menkat lusittu, imetän noin 5 x vrk. Dpo4.

Mulla on kanssa 8kk vauva ja menkat taisi alkaa 5 viikkoa synnytyksestä.
Kierrot on pääsäntöisesti säännöllisiä n.30-35pv.
Luteaalivaihe pääsääntöisesti 12pv ja pari kertaa ollut vaan 10pv.
En imettänyt ollenkaan, mutta maito nousi viikko synnytyksestä ja vuosi hetken. Silti menkat alkoi suht varhain. :happy:
 
Lasketaanko 4v ja 2v vauvoiksi? :woot::angelic:

Menkat alkoi molemmmista heti kun jälkivuoto loppui eli noin 6-7vko synnytyksestä. Menkat säännölliset olleet lähes aina, ONNEKSI! (muutamien päivien heittoja). Luteaali ollut aina kun oon seuraillut 12-14pv välillä. En imetä :Heartred:notworthy
 
Täytyy tännekin tulla päivittämään, että menkat alkoivat vihdoin! Näköjään moni muukin samassa vaiheessa. Viime kierto oli sitte 56 päivää ja tänään vihdoin kp1. Nyt kohti yk viitosta (muistaakseni) :grin Mulla kun nää kierrot olleet pitkiä, niin vaikka yritystä on 6 kuukautta, niin vasta viides yk olisi edessä.
 
Muokattu viimeksi:
Takaisin
Top