Raskaaksi 2020

mulla oli ekassa raskaudessa oireena rintojen arkuus ja turvotus ennen oletettua menkkojen alkamispäivää, sekä palelu. testin tein vasta pari päivää myöhemmin. näitä oireita ei muissa kierroissa silloin ollut. nyt tokaa yrittäessä oireita on paljon runsaammin muutenkin kuin tuolloin, liekö kroppa herkistynyt raskauden myötä.

nimimerkillä dpo5 ja rintoja aristaa. meinasin eilen ihan huutaa kivusta kun esikoinen tuli syliin hyppimään ja runnoi ihan huolella :hilarious: muuten ei muuta kummallista kuin aamulla herätessä tuikkimista vasemmalla puolella (missä ovulaatiokivutkin oli).
Sulla on samat päivät kuin mulla :)
 
Täällä oli virkistävä vkl, nautittiin kuohuvaa ja saunottiin ystävän kanssa. Nukuttiin teltassa ja aamusti uudestaan saunaan ja pari tasottavaa krapulan pelossa :hilarious: Ovulaatio mahdollisesti huomenna (flo ennustaa). No mutta viikon sisään jos on. Perjantaina ja eilen talleteltiin. Nyt vaan jännittää kun varasin luomien tarkastukseen ajan ha poistellaan. Ahdistaa hitokseen melanooma ja luomimuutokset. Viikon päästä leikellään ja saan piinailla tuloksia. Ahdistavaa.
Mulla on ollu melanooman esiaste yhdessä luomessa :sad015
 
Voivatko raskausoireet alkaa ennen kuin testissä näkyy plussaa? Mulla alkanut tänään samanlainen väsymys kuin edellisessä, keskenmenoon johtaneessa raskaudessa, mutta testi on täysin negatiivinen. Dpo vasta 8-9.

Mulla alko tässä raskaudessa oireet ennen plussaa. Tuli nopeita ohimeneviä etomisoloja, semmosia ei oo ollu ku raskauksissa mulla. Tein testin ja olin ihan ihmeissäni negasta, olin ihan varma et oon raskaana enkä ollu voinu kuvitella sitä etovaa oloa. Eikä se olo siihen negaa myöskää loppunu. Muutaman päivän päästä sit näkyki jo testissä toinen viiva :)

Ja tosiaan joku täällä tais mainitakin että km jälkeen on normaalia parempi mahollisuus raskautua uudestaan, keho jotenki muistaa vielä miten ollaan raskaana ja on vastaanottavaisempi :happy:

Muistan sut tammikuisista, ja toivon kovasti että nyt ois tärpännyt uudestaan :Heartred
 
Millä dpo:lla alkoi ne oireet ja millä dpo:lla sait plussan?
 
Millä dpo:lla alkoi ne oireet ja millä dpo:lla sait plussan?

Valitettavasti en tähän oikee osaa vastata kun en ovista tikuttanut, enkä oo mihinkään kirjannut ylös milloin oireet alkoi, enkä myöskään sitä milloin ekan haamun sain testiin :confused: Oloista päätellen ovis oli n. kp15-16, kierto oli ennen raskautta n. 27-30 päivää. Oireet alkoi reilusti ennen oletettuja kk, ehkä jopa melkein viikko. Ekan haamun sain muistaakseni muutaman päivän ennen ku kk piti alkaa. Et oisko ne oireet alkanu sit joku dpo 7-9 paikkeilla ja siitä muutama päivä ni plussa :think005
 
Kp15 ja edelleen vilkkuvaa hymiöitä CB:n digiin. Ovis+ antaa siis vielä odottaa itseään. Selailin mun Flo-merkintöjä, ja kp16 on ollut mun yleisin ovispäivä. Nyt tulee siis joko päivällä tai muutamalla heittoa, toivottavasti luteaali ei ainakaan jäisi sitten loppupäässä lyhyemmäksi. :rolleyes:

Enää viisi työpäivää lomaan. Kiireiset ja stressaavat päivät edessä vielä hoitaa kaikki kuntoon loman ajaksi. :nailbiting:

Muita samassa kierron vaiheessa meneviä? :)
Täällä kp15, mutta ovis antaa odotuttaa itseään:banghead:

Näin hailakan ovistestin tein aamupäivällä:arghh:
 
Liitteet

  • 6B6F22FA-BDA1-4D92-9562-D873B18CF3B0.jpeg
    6B6F22FA-BDA1-4D92-9562-D873B18CF3B0.jpeg
    16.3 KB · Katsottu: 132
Hei meillähän on ihan samat päivät ja testit!:D Voidaan jännittää yhdessä mitä nää nyt meinaa:woot:

Kivaa, että on jännitämissseuraa! :) Toivottavasti molemmilla viivat vahvistuisi :Heartred Sulla kyllä on jo tosi selkeä, ei tarvinu tihrustaa.
 
Ovista odotellaan täälläkin. Olin jo hieman innoissani, kun testiviiva näytti suhteellisen tummaa! Sitten kuitenkin taas tiputteluvuoto paheni :arghh: Tiputtelu pahenee aina noin viikko ennen ovista ja loppuu totaalisesti pari päivää ennen. Eli vielä viikon saa ainakin odotella :grumpy: Olin jo toiveissa, että oltaisiin vähän kireämmässä aikataulussa tässä kierrossa, mutta näkyy taas menevän uuteen "normaaliin" eli kp 23-26 ovis.

Eipä siinä auta kun vartoilla! Jos vaikka pitäisi paikkansa, että kemiallisen jälkeen tärppäisi uudelleen helposti :smiley-angelic006
 
:whacky011 No nyt myös huippaa päässä ylös noustessa, samoin kuin raskaana ollessa.

Mutta olen lähes varma, että en ole tullut uudelleen raskaaksi näin pian. Inhottavia tällaiset oireet (jotka todennäköisesti selittyvät esim. keskenmenosta aiheutuneella anemialla tms.), kun saavat niin toiveikkaaksi. Minulle kuitenkaan raskaaksi tulo ei ollut helppoa edeltävällä kerralla, joten ei se sitä varmasti ole nytkään.

Täytyy kuitenkin toivoa, että tuo dpo 8-9 nega vielä muuttuisi plussaksi :Heartred
 
Täällä kp15, mutta ovis antaa odotuttaa itseään:banghead:

Näin hailakan ovistestin tein aamupäivällä:arghh:

Milloin sulla yleensä on ovis, onko mitään oloja?

Mä käytän tosiaan noita digejä, mutta kurkin kyllä aina myös sen laitteen sisälle työnnettävää tikkua. Mulla on nyt tullut vilkkuvaa hymiötä (lh-huippu lähenee) perjantaista asti. Tässä vähän vertailua, eli tikku näyttää siis tältäkin aamulta tältä, mun mielestä viiva on myös aika haalea, vaikka laite vilkutteleekin. o_O Mutta luotan noihin digeihin kyllä, ovat mielestäni osuneet aika yksiin sitten lopullisen kierron kanssa.

Ylipäätään musta tuntuu, että mulla hormonit on jotenkin alhaiset. Liuskoilla en ikinä saanut ovisplussaa. :shy:

Pakko vielä mainita, että tänään on tosi vahvat ovis- tai oviksen lähestymisoireet. :wideyed: Juilii, on vähän semmoinen hassu olo ja kirkasta vuotoa tulee paperiin. Täälläkin välillä limoista puhutaan, ja siis ihan tosi paljon enemmän limaa tulee nyt kuin mitä mulla normaalisti. Tulee jotenkin toiveikas fiilis näinkin pienestä asiasta. :grin
 
Liitteet

  • IMG_20200629_160001.jpg
    IMG_20200629_160001.jpg
    6.6 KB · Katsottu: 104

No limoja ei näy mut satunnaisia tuikkasuja kyllä munasarjojen kohdal ja tissit ruvennu vähän kipeytyy kans. Mut aamulämmöt ei kyl viel ainakaa oo lähteny nousuu et ei kyl vielä oo ollu. Jotain yli kp 20 on ollu:arghh: mä sain toukokuussa one stepii kyl ovisplussan mut se oli joku megakierto ja sen jälkee tuli vast ekat kunno menkatki. Viime kierrossa en testannut ovista mutta aamulämpöjen perusteella olis ollu n. Kp 27 ja kierto oli 33 päivää:banghead:
 
Moikka pitkästä aikaa! Olen paljon seuraillut taustalla.. :)

Justiinsa tein ovistestin kun alkaa olla taas se aika kuusta. Kierto aika tarkka ja odottelin, että joku viiva tulisi, mutta...
Tämän selkeämpi ei voine enää olla? :nailbiting::woot:
Toivottavasti tämä tulos saa myös jotain muuta aikaan :Heartred

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille teille! :Heartpink

ovus.jpg
 
Nyt vielä repäisykipuja keskellä alavatsaa :confused004

Dpo 8-9, ja tänään siis: väsymystä, huippausta ylös noustessa, voimakasta turvotusta, repäisykipuja, kaikkia näitä samoja mulla oli alkuraskaudessa! Olen kyllä niin käsittämättömän pettynyt jos näillä oireilla on muu selitys kuin uusi plussa :confused005
 
Huhheijaa! Katoin Flota ja tajusin, että herranen aika olen puolessa välissä kiertoa ja kohta ois oletettavasti ovis käsillä! On tää ihme varhainen keskenmeno homma stressannut niin, etten ole edes tajunnut että kohta on ovis. Ihanaa. :smiley-bounce013

Ei ole hajuakaan tulevasta ovispäivästä, joten päätin että testaan kun siltä tuntuu tai menkat myöhässä.
 
Äääääk :nailbiting::nailbiting::nailbiting:
Mun naistenklinikan aika tuli, 20.7 saa kierukka kyytiä, toivottavasti ainakin :joyful:
Sit päästään tosissaan yrittää vaikka onhan tää harjoittelukin ollut ihan mukavaa:happy:
Vähän kyllä alko jännittää et kuinka kipeetä tekee mut kaiken sitä kestää jos tulos on oma vauva :Heartbigred
 
Mahtavaa! :Heartred
 
Nyt vielä repäisykipuja keskellä alavatsaa :confused004

Dpo 8-9, ja tänään siis: väsymystä, huippausta ylös noustessa, voimakasta turvotusta, repäisykipuja, kaikkia näitä samoja mulla oli alkuraskaudessa! Olen kyllä niin käsittämättömän pettynyt jos näillä oireilla on muu selitys kuin uusi plussa :confused005

Sulla on viel niin aikaiset päivät, että ei se siellä testissä välttis kyllä näykään. Oottelet vaan rauhassa ja testaat sitten esim. dpo 12 uudestaan ja onhan täällä ollut niitäkin joilla näkynyt esim. vasta dpo 14 alkaen :) Toisilla vaan erittyy se hormoni huonommin virtsaan kuin toisilla, niin ei kaikki saa viivoja heti. Ja ei kande viel heittää kirvestä kaivoon, sulla on ihan tosi hyvät mahkut raskautua edelleen puolen vuoden ajan keskenmenosta, näin tilastollisesti :grin Muutenkin aika lupaavan kuuloiset oireet siellä :shy:

Itellä lähinnä nyt vitutus päällä, ei tee mieli syödä mitään ku jotenkin edelleen ällöolo, väsyttää, janottaa ja vessahätä all the time, mut se on aina tähän aikaan :shifty: En kestä jos nyt taas alkaa tää raivohullusmuiggu olo, viimeeks mies oli lähellä heittää mut pihalle :hilarious: nää pms oireet on olleet km jälkeen ihan uskomattomissa sfääreissä..:wtf:
 
Takaisin
Top