moana
Puuhakas puhuja
Moi!
olen 35-vuotias perheestä haaveilija. Jo viiden vuoden ajan olen haaveillut äidiksi tulosta. Oikea kumppani löytyi pari vuotta sitten ja nyt olemme yrittäneet 9kk. En ole koskaan ollut raskaana eikä vieläkään ole tärpännyt. Pettymys iskee joka kuukausi ja silti sitä yrittää pitää itsensä kasassa ja toivoa yllä. Onko meitä muita ”senioriyrittäjiä” täällä? Miten te muut , siiss ihan iästä riippumatta, tsemppaatte itseänne kuusta toiseen ja luotte toivoa? Vaikea on olla stressaamatta, kun perheestä niin kovin haaveilee ja ikää alkaa olla.
Oon pitkää etsinyt vertaistukea, kun ei näistä raskaushaaveista oikein ole helppo kovinkaan monen kanssa jutella. Pelkään lapsettomuutta enkä tiedä missä vaiheessa lapsettomuudesta voi puhua, itse kun toive Perheestä on kuitenkin vielä kovin suuri.
voimia ja ilon aiheita teille kaikille
Tervetuloa Käärpä1! :)
Samaistun tosi paljon tuohon pohdintaan siitä, että miten jaksaa tsempata aina kuukaudesta toiseen. Itsellä ainakin fiilikset aaltoilee tosi paljon. Jotenkin se olo on kuitenkin aina menkkapettymyksen jälkeen palannut odottavaksi ja optimistisemmaksi alkukierrosta. Oviksen aikaan fiilis on myös sellainen ihan hyvä. Piinaviikoilla menkkoja odottaessa mieliala laskee selvästi tai on ainakin tosi "herkillä".
Tähän asti tsemppaaminen on onnistunut itsellä joka kiertoon, mutta tänä aamuna jotenkin tunsin ekaa kertaa jo tässä kierron vaiheessa ovistestiä tuijotellessani sellaista turhautumista. Että miksi teen tätä, kun ei tästäkään kierrosta taas varmasti tule mitään. Osittain varmaan alkaa aidosti jo turhautua yrittämiseen, mutta osittain laitan myös kokonaiselämäntilanteen piikkiin tän. Töissä kiire, hirveä helle ja tukalat olot sisällä, remppalista on loputon jne.
Tsemppiä valtavasti sinulle yritykseen! Itse yritän hakea voimaa vähän semmoisesta kohtaloajattelusta, vaikka en mikään hengellinen ihminen olekaan. Että kyllä elämä kantaa ja pitää luottaa siihen elämän ajoitukseen, ja että kaikki - tavalla tai toisella - järjestyy. Ja ajatella, että mitäpä jos pelkäänkin turhaan ("Samuli Putro - Mitäpä jos" on mun uusi voimabiisi ). Yrittää keskittyä siihen, ettei kaikki pyörisi vain tämän yrittämisen ympärillä, ja että elämä jatkuisi ja olisi mielekästä, vaikka tottakai vauvahaave alituisesti mielessä onkin. Mielekkäitä harrastuksia ja puuhaa yms. :) Ei ole helppoa, mutta ei auta kuin yrittää.