Raskaaksi 2019

Hei mites se nyt menee, kun eilen tein ovistestin iltapäivällä ja oli sellanen ns. vahva haamu ja samalla paperiin tuli sitä eggwhiteä niin tuleeko tuo eggwhite ennen ovista, ovikseen aikaan vai jälkeen?o_O
 
Mielestäni kaikkina ajankohtina noista mahdollista :grin miltä testi näyttänyt tänään? Varmaan tänään vois olla plussa ja huomenna ovis?
 
Sama juttu täällä. Tosin yksityisellä hurjan hintainen, lähtien noin 200 e :confused: Ilmeisesti kuitenkin kunnallisella vähän tapauskohtaista: kyselin mahdollisuutta varhaisempaan ultraan seuraavassa raskaudessa ja vähän sen suuntaisesti lupailtiin näin kahden keskenmenon jälkeen.
Meillä on viereisessä kaupungissa Perhe-Arte, jossa oli varsin kohtuullinen varhaisultra moneen verrattuna, jäiköhän kelakorvauksen jälkeen n.70€. Toki viimesimmästä kerrasta on aikaa pian 5
200€ ois kyllä aivan liikaa...

Viivi, mulla alkaa tulla selkeitä limoja jo viikkoa ennen ovista, joten ihan tapauskohtaista missä vaiheessa tulee se selkein ovislima. Mulla muuttuu vaan kirkkaammaks ja ohuemmaks sit oviksen tienoilla, mutta limailu alkaa tosiaan jo viikkoa ennen ovista. Käytän kyllä greippimehua, joten sillä varmasti osansa että alkaa ajoissa ja on niin selkeää :)

Dpo3, väsyttää vaan kovasti vaikka nukuin yöllä toisi pitkään. Ollu nii monta katkonaista huonoa yötä et oli ihan mahtavaa saada maata yli 10h vaikka osan yöstä kukuin kuumeisen esikoisen kanssa nyttenkin.
Eilen jomotteli alamahaa ja vv on kellertävää. Keltsi hommissa. Tissit kipeät, eli tää tissikipu on nyt joku uus kiertoon liittyvä juttu. Alkaa oviksen tienoilla ja loppuu kun menkat loppuu, eli viikon saa olla kierrosta ilman sitä :D
Nyt vaan tylsää aikaa kun vajaa 2vkoa vaan odoteltava, tai oikeastaan reilu viikko. Mulla luteaali sen 12 ollu jo monta kiertoa eli 9pvää oletettuihin menkkoihin.
 
En ajatellut ollenkaan, että plussa tulisi. Ei ollut mitään oireita, joten oli iloinen yllätys!

Mies hämmästyi myös plussasta ja sanoi "luulin, että sä näet vaan omias ja tää on semmonen kummitus, mutta tämähän näkyy selvästi" :biggrin

Mäkin tein testin vaan, kun "tiesin" että vuoto alkaa jouluna. Halusin vaan varmistuksen, että saa syödä kylmäsavulohta. No, jäi syömättä :hilarious:
Oli päänsärkyä yms mitä ollut negakierroissa ennen menkkoja, eikä mitään raskausoireita.
 
Sammie kerkesitkö aloittaa kilpparilääkitystä?

Nannu onnea! Kerkesitkö pitkään yrittää?

En ehtinyt lääkitystä saada. Sekin saa jossittelemaan :sad001

Arvot kyllä lähti raskauden myötä paranemaan, en tiedä miksi. Onneksi tuota kilpparia ja lääkityksen tarvetta arvioidaan vielä tammikuussa kohdun mahdollisen anomalian ultrauksen yhteydessä.
 
Onnea plussista!

Mulla nyt pp6 menossa. Huomenna siis viikko siirrosta. Ovitrelle ei enää näy, tai siis kyllä siihen sen vaaleista haaleimman varjon saa vielä kuviteltua. Tänään se kymmenes päivä ovitrellen jälkeen.
Eli jos nyt joskus viiva tulee niin tietää että se on raskaudesta. Voi kunpa :smiley-angelic001

Jatkatko jokapäiväistä testailua? Jännää!!:smiley-bounce013
Onko oireita tai lugeista oireita?
 
Mielestäni kaikkina ajankohtina noista mahdollista :grin miltä testi näyttänyt tänään? Varmaan tänään vois olla plussa ja huomenna ovis?
Tänään on vielä haaleempi ja nyt kp 14, eli ehkäpä se oli jo. Varsinki ku ollu pari tynkäkiertoa. Mene ja tiedä ja kun mä oon sellanen tuuritestailija, en testaa säännöllisesti :)
 
Millonhan sitä voi alkaa testata kun epäsäännölliset oli menkat. 4-6.12 (kp13) mun kierto ollut nuorempana 28. Sovelluksen mukaan 28 kierto ois 1.1 ja jos oiskin pidempi kierto niin menis toki eteenpäin. Onko siis 1.1 hyvä testata jos ei sillon menkkoja kuulu vai millon?
Ovis oli 18.12
 
Haluaisin sanoa että en jatka, mutta luultavasti valehtelisin. :bag: sanotaan niin, että yritän olla testaamatta. Ei noi pc liuskat maksa mitään. Jäätävä tissikipu ovitrellestä asti, se siis vielä. Alavatsa tuntemuksia on, eli ne varmasti sit lugeista.

Voiko lugeista tulla alavatsatuntemuksia :o vai oisko raskaus :rolleyes:
 
Voiko lugeista tulla alavatsatuntemuksia :eek: vai oisko raskaus :rolleyes:

Kyllä niistä tulee, mutta voi olla myös raskaus, voi olispa:Heartred

Täällä elellään kp13. Tiputtelua ei oo nyt taas muutamaan päivään ollut ja lemmiskeltykin on. Ei vielä ovisfiiliksiä. Ajattelin olla testaamatta,kyllä sen sitten tietää viimeistään kun alkaa taas vuodot, että milloin se on ollut.

Joulu meni mukavasti. Tyttären mielestä joulussa parhainta oli leikkiminen. Ei olis edes yhtään lahjaa halunnut avata. Kiva lahjaähky muutenkin, kun jouluna lahjoja ja sit joulupäivänä synttärit ja tänäänkin sai vielä avata lahjoja:hilarious:

Onnea jouluplussista:Heartred

Koskas Jannn aukkariin?
 
Joo, se oli tosi varhainen, enkä siitä paljon täälläkään puhunut. Täti myöhässä, hailea viiva, voimakas pahoinvointi ja pian runsaat ja kivuliaat "menkat" :sorry: Ei ehtinyt toiveet vielä korkealle toisin kuin tämän kanssa :sad010Onneksi siitä edellisestä neuvolassa mainitsin, koska kolmen km:n jälkeen tutkitaan. Seuraava raskaus siis joko menee hyvin tai "päästään" tutkittaviksi. Mutta parempi sekin kuin ei mitään.

Mulla ei menny lähete läpi, koska yks km oli 5+4? viikolla. Ultrassa vielä näki että on ollu raskaus, mutta sitä ei sinällänsä ollu ultralla todettu. Mullekin sanottiin, että kyllä sit kolmen jälkeen tutkitaan. No ei tutkita. :grumpy:
 
Eikä!! :mad::arghh:

Oliko sanojilla tiedossa tuo noin sanoessaan?? En kestä, jos pitää kestää tämä kaikki vielä monta kertaa :sad015 Mulla ei siis ultralla todettu se eka. Sanoin asiasta nyt sairaalassa useammalle lääkärille ja kukaan ei puuttunut siihen, että olisi ollut liian varhainen tai tarvinnut ultralla todentaa :confused: Varsinkin, kun ei tommosen takia edes pääse ultraan :meh:
 
Vielä himmee viiva, mut eiköhä tuo tuosta kohta katoa. :)
Mulla on nyt näitten maidonnousu rintojen kans nyt ovis nippailuakin tullut tänää. Kroppa selvästi nyt kaipaa vauvaa o_O vaikka tiedän ettei näillä hemoglobiini arvoilla raskaus alkais tai ees kannata yrittämällä yrittääkään kun rauta-arvot vinksallaan, ja varmasti rautavarastot samalla.
 
Liitteet

  • IMG_20191226_155026.jpg
    IMG_20191226_155026.jpg
    31.1 KB · Katsottu: 181
Kyllä niistä tulee, mutta voi olla myös raskaus, voi olispa:Heartred

Täällä elellään kp13. Tiputtelua ei oo nyt taas muutamaan päivään ollut ja lemmiskeltykin on. Ei vielä ovisfiiliksiä. Ajattelin olla testaamatta,kyllä sen sitten tietää viimeistään kun alkaa taas vuodot, että milloin se on ollut.

Joulu meni mukavasti. Tyttären mielestä joulussa parhainta oli leikkiminen. Ei olis edes yhtään lahjaa halunnut avata. Kiva lahjaähky muutenkin, kun jouluna lahjoja ja sit joulupäivänä synttärit ja tänäänkin sai vielä avata lahjoja:hilarious:

Onnea jouluplussista:Heartred

Koskas Jannn aukkariin?

Huomenna :nailbiting: toiv ei haittaa et tänään oli seksiä :bag:
 
Takaisin
Top