Tiedän tuon tunteen, ettei ole tärpännyt. Mulla tosiaan oli vahva fiilis että ei ollut tärppiä tullut kun sain mun kemiallisen/varhainen km. Sitten yhtäkkiä menkat olivat myöhässä ja testissä pieni viiru. Toisella kertaa tiesin jo 2-3 päivää ennen, mutta en uskaltanut iloita. Nyt jos kolmas kerta tulee, niin en tiedä miten reagoida. Edellinen tyhjennys oli aika fyysisesti ja henkisesti kova paikka minulle. Tästä on jo 2 kk, mutta kun varasin neukkareita töissä huhtikuulle jo, niin siellä se laskettu aika loisti mun edessä. Itsekin olen ottanut etäisyyttä palstoihin ja keskittynyt muuhun, koulu ja työ vie paljon aikaa minulta nyt.
Vähän lisää omanapaa; Aamulla tuli täyteen 1 vko menkkojen oletetusta alkamispäivästä Flon mukaan. Kuten sanoin, en tiedä milloin tämä kierto alkoi tai milloin tyhjennysvuoto loppui ja menkat alkoivat, kuitenkin siitä on jo 5 vko kun "toinen vuotokierros" alkoi. Ei ole ollut mitään kummempia oireita. Vähän vatsaa ja selkää on särkenyt, mutta se tosiaan voi olla tulevia menkkoja.
Viime viikon loppupuolella oli hieman punertavaa pinkkiä vuotoa, tällä hetkellä on ollut vain kellertävää valkovuotoa, ei mitään paljon edes.Muutamina aamuina on ollut hieman äklö olo, varsinkin bussissa, mutta olen muutenkin matkapahoinvoinnin uhan alla kun matkustan bussissa. (Varsinkin kun kuljettaja osaa vain kaasuttaa ja jarruttaa)
Eilen illalla jäin miettii, että mitä jos? Mä en edes uskalla ajatella sitä asiaa enää. Mä työnsin ajatusta pois, halusin ajatella muuta kuin raskautta. Ja nyt kun ensimmäistä kertaa ajattelin että pitäisikö testiä tehdä niin tiedän että vuoto alkaa ihan kohta varmasti! Taidan odottaa viikonloppuun kuitenkin, koska, silloin ehkä jaksaa aamulla tehdä testiä. Enkä tiedä onko minulla testejä kotona enää, paitsi ovistestit.
Mites muilla? Perus piinapäivät?