Mekään ei olla kihloissa vieläkään, vaikka ollaan oltu nyt 7-vuotta yhdessä
Meillä siihen on vaikuttanut suurimmiten taloudellinen tilanne, etenkin kun me ollaan lähestulkoon yhtäaikaa opiskeltu ja sormuksiin haluaisi kuitenkin panostaa, mutta muutama satanenkin lisämenoa kuukaudessa on tuntunut tähän hetkeen paljolta. Varmaan on vaikuttanut sekin, kun meillä kummallakaan ei ole tuntunut olevan mikään kiire (siitäkään huolimatta, että lähes kaikki ystäväni ovat kihlautuneet nopeasti muutaman ensimmäisen vuoden jälkeen), eikä me olla jotenkin koettu, että se muuttaisi mitään. Toki ajattelemme, että se on lupaus avioliitosta ja avioliittoon kyllä haluamme, mutta koska miehellä suuri suku niin rahaa palaisi, vaikka molemmat meistä on kyllä aika minimalistisia siinä suhteessa, ettei tarkoitus ollut kyllä mitään jumbohäitä pitää, mutta tiedä sitä - tärkeimmät kuitenkin kutsutaan, ja jos niitä tärkeitä on monta niin häät on sitten isot
Niin ja jotenkin sellainen fiilis on ollut meillä molemmilla, että jos raskaaksi tulen, emmekä ehdi sitä ennen naimisiin, niin viimeistään silloin "pitäisi" mennäMä lähinnä haluaisin häät miehen sukunimen vuoksi, eikä me olla päästy yhteisymmärrykseen, missä häät pidettäisiin, kun mies puhuu maistraatista ja mä haluaisin kirkkohäät
Eli aika auki on kaikki suunnitelmat vielä. Ehkä pitäisi ne kihlat ensin, me ollaan puhuttu paljon sormuksista ja kihloista, mut jotenkin ollaan oltu niin aikaansaamattomia - toisaalta me ollaan myös niin materiaalittomia, että naurettiin miehen kanssa yksi kerta, kun mietittiin näitä kihlausasioita, että tuohisormuksethan ois hyvät (kertois kantajistaan ainakin)
No joo, ei ehkä kuitenkaan
Meille nää vauva-asiat, mun sairastuminen ja yhteinen taival on kyllä opettaneet eniten. Jotenkin miehestä on kuoriutunut enemmän sellainen miehisesti tosi välittävä ja herkkä kokemuksiemme myötä (vaikka onkin kovin maskuliininen, eikä näytä itkua edes minun nähden), vaikka olis voinut käydä juuri päinvastoin monessa kohdassa. Eikä meillä oo tosiaankaan ollut aina kahdestaankaan helppoa - itseasiassa mies myönsi minulle viime talvena pitkään hyvin menneen jakson jälkeen, että harkitsi edellisenä keväänä eroa vakavissaan (eikä siinä, kyllä minäkin olen sitä miettinyt meidän suhteen aikana vakavissani, mutta sinnikkyys ja usko siihen, että kaksi aikuista ihmistä pystyy kyllä selviytymään vaikeistakin asioista ja ajoista yhdessä, sai minut luottamaan siihen, ettei eroaminen meidän kohdalla muuttaisi mitään ja oikeassa olin) - se sai ajattelemaan sitä, että parisuhteeseen tarvitaan aina kaksi ja, että itsellänikin on paljon peiliinkatsomista monen asian suhteen. Yhteisten, pitkien keskustelujen, neuvottelujen ja päätösten jälkeen, molemmat teki muutoksia, jotka auttoi eteenpäin ja nyt meillä menee paremmin kuin ikinä, vaikka mulla on näitä omia pulmia terveyden kanssa. Meillä on aika haastavat luonteet tavallaan ja ulkopuolisen silmissä me varmaan aletaan muistuttamaan enemmän vanhaa pariskuntaa kuin nuortaparia
ja oon mä törmännyt tosi usein siihenkin, että multa on kysytty, miten jaksan tuota ukkelia, että mulla on lehmän hermot, mut siihen oon vaan todennut, että jos ei kestä toista huonoimmillaan, ei ansaitse sitä myöskään parhaimmillaan (koskee molempia) ja kai näiden vuosien aikana kehittyy jonkinlainen suodatin tuohon toiseen, että ei ihan kaikkea ota niin tosissaan (huumoriveikkoja kun ollaan)
Me muisteltiin miehen kanssa menneitä ja sitten mies yksi kerta totesi, että on tosi ylpeä meistä molemmista, kun ollaan näin pitkälle päästy ja jaksettu toinen toisiamme, vaikka on ollut välillä todella vaikeaa. Itkut meinasin siinä täräyttää liikutuksestaMieheltä tulee välillä sellaisia viisaita lausahduksia, et oon aina toisinaan yllättynyt
Tästä tuli taas romaani, mutta oli pakko kommentoida
Sulla on kyllä aina niin viisaita romaaneja ja sanoja :)
Toivottavasti kaikki menee mallikkaasti 
). Mulla ruoka vaikuttaa kyllä eniten, esim. se kun oon syönyt voimakkaasti prosessoituja ruokia, kuten makkaraa tai pekonia, niin saan heti ongelmia, mut tää todennäköisesti johtuu siitä, että autoimmuunitulehdus käynnistyy koko suolessa r.torvesta peräsuoleen ja se on kivuliasta ja saa tuon vuotelun aikaiseksi. Pahimpaan syön allergialääkettä ja kortisonia + m.happobakteereja ja glutamiinia, jotka tekee sitä suojaavaa kalvoa. Sit se menee omia aikojaan ohi, kun suolisto rauhoittuu.
Lisäksi luteaali pahentaa ummetusta niin, et se on paha eikä siihen auta mikään muu kun aika 
Onneksi sitä vaivaa ei ole ollut pariin vuoteen, mutta ummetus- ja peräpukamavaivat jäi, niin ja verenvuoto peräpäästä 
nyt vaan pidättele munaa vielä päivän verran
