Raskaaksi 2016

Miitu ja Elaffy, ihana kuulla noista ihmeistä, nyt vaan toivomaan, että meilläkin sellainen tapahtuisi. :) <3

Heinukka, kiitos myös sinulle, mutta nyt on pakko sanoa, että ole kiltti ja älä ikinä sano kenellekkään lapsettomuudesta kärsivälle, että tärppi käy, kun stressi helpottaa. Ensinnäkään meidän elämäntyyliin ei stressi kuulu enää ollenkaan, ei ole enää muutamaan vuoteen kuulunut ja toiseksi, stressi ei ole se tekijä joka vaikuttaa siittiöiden muotoon. Tiedän että tarkoitit hyvää, mutta ole kiltti ja älä enää koskaan mainitse sanaa stressi lapsettomalle ihmiselle. :)

Meillä mentiin ensimmäinen vuosi niin etten edes kiertoja seurannut, vasta kun vuosi oli täyttynyt aloin tutkimaan kiertojen pituuksia ja kun kierrot olivat normaalia pidemmät otin lääkäriin yhteyttä ja asioita alettiin tutkimaan.

Mashnu, pahoitteluni uuteen kiertoon joutumisesta, toivottavasti tämä on viimeinen pitkään aikaan! :)

Kiitos kaikille lohduttavista sanoista, ne oikeasti lohduttaa! <3
 
Olen samaa mieltä tosta stressihomman hokemisesta. Tuota meidän ainokaista kun 7 vuotta enempi ja vähempi hartaasti tehtiin niin elämäntilanteet sellaisella aikajaksolla muuttui niin moneen kertaan että ei voi väittää että stressi olisi ollut syynä siihen että ei sitä tärppiä vaan käynyt. Mä tiedän kyllä yhden hyvin vahvan syyn sille että nyt on hankaluuksia ja se on mun paino. Mulla on valtavasti ylipainoa, mutta tässä vaan työntää päätään pensaaseen asian suhteen koko ajan. Vuosi sitten olin 3 kuukautta superdieetillä ja painoa putosi vain 4 kiloa. Se lannisti niin pahasti että luotto omaan kroppaan meni aivan totaalisesti. Tuntuu että vaikka tekis mitä niin ei laihdu, niinpä en viitti tehdä mitään. Tyhjän saa pyytämättäki.
 
Komppaan edellisiä. Meille klinikalla sanottiin, että hoidoissa käyvillä ihmisillä on kaikilla enempi vähempi stressiä - siitäkin huolimatta 80% saa avun (eikä se 20% välttämättä stressistä lapsetta jää, voi muut työkalut loppua, ehkä loppuu rahat, ehkä haluaa keskittyä muuhun jne). Stressistä ja poistosta stressaaminen on luku sinänsä. Ollaan armollisia itselle!!
 
'muurahainen' kovasti jaksamista sinulle <3 Tuntuu ettei ole sanoja mitä voisi sanoa mutta toivotaan että ihme tapahtuisi teille <3
 
Moi kaikille, pongahdan käymään täällä piiiiiiiiiitkän tauon jälkeen. Ainakin pikaisesti katsottuna näytti siltä että täällä joitakin tuttuja jotka kirjoitteli aktiivisesti alkuvuodesta/keväästä kun itsekin olin aktiivisempi. Ajattelin tulla kertomaan kuulumisia :)
Toivotan aluksi onnea kaikille plussanneille ja syvä osanotto niille jotka ovat joutuneet kohtaamaan keskenmenon sekä paljon voimia niille jotka ovat kuukausi toisen perään odottaneet plussaa mutta sitä ei ole tullut :Heartbigred

Meillä alkoi vauvakuumeilu vuosi sitten kesällä, kävin poistattamassa mirena-kierukan heinäkuussa '15 ja ensimmäinen plussa pamahtikin elokuussa.. mutta onni olikin lyhytkestoinen eikä pikkuinen pysynyt kyydissä..
Tämän jälkeen sain plussan testiin vielä kolmesti..mutta jokainen näistä plussista päättyi km viim rv6. Olin totaalisen hajalla kun viimeinen keskenmeno tuli huhtikuun alussa.
Pääsin kartoittaviin tutkimuksiin neuvolalääkärille mistä jatkuvat km:t johtuvat.
Kävin laajoissa labrakokeissa ja sisätutkimuksessa ja jäin odottelemaan tuloksia, sovittiin lääkärin kanssa että odottaisin 2:t kuukautiset ennen uutta yritystä..
Mutta kuinkas sitten kävikään.. Seuraavia kuukausia siinä sitten odottelin toukokuun alkuun mutta niitä ei alkanut kuulua..3pv kun olivat myöhässä päätin tehdä testin, olin täysin varma negasta koska oltiin höllätty yrittämästä ja olo oli ihan varma että menkkojen kierto vain pitkittynyt 4:stä km 9kk sisällä.
Mutta se näyttikin plussaa, mä siinä tuijotin kädet täristen testiä ja sydän hakkasi satoja, menin keittiöön miehen luo testi kädessä ja tää huvittuneena tuijotti tikkua ja totesi että TAAS?!
Seuraavana päivänä mulla soi puhelin, soittivat tuloksia tutkimuksista ja sanoivat ettei mitään syytä km löydy niistä, että nyt sitten se 2kk taukoa pitäisi pitää... johon minä sopertaen, että tuota kun mun menkat on 4pv myöhässä ja apteekin testi näyttää plussaa..:schocked028
Neukkutäti siihen sitten vastasi että no varataanpa sitten kontrollin sijasta ekaa neuvola-aikaa, soittelet sitten ja perut jos tilanne toistuu samalla kaavalla kuin aikaisemmin..
Varattiin aika, mutta tuo viimeinen lausahdus jäi painamaan mieltä ja stressitaso oli jäätävä.
Joka päivä olin varma että plussa haihtuu ja vuoto alkaa seuraavana päivänä...mies oli myös samalla asenteella liikenteessä, tiedätte varmasti te jotka olette km kokeneet sitä ajatushelvettiä mitä pyörittää päässään kun uusi plussa pamahtaa testiin:scared007

En uskaltanut enää varata aikaa alkuraskauden ultraan, en uskoa että raskaus etenee normaalisti, en sitä että voisin kertoa raskaudesta kenellekään ilman että joutuisin parin vkon päästä ilmoittamaan uudestaan km.
Pahoinvointi nostin päätään, alkoi jäätävä turvotus..oireet ryöppyivät päälle mutta en silti uskaltanut toivoa raskauden kestävän. Päivät kului..jotkut hitaasti jotkut nopeasti, piina oli jatkuvaa. Tuli ensimmäinen neuvolakäynti, tuli np-ultra aika... ja sitten koitti päivä np-ultraan,
valmiina kkm tuomioon (vaikka mitään vuotoja ei ollutkaan) astelin tutkimuspöydälle..
Ultrattiin ja sieltä pilkistikin nyrkkejä heiluttava tyyppi joka välillä oikoi pieniä jalkojaan!
Se tunnekuohu, se helpotus rv 12+6 kun sieltä löytyikin kaikkien kauhuskenaarioiden jälkeen elävä vauva :gen053:happy093

Pieniä hipaisuliikkeitä tunnen, raskausajan hypermeesi (jatkuva pahoinvointi) seuranani kannan tätä pientä joka näkyy jo muillekin.. edelleen täynnä hämmennystä ja pelonsekaista onnea.. mutta rohkaisuna teille jotka teette matkaa tätä kohti, se kyllä tulee kun se on tarkoitettu :Heartred
Tsemppiä kuumeiluun :Heartbigred siirryn tammikuisiin odottajiin tän romaanin päätteeksi La 6.1.2017
-Piilo 4km, 2 lasta -07+-09 Rv15+5
 
Kovasti voimia muurahaiselle ja kaikille uuteen kiertoon joutuneille! :sorry:

Piilo89, kovasti onnea, toivotaan että tämä raskaus sujuu hienosti loppuun asti! :cat:

Omaa napaa: Täällä ollaan kp 24/27 dpo 11. Myönnän nyt vihdoin itselleni että onhan mulla jotain oireita ollut, mutta kun ne aiemmissa kierroissa on ennakoinut vain tädin tuloa, niin en millään jaksais ottaa niitä tosissaan. Nyt pari päivää on pissattanu tiheästi ja väsymystä ollut lisääntyvissä määrin. Toisaalta rankkaa ollut myös töissä. Tänään on ollut ihan omituinen olo, ei mikään varsinaisesti huonosti mutta olo on niinkö pienesti humalassa. Ja lounaan jälkeen varmaan tunniksi tuli huono, ellottava olo, joka nyt meni ohi ja jätti vain jäätävän väsymyksen jälkeensä :confused:

Äh, en taho uskoa että tämä silti tarkottais mitään, kun näitä samoja on ollu viime kierroissaki. Voiko pahoinvointi olla PMS-oire? :eek:

Ja hei, voiko joku vääntää mulle nyt rautalangasta, että onko kuukautiskierron viimeinen päivä päivä ennen seuraavia kuukautisia vai seuraavien kuukautisten alkupäivä? Mulla tulee lauantaina 27 ja sunnuntaille odotan tätiä tulevaksi, eli onko mun kierto sittenkin 28 päivää, vai 27? :wacky:
 
Mä oon aina ajatellut että kierto päättyy siihen päivään kun alkaa kuukautiset.
Eli jos sunnuntaina alkaa on se kp 1 ja kierto silloin on ollu 27

Varmaksi en sano kyllä minäkään :rolleyes:
 
Mulle oli aina opetettu (äiti, ope), että 1:stä päivästä 1:een, mutta jossain kohti asia muuttui niin, että se olisikin kuukautisia edeltävään päivään (klinikka). Riippuu, keneltä kysyy :)
 
Itse lasken, että uusi kierto alkaa kun menkat alkaa ja loogisesti edellinen loppuu sitä edellisenä päivänä. En ole koskaan ajatellut että olisi olemassa montaa tapaa laskea kierto.
 
Mulle oli aina opetettu (äiti, ope), että 1:stä päivästä 1:een, mutta jossain kohti asia muuttui niin, että se olisikin kuukautisia edeltävään päivään (klinikka). Riippuu, keneltä kysyy :)

Mullakin näin, vaihdoin jossain vaiheessa laskentatapaa kun kuulin tuosta toisesta, nyt mennään siis sillä että kierto 27 päivää ja 28.=1. kp, olkoon sitten oikein tai väärin :rolleyes:
 
Päivä jolloin kuukautiset alkaa on kp 1, eikö näin? :eek:
 
Miitu joo :) Siihen on kai vielä jotain tarkempia ohjeita, että kp 1 on se päivä kun alkaa kunnon vuoto, eli alussa olevia mahdollisia tuhrupäiviä ei vielä lasketa :) Joku muu voi tarkentaa kuka tietää, mulla alkaa aina vuoto suoraan runsaana eikä koskaan tuhruta, ainoastaan pari tuntia ennen vuodon alkua.
 
Klinikalla on sovittu, että kp 1 on päivä, jona vuoto oikeasti alkaa ennen klo 18. Tästäkin on hiukan erilaisia ohjeita :) usein alkaa joku lääkitys kp 2, niin se meinaa että tosissaan alkanut ;)
 
Ja meille lapsettomuuspolin lääkäri neuvoi ett kp1 on se päivä jolloin vuotaa aamusta alkaen koko päivän, itsekin olin aiemmin laskenut klo18 säännön mukaan. Eli ohjeistuksia on oikeesti monia :D
 
Tämä löysi sitten pregchekin testejä täältäpäin.
Kokeilin heti tottakai yhden ja kyllä tuo nyt antaa lisää uskoa että täti tulee kyläilemään ja sama toistuu kuin aiemmin.
Jälleen joku haamujen haamu näkyy mutta ei sitä oikeen kuviin edes saa :sad001
 

Liitteet

  • IMAG2660.jpg
    IMAG2660.jpg
    994.1 KB · Katsottu: 209
Tää oli kiva tietää kuinka nää kp:t lasketaan oikea oppisesti. Nähtävästi aina oppii jotain uutta! :)

Niiskutin, Aivan kuin mun silmiin joku punertava näkyisi, haamujen haamu ehkäpä. :wink
 
Takaisin
Top