Beisla, Budapestiin mennään :) ja parin viikon päästä mie lähden Eestiin viikonlopuksi, jei! Nyt on paljon kaikkea toimintaa tiedossa, eli toivottavasti kesä tulee nopeasti ja sitten pääsisi loppukesästä taas yrittämään, kesät kun menee aina pikavauhtia miulla! :)
Itsetunto juttuun voisin myös kommentoida. Miuta kiusattiin siis koko ala-aste, vähän vaihtelevista syistä ja vaihtelevilla menetelmillä. Lintsasin todella paljon koulusta, joten koulumenestys ei ollut kovin hääppönen.
Yläasteelle menin toiseen kouluun ja lintsaamiset vähenivät kun sain uusia kavereita. En edelleenkään kovin paljoa tykännyt koulunkäynnistä, koska pelkäsin lähes joka päivä, ett milloin miuta taas haukutaan, tönitään sekä miuta ja tavaroitani heitellään opettajien silmien edessä ilman minkäänlaista reaktiota.
Koulumenestys parani kyllä huomattavasti vaikken paljoa panostanutkaan siihen. Ala-asteen 7 keskiarvo nousi reiluun 8,5 keskiarvoon kun ysiltä pääsin :)
Ammattikoulussa sain paljon "pinnallisia" kavereita joiden kanssa tuli oltua aina koulussa ja joskus koulun jälkeenkin, vaikka eri paikkakunnilla asuttiin. Kun masennuin, hävisi kaikki nämä "kaverit" heti ympäriltäni. Kävin siis viimeisen vuoden koulua yksin mutta ei se haitannut, kun masentuneena ei pysynyt oikein muiden jutuissa perässä.
Nyt aikuisena masennuksen ja anoreksian (ja runsaan alkoholinkäytön) teini-iässä selättäneenä on hyvinkin vahva olo. Masennuksen ja sen aikaisen yksinolon jälkeen pystyn nykyään hoitamaan asioita paljon reippaammin yksin, en tarvitse ketään välttämättä tueksi, kun en silloin vaikeinakaan aikoina saanut ja opin olemaan "vahva" yksin :) tietysti tuo mies on todella ihana ja mahtava lahja, jota en uskonut saavani ikinä elämääni. Miulla kun oli muutama huonompi suhde takana, joten en uskonut pystyväni enää luottamaan keneenkään, ikinä. Kasvatin lapsuuteni ja nuoruuteni aikana sellaisen tunteettoman suojakuoren ympärilleni, mikään ei tuntunut enää miltään. Tunsin etten kelpaa kenellekään, joten parempi olla yksin omien ajatusten kanssa, tai olla toisen kanssa mm niinku "tunteettomana", jolloin kukaan ei voi satuttaa. Mies taisi saada tehtyä aukon siihen suojakuoreen, sillä nyt luotan ja rakastan kovasti, mies on parasta mitä miulle on sattunut kohdalle❤ :) ja tiedän hänen myös rakastavan miuta, sillä aina välillä hälle tulee sellasia mustasukkasuus-hetkiä, jotka saavat uskomaan ja luottamaan ett haluaa juuri miut omakseen❤
Tässä sitä ollaan, entistä vahvempana, rohkeempana ja kauniimpana
Tsemppiä kaikille, jotka painivat itsetunto-ongelmien kanssa!❤ tiedän ett se on todellatodella rankkaa ja joskus myös puoliso voi hermostua siihen, joka ei tietenkään paranna yhtään omaa oloa.
Ilpuri on niin oikeassa, itseään kuuluu rakastaa juuri noin!
Ja ainki tän foorumin perusteella tiedän ja uskon, ett te ootte jokainen täydellinen ja rakastettava juuri tuollaisena kun olette, yrittäkää osata nauttia siitä mitä olette, sen te ansaitsette❤
Vaikka sanotaan, ettei kukaan ole täydellinen, miun mielipide on näiden kokemuksien jälkeen ett jokainen on täydellinen olemaan oma itsensä. Siinä sitä vasta onkin oppimista, mutta auttoi miuta hyväksymään itseni tälläisenä kun olen, koska kukaan ei pysty olemaan täysin samanlainen ja hyvä niin :)
Sori taas tosi pitkä ja sekava romaani. Lukee ken jaksaa :)