Raskaaksi 2015

Lucky pahoittelut. Ihana asenne sulla kuitenkin. Iso halaus.
Mariska minäkin näin myöhemmässä testissä jotain väriä, vahvistumisia. :)
Tyttötiikeri voimia, toivottavasti miehen saat puhumaan että asiat saisitte selviämään. En tiedä mitä osaisin sanoa avuksi joten lähetän vaan ison halauksen sinne. Niin ja muista nauttia kehuista, sait niitä keneltä vaan. Sillä jokainen kukka kaipaa valoa niinkuin radiossa lauletaan...
Kukalle pahoittelut negasta ja halaus. :(
Smurffiina harmi isän ja äidin suhtautumista. :( itse kuitenkin kannattaa päättää ja miettiä mikä parhaalta tuntuu. :)
Murkku oho, ompas se kroppa nyt hassu... Saisi täti nyt jo päättää onko tulossa vai ei.

On. Tänään taas hassu päivä, ei oikein tiedä onko lintu vai kala tää olo. Toisaalta kokeilin montaa eri sämpyläohjetta ja nyt hukutaan leipään, toisaalta meinasin hyytyä ihan kokonaan kesken lenkin koiran kanssa. Muutenkin tuntuu oudolta, ihan kun olisi virtsis eli vessassa joutuu juoksemaan vaikka ei tulisi kun lusikallinen ja muutenkin alakerrassa on tunne, en muuten osaa sanoa. Kirvele ei kuitenkaan mikä minulla on virtsiksessä yleensä heti oireena. :/
Niin ja muutenkin sekoaa varmaan pää, itkin eilen kun katsoin my little ponya telkkarista. :D
Lukutoukka kp 18/20-28 yk4
 
Apua hierojalla käyty. Tuli siinä pöydällä jotenkin huono olo ja kun nousin, ihan järjetön vihlasu alavatsalla. Ihan ku olis puukolla isketty. Toivottavasti tästä nyt ei haittaa ollut!
 
Lucky <3 voimia!

Kukka pahoittelut negasta!

Murkku, jos se täti ei tulisikaan, toivon niin, että plussaisit!!!!!!
Missä tosiaan Ilpuri?!

Ja onnitellut Mymmelisti näin myöhässä <3

Tajusin Laurushkaan tekstistä, että oon varmaan laskenu kp:t aina väärin... Jos siis
menkat alkaa kp1 niin kierto päättyy edelliseen päivään? Jos näin, niin täytyypä laskee l.a uudelleen...
 
Muurahainen, ootko testannut? Mullahsn oli just tollai miten sullakin niin tässä plussakierrossa :)
 
Onse vähän kurjaa ja toisaalta ymmärrän vanhempiani. Olen kotona ollut todella pitkään ja ammattia ei minulla vielä ole. Ja isompien isät katosivat erossa ja yksin kasvattanut lapset. Jännittää vain kertominen jos plussaan jossain vaiheessa. Itse tottakai päätettiin aloittaa yritys. Jos eivät hyväksy päätöstämme sille en voi mitään.
 
Timbe, eilen cb digi näytti not pregnant.

Elkäähän nyt liikaa innostuko, kyllä se täti tänään tänne kurvaa...
 
Mukkis mä oon ainakin laskenut kiertoni niin et jos menkat alkaa klo 18 jälkeen niin kp1 on seuraava päivä. Mutta jos alkaa ennen sitä niin silloin on heti jo kp1 :) eli kierron viimeinen päivä on tosiaan edeltävä päivä ollut mulla :)

Muurahainen mä jännään täällä sun puolesta ♡

On. Mä tilasin kuitenkin raskauskeijulta, mutta noita clearbluen digejä ilman viikkonäyttöä. Näyttää siis vaan että raskaana tai ei raskaana. Olivat tarjouksessakin sopivasti 14.90 2kpl. Hirvee polte olis jo päästä testaamaan. Kolmena yönä oon nyt herännyt aikasin ja aina sillon pissahätään. Pe-la yönä menin aamu 6 nukkumaan, nousin 11.50. Ja la-su yönä 4 maissa nukkumaan niin nousin puoli 10.. ei olla pariin päivään liikuttu kotoa mihinkään. Ei jaksa eikä oikein huvitakkaan.
Viimeyönä mentiin kahdelta petiin ja mies käänsi kylkeä ennen mua kun jäin lukemaan vielä foorumia puhelimella. No ehtisin varmaan kolme minuuttia lukea kun aloin jo pilkkimään ja nukahdinkin samantien kun puhelimen laitoin pois. Mä niin toivon että olisi joku tärpännyt.. :/ ♡
 
Lucky, no ei se munkaan mielestä vielä keskittymisessä oo vika jos ei halua askarrella, mutta tarhantäti teki siitä ongelman, pääsinpäs nyt näyttään ettei vika oo siellä missä väittivät.. Ja pojalla tosiaan "vaan" hajataittoa, sitä ei voi korjata leikkaamalla, lasit ainoa. Sitä mä vaan mietin että mistä ratakiskosta ne tarvii tehdä että pysyy ton ikäsellä ehjänä :D
 
Luckylle pahoittelut huonoista uutisista. Muiden naisten sanoin, sulla on aivan mahtava asenne, nyt vaan helmivauvaa yrittämään! :Heartred

Minä näin myös Mariskan testissä punaista, vahvistumisia sille! Testaatko huomenna uudestaan?

Murkulle toivon myös plussaa!

On. Täällä olisi huomenna dpo14 ja mietin, testaisisinko jo huomenna, vai odotanko keskiviikkoon? Jos siellä joku kyytiläinen on, niin pitäisikö sen jo huomenna näkyä? Keskiviikkona mulla on muutenkin jännä päivä tulossa, joten senkin puolesta olisi kiva testata jo huomenna. Pelottaa vaan jo etukäteen, että negatiivinen sieltä tulee. Viimeksi kun testasin dpo14 aamulla testi oli niin nega kun voi olla ja illalla jo täti tulikin kyläilemään. Tässä kierrossa sain selkeät ovisviivat ja talleteltiin dpo-2 ja dpo0..
 
Nannu, huomenna vaan testiä kehiin ja kuvaa tänne että päästään kanssa tiiraamaan! :grin
 
Lauruskaah: Joo no sitten mullakin kierto loppunut edelliseen päivään, koska menkat alkaa aina siinä 9-12 aamupäivästä. Jännä sekin nyt kun omia kiertoja tarkastelee, että mulla on ollut tasan tarkkaan joka toinen kierto 24 päivää ja joka toinen 25 päivää.

Elikkä joulukuisiin tuli siirto, l.a. näillänäkymin 31.12. Toinen joulun lapsi siis tulossa :) Esikoinen syntyi 22.12 aikoinaan... No onpa sitten juhlaa juhlan perään, kun vaan ei aattona tarttis olla pois kotoa... :)

Nannulla jännät paikat! Kyllä sen luulis huomenna näkyvän jo ainakin hitusen jos dpo 14 :)
 
Ninnuki: olisko sangat halvinta mahdollista kunnes oppii pitämään laseja niin etteivät kovin kovalle koetukselle joudu....
 
Murkku älä vielä heitä kirvestä kaivoon :) tuo voi olla hyväkin merkki.

Lucky pahoittelut, olet vahva nainen :)

Napaa. Kp27 /28-30 ja ihan kauhee määrä vv:tä tulee housuihin. Koko ajan saa ravata vessassa onko menkat alkanu. Alavatsalla menkkajomot ajoittain vierailee, mutta ei kummempia . Testaan viimestään torstai aamuna, jos täti ei oo tullu :)
 
Voimia Luckylle! Tiedän, että seuraavan kierron odottelu kestää tuskallisen kauan, mutta josko se seuraava olis sitten sun kierto..!

Murkku onko sun kierrot olleet säännöllisiä? Jos se onkin vaikka vasta kiinnittymisestä johtuvaa vuotoa! :)

Ihanaa kun on taas monta jännättävää lähipäivinä! Eikö oo yks päivän hienoimpia hetkiä kun työpäivän jälkeen hautautuu sohvan nurkkaan lukemaan foorumia greippimehulasi kädessä! ;)
 
Vähän ohi aiheen, mut aiheeseen liittyen ;)

Kuinka usein käytte gynekologilla? Julkisella vai yksityisellä puolella?
Viimeks ollu ite synnytyksen jälkitarkastuksessa 2v sitten. Sekin oli neuvolan kautta tietty. Omalääkäri tk:ssa on nainen, mut aika epämiellyttävä ni en tiedä haluisinko sinne mennä.
Ottaako ne edes tarkastukseen omalääkärille jos ei oo mitään kummosta?
Mua mietityttää nää mun nykyään epäsäännölliset menkat ja olis kiva käyä tsekkaa, ettei alapää oo ihan pilalla. Toisaalta pelottaa jos onki jotai vikana josssain.
 
Meritähti 2 vuoden välein julkisella puolella käyn. Nainen on aina ollut ja todella mukava sellainen. :)
 
Hei ihanaiset!

mä oon pitänyt nyt vähän foorumitaukoa täs viime kierron jälkeen, mulla mun viime menkat alko mun miehen synttäreinä ja sen jälkeen en käynytkään täällä pitkään aikaan. Jotenkin mulle aina tuli niin paha mieli kun ne alkoi ja sit kun pyörin täällä niin tuntu et ajatuksisa ei oo mitään muuta kuin vauva ja vauva ja vauva! Tauko auttoi itseasiassa paljonkin, aika on menyt tosi nopeaan enkä ole masistellut ollenkaan niin kuin maaliskuussa tein. Nyt oon pari vikaa päivää taas seurannu teidän juttuja ja nyt ajattelin istua alas ja alkaa taas osallistumaan jännitykseen. Katotaan miten ehdin osallistumaan, mun työhommat on menneet ihan naurettavan kiireisiksi! hyvä et ehtii kotona käydä, joutuu myymään melkein eioota kun kaikki ajat menee kesäkuulle, mutta positiivinen ongelmahan tämä on.

No niin, että, ehkä jos nyt en ihan jokaiselle kommentoi :grin Mutta mun mieltä lämmitti kovin kun joku minusta oli kysellytkin :Heartpink
Paljon oli plussia tullut, onneksi olkoon niistä, en muista kaikkia mutta Mukkis oli ainakin ihanan yllärin saanut! Luckylle tsempit ja halaukset, huippu asenne sulla! Toivottavasti se mieskin hiffaa empatian jalon taidon!
Pahoittelut menkoista ja ennen kaikkea keskenmenoista jos niitä oli muillakin.

Meritähden kysymykseen gynellä käymisestä, käyn kerran vuodessa perus " vuosihuollossa" tsekkaamassa et kaikki on ok. Ja käyn yksityisella kun oon aika vaativa noiden aikojen saannin suhteen, mulle käy vaan tiettynä päivänä viikosta ja sit haluun et se gyne on nainen ja puhuu suomea ( täs kaupungissa on 3 TK gyneä kaikki miehiä, kreikkalainen, virolainen ja afrikkalainen, kukaan ei puhu suomea :grin). Ja muutenkin, jotenkin luotan yksityisiin enemmän. Esim mun gyne ei ole ikinä sanonut mule mun painosta mitään, mitä arvostan, koska tiedän tilanteeni itsekin.

No niin, ja mun kierrontila tänään olis sellainen että ei oo mitään hajua mikä dpo, kun en tikuttanu ovista mutta tänään on kuitenkin kp 30, viime kierto oli 30 pv, sitä edellinen 35 ja sitä edellinen 31. Oviksen jälkeen on ajoittain juilinu masua kovastikin ja välillä olleet nännit kipeet. Eilen havaitsin ihan minimaalisen tilkan kirkasta verta vv:n seassa mutta sen jälkeen mies piti minua melkoisen rajusti hyvänä :p ja olin ihan varma et se kyl kirvoittaa vuodon jos se on alkaakseen, mut tänään en ole ainakaan havainnut mitään. Eilen illalla oli jotenkin menkkajomot oli reisissä mut mulla on pari viikkoa alaselkä ollut tosi kipeä, niin en tiiä et onko se heijastelua siitä.
Ja sit eilen tuli jotai mitä en ole ennen havainnut. Heräsin aamulla ja venyttelin sängyssä nousin istuu ja meinas lähtee taju kun pyörrytti niin. Istuin pitkään siinä ja sit nousin ja edelleen aaltoili päässä. Kävin keittää kahvia ja kumarruin silittää meidän koiraa ja jouduin ottaa pöydästä tukea kun meinasin mennä nokalleni ja samoin pukiessa hortoilin. Koko päivän aaltoili lievästi päässä ja tänään on kans sitä lievää ollut. Eilisen ajattelin johtuvat meidän lauantain tosi kevyestä ruokavaliosta, mutta tälle päivälle mulle ei kyl ole selitystä.
Mulle tuli nyt illalla vatsaan sellanen kumma tunne. Mene ja tiiä :dontknow Ai niin, ja tänään tein liuskatestin vajaan kahden tunnin pidätyksellä ja puhdas nega oli. Meinasin et testaan perjantaina ellei menkat ala ennen sitä, eli kyllä minäkin vapputestaajiin kuulun!

Aiemmin oli teillä kuvia ihanista karvaturreista, meidän turri on tuossa mun profiilikuvassa :Heartred

Niin ja mulla ja mun miehellä on tänään 2. hääpäivä, käytiin shoppailee ja mennään vasta huomena syömään kun täällä ei mikään hyvä ravintola ole maanantaisin auki :bored:

It's good to be back! :grin

Muoks. oho, tulipa pitkä! :grin
 
Tervetuloa Ilpuri takas!

Ompa ku joutuu aloittamaan kierto kalenterin päivittämisen alusta... Mitenkähän kierrot asettuu. .. ovista tuo ainaki nyt miettii kp 11 mutta eipä kyllä munatakkulat ollu tuolla kasvamassa vielä ku tänään katso ultralla ... pieneltä näytti. Mutta siitäkös nuo kasvaa 2mm päivässä :)
 
Takaisin
Top