Soffie toki tiedän että kriisit ja ongelmatkin kuuluvat parisuhteeseen. Eikä tässä nyt ole todellakaan kyse siitä että olisi hylkäämässä miestäni! Olen mielestäni aika paljon 10 vuoden aikana kestänyt, monista asioista ollaan selvitty... Ja toki psykiatrisen puolen hoitajana tiedän ja ymmärrän masennuksesta aika paljonkin. Olenhan itsekin epäillyt että mies saattaisi olla masentunut ja sen vuoksi yrittänyt häntä auttaa ja rohkaista hakemaan apua, yksin tai yhdessä mun kanssa. Monenlaista apua, ratkaisua, yms olen hänelle tarjonnut... Mutta siinä vaiheessa kun hommassa on mukana kolmas osapuoli, pieni lapsi, niin on pakko pistää hänen tarpeensa etusijalle. Jos mies ei kykene, halua tai viitsi edes yrittää korjata asioita, niin omassa henkilökohtaisessa tilanteessaan saatikka parisuhdetta ja perhettä ajatellen, niin silloin on pakko miettiä asioita monelta eri kantilta. Tuskinpa tässä tätä pyörittelisin jos en haluaisi laittaa parisuhdettani kuntoon!
Saatiin aika hyvä keskustelu tai "keskustelu" pidettyä eilen illalla. Minä puhuin, kerroin faktat, asiat mitkä mua ahdistaa, stressaa, vaivaa, masentaa, huolettaa, pelottaa yms ja mies kuunteli. Sanoi kyllä että haluaa oikeasti olla mun kanssa ja yrittää nyt skarpata että saatais homma toimimaan... Mutta kertoi muös että häntä ärsyttää kun enää ei voi "ikinä tehä mitään ku on toi lapsi"... Ja siitä sitten keskusteltiin... Kattoo nyt mitä tapahtuu. Mutta nyt jätän tämän aiheen vatvomisen tällä foorumilla.
Kiitos teille kaikille myötätunnosta ja tsempistä ja tuesta!
Ja Nyytti <3
Ja sitten muihin aiheisiin...
Luckylle suuret pahoittelut ja voimia teille!
Ja Mariskan testissä jopa minä, täysin ilman viivalaseja, näen haalean punertavat viivantapaisen sun testissä! Vahvistumista! :)