Hei sannuinen, ei olla vielä yristys yritys kiertoo, siinä mielessä kuitenkin, että tulee jos tulee, tässä olisi jo vuosi tullakseen jos ois tullut.. Mutta olen ukonkin kanssa puhunu ja hän on sanonut, että on harmittanut kun se negatiivinen on tullut(kaiken maailman oireet muka ollu)
Tässä lähiaikoina tuli puhetta myös, että voisiko hän käydä testeissä, tarkistuttamassa ihtesä, niin tuli jyrkkä ei, en nyt ymmärrä ollenkaan..

mutta huomaan kuinka hän hymyilee lasten ja vauvojen läheisyydessä (hänen serkkunsa juuri sai tyttökaverinsa kanssa lapsen ja ensikuussa ristiäiset, hän pääseepi kummiksi). En haluaisi ottaa mitään stressiä tästä, mutta olen jo aiemmin kerinnyt ukolle puhua, että entä jos en koskaan saakkaa lasta, että minussa on se vika.
Itse olisin kuitenkin kypsä henkisesti saamaan lapsen, ei enää oo pitkään aikaan kiinnostanu ryyppäjäiset tai hirmuinen hurvittelu, olisin valmis kantamaan vastuun ja huolehtimaan toisesta ihmisestä. Mutta miksi se ei vain voi onnistua sormia napsauttamalla? Sekin, että terveellä pariskunnalla on se 25% mahdollisuus onnistua kuukaudessa, lannistaa hieman kun on tämä kilpirauhasen vajaatoiminta, koko ajan yritetään arvoja kohalleen saada.
Joskus oikein ärsyttää, että onko se oikein, ketkä ei olisi valmiita vanhemmaksi, tärppää jostain känni säädöstä heti tai jotain muuta vastaavaa. Välillä tuntuu niin epäreilulle..
Mutta kyllä osaan oikeasti iloita heitä kohtaan ketkä plussan saaneet.
Kylläpäs romaani taas tuli kirjotettua.. Eihän tässä vaan voi kun toivoa parasta, että joskus se plussa tulisi omaankin testiin. :)