Miten te pitempään lasta tehneet pidätte itsenne kasassa? Itellä on nyt niin pirun vaikeeta ja tekis mieli vaan maata peiton alla itkemässä. Varsinkin kun tosiaan tapanina kuulin, että mieheni veljen puoliso on raskaana. On niin epäonnistunut ja kyvytön olo. Vaikka kuinka olisi iloinen toisten onnesta, niin se herättää vaan omat pettymyksen tunteet. Tiedän että olen yrittänyt vasta vuoden, mutta sattuu se siltikin. Ja kaikille "oot niin nuori, sulla on aikaa!" kommenteille tekisi mieli haistattaa paskat. Kukaan joka on lapsensa saanu helposti ei voi käsittää, miltä jatkuva toivominen ja pettyminen tuntuu. Ei sitä muuta se että onko nuori tai vanha. Että tälleen. Anteeksi ankee teksti! :)
Ainiin tilasin ensimmäistä kertaa ovistikkuja! 60 kappaleen satsin niin ei ainakaan lopu ihan heti. Pirskutta testaan vaikka joka päivä niin ei ainakaan mee ohitse, jos ovulaatio sattuu tapahtumaan! :D