Raskaaksi 2012

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Dark
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Mikähän tätä "yrittämissäätä" vaivaa, kun plussatuulet eivät puhalla, epätoivon rintama ei ota väistyäkseen ja erilaisia oire- ja tuntemuskuuroja riittää, mutta niistäkään ei ota selvää. Kyllä nyt voisi kaikkien osalta vähän helpottaa, edes kesän kunniaksi.

ainut: Onhan se kesä kyllä erilaista lapsen kanssa. Meidän tyttö oli viime kesänä vielä niin pieni, ettei sen kanssa paljon touhuttu ulkona, lähinnä lenkkeiltiin, joten meni itseltäkin se kesä vähän "ohi". Ei ehtinyt ottamaan aurinkoa eikä käymään uimassa, kun avokki oli kesän töissä. Nyt saa kyllä nauttia auringosta, kun juoksee pienen ipanan perässä pihalla. En vaan ole jotenkin vielä tajunnut, että on kesä. Miusta kesä kaupungissa ei ilmeisesti vaan tunnu samalla tavalla kesältä kuin kesä maalla. :)

catrionalle voimia! Kun voisikin joskus ymmärtää, miksi elämä on niin epäreilua! Mutta eipä se tunnu selittyvän kyllä millään. Miulle oli aika vaikeaa, kun oma isä kuoli vajaa kuukausi ennen tytön syntymää. Ei saanut nähdä ensimmäistä lapsenlastaan. :( Enkä itse päässyt edes isän hautajaisiin, kun synnytin niitä edeltävänä päivänä. Kyllä sitä vieläkin ihmettelee, miksei isä saanut elää vaikka pari kuukautta pidempään, jotta olisi edes tyttärentyttärensä nähnyt. Miten se muka oli oikein ja reilua? Jaksamisia ja toivottavasti pääset pian odottamaan elämääsi jotain ihanaa. :)

m-kukka: Onneksi saat muutosta ainakin vähän muuta ajateltavaa. Vaikka ei se kyllä mitään herkkua yleensä ole. Vaan jotain positiivista siitäkin rumbasta kuitenkin!

vuononvaltiatar: Häntä pystyyn! Yritähän keksiä jollekin päivälle jotain erityisen mukavaa puuhaa, jotta saisi ajatukset ihan kokonaan toisaalle ja akutkin mukavasti latautuisivat. Ei varmasti tekisi pahaa itse kunkin irtautua edes päiväksi tästä yrittämisestä ja sen ajattelemisesta ja hemmotella itseään parhaaksi katsomallaan tavalla. Kyllähän varsinkin pitkä yritys väistämättä rupeaa painamaan mieltä. Pieni irtiotto olisi takuulla paikallaan, voisi sitten yrityskin tuntua taas mukavammalta.

Viipsukalle voimia! Toivottavasti pääsette pian taas yrittämään. On tuossa ollut teille muutenkin jo tarpeeksi murhetta. :( Tsemppiä!

Mie täällä olen nyt keskittynyt suunnittelemaan kesää, kun tajusin, että on vähän turhan monta asiaa, jotka pitäisi hoitaa ja lomailemaankin olisi kiva ehtiä. Eipähän ehdi ihmetellä kroppansa toimintoja.



 
Moi,

Kellitys, mukavaa kesää ja toivottavasti ehdit pitää rentouttavan loman :)

vanilj, pahoittelut negasta :(

mame, kumpa nyt huominen testi näyttäisi parempaa sulle. Onhan se nyt kumma, jos ei niitä menkkojakaan kuulu... :/

vuononvaltiatar, pahoittelut uudesta kierrosta :( Ei ole reilua... :( Ei kai ne nyt voi jättää tutkimuksia tekemättä sen takia, että on ylipainoa :O Voihan vika olla jossain muualla ihan hyvin. Toivottavasti ette saa kuitenkaan noin tylyä vastausta.

kukka, kiitos :) On kyllä niin kurja tilanne siellä teillä :( Oon pahoillani.

Viipsukan tilanteesta suuret pahoittelut :( :( Voimia!

Yöllä herätessä oli ihan kunnon menkkakipua jo :/ Mutta tuhrua ei onneks vielä näy. Eiköhän vuoto ala huomisaamuna aikataulun mukaan. Sitä odotellessa...
 
Lääkärillä käyty ja atooppinen ihottuma nostaa taas päätäänsä.. Juu, no rasvoihin tuli taas kasa reseptejä.

Lääkäri myös teki sisätutkimuksen.. Vasen munasarja on todella arka ja kohtukin aristi, kun sitä heilutti. Lääkärin ois pitänyt soittaa verikokeista, mutta eipä tota puhelua oo kuulunut ja tuskin kuuluukaan tänään. Noh, huomenna uusi testi ja ultraan gynelle. Onneksi on täällä paikkakunnalla gyne käymässä tällä viikolla. Kerran kuussa yhden viikon on. :(


Tsemppiä muille todella paljon. <3 ja niitä plussatuulia kaikille. <3
 
Kellitys sanoi hyvin: Eli irtautuminen yrittämisestä kuulema tekee hyvää. Olen kuullut, että monet parit on sen jälkeen tulleet raskaaksi. :) Ite en aio enää seurailla mitään eikä yritetä. Tullaan raskaaksi, jos tullaan. Tosin onhan meillä vasta vähän yritystä takana, mutta silti. ;) En aio palaa loppuun tässä heti. Eli kaikille tsemppiä kovasti! :) Ottakaa rennosti!

vuononvaltiatar: Jo se 5-10% painonpudotus auttaa asiaa. Kuulema. Mulla oli onneksi 2003 vuonna tosi etevä kunnanlääkäri. Ensimmäinen lääkäri määräs väärät pillerit (mini-) ja kun tämä toinen (naistentauteihin erikoistunut tai johonki sellaseen) kattoi mun tuloksia, niin sanoi, että tulehan uudelleen, niin määrätään sulle oikeat pillerit. Sain sitte yhdistelmät. Selvisi testeissä meinaa, että mieshormoonia liikaa elimistössä sekä se mahdollinen PCO. Laitto mulle lähetteen Kaksiin ja sinne pääsin tosi nopeeta. Mua tutkittiin ultralla (munanjohtimet yms.) Kaksilla ja otettiin kaikkia testejä (kilpparit, sokerirasitukset yms.) terkkarilla. Sitten selvisi, että on PCO ja eikun laihikselle ja Metforemit siihen päälle. Laihduin ja sain menkat normaaleiksi. :) Mutta eihän me silloi voitu vielä alkaa vauvoja saamaan, kun mulla koulu kesken ja halusin opiskella.  Mutta nyt se olis ajankohtaista ja kai pitää ensin laihtua se 10 kiloa ennenkuin alkaa mitn tapahtumaan.. Mutta hei TSEMPPIÄ! <3

Omaa:
Huhuu menkat!! missä ootte?!?
Niin ja papatulos tuli. Olen terve.
 
kiitos kaikille ihanille kannustuksesta! <3 <3 <3 Tänään ei oo kyllä vielä ehkä mikään niagara ollut, ehkä olisin voinut saataa kahdella pikkarisuojalla pärjätä... Ällövaroitus: hieman limakalvoa ja sitten sellaista tosi vesimäistä punakkaa... Mutta jollei vuodon jälkeen oireile yhtään, en tee varmistustestiä... kun toisaalta ei tähän asti ole apua siitä ollut... :( Ainakin kilpparikokeen voisi otattaa ja miettiä sitten eteenpäin :)

Kimurantti sinne jaksamisia! :)

mame on niin väärin :( Kumpa kävisikin niin hyvä tuuri, ettei tarttis enää siirtyä Raskaaksi 2013 ketjuun....

vanilj pahoittelut negasta! :(

Kellitys Oot kyllä ihan oikeassa... olisi hyvä hommata tekemistä :) Nyt kesälle on melkoisesti kaikkea luvassa, joten ehkä auttaa :)

elenna kiitos <3 Ei ne varmaan tutkimatta jättäisi, mutta ainakin varmasti puhuu asiasta... Ihan samaa mainitaan joka kerta ennen verenpaineenmittailua tai sokeritasoja... Viime raskaudessa terkkatäti oli heti niin syytettä naamalle heittämässä, mutta ilme menikin valkoiseksi, kun huomasi meikällä olevan matalat paineet :D Hah-hah hänellekin! :) Kumpa oireet ovat väärässä, eikä menkkoja tulisi :)

Viipsukka Kumpa siellä menisi hommat hyvin! :)

Liza oikeassa oot sinäkin :)
 
Heipä hei,

Kp 3 / 26-30, yk 31. Uusi kierto siis täälläkin menossa.
Taidampa tästä nyt jäädä taustalle hengailemaan. Ei nimittäin tuo pää kestä kohta enää..
Tuntuu että koko elämä pyörii vaan tämän yrittämisen ympärillä, ja kun se ei onnistu, tuntuu ettei elämässä mikään onnistu. Olikohan tarpeeksi epäselvästi kuvailtu :D
Mutta, yritän nyt kasailla itseäni ja palailen tänne ilmoittelemaan itsestäni kun vaan saan taas ohjat käsiini.

Tsemppiä hurjasti muille ja laittakaapas nyt se plussa-aalto vyörymään oikein tsunamin lailla!!!<3
Seuraavaksi kun ilmestyn niin toivotaan että plussia on tullut vino pino ;)

 
Mies meni tänäaamuna polvileikkaukseen.. pääsee kotiin maanantaina tai tiistaina toivottavasti. Mulla nyt öö.. kp 4 ja menkat miltei loppuneet, ei eilenkään enää kamalasti tullut. Ja pikkuhousunsuojilla täälläkin olllaan vain pärjätty.. Riesana on ollut iha järkky päänsärky ja eilen oli kuumettakin 38, nenäkin ihan öisin ja aamuisin tukossa, että ollaaankohan tässä kipeäksi tulossa joka kruunais tän kaiken, kun pojan kanssa kahden kotona nyt muutamanpäivän..

En tiedä johtuneeko noista thin400 ja aqua controllista.. hmmn??? Tuliko vuononvaltiatar sulle jotai sivuoireita noista?? Mä oon kyllä mielestänu juonukki vettä ihan kiitettävästi mutmut.. No, samoilla jatketaan, koklataan juoda vaan viellä enemmän ja enemmän. Kuinka muuten, otetaanko noi kaikki pillerit veden kanssa? ku mää oon ainakin ottanu, ja jommassakummassa lukikin että runsaan veden kera.. Syön siis myös noita ladyvitamama vitamiinejakin..

Huomenna alkaakin sitten taas clomien popsiminen.. Tässä kuussa meen ultraankin, jossa sitte nähdää tapahtuuko mulla edes ovista, kun luteelivaihe (vai mikä onkaan) on mulla molemmissa kierroissa ollu ovisplussan mukaan reilusti yli 20..

Millos muuten ultraan kantsii sitte mennä, Omppuf jos lukee näitä keskusteluja vielä, niin ois kiva jos vastaisit, ku ovisplussia ollaan saatu samoilla kp:nä molemmat. Itse luulisin että kp 13-15 välillä.. hmmnm..

Mutta, taas sain kuulla kuinka yks tuttu odottaa jo toista lasta viimemetreillä.. niillä siis toukokuussa 2011 syntyny lapsi ja tää toinen syntyy heinäelokuun vaihteessa.. Purr.. Miksi joillakin oikeestikki voi olla noi hyvä tuuri???? MÄÄKIN oisin niin halunnu omalla kohdalla, mutta paskanvitut. Okei, pieni masis päällä.. plääh, Plussia plussia nyt !!! :)
 
j3nni: Minä oon käynyt aina kp10-12. Mielummin tietty tuo aikasempi päivä, mutta joskus on sattunut viikonlopulle :o Otetaanko sulta nyt myös se verikoe kp21-23? Näkis tapahtuuko irtoamista? :o
 
Huomenta! :)

Täällä ollaan oikein aurinkoisella tuulella :) Eipä tuota tätiä kannata enempää miettiä, on niin paljon muutkain nyt meneillään :) Voipi nyt liittyä ihan vaan menkkoihin, mutta mää rupean itkemään heti samalla sekunnilla, kun telkkarissa tapahtuu jotain tunteellista, on sitten kyse iloisesta tapahtumasta, surusta ja melkein himostakin :o :D Eikä, mitä touhua... Olen sillai herkkä liikuttumaan kyyneliin, mutten nyt joka kerta sellainen telkkarissa esiintyessä...

j3nni jännä tilanne sulla siellä :O Itselle nuo pillerit aiheuttivat huonoa oloa jos otin ne aamulla tyhjään mahaan, muuten fiilis oli hyvä. Hyvä, että kontrolliultraan oot menossa :)

miuku9 pahoittelut niin paljon... teidän jos jonkun ei tarttisi enää yhtään yk:ta kohdata :( :( Paljon rentoutumista nyt kesällä, ehkä se plussa sieltä saapuu :) <3
 
Jepulis.. mitäs nyt arvon leidit, kun lekurit on lomalla ja se kelle saisin ajan, nii ois vasta kp 15... :DDDD tää on just tätä mun tuuriani perkele... onkohan toi kp 15 liian myöhään... ovisplussaa odotan kp 13 niinku kahtena muunakin kierrossa saanu.. eli siis joskus kirjotin että oon saanu ovisplussan kp 12 mutta tänää laskeskelin kiertojani ja muuta, niin molemmilla clomikierrolla kp 13 digiovistesti plussa.. joten, eiköhän tässäkin kierrossa sillon ovisplussa tuu.. ja tosiaan, yksityisellä kun käyn niin lekurit ei satu ny olee paikalla.. joten tuo kp 15 on kaikista lähin johon ajan saisin..  ja hei, mulla on jotenki vielä höntti olo, kurkkku hiukan kipeä, mutta en oo enää kuumeinen! =D siis päivän kestävä kipeänä olo.. öö, wtf?? :D

jaja se viellä että laskiskelin kierojani, nii keskimääränen mun kierron pituus on 35 päivää... kaks viimesintä ollu 36 ja 37 kiertopäivä..
 
vanilj: Kyllä tän palstan ihmisiä nyt kiusataan negoilla. :/ Pahoitteluni :(
Kellitys: Mulla kans on nyt ainakin tämä alkuloma mennyt ihan vaan kaikkia asioita hoitaessa ja siivotessa kun ei koskaan sitten kerkiä sellaisia tekemään kun on töissä.
elenna: Tai sitten olet raskaana. :) Saisitpa sinä sen plussan.
Viipsukka: Jaksamista ihottumien kanssa. Ne ei oo kyllä koskaan kivoja. Itekin joskus sukat käsissä nukkunut ettei tulis raavittua :D Toivottavasti kaikki kuitenkin olisi ok munasarjoissasi ja kohdussa. :/
Liza: Hyvä kun papakokeessa ei ilmennyt mitään ihmeellisyyksiä. Toivottavasti sinne menkat tulisivat ajallaan jos ovat tullakseen.
vuononvaltiatar: Sitä mäkin pelkään et hillutaan täällä vielä 2013 vuonnakin tai vielä sitäkin seuraavina vuosina :S Sulla onkin nyt varmaan joku kunnon hormooniryöppy menossa. :D
Josma: Tsemppiä uuteen kiertoon!
miuku9: Tsemppiä kovasti sinullekin! :)
j3nni: Hmm mulla kans aina tuo luteaalivaihe venyy ja paukkuu. Parhaimmillaan se on ollut jotain yli 40 päivää. Kuitenkin oon sitten aina oviksenkin pongannut tikuilla...Melkein voisin veikata että mulla varmaan sitten joku pco on koska siihen liittyy se lh:n jatkuva koholla olo ja pitkät luteaalivaiheet. :/

Omaa: Kp 35, dpo 15. Aamulla jäikin sitten testailut väliin kun tuli yksi kaveri kylään. Mutta eipä tässä nyt enää oikeen mitään oireitakaan ole pahemmin ollut. Tai no nuo rinnat nyt on kipeet ja välillä on munasarjojen kohdilta nippaillut. Tukkoisuuttakin on, mutta sitä mulla kesäsin nyt on aina muutenkin. Sais nyt vaan ne menkat tulla jos ovat tullakseen kun viimesestä terolutistakin on jo 8 päivää. :/
 
j3nni itselläni voi olla juuri tuollaisia päivän kestäviä outoja oloja. Esim. jos on yöllä ollut nukkuessa turhan kylmä, herään nenä tukossa ja viileänä. Päivän mittaan tuntuu kuumottavan paikat... Iltaa kohti tasaantuu. Voi kai toki olla joku hormonaalinenkin juttu(?) Ompa tosi tylsää, jollei lekuria nyt saa sopivaan aikaan! Höh :(

mame ainakin voimme pitää seuraa toisillemme sitten täällä palstoilla jos kaikki muut vaan pääsee eteenpäin :) Laiha lohtu tosin, kun tietty sitä pientä ihmettä odottelee saapuvaksi... Tapahtuisipa nyt vaan jotain siellä suunnalla :)

Hyvää ja rentouttavaa viikonloppua kaikille! <3
 
mame, itellä tuo atooppinen ihottuma on ollut ihan hyvissä voinnissa, mutta kaippa se stressi taas laukes sen. Noh, jospa se tolla kortisoonivoiteella rauhoittuis.

Gynellä käyty ja maanantaina viemään taas pissatestiä sukupuolitaudin takia. Lähti vähän äkänen puhelu nykyselle ja sitten vielä exälle. :P Noh, jos se on niin sitten on.

Munasarjat oli normaalit, sano gyne, että näyttäis, että ovulaatio ois tulollaan :o Että siitä vaan yrittää. Kohtu oli normaali ja sektioarvetkin oli hyvän näkösiä. En mä tiennytkään, että meijän kunnassa on noin hyvä ultra. :D Että kaikki oli hyvin, nyt vaan selvitellään tuota kipua, että mistä se johtuu. Saattaa kyllä johtua tuosta tulevasta ovulaatiosta.

Mutta nyt ajelemaan miehen luo. <3 Se on kyllä töissä, kun menen ja lähen siitä sitten serkun luo viihteelle. Mies tulee perässä. :)
 
Täällä on pidetty hullua jännityksessä tänään... täti ei sitten tullutkaan, eikä edes tipan tippaa tuhrua :O Menkkakipuiluja oli jonkin verran päivällä. Ja maha tuntuu jotenkin kummalliselta... Mulle on kerran aiemmin käynyt niin, että täti oli päivän myöhässä just tähän tyyliin, mutta silloin tuli illalla jo tuhrua...ja muistaakseni menkkakrampit oli kovempia.

Joten pakostikin oon ruvennut ajattelemaan, että ehkä sittenkin... Mutta toisaalta en uskalla oikein toivoa, kun pari kertaa oon ollut niin varma raskaudesta aiemminkin. Ja kun nyt oli kaikki menkkoja enteilevät oireet. Onneks oli paljon tekemistä tänään ja nyt väsyttää niin paljon, etten jaksa enää miettiä vaan lähen kohta nukkumaan. Kaikki menee varmasti ihan hyvin, jotenkinpäin.

Viipsukka, hyvä, että gynen nähden asiat oli kunnossa!

vanilj, pahoittelut vielä siitä, että jouduit uudelle kierrolle :(

mame, kiitti :) Toivon minäkin, että olisin ja jännitän edelleen myös sinun puolesta kovasti! :S Kumpa sinne tulisi se plussa nyt.

vuononvaltiatar, kiva että oot hyvillä mielin :) Hassuja tunnekuohuja :O Mutta nautihan kesästä :)

miuku9, kurjaa, että olette joutuneet noin kauan yrittämään :( Se on totta, että tähän yrittämiseen tuntuu ikäänkuin jäävän jumiin ja se ahdistaa... Toivottavasti saat rentouduttua :)

No tän verran sain aikaseks kommentoida teille... Rentouttavaa viikonloppua ihan kaikille :)
 
Iltaa kaikille!! tai oikeestaan huomenta  yövuorossa täällä päivystän kunnes aamusta alkaa sen kauan odotettu loma! Wippii.....

Elenna, vuononvaltiatar ja mame, plussapuhureita!!! Nyt ainaki joku teistä, mieluiten kaikki plussaa ja mame nyt ainakin haamuttelun vahvistaa <3 Kuin oot malttanu olla testaamatta päivällä, rautasta luonteenlujuutta....

Täällä testailtu tai lähinnä tarkisteltu tyylipuhdas nega eilen. On kyl kroppa ny ihme hormonipyörityksessä kun kaikenmaailman tunteita ja oireita ollu jo hetken...

Nyt kp 21 ja tissit niin kipeet ollu jo muutamia päiviä et ei tosikaan! kiva jos nyt jo menkkoja edeltävästi on jonku viikon kipeet, auts! nää kierto-oireet vaan pahenee ja pitenee koko ajan. Aiemmin paria päivää ennen menkkoja vaan ollu...great

ajattelin varmuuden vuoks käydä työterveydessä pyytään et ottais kilppariarvot. oon diagnostisoinu itelleni kilpirauhasen liika/vajaatoiminnan :D :D ehkä ennemmin liikatoiminnan.....hikoilu, hormonihäiriöt,nälkä,jano,laihtuminen.......lista on pitkä...heh ei vais enpä tiä onko tuollasta mut aattelin käydä kokeet otattamassa kuitenkin.

Tää kierto on ollu vähän huono ton pupuilun suhteen, oletetun oviksen aikoihin vaan kerran...no sit ku palataan reissusta niin tasan sinä päivänä pitäis ainaki joku odottaa iloisena kotiovella vastassa...arvanette kuka tuo säälimätön ämmä on...

Mut nyt ei parane etukäteen murehtia  mitään, tää tyttö lähtee nyt ottaan aurinkoo, rentoutuun, tyhjentään päätä kaikista ajatuksista ja vastaanottaan uutta ikä-vuosikymmentä!

Kaikille yhdessä ja erikseen rentouttavia ajatuksia, aurinkoisia päiviä ja mukavia asioita <3 <3

Ja sit kun palailen niin palsta on tyhjä ja huhuilen yksikseni kun plussa-aalto tullut tsunamin lailla ;)

Jessica
 
elenna nyt meni jännäksi!! :) Kumpa vaan <3

jessica3 oikein hyvää lomaa! :) Harmittelut negasta! :( Ihmismieli ja -keho ovat välistäin niin inhottavia... Antaisi sitten oireita, kun jotain varmasti olisi tapahtunut, niin auttaisi paljon :)
 
Takaisin
Top