puolison ja läheisten suhtautuminen

[Tupuli]

Puolisolle kerroin tietysti heti kun olin plussannut. Hän oli vähän huolestunut mun voinnista, sillä kaks aikasempaa keskenmenoa on varmasti näkynyt. Mut toki tukena oli.

Äitille kerroin varmaan toisena ja sieltä tuli varovaiset onnittelut koska viikkoja ei vielä ollut montaa. Halusi kuulla kaikki käänteet, et miten menee ja kuinka voin.

Tokan varhaisultran jälkeen kerroin parille kälylle, koska huonovointisuuteni ois muuten ehkä ollut outoa. Molemmat onnitteli ja oli tukena ihanasti.

Toisen neuvolan jälkeen (jossa sydän äönet kuului ja viikkoja yli 12) kerroin anopille, jolle vasta nyt pystyin myös toisesta keskenmenostani kertomaan. Oli kuulemma edellisenä päivänä aavistanu ja toiveikas oli, et nyt menis kaikki hyvin. Otti osaa aikaisempiin menetyksiini.

Nyt alkuraskauden ultran jälkeen ollaan puolison kans pikkuhiljaa kertoiltu ystäville kun ollaan heitä tavattu ja on tullu luontevasti mahollisuus kertoa. Mukava uutinenhan tämä on. Yleisesti ei olla siltikkään vielä uskallettu kertoa. Tähä liittyy sekin, et tiiän ystäväpiirissä lapsettomuudesta kärsiviä, eikä oikein tiedetä miten he haluaisivat asian kuulla ja milloin.

 

[Noppa88]

Me kerrottiin viimein nt-ultran jälkeen molempien sisaruksille ja tietenkin tulevalle isoveljelle. Minun esikoinen on 7-vuotias ja odottanut pikkusisarusta niin kauan ku voi vaan muistaa. Istutettiin poika pöydän ääreen, että nyt täytyy keskustella. Laitoin ultrakuvan pojan eteen ja kysyin, että osaako kertoa mikä se on. Ensiksi arveli itse olevansa siinä äidin vatsassa. Sanoin ettei hän ole kuvassa, niin silmät kirkastui ja sanoi, että hänelle tulee pikkusisko tai pikkuveli :) hieman siitä oli pahoillaan ettei aiemmin ole hänelle kerrottu, mutta odottaa niin innolla Joka päivä juttelee vauvalle :)

 

[Hope82]

Esikoinen itellä oli alussa ihan "ei ei ei mitää vauvoja", mutta nyt alkanut hiukan jo juttelee asiasta ja päätin etten aiheesta puhu/yritä väkisin keskustella. Esikoinen siis täyttää 17v. Ja nyt alkanut itse tosiaan asiasta jotain puhella ja ehkä tuo alku järkytys vauvan tulosta poissa :D Toinen taas ei malttaisi millään odottaa että syntyisi jo, huolehtii kokoajan että mulla on kaikki hyvin ja ettei koira vaa tuu mahan päälle(chihuahua) :D "varo varo, äitillä on mahassa vauva" ja sanonut ettei tuo reilu kilon painoinen pentu satuta vauvaa, vaikka mahan päällä olisi. Tyttöjä siis minulla molemmat lapset. Menemme varmaan rakenneultran jälkeen vielä 4D ultraan, johon sisarukset saa tulla mukaan ja nuorempi ainakin innoissaan ajatuksesta että näkisi mitä mahassa kasvaa/liikkuu :)

 

[ElleS]

Mekin päätettiin kertoa perheelle vasta nt-ultran jälkeen ja oli tavallaan ihan kivakin puolison kanssa totutella ajatukseen esikoisesta ihan vaan kaksin. Kun sitten kerrottiin, molempien perheet suhtautui tosi ihanasti ja kyllähän se raskaus jotenkin entisestään siitä konkretisoitui, kun ei ole vain meidän pikku salaisuus :)

Kavereille ei olla vielä kerrottu ja se tuntuukin jotenkin tosi vaikealta. Kaveripiirissä ei oikein ole vielä muita, joilla lapsia olisi, joten vertaistukea ei ainakaan oikein ole tarjolla (mikä on tietysti hyvin ymmärrettävää :D ) Ainoa ystävä, jolle todella haluisin kertoa on kärsinyt lapsettomuudesta ja tuntuu, että hyvää hetkeä kertomiselle ei löydy. En toisaalta haluaisi tehdä kertomisesta mitään isompaa numeroakaan, joten pitänee vaan kertoa sopivan välin tullessa.

 

[Tupuli]

Ite kans mitetin pitkään, miten kertoa lapsettomuudesta kärsivälle ystävälle, mutta kun se tietää mun keskenmenoista eikä ollaab nähty, niin se sit kyseli, et miten oon pärjänny ja oonko menny tutkimuksiin, niin tuli aika luonnollisesti kerrottua koko tarina, joka päätty siihen et oon raskanaana nyt. Ei ollu sille yllätys ja hyvin suhtautu. Just sanoi, et haluaa, et hällekki kerrotaan, vaikka toki se pahalta tuntuu, kun hällä ei oikein oo vertaistukea oman ongelman kanssa.

 

[Maili25]

Meillä on kerrottu jo läheisimmille sukulaisille eli vanhemmille ja sisaruksille.
Kaveripiirille ei olla vielä kerrottu. Odotellaan hyvää tilaisuutta.. ehkä rakenneultran jälkeen :)

 

[Shooky90]

Mieheni suhtautui hyvin rauhallisesti ja järkevästi, onneksi. Hyvä vastakohta omalle sekoilulle. Eka kommentti häneltä taisi olla "Jaha, okei" + kohotetut kulmakarvat. Olimme siis kyllä yhteismielin lähteneet yrittämään, minä tosin innokkaampana osapuolena. Miehelläni ei olisi ollut niin kiire saada lapsia, mutta ymmärsi kyllä hyvin kun selitin ettei niitä lapsia aina noin vain "saada". Varsinkin kun minulla on koko ikäni ollut erinäisiä ongelmia kuukautisten y.m. kanssa.

Seuraavaksi kaksi työkaveria saivat tietää koska purskahdin onnenkyyneliin testintekoa seuraavana päivänä töissä.

Isä oli seuraavana, koska kun rakensimme taloamme hän oli meillä vastaavana mestarina. En voinut sietää mitään hajuja (esim. sahanpurun hajua) joten oksensin heti kun saavuin työmaalle. Eihän siinä ihan isänkään tarvinnut olla astrofyysikko arvatakseen mistä johtui... :angelic: Äiti arvasi seuraavana ja ilmoitti sitten sukulaisille joulupöydässä.

Sitten sai paras ystäväni kuulla, laitoin kuvaviestin testistä.

Meni vain kuukauden, puolentoista verran kunnes vatsani oli jo niin näkyvä että kaikki arvasivat mistä on kyse. Harmitti varsinkin kun en töissä voinut pitää asiaa enää omana tietonani (tosin kaikissa sairaspoissaolotodistuksissakin luki isoilla kirjaimilla äärittämätön raskauspahoinvointi ja neuvola).