Potutusketju

Voin niin nähdä ton naaman suttaamisen. Mua ärsyttää katsoa jotain ohjelmaakin kun lapsi suttaa itsensä, ällöttävää, saa nähdä miten sitä sitten osaa suhtautua siihen omansa kanssa. :wink
 
Muokattu viimeksi:
Mua potuttaa se, että vaikka kaikki on olleet todella mukavia ja innostuneita mun raskaudesta täällä töissä, ja mä tiedän, että en voi tehdä kaikkia töitä mitä olen tottunut tekemään, mutta silti jurppii se, että muut saa tehdä kivoja juttuja ja mä saan vaan jämähommat!!
Mä tiedän, että joku täälläkin olis innoissaan jos sais tehdä näitä hommia, mutta mä haluaisin vähän vaihtelua jo!
 
Oon ollut tosi pitkämielinen koko raskauden ajan ja kertonut sukulaisille mitä kuuluu. Nyt kun LA mennyt niin suoraa sanoen alkaa veetuttaa kun kaikki kyselee. Ja sellaisia kommentteja "en haluaisi peloitella mutta.." huoh, just tuollaiset kommentit pelottaa..
Jotenkin ehkä ennen synnytystä haluaa rauhoittua ja päästä vähn sellaiseen meditatiiviseen tilaan. Sitten alkaa kyrsiä kun joku yli innokas rikkoo sen rauhan. Huvittavinta on, että oon itse ollut tosi kiinnostunut sisarusten synnytyksistä ja siskot on tiuskinut että älä kysele. Ja nyt samaiset systerit itse kyselee jatkuvasti. Grrrrr toivottavasti tää itutus olisi vaan merkki lähenevästä synnytyksestä. Tänään rv 40+6 :hungover:
 
Tää vessas ravaaminen, tää turvotus, tää jatkuva nälkä ja paha olo! Tää ulkomailla asuminen, se et en osaa tämän maan kieltä, se et oma perhe ja ystävät asuu Suomes ja se et ei oo mahdollisuutta äitiyspakkaukseen. Ensimmäistä odotetaan ja oon ihan pihalla kaikesta. Ei olla uskallettu vielä kertoa raskaudesta kenellekään, joten ei oo ketään kenen kanssa jutella. Ärsyttää, stressaa, masentaa, itkettää! Kiitos ja anteeks.
 
Mulla edelleen samat/sama ketutuksen aiheet! Ehkä mä olen liian ilkeä ajatusteni kanssa, toinenhan siis ajattelee varmasti vaan hyvää. Ärsyttää kun ei kuunnella kertakaikkiaan!!! Tarttis ilmeisesti lapulle kirjoittaa ja liimata otsaan että ymmärrettäis.
Meille ei edelleenkään varmuudella ole poikalasta syntymässä. Aluksi tuntui että se menikin perille, mutta nyt on alettua neulomaan sinisiä haalareita ja leluja yms. ..ja sanotaan vielä "tiedän että tää väri sulle käy kun ollaan juteltu"..eli on unohdettu se EI sana sieltä välistä. Niin kypsä tähän asiaan ja lapsesta puhutaan kuin se olisi poika. Voi sitä kummastuksen määrää sitten jos hän ei olekaan se poika, sanotaan varmaan että sä sanoit että sieltä poika tulee. Koko ajan sanonut että se on yks suuri EHKÄ että on 50% mahdollisuus siihen. Alan nyt itkee.,ihmisten tyhmyyttä. :BangHead

Anoppi rassaa hermoja..puhelin oli täynnä sen viestejä ja soittoja viikonlopun kun yritettiin olla kahdestaan miehen kanssa reissussa. Historiaa riippuvaisuudesta on, mutta oikeasti joku roti. Hän oli sitten käynyt meillä kukkia kastelemassa yms. ..ja oli sitten tapahtunut kaikenlaista "kummallista" joista en tiedä itkeäkö vai raivota. Ois voinut vaikka kysyä ennenkuin tekee..kun ei olla kuunneltu ohjeita mitä annoin. hohhoijaa.

Miks tänään tuntuu että kaikki kaatuu päälle!?!?!? Maanantai. Siinä se. Kiitos ja anteeksi. :violent4
 
Kuulostaa ahdistavalta hepsuli. Voi hitsi! Sen oon itsestä huomannut että oon saanut vähän itsevarmuutta raskausaikana ja osaan sanoa suorempaa miltä tuntuu. Joskus vaan tulee niitä oloja että ei voi vaan mitään kun on pahamieli.
 
On mullekin tullut itsevarmuutta lisää ja sanon välillä kyllä aika suoraankin. Joskus näkee että toinen vaan on oikeasti niin hölmö että ei tajua, niin ei sitten pysty sanomaan sille toiselle pahasti.
 
Mulla oli kans raskausaikana toi etten haluis sanoo pahasti, nyt kun vauva on jo isompi (joo kohta 6 kk tuntuu tooosi isolta :wink ), niin mussa on heränny se leijonaemo. Aion kyllä ensin sanoa asiasta nätisti, mutta sen jälkeen en aio tuntea syyllisyyttä jos/kun sanon niin että asia menee perille.
Porisen vielä oman vanhan syletyksen, on se kumma miten imetys on joillekin ihmisille asia mihin muka saa puuttua ja kyseenalaistaa maidon riittävyyttä yms. Ok jos kysyy et riittääkö, mutta sit pitää hyväksyä se vastaus eikä inttää (anoppi kilon kuukaudessa kasvaneesta vauvasta väitti että ei riitä mun maito..)
 
Mua ketuttaa se, ko neuvolassa aina kysytään kuinka kauan imetän ja sanon et yleensä noin 30-60min (joskus menee vähemmän ja joskus enemmän) ni heti ne vanhat naistyöntekijät aiheuttaa mulle pahan olon ja "huono äiti" fiiliksen ja sen, et tuntuu että teen tänkin asian väärin, ku ne sanoo et imetän aivan liian kauan, et 30 minuuttiakin on liian kauan ja että kyllä se 20min riittää.... Mutta jos oikeesti lopetan 20 minuutin jälkeen, jompi kumpi meistä huutaa - joko poika koska ei oo saanu tarpeeksi tai sitten minä, koska poika pitää vielä niin tiukasti nänniä suussaan, että tuntuu kuin nänni lähtis irti. Tiedän sen, koska poika on pari kertaa ite riuhtassu pään sivuun, ni oon älähtäny sen takia ku se sattuu niin kuin se olis riuhtassu samalla nännin irti...

Ja se tuntuu tosi pahalta ja viimeksi itkin neuvolan jälkeen, ku sanovat taas siitä - vaikka oon Facebookissa imetyksen tuki ryn ryhmässä lukenu muiden samanlaisista tilityksistä tukiäitien vastauksia, että teen ihan oikein...
 
Christinaz, aivan oikein teet, kun imetät lapsentahtisesti, eli niin kauan kuin lapsi haluaa ja niin usein, kun hän haluaa. Jatkat vaan samaan malliin ja jätät neuvolan neuvot omaan arvoonsa! Meidänkin kohta 4 kk jäbä aluksi asusti tissillä ja oikein nautiskeli aina _vähintään_ sen 30 minuuttia. Nyt parisen viikkoa sitten imetysajat vasta lyhentyneet ja päivällä voi ottaa vain 10 minsan pikahörpyt. Illalla sitten edelleen nautiskellaan pitkään ja hartaasti. Ennen vanhaan sitä kai lapsia syötettiin kellosta katsoen 3 tunnin välein ja väliajat huudatettiin, kun "ei voi olla vielä nälkä." Mutta se oli silloin se! Nyt vaan imetät lastasi juuri niinkuin itsestäsi parhaaksi tuntuu! Vauvaahan kun ei tissistä pysty ylisyöttämään ja kun se tissi on niin paljon muutakin kuin vain ruokaa; lohtua, läheisyyttä, rakkautta :Heartred
 
Kiitos Hellis. (:
Näin mä oon käsittäny, että se on paljon muutakin kuin vaan ravintoa ja näkeehän sen! Ja mun poika on muutenkin vasta 2kk.
 
Kyllä noin pieni vauva asuu vielä tissillä. Ihan oikein olet tehnyt. Vauva on tyytyväinen ja äiti on tyytyväinen. Se on pääasia :)
 
Mua ottaa niin päähän yksi isäni tuttava pariskunta, saattavat he jotain sukuakin olla. Minä en tykkää käydä heillä kun en jaksaisi kuunnella pelkkää rutinaa heidän vaivoistaan. Silloin kun meidän tyttö syntyi, he soittivat ja vinkuivat että menisimme heille, en vastannut oikein mitään siihen. Itse olen sitä mieltä että vauvaa ei lähdetä viemään mihinkään esittelykierrokselle vaan tulkoon meille ketkä sen haluaa nähdä. Otti heidän puhelu päähän niin lujaa ettei tullut sanottua mielipidettäni. Me ei käyty heillä eikä he meillä. Tänään kuitenkin isäni oli sinne menossa ja halusi meidät mukaan. Mentiin sinne meidän puolivuotiaan kanssa, sain koko ajan kuulla paasaamista siitä etteivät olleet tyttöä aiemmin nähneet, totesin että olisitte tulleet meille sitä katsomaan, vastaus oli että eivät viitsi niin pitkälle lähteä. Joopa joo 1km matkaa meille ja käyvät kuitenkin 25km päässä usein. Lähtiessä vielä vinkuivat että tulkaa uusiksi, sanoin jälleen että sopii meillekkin tulla, sitten tuli tekosyy ettei he tiedä osotetta, joo eihän sitä selville saa, argh!
Mua niin ottaa päähän tollanen touhu, en tajua mikä siinä on että meidän täytyy mennä joka paikkaan mutta meille ei sovi tulla vaikka se olis tuhat kertaa helpompaa niin. Nää ei oo ainoat ihmiset kenen tykö pitäs mennä mutta meille eivät mahdu tuleen, nää on pahimmat niistä.
 
Eipä se lapsi mikään näyttelyesine ole mitä pitäisi kiikuttaa paikasta toiseen näytille. Voihan sitä vauvaa käydä katsomassa kotonaan jos kiinnostaa, ei minusta vanhemmilla ole mitään velvollisuutta käydä missään näyttireissuilla etenkään jonkun ehkä-ehkäei-sukulaisen luona. Meidän lapsia ei ole käytetty meidän setien/tätien luona kun ei muutenkaan olla juuri yhteyksissä , saa toki tulla katsomaan jos kiinnostusta on. (Ei ole ollut.)
 
Vaikka mun elo on niin onnellista tällä hetkellä jaksaa taas typerät ihmiset ketuttaa. Aina saanu elämässä nostaa ääntään kuuluville ja alkaa tosissaan ottaa päähän kun edelleenkään mua ei kuunnella. Nyt oon siis mun pienoisen rv35 syntyneen kanssa sairaalassa. Ollut jo3 päivää synnytyksestä. Koko ajan kaikki kyselee että koska kotiin. Olen tiennyt että en varmaan ennen alkuviikkoa. Tätä olen myös eräille ihmisille jankuttaa. Keltaisuus riski on myöss suurempaa keskosilla siksikin häntä täällä mittaillaan. Tänään oikeasti anopille jo tiuskaisin että mä olen koko ajan sanonut että ei vielä päästä kotiin. Sitten se oli ihan et jaa en ole huomioinut. Niinpä. Sitäpaitsi en ole lääkäri joka sen päättää. Toinen asia on kun vauva nukkuu äidin kainalossa. Siis enkö mä pyöri hänen päälleen? Onko se sitten hyvä? Miten sä teet sen? ( siis miten nyt toisen vieressä nukutaan) Mies vieraillekin saa selittää. Tutti asia nostaa päätään aina välillä. Tuolla vauvalla on tutti miksei sun vauvalle ole annettu.. En usko että sairaalassa enää nykyisin harrasteta tutteja. Uskon että tämä äiti on tuonut sen itse tänne. Miten keskoselle jonka imeminen opettelu kestää kauemmin niin suu pitäisi pilata tutilla? Oikeesti välillä tuntuu ihan utopistiselta että nää ihmiset on saaneet joskus meidät!
 
Muokattu viimeksi:
Tsemppiä Hepsuli! Varmasti todella ärsyttävää. Voisi olla hyvä että joka sairaalassa olis sama käytäntö kun satks oli, sinne ei saanut vieraita tulla vauvaa katsomaan, vauvan isä ja sisarukset vain saa. Eiköhän nää ihmiset saa kyllä tietää kun kotiudutte vaikka eivät koko ajan sitä utelisi.
 
Nyt ketuttaa ja haluan kiroilla kaikki maailman kirosanat kaikilla kielillä!!!! Työt loppu elokuun puolessa välissä. Siitä palkka tuli kuun lopussa. Tilikuitti tuli kotiin 1.9, 2.9 kyseltiin työ- ja palkkatodistuksen perään. Luvattiin laittaa perjantain 4.9 postiin. Tuli ma 7.9, tiistai, keskiviikko ei kuulu ei näy. 10.9 jouduin sairaalaan, perjantai..mieskään ei koko viikkoon postin joukosta kirjettä löytänyt. Arvaatteko tuliko se tälläkään viikolla???!!?!?!? Tahdon repiä päitä joltain irti! Potkia perseitä, on se nyt kumma s%€#@hgga!!!
 
Hepsuli: liiton kautta vaan, mäki olen joutunut liittoon ootta yhteyttä kun työtodistus luvattiin aina vaan laittaa mut ikinä ei kuulunu ja kas kummaa ku PAMiin otin asiasta yhteyttä niin kyllä tuli heti todistus..
 
En oikein tiennyt minne ketjuun kirjottaisin.. joten kirjoitan tänne,koska tää asia potuttaa mua..Nimittäin ensimmäinen raskaus..En tiedä mitä saan tehdä,millasia määriä painoa nostaa,mikä särky on normaalia,mistä särystä pitäs levätä?yms...Olen rv 27+3 ja aivan pihalla. Eilen alkoi koskea alaselkään,josta kipu säteilee hengittäessä lonkkaluun kohdille...nyt mietin että pitääkö levätä vai lähdenkö iloisesti töihin miettien kuinka reipas raskaana oleva olen??
En haluaisi valittaa turhasta kun kaikki on mennyt niin hyvin,en haluaisi olla se... Koska mun ympärille olevat äidit on supermutseja ja ne tekee raskaana kaiken. Ne hoitaa edelliset lapset,koirat,huushollin,työn.. mulla on työtä vaan 4 tuntia päivässä ja silti mä valitan.. plaah.. anteeksi avautuminen :sad001
 
Ensinnäkin, älä koskaan vertaa itseäsi muihin! Nämä mainitsemasi superäidit ei välttämättä ole niin supermutseja kuin antavat ymmärtää. Jokaisella on oma kipukynnys ja omat vaivat. Jos kipusi haittaavat työtä niin silloin et voi sitä tehdä. Kuuntele kroppaasi. Ei kannata mennä liian pitkälle pelkällä sisulla. Minä tein töitä melkein koko raskauden ajan, mutta en voinut lenkkeillä koirani kanssa viimeisenkolmanneksen aikaan, koska jo 500 m kävely laukaisi supistuksia. :)
Kannattaa kääntyä neuvolan puoleen kipujen suhteen. Osaavat neuvoa ja/tai antaa saikkua, jos tarvetta. Tsemppiä loppuraskauteen! :)
 
Takaisin
Top