Marikata, missään vaiheessa en olekaan tehnyt päätöstä, että estäisin isää osallistumasta lapsen elämään. Olen vain esittänyt - myös lapsen isälle - oman mielipiteeni siitä, että JOS tilanne menee siihen, ettei lapsen isä osallistu lapsen elämään, koska muu elämä menee lapsenkin edelle, niin silloin ei ole lapsen edun mukaista - mun mielestä - että lapsi näkee isää ehkä kerran puolessa vuodessa eikä tiedä kuka se mies on jota kaikki kutsuu isäksi.
Meidän tilanne on kuitenkin muuttunut, taas, ja lapsen isä on meidän molempien elämässä. Sitä en tiedä, niin kuin en aiemminkaan täysin (mitä nyt ehkä miehen esikoisen näkemisestä voi ajatella suuntaa antavana - tosin siinäkin on omat juttunsa esikoisensa äidin ja asuintilanteen yms kanssa ollut, kun ei ole nähnyt hirveän montaa kertaa heidän eronsa jälkeen) ole mitään tiennyt miten tilanne tulee etenemään tai menemään todellisuudessa, niin en voi tietää sitäkään nyt, ollaanko me yhdessä ja perhe vielä kuukauden vai vuoden vai kuolemaan saakka. Sen näkee sitten ajan kanssa.
Enkä ole missään vaiheessa edes ollut sitä mieltä, etteikö olisi hyvä isä - sitä ei määritä se välttämättä kuinka monta kertaa näkee lastansa (toki se voi vaikuttaa muiden mielipiteisiin siitä), vaan mun mielestä enemmän se, että millainen suhde isällä on lapsensa kanssa, kun on lapsensa kanssa ja puhuu vaikka puhelimessa lapsensa kanssa. Ja miten käyttäytyy ja kohtelee lasta yms. Toki se, jos on alusta asti nähnyt harvoin lastaan, niin ei voi olettaa että varsinkaan lapsen puolelta suhde olisi mitenkään hirmu hyvä, vaikka isä olisikin hyvä isä. Koska eihän se lapsi voi kunnollista suhdetta luoda kehenkään sellaiseen, jota näkee esmes sen kerran puolessa vuodessa.
Asiasta kukkaruukkuun - mua ärsyttää nyt se, että heti jos lapsen painon kanssa on jotain ongelmaa, niin ensimmäinen vaihtoehto on ruveta syöttää korviketta sille lapselle. Vaikka äidiltä tulee maitoa rinnoistakin ja kunnolla ja lapsen vointi ja pituuskasvu huomioiden lapsi myös saa tarpeeksi ravintoa yms...
Jos äiti haluaa imettää ja yrittää kaikkensa, vaikkei ole kunnon opastusta saanut vaan äiti ja lapsi on joutuneet ITSE yhdessä opettelemaan, kun kukaan ei ole synnärillä mitään opastanut kädestä pitäen ja vasta alkanut viikon jälkeen luonnistumaan paremmin se imettäminen, niin heti korviketta vaan lapselle. Ok, ymmärrän sen, että lapsen painon pitäisi nousta hyvin ja mennä tiettyjen normien mukaan tms, mutta eikö se ole selvä merkki, että lapsi kuitenkin saa tarpeeksi ravintoa ja energiaa siitä äidinmaidosta, kun paino on kuitenkin noussut edes jonkin verran, lapsi voi hyvin ja on kasvanut pituutta ainakin sen 3 cm kahdessa viikossa syntymäpituudesta ja päänympäryskin on kasvanut 5mm...
Mulla vaan jotenkin keittää hivenen se, ko en halua pilata imetystä korvikkeella ja pullolla, mitä tuo tuntuu tekevän, ko muutenkin varsinkin alussa oli vaikeaa saada imetys kunnolla onnistumaan - itkin lohduttomasti jopa sitä, että se sattu koko ajan ja vauva ei tuntunut millään ottavan oikeaa imuotetta ja paino laski jne. Saatiin se imetys onneksi luonnistumaan paremmin, koska en siitä huolimatta halunnut luovuttaa ja neuvolassakin saatiin jotain pientä opastusta ja kavereilta neuvoja. Nyt tuntuu, että pitäis kokonaan pilata vihdoinkin hyvin käyntiin lähteny imetys.
Ja kun ensin annan rintaa, niin ei toi lapsi edes ota enää sitä korviketta, eli se saa hyvin ravintoa mun rinnoista. >_<
Mun ystävä sano, että toisella hänen lapsistaan oli samoin - kaikki ravinnosta saatu energia meni pituuskasvuun ja lapsi voi hyvin, mutta paino ei noussut niin kuin sen olisi pitänyt, aluksi. Ja hän piti kiinni siitä, että syötti vaan rintaa ja se lähtikin paranemaan se painonnousu hänen lapsellaan.
En vaan ymmärrä, miksi ei voinut aluksi yrittää vaikka, että pumppaan sitä maitoa rinnoista ja sitä juottaa pullosta sen rinnan lisäksi, miksi pitää heti korviketta antaa lisäksi. Paras ravintohan lapselle on se äidinmaito.
Toinen mikä ärsyttää on se, että sanon että nukutaan perhepedissä, lapsi on yössä sekä meidän välissä, että sellein et mie oon lapsen ja lapsen isän välissä - koska tietenkin vaihetaan tissiä ja mä pompin puolelta toiselle (tai siirrän lapsen mun yli, jos pitää herättää lapsi), niin heti tulee kommenttia, että "muista sitten vahtia ettei isä pyöri lapsen päälle". Me ollaan nukuttu 2 viikkoa jo niin. Mä olen itse nukkunut lapsi vieressäni jo sairaalasta asti. Tiedän sen, että hyvähän se on näistä jutuista sanoa, koska kaikki ei välttämättä sitä tajua, mutta kyllä se mua pikkusen ärsyttää ja korvaan särähtää, että vaikka nuo jäbät nukkuu kahden meidän parisängyssä, ja mie oon valveilla jo, niin käyn vähän väliä katsomassa miten ne nukkuu ja todellakin pidän huolen siitä, että lapsen päällä ei nukuta. Vaikka on mun ensimmäinen lapsi ja vaikken kaikkea tiedä, osaa tai ymmärrä, niin jos olen jo kaksi viikkoa pitänyt huolta lapsestani (nyt yli jo), niin enköhän mä myös osaa pitää huolen siitä, jopa nukkuessa, ettei kumpikaan meistä kieri lapsen päälle unissaan!
Voi olla, että koska on kyse tämmösestä "äitikarhu" jutusta ja mun lapsesta ja mun elämästä, että sen takia tollaset asiat saa mut hivenen ärtymyksen partaalle ja tollaset jutut särähtää mun korvaan... Tosin, ystävä oli kuulemassa nää jutut kanssa, ja hän sano, et meinas käydä sanojan kurkkuun kiinni (ittellä ei ihan sellaset fiilikset tullu, vaikka teki mieli sanoa jotakin, mutta päätin että parempi olla sanomatta ihan mitä tahansa sylki suuhun tuo) ja että hällä niin pahasti särähti korvaan noi.
Ei kai mua mikään muu nyt ketuta. :D
