Tosta Sannan viestistä tuli mieleen, että mä taas oon todella onnellinen, että ei olla miehen kanssa yhtäaikaa kotona. Tämä ei siis johdu siitä, ettemme viihtyisi yhdessä, vaan siitä että mies ehti olla aika pitkään työttömänä ja näin, miten henkisesti raskasta hänelle oli, kun ei ollut mitään järkevää tekemistä ja kun aina vain haki ja haki töitä, ravasi haastatteluissa eikä kuitenkaan tullut valituksi.
Yhteisellä päätöksellä mies sitten haki ja pääsi opiskelemaan unelma-alaansa; alaa jolle hänen olisi mielestäni pitänyt kouluttautua jo ajat sitten. Mä sain siis vuoden vaihteen jälkeen lähettää kaksi koululaista opintielle - sekä tytön että miehen. On kyllä ihana nähdä se muutos, mikä ihmisessä tapahtuu, kun hän pääsee pitkästä aikaa tekemään jotain, mistä oikeasti nauttii ja on kiinnostunut. Sen voimin jaksaa kiinnostua ja innostua kaikesta muustakin ihan eri tavalla.
Tietenkään taloudellisesti ei oo maailman ihanteellisin tilanne, että mun tulot tippuu kotiin jäämisen myötä ja mies jää opintotuelle, kun samalla saadaan yksi suu lisää ruokittavaksi, mutta näillä mennään. Onnellinen puoliso on jokaisen venytetyn pennin väärtti.
Sekin on vähän harmillista, ettei miehellä ole nyt mahdollisuutta pitää isyyslomaa vauvan synnyttyä, mutta kun tulossa on toinen, niin mua ei onneksi juuri jännitä jäädä pienen kanssa heti kahden. Lisäksi LA sijoittuu siten, että muksu syntyy joko ennen miehen koulun talvilomaa tai ihan viimeistään heti loman alussa. Pääsee sitten isäkin paremmin tutustumaan pieneen edes sen viikon verran. :)
Tämä ihanuus tuli 11 tunnin työpäivän jälkeen mun luo hieroo mun jalkoja vaikka mä olin vaan kääntäny sohvalla kylkee :)
On tässä ollutkin kaikenlaista hässäkkää viime viikot.
jääkaapissa kylmenemässä Cola zerot, pakastimessa suklaa-nougat ja toffee jätskiä, poppareita, saunaa ja miehen kainalo 
