Mulla tulee nyt 5 viikkoa lääkkeellisestä tyhjennyksestä. Ensimmäinen raskaus, ensimmäinen km. En olis ikinä uskonut, miten kova paikka tää on. Olin kuitenkin koko ajan tiedostanut riskit ja psyykannut itseään siihen, että huonosti voi käydä.
Suru tulee aaltoina päivittäin. Mitään muuta ei meinaa mahtua mieleen, vaikka kuinka koittaisi järkevä olla. Miten ihmeessä te, joilla on useampi km koettuna, selviätte?
Itsellä järki sanoo, että jätä sikseen koko raskaushaavet, koska näin vanhana ensiodottajana on suuri mahdollisuus, että vaan satuttaa itseänsä lisää. Sydän huutaa, että mitään muuta en niin paljon halua, kuin saada kokea äitiyden.