Pikkusisarusta odottavat <3

Tän raskauden alku on ainakin tähän asti menny helposti. Lapset nyt 4 ja 6. Mulla alkaa kuuden aikaan kauhee väsymys ja meinaq nukahtaa pystyyn, ja nälkä on kahden tunnin välein. Ensimmäisessä raskaudessa kaikki mahdolliset hajut oksetti(tyttö) ja toisessa raskaudessa(poika) oli myös hirveä väsymys ja iltaisin närästys. Molemmissa raskauksissa puolestavälistä alkaen alkoi supistaa lähes kaikki mitä tein, jos nousin sohvalta/sängystä. Loppuraskaus on siis varmasti mielenkiintonen nytkin[emoji28] toki kakkosta odottaessa esikoinen oli vuoden siinäkohtaa kun oleskelin lähes 80% päivästä paikallaan istuen niin se ehkä toi lisämaustetta arkeen. Esikoinen menikin sitten pph.lle muutamaksi viimeiseksi raskauskuukaudeksi. Nyt isommat on oikeesti jo tosi isoja kun tämä kolmas tulee :O isompi eskarissa ja ehkä laitan pienemmän myös samaksi aikaa päiväkotiin että saa aktiivista seuraa edes siellä,jos itse en pysty [emoji87]
 
Mulla on vielä niin kauheen alussa että vaikee tästä sanoo mitään, mutta se mitä tuo kkm raskaus kerkesi kestää rv 9 asti, niin ihan hyvin meni. Ei ollut mikään kauhean huono olokaan, tosin oireethan loppu jo rv 7 kun raskauskin oli menny kesken. Aika ainakin kuluu nopeammin mikä on huippujuttu, mie jotenkin niin inhoon tätä ekaa kolmannesta kun kaikki on niin epävarmaa...
 
Tässä toisessa en oo niin ehtiny pysähtyä 'potemaan' vaikka sitä etovaa oloa tai väsymystä. Tai jotenkin en oo niin tarkkaillu oloja yleisesti samalla lailla kun oli töissä ja puolet päivästä vapaa-aikaa.

Tiheään näläntunteeseen on pitänyt muistaa syödä ennakkoon, että jaksaa olla esikoiselle läsnä hyvällä mielellä. Mutta ehkä aika samanmoiset oireet kuin viimeksikin alussa.

Viikolta 20 viimeksi harkkasupistuksia /supistuksia, joten saa nähdä miten nyt. Työ oli aika fyysistä ja stressaavaakin, joten nyt tavallaan eri, vaikka nostelenkin esikoista. Stressitaso on ainakin eri, kun hengailee meidän aurinkoisen pikkuvipeltäjän kanssa. :)
 
Mä en oo laittanu mihinkään ylös oireita viime raskauden aikaan niin en kyllä ihan täysin muista alkua, jonkin verran pahoinvointia joo, mutta ei jatkuvasti. Turvotusta oli ja itkuherkkyyttä. Nyt ei kumpaakaan tai turvotusta välillä mutta paljon vähemmän. Helpolta vaikuttaa mutta perus paniikki päällä ku on niin helppo olla että onhan siellä elämää :rolleyes:o_O viimeks tosiaan olin töissä ja nyt esikoisen kans kotona että samalla tavalla ei väsytä kun töissä ollessa.
 
Mitenkäs te jotka olette nyt toista (tai miksei useampaakin) kertaa raskaana koette tämän raskauden alun? Onko alkuraskaus ollut samanlainen kuin edellisellä/aiemmilla kerroilla? :)

Viime raskaudessa oli alusta asti tosi selvät oireet eli tiesin ennen testiä jo et raskaana ollaan. Esim. tissit oli todella todella herkät ja selvää nippailua oli vasemmalla alavatsalla. Luulin siis että tietäisin heti myös nyt, kun tulisin raskaaksi. Mutta nyt onkin ollut kaikki lievempää, enkä todellakaan suoraan tiennyt että olisin raskaana. Itseasiassa tein kaksi viikkoa oletusta oviksesta laskettuna negatiivisen testin :eek: nyt oireina oli raudan maku suussa, repäisykivut, vähän nippailua ja menkkajomotusta. Tissit tuntu vaan samalta ku ennen menkkoja :D
 
Tää alkuraskaus on aikalailla samanlainen kuin esikoisen alkuraskaus, tiesin jo ennen testiä, että oon raskaana, suussa maistui rauta, vv runsasta ja voidemaista, ei lainkaan huonovointisuutta, kova väsymys. Ainut mikä puuttuu on kipeät nännit, mutta miun tissit onkin imetyksestä jäljiltä kuin ajokoirankorvat. :-D Esikoisesta ei ikinä muita oireita tullutkaan, oli tosi helppo ja oireeton raskaus. :-) Sit kun vertaa siihen keskenmenneeseen raskauteen, niin siinäkin oli samat oireet ja jäätävä pahoinvointi jo ennen plussaa.
 
Meillä on esikoispoika 6/2016 :Heartred:) Jos kaikki menee hyvin ikäeroa tulee 2v ja 4kk :p
 
Meillä on poika 02/15 ja ikäeroa tulee noin 3v 8kk.
 
Täällä 5v tyttö, 3v poika ja 2v poika. Ollaan yleisesti puhuttu vauvoista ja kateltu Toisenlaisia äitejä telkasta. Oon myös vähän kyselly olisko vielä pikkuinen sisko tai veikka kiva.
Mutta eivät oikeen oo osannu yhdistää..
 
Meillä on poika 12/16 voi olla että tulee olemaan aika mustasukkanen kun on semmonen äitin pikku pallero et on miussa kiinni koko aika ku oon kotona :D
 
Hanna123, tutult kuulostaa. Täällä 10/16 poika, ja on kyllä niin äidin poika kuin olla voi. Nukutaankin viekutusten ja imetän poikaa edelleen. Siinä on pojalle ihmeteltävää, kun pitää syksyllä jakaa äiti ja tissit pikkusisaruksen kanssa. :)
 
Täällä uusi joukossanne :greet025

Kolmas tulossa lokakuun lopussa jos kaikki menee hyvin.

Poika 1/15 ja tyttö 11/16. Ikäero kahdella ensimmäisellä 1v10kk, ja keskimmäisen ja nuorimmaisen ikäeroksi tulisi 1v11kk.

Kolmas ei ollut suunnitelmissa, kovaan ääneen olen joka suuntaan huudellut että ei enää :hilarious: Isäntä sit kuitenkin päätti toisin ja tässä ollaan. Vahinko joka ei kuitenkaan ollut vahinko :)

Meillä 3v esikoinen on ollut päiväkodissa viime syksystä asti puolikkaan päivän, kotona hyppii seinille niin oli ihan viimeinen hetki laittaa hänet päiväkotiin. Tykkää kovasti kun on aktivitettia jota äiti ei osaa/ jaksa tarjota. 1v3kk tyttö lähtee päiväkotiin loppukesästä, minun oli tarkoitus palata pysyvästi töihin kesällä mutta jääkin muutaman kuukauden pikavierailuksi :grin Oma jaksaminen on ollut minulla koetuksella esikoisen vauva ajoista lähtien, nyt meinasinkin pitää lapset päiväkodissa puolikkaan päivän kun tämä nuorimmainen syntyy, on heille tarpeeksi tekemistä siellä ja minä saan kahdenkeskistä aikaa vauvan kanssa, jos pää kestäisi ehjänä tämän kolmannen lapsen kanssa. Rakastan tietenkin lapsiani yli kaiken, en vain osaa tehdä mitään heidän kanssaan vaikka kovasti haluaisin :sad001 niin olen tylsä äiti.
 
Meillä ennestään 2v5kk ikäinen pikkupoika, jolle olisi tulossa pikkusisarus. Poika ehtii siis täyttää sen 3 vuotta. Hoitovapaalla olen ollut sen pari vuotta ja näköjään töihin ei sit palatakaan syksyllä kuten oli tarkoitus. Tämä on ollut erittäin suunniteltu ja toivottu raskaus, mutta oli sitä jo tuossa ehtinyt alkaa asennoitumaan töihin paluuseen. Jatkuva morkkis päällä siitä, että ei osaa luoda tarpeeksi virikkeitä ja touhua lapselle, jota hän ehkä jo päiväkodissa saisi. Toki käydään toisinaan kerhoissa ja avoimessa päiväkodissa, mutta välillä koen olevani siellä kuin kala kuivalla maalla. Ja nyt sitten syksyllä vaavi saapuu ja liikkuminen kahden kanssa on taas astetta haastavampaa. Äitien ikuiset itsesyytökset ja pahamieli
 
Meillä kotona 4v ja pian 3v tytöt. Esikoinen on oikea hoivaaja, varmasti innoissaan kun kuulee vauvasta ja uskon, että hän sitten auttelee ja hoitaa vauvaa mun kanssa. Nuorempi ei sitten ihan niin helpolla tätä uutista varmaan ota, hän on niin vauva olevinaan vielä itsekin... Ja oikea äidin tyttö. Siinä sitä sitten on totuttelua, kun äidin syli ei olekaan aina avoinna hänelle.

Hoitoa en ole vielä edes miettinyt, mutta tuo puolipäivähoito kuulostaa kyllä kivalle, varmaan siihen sitten mennään meilläkin. Nyt tytöt ovat sisarusryhmässä kivassa päiväkodissa, siellä heillä on omat kaverit. Eikä tunnu hyvälle idealle muutenkaan pyörittää tätä rumbaa kotona kaikkien kanssa täyspäiväisesti... Mieluummin käyn vauvan kanssa sitten jossain perhekerhoissa tms tutustumassa muihin mammoihin, saa sitten olla vauvan kanssa ihan rauhassa muutenkin.
 
Mulla on 15 ja 13 vee tytöt ja 12vee poika ja miehellä 15vee tyttö. Toukka on siis meidän eka ja vika yhteinen. Meidän iltatähti. Olo on kuin ensisynnyttäjällä kun maailma on niin paljon muuttunut viime odotuksista. Lapsille ollaan ajateltu kertoa sit kahden viikon päästä jos ultrassa on kaikki hyvin. He tosin tietävät että yritys on päällä mutta ajateltiin että kerrotaan vasta kun varmuus että kaikki on hyvin.
 
Päiväkoti ei ole yhtään huono vaihtoehto jos epäilee omaa jaksamistaan ja isomman lapsen/ lapsien viihtymistä :) Siellä on tarpeeksi virikkeitä lapsille, ja jaksaa sitten illemmalla olla parempi äiti kaikille kun isommat on saanu touhuta päiväkodissa aamun kun on itse saanut olla rauhassa vauvan kanssa eikä ole tarvinnut koko sirkusta pyörittää :grin
 
Meillähän ei lapset vielä tiedä että pikkusisarus on jo tulossa, vähän sitten meitä hymyilytti, kun meidän eskarilainen totesi sunnuntaina, että nämä bokserit on kyllä jo pienet, mutta säästetään ne jos tulee vielä pikkuveli. Sitten heti perään totesi, että jos sitä ei kuitenkaan ihan pian tule, niin myydään sitten vaikka kirppiksellä hänen pienet vaatteet, sellaiset mitä sisko ei halua.
 
Heippa kaikki :) täällä myös uusi odottaja. Lapsia on 2 entuudesta tytöt 13v ja 8v. Esikoista en ole itse synnyttänyt että kokemusta siitä ja raskaudesta vain kerran. Nyt sitten pienen yrityksen jälkeen pikkuinen tarrasi ja raskaus on aika alussa :)
 
Takaisin
Top