Nine
Vauhtiin päässyt keskustelija
Tervehdys. Niinpä täällä käynnisteltiin taas nollista, kun täti kolmannen inssin jälkeen tuli sunnuntaina ajallaan kylään. Perkeleen ämmä! Jotta tuota seuraavaan inssiin kasaillaan taas rahkeita. Varasin jo alkukierron ultraan ajan ja sitten lähdetään todennäköisesti samalla arsenaalilla liikkeelle kuin esim. sinä Catriona olet mennyt. On se kumma, kun mitään vikaa ei mistään löydy ja silti liki 2,5v on tätä pikkukakkosta yritetty! En edes jaksa laskea lystin hintaa, sillä lähes joka kuukausi olen käyttänyt digiovistestejä (á 40e), kaikki aiemmin buusitna olleet Lugesteronit ja ne määränneen gynen palkkiot (+verikokeet), plus nyt nämä Väestöliiton kustannukset. Puhumattakaan lääkkeistä (muniksi kasvatteleva hormoni, irroituspiikki ja progesteroni). Aivot offille ja jalat taas levälleen hoitopöydälle. Kai se raha jostain löytyy.
Mixuliinille aivan mielettömästi varovaista onnea!! Oli jo niin teidän aika! Muistan sinut ja tarinasi, sekä kivisen polkunne! <3
Catrionalle ja mamelle tervetuloa minunkin puolesta! Olen juttujanne lueskellut tuolta 2012 -ketjusta. Tänne vaan sekaan, astetta vakavammalla naamalla (onneksi ei ihan aina!) täällä jutustellaan, vituttaa nimittäin kaikkia jo melko reippaasti. Toivotaan, että teillekin onni löytyy, mitä pikimmen sitä parempi.
Goodhope huuteli myös noiden homeopaattisten hoitojen perään. Onko kenelläkään kokemuksia? Itse oli kerran jo puhelin kourassa varaamassa aikaa homeopaatille, joskus epätoivoni aallonpohjassa. En kuitenkaan jostain syystä aikaa varannut, mutta olen edelleen kiinnostunut näistä nk. luonnollisemmista menetelmistä. Joskus alakulossa mietin, että minkähänlainen lapsi tulee (jos se nyt joskus tulee), jos häntä tekemällä tehdään vähän luontoa vastaan sotien labrassa ja mömmöillä buustaten. Klikkaako lapsosen elimistössä joku jossakin vaiheessa elämää, kun ei ole "luonnollisesti" saanut alkuaan. Että näissä hommissa pää sekoaa välillä!! :D
Mitenkäs Palleroinen12, onko täti tullut teille vai ajanut ohi? Onko asiasi jo edenneet selvittelyissä? Ja tervetuloa sinullekin tälle palstalle! Ja maallikkona ajatellen, tuskin hätäsektiosta merkittävästi enemmän kiinnikkeitä jää, kun jos vertaa suunniteltuun sektioon. Kiinnikkeitä kaiketi kuitenkin aika leikkauksessa tulee, ja pari kamua ovat kakkosen odotuksessa tuskailleet "kiinnikekipuja" sektion jälkeen.
Kuusityttö; pääsitkö siirtoon?

Ja käy toki kertomassa kuulumisia. Kun on joutunut käymään läpi noin paljon ja saanut silti sen plussan, niin se antaa toivoa meille muillekin. Te ette suostuneet luovuttamaan ja se palkittiin.
Kun vain tuo mieskin pysyisi päätöksessään mennä sinne simppatestiin. Kyllähän hän tajuaa, ettei asiat etene mihinkään tästä, jos hän ei mene, mutta saa nyt nähdä... Eniten häntä taitaa ahdistaa se, että näyte on mentävä antamaan sinne klinikalle pitkän matkan vuoksi. Joskus olisi parempi asua siellä missä kaikki palvelut on lähellä, mutta itsehän hän minut aikanaan puhui ympäri muuttamaan näinkin maalle.
Paljon onnea odotukseen, sinun pitkä taival palkitaan vihdoin!
<3 <3 <3 <3 :D Aivan mahtava tunne, ei voi sanoin kuvailla. Sain pari kuvaakin mukaan mutta eihän niistä ota selvää mutta meidän pikkupapunen on siellä :D Sanoivat että yleensä ultraavat vielä toisenkin kerran parin viikon päästä ekasta mutta pääsen jo ensi viikon lopussa kun heillä sitten kesälomaa heinäkuussa (by the way niin myös minulla :) ) Ja neuvolaankin soitin ja varasin ekan ajan. Eiköhän tämä tästä, toivottavasti kaikki menee hyvin ja kaveri pysyy kyydissä mukana :)
!!!